Nimi: Tiikeritär
Kirjoittaja: Chuuko
Tyylilaji: Draama kai.
Beta ja henkinen tuki: rimpsessa<3
Paritus: Scarlett/Elizabeth, Elizabeth/Will
Ikäraja: K-16
Vastuunvapaus: Disney taitaa omistaa koko höskän, en saa tästä rahallista korvausta jne.
K/H: Hankalaakin hankalamman kirjoitusprosessin jälkeen, Kiitos rimpsille henkisestä tuesta.
Toinen (joskus vuonna nakki) koskaan ikinä kirjoittamani, ja hyvin todennäköisesti viimeiseksi jäävä fikkini. Lol.
En ajatellut tätäkään julkaista ihmisten ilmoille, mutta Bbuttis pakotti suostutteli.
Ja hätävarjelun liioitteluna nostin ikärajan K16 vaikkei varsinaisesti seksiä kuvaillakkaan, mutta Bbuttiksen sanoin "latausta on pienelle pitäjälle." TiikeritärRiemunkiljahdukset, tuskanhuudot, raivoisa kiroaminen ja tuoppien kolahtelu pöytiä vasten täyttivät joka ilta vilkkaan kapakkarakennuksen. Tämä ilta ei eronnut mitenkään edellisistä. Ei tällä viikolla, ei edellisviikolla eikä edes muutamana viime vuotena. Olin pitkään odottanut jotain mielenkiintoista tapahtuvan. Koko piraattien loistokas alamaailma kyllä kohisi Englannin laivaston takia, mutta minun iltoihini se ei vielä ollut saanut ujutettua pitkäkyntisiä sormiaan.
Minun iltani täyttyivät yhä tuosta juopottelevasta roskasakista, joka häpeilemättömästi ehdotteli minulle mitä eriskummallisempia fantasioitaan pitkin iltaa. Tuosta joukosta kävin vain valikoimassa muutaman haisevan piraatin vuorotellen kartuttamaan rahapussukkaani. Toki mukaan mahtui aina välillä joitakin Tortugassa vierailevia tähtiä, mutta nekin hetket olivat käyneet vähäiseksi. Joten en siis odottanut tältäkään illalta minkäänlaista poikkeavuutta.
Oioin viininpunaista mekkoani lähes hävyttömään suuntaan ja tarkastelin samalla tämäniltaista tarjontaa. Ensiksi katseeni kiinnittyi lähipöydässä istuvaan huonoryhtiseen, erittäin laihaan mieheen. Pystyin selvästi erottamaan hänen törröttävät luunsa melko väljän paidankin läpi. Hylkäsin hänet oitis pois laskuista.
Seuraavaksi katseeni kiinnittyi isokokoiseen mieheen, jonka iho oli väriltään yhtä musta kuin hiiltynyt puu. Olin ennenkin yrittänyt sellaista, mutta hän oli paljastunut eunukiksi. Varmasti tämä oli samanlainen, joten hänkin joutui ehdokaslistani ulkopuolelle.
Olin jo luopua toivosta löytää edes hieman siedettävämpi hetkittäinen elättäjä sille illalle. Varsinkin kun katseeni osui lihavimpaan ikinä näkemääni piraattiin, joka häikäilemättömästi oli tuijottanut minua heti saapumisestani lähtien. Silloin silmiini osui aivan uusi kasvo jo tutuiksi tulleiden piraattien joukossa.
Katseeni seurasi tarkasti tuota nuorta miestä, joka liikuskeli eksyneen oloisena pöydästä pöytään kuin kysellen jotakin, tai jotakuta. Ilmeisesti hän sai aina kieltävän vastauksen. Tai näin ainakin päättelin hänestä huokuvasta vihasta, joka säteili yli meluisan kapakan.
Siirryin lähemmäs tiskiä aikomuksenani kuulla tuon vieraan kysymys, jonka hän esitti vastaantulijoille ja joka hänet sai niin hermostuneeksi. Itse jäin nojaamaan kyynärpäälläni pöytään toinen käsi lanteillani ja tuijotin tuota lähenevää nuorukaista. Lopulta hän pääsi tiskin ääreen ja panin merkille hänen solakan ruumiinsa ja siistit vaatteensa. Vaaleat polvihousut, korkeakauluksinen, melko pitkä takki ja suuri lierihattu, joka peitti kasvot varjollaan.
Mielenkiintoni miestä kohtaan kasvoi koko ajan, ehkä hän olisikin se poikkeus jota olin pitkään odottanut. Tilattuaan kolpakon nuorukainen suuntasi vielä vapaaseen pöytään, ja minä seurasin perässä. Siinä ajassa, kun saavutin hänen pöytänsä, oli hän jo ehtinyt tyhjentää äsken ostamansa kolpakon puolilleen. Irvistin itselleni. Tuota menoa hän sammuisi ennen kuin ehtisin saada hänet sänkyyni asti. Ehkä pitäisi siis tyytyä johonkin kadun kulmaukseen.
Käteni kietoutuivat miehen hartioiden ympärille. Tai ainakin siihen asti olin pitänyt häntä miehenä. Tunsin hänen säpsähtävän syleilyssäni kumartuessani kuiskaamaan hänen korvaansa kysymykseni:
“Ketä sinä etsit, tyttöseni?”Yhtäkkiä katsoin suoraan kauniisiin naisen kasvoihin sekä tämän leiskuviin silmiin. Se hänen silmistään leimuava viha säpsäytti jopa minua.
“Oletko nähnyt Will Turneria?” naisen terävä ääni tivasi ja tummuneiden silmien katse tuijotti järkähtämättä suoraan omiini.
“Ahh, nuori William!” huudahdin tietäväisenä. Toki minä hänestä olin kuullut. Kukapa ei olisikaan, tämän pikku seikkailujen jälkeen Jack Sparrown mukana. Olin jopa tavannutkin hänet, enkä edes kovin kauan aikaa sitten! Sen tosin jätin kertomatta.
“Ei, ei ole näkynyt”, vastasin virnistäen, “mutta sinulla taitaa olla ikävä.”
Nyt tiesin kuka oli tämä salaperäinen nainen, joka pukeutui mieheksi ja piilotteli kasvojaan sekä kyseli nuoren Williamin perään. Hän oli Elizabeth, kuvernööri Swannin tytär ja Will Turnerin morsian.
Laskiessani yhteen naisen vihan ja lupaavan humaltumisen tajusin voivani johdatella keskustelua täysin haluamaani suuntaan, ja kenties muuhunkin. Hymyilin naiselle flirttailevasti ja seurasin hänen silmien takana käymäänsä taistelua. Näin ahdistuksen ja vihan hänen silmissään hyväillessäni kevyesti tämän nuoren naisen vartaloa, samalla kun tämä näytti miettivän vastaustaan.
“Kerrohan, muruseni, mitä se moukkamainen maakrapu on tehnyt sievälle morsiolleen.” Elizabeth näytti tajunneen, että tiesin hänen henkilöllisyytensä. Hän sylkäisi lattialle sihahtaen.
“Jos vielä kerrankin näen sen säälittävän piraatinpennun näyttävän naamaansa lähellänikään, vannon että tapan hänet.”
Katsoin kuinka tuo kiukkuinen nuori nainen tyhjensi lopunkin tuopin alas kurkustaan ja nousi ylös.
“Ehkäpä herra Turnerilla on ollut omat syynsä lähteä luotanne. Ehkäpä te ette vastanneet nuoren piraatin odotuksia, ettekä täyttäneet hänen toiveitaan, tahi tarpeitaan.” Enhän minä toki tahallani provosoinut tyttöä, ja lietsonut hänen vihaansa. Enhän toki! Tiesin vain, että kasvattamalla naisen vihaa saisin syöstyä hänet raiteiltaan tekemään kenties jotain, joka hyödyttäisi minuakin.
Tulinen ja katkera, petetty nainen niiden tylsien, haisevien ja likaisten merirosvojen sijaan.
Tilaisuuteni oli vihdoin koittanut. Elizabeth ei enää katsonut minuun, vaan seisoi selin. Huomasin hänen olkapäidensä tärisevän, kenties vihasta.
“Minä…” kuulin hänen vetävän terävästi henkeä.
“Minä vihaan häntä! Hän ei tajua, mitä menetti! Minä olin ainut mitä hänellä oli! Hän maksaa siitä vielä.”
Tuon vieraan naisen viha herätti minussa lähes ennen kokematonta kiihkoa. Halua, jollaista en ollut vielä tuntenut yhtäkään miestä kohtaan.
“Ehkä hän sai jotain parempaa…” ehdotin ivallisella äänellä, ja samassa tunsin käsien puristavan mekkoni rinnuksia. Elizabethin kasvot olivat ilmestyneet erittäin lähelle omiani.
“Sinä tiedät!”
“Tiedän mitä?”
“Sinä tiedät, saatanan huora. Kerro missä Will on?”
Nauroin ivallisesti päin tytön kasvoja. Työnsin Elizabethin kauemmas, vaikka mielelläni olisin vain painautunut hänen sorjaa vartaloa vasten. Astuin askelen häntä kohti ja suuntasin askeleni kohti ulko-ovea. Matkalla kuiskasin hänen korvaansa: “En tiedä, missä rakas Williamisi on, mutta voin auttaa
sinua.”
Astuin ulos raihnaisesta, jo parhaat päivänsä nähneestä kapakasta Tortugan viileään meri-ilmaan. Vedin keuhkoni täyteen sitä suolaista tuoksua ja suuntasin askeleni kohti majapaikkaani tietäen Elizabethin seuraavan minua. Varjo vilahti silmäkulmassani, hän oli niellyt syötin.
Ennen kuin sain oveni auki, tunsin paiskautuvani seinään. Hämmästynyt huudahdus pääsi huuliltani, ja käännyin katsomaan tuota nuorta naista.
“En tiennytkään sinun käyvän noin kuumana. Tiedänhän minä, että olen melko haluttava ja…”
“Missä Will on?”
“Unohda jo se William!” huudahdin lähes turhautuneena. Hivutin käteni ovenkahvalle ja painoin sen alas. Ovi avautui hieman narahtaen ja viittasin Elizabethin käymään sisälle.
“Sinä voit saada jotain paljon parempaa…”Tyttö astui sisälle ja suljin oven perässäni, olimme kaksin pimeässä huoneessa. Kuljin tottuneesti pöydän luo ja sytytin kaksi kynttilää. Elizabeth tarkkaili minua tutkivasti.
“Kultaseni, anna minun auttaa sinua. Anna minun pyyhkiä mielestäsi se moukka. Sinä ansaitset paljon, paljon parempaa, ja vain minä voin antaa sen sinulle.” Puheeni ei olisi vakuuttanut selväpäistä naista, mutta tuossa tukevassa humalassaan naikkonen luultavasti uskoisi kaiken sanomani.
“Ajattelehan muruseni, kun William saa kuulla, että olet saanut paljon häntä parempaa. Ettei hän riitäkään sinulle. Silloin se mies katuu päivää, jona isänsä ja äitinsä tapasivat!” Elizabeth näytti siltä ettei aivan ymmärtänyt kaikkia tarkoitusperiäni saatikka sanomisiani, mutta pääsuunnat hänelle olivat valjenneet.
“Aivan, katuu syntymäänsä. Aivan!” Tyttö vaikutti innostuneelta, muttei ollut täysin unohtanut vihaansa.
“Minä ansaitsen parempaa!”
“Ja sitä sinä saat, kultaseni.”Ilmeisesti naikkonen ei vieläkään ollut tajunnut mitä ajoin takaa. Sen verran hän säpsähti kosketustani ujuttaessani käteni takaapäin hänen ympärilleen. Mutta pian tein aikeeni hänelle selväksi. Vasen käteni oli kietoutuneena hänen vatsansa ympäri, vetäen häntä minua vasten. Samalla heitin toisella kädelläni hänen hattunsa pois. Vapautuneet, tuuheat ruskeat hiukset tuoksuivat hyvältä. Elizabeth tuoksui hyvältä.
Neiti Swann reagoi alkuun hieman jähmeästi, mutta siirtäessäni vapaan käteni hänen kankaan verhoamalle rinnalleen, hän tuntui sulavan sylissäni. Pieni naurahdus karkasi huuliltani humalaisen naisen vartalon vastatessa kosketuksiini. Epäilin vahvasti, että jäisin itse taas kerran ilman kaipaamaani tyydytystä, mutta sehän oli vain sivuseikka. Oli aina ollut.
Minähän tein vain työtäni.Käteni koskettelivat pehmeää vartaloa saaden pienet huokaukset valumaan toisen huulilta. Kokenein sormin avasin hänen paitansa napit, ja paita tekikin pian seuraa lattialla odottavalle hatulla. Elizabeth oli sulkenut silmänsä ja painautunut koko vartalollaan minua vasten, kun pyöräytin hänet ympäri ja painoin huuleni hänen omilleen. En voinut vastustaa kiusausta ja huomasin Elizabethin huulien hamuavan omiani. Virnistin itselleni.
Nainen oli helpompi tapaus kuin kuvittelin.En tiedä, mikä sai hänen kiihkonsa heräämään, mutta yhtäkkiä tunsin naisen kädet lanteillani, josta ne lähtivät kiipeämään kohti niskaani. Näppärät sormet avasivat matkallaan mekkoni napit yksi kerrallaan. Runnoessani tuon naisen huulia ja jättäessäni merkkejä hänen kaulalleen Elizabeth valutti pukuni pois harteiltani ja paljasti yhä enemmän vaaleaa ihoa tumman kankaan alta. Katselin ihaillen tuota ruskeaverikköä ja sitä kuinka kynttilänvalo tanssahteli hänen kauniisti ruskettuneella, paljaalla ylävartalollaan. Kauan en saanut näkymästäni nauttia, sillä huulet painautuivat omilleni vaativina ja omistavina.
Oliko William todella valmis luopumaan tiikerittärestään?Vajosin yhä syvemmälle Elizabethin nostattamaan kiihkoon sisälläni, ja vedin tytön mukanani sängylle. Siitä epäröivästä, Williamia kaipaavasta pikkupiraatittaresta ei ollut rahtustakaan jäljellä. Ei varsinkaan silloin, kun viimeinenkin Elizabethin vartaloa peittävä vaatekappale teki seuraa omilleni paljaalla ja kuluneella lattialla.
Olin väärässä kuvitellessani jääväni vähemmälle sinä iltana. Ilmeisesti tytöllä oli hyvä viinapää. Vartaloiden kietoutuessa toisiinsa, kynsien raastaessa ihoa ja huulten hamutessa omaansa unohdin tyystin, että tein vain työtäni. Tuo nuori piraatitar sai minut unohtamaan kaiken.
Lopulta suljin silmäni, hengitin syvään ja käperryin senkertaisen rakastajattareni viereen. Ajatuksissani pyöri niin kovasti kaivattu William, sekä meidän, Willin ja minun viimeöinen seikkailumme. Hentoinen virne karehti huulillani nukahtaessani, sillä tiesin löytäväni aamulla viereltäni kasan kolikoita, maksuksi yhteisestä yöstämme.