Nimi: Isä, olen tehnyt syntiä (
Father, I have Sinned)
Kirjoittaja: La Fae
Alkuperäiskieli: Englanti
Suomentaja: Chuuko
Oikolukija: rimpsessa
Alkuperäisteos: Notre Damen kellonsoittaja
Ikäraja: K-16
Tyylilaji: angst,
Vastuunvapaus: Disney omistaa alkuperäisen tarinan ja tyypit, La Fae on kirjoittanut tämän tekstin. Luvan kanssa käännetty ja julkaistu.
Erehyin mainitsemaan Bbuttikselle kääntäneeni joskus yhden fikin joskus vuosia sitten...
En kyllä koskaan ajatellut julkasta tätä enää Tähden lisäksi, mutta olkoot. Tässä on lopputulos. Isä, olen tehnyt syntiä.Oli aivan hiljaista, vain tuuli jatkoi ulvontaansa kun Frollo nousi ylös kivilattialta. Kellojen kumina oli vaimennut, ja jylhät messulaulut vihdoin hiljentyneet hänen korvissaan. Viimeinkin kaapuihin verhoutuneet hahmot olivat jättäneet hänet rauhaan. Jopa tuli oli hiipunut. Noustessaan ylös Frollo käänteli päätään varmistaen olevansa yksin. Katseen ajelehtiessa takan yllä sijaitsevaan massiiviseen ristiin, Frollo muisti ettei koskaan olisi yksin. Hampaitaan kiristellen hän ajatteli arkkidiakonia ja tämän muistutuksia taivaallisten silmien ainaisesta läsnäolosta, silloinkin kun kuvitteli olevansa aivan yksin.
Aina sekaantumassa toisten asioihin, mies ajatteli muiston tuohduttamana.
Ilman sitä viheliäistä arkkidiakonia sieluni olisi täysin puhdas. Olisin voinut hoidella sen demonin kunnolla. Vastahakoisesti hän katsoi ulos Notre Damen ikkunasta.
Ja tämänpäiväinen hirvittävä näytös olisi ollut helposti vältettävissä. Katsellessaan kirkkoa pidempään Frollo tuli varsin tietoiseksi siitä, että hänen huolellisesti vangittu palkintonsa, tuo tulinen mustalaistyttö, oli jo karannut täydellisestä vankilastaan.
Esmeralda. Hänen nimensä loihti esiin hermostuttavia ajatuksia ja muistoja, vaikka Frollo oli vasta tänään saanut tietää hänestä. Takkatuli oli jo sammunut, mutta ajatuksissaan Frollo pystyi yhä kuvittelemaan hänet liekeissä, tanssahtelemassa ja vääntelehtimässä, yllyttäen häntä toimimaan.
Noidan on täytynyt loitsia minut. Vain kerran olen hänet nähnyt ja kaikki mitä kykenen ajattelemaan, on hän! Tämän täytyi olla hänen yrityksensä houkutella minut poikkeamaan polultani.Hiilloksessa oli yhä jäljellä riekale Esmeraldan huivista. Jäljellä oleva pala oli yhtä silmiinpistävä kuin alkuperäinen omistajansa: leimahdus väriä ja kauneutta pimeyden ja kuoleman ympäröimänä. Frollo kääntyi lähteäkseen, mutta pysähtyi vielä vilkaisemaan olkansa yli takkaan. Huivin jäännös, rosoinen kaistale kangasta, johon oli kirjailtuna kaksi kultaista tähteä ja puolikas aurinko, värisi tuulen puhaltaessa läpi avonaisen ikkunan. Nyrpistäen nenäänsä Frollo poimi huivin ja tunki sen kaapunsa sisään. Tämän jälkeen hän kääntyi ja nousi portaat kamariinsa.
Portaiden yläpäässä sijaitsi Frollon loistelias huone, jota kuka tahansa pariisilainen olisi kadehtinut. Parhaimmillaan huone esiintyi kylpiessään kynttilänvalossa. Pitkä, musta risti, pienoisversio alakerran rististä, roikkui seinällä ylvään kirjahyllyn vieressä. Verhojen ympäröimä sänky seisoi lähes huoneen keskellä. Mies lähestyi ikkunaa nähdäkseen Notre Damen vielä kerran. Esmeralda ei ollut enää siellä, mutta kuitenkin jossain kaupungissa. Frollo yritti työntää ajatuksen pois mielestään ja sulki verhon.
Vaivuttuaan kammiossaan vallitsevaan tyyneyteen Frollo vakuutti itselleen olevansa viimein turvassa urkkivilta katseilta, ainakin ihmisten osalta. Hän otti huivinriekaleen esille taskustaan, ja käänteli sitä käsissään ympäri ja ympäri yhä uudestaan. Äkisti miehen sydän alkoi tykyttää ja hikipisarat valua otsaa pitkin. Pyyhkäistessään kulmakarvojaan hän tuli siihen tulokseen, että huivi pelotti häntä.
Se ei palanut. Hän ei voinut sallia liekkien nielevän sitä, joten se on suojattu hänen kirouksillaan. Edes Helvetin tulet eivät voisi niellä Esmeraldaa. Hän on se tuli! Frollo halusi päästää irti riekaleesta, mutta jostain syystä hänen kätensä eivät pystyneet siihen. Käännellen kankaanpalaa yhä uudestaan ja uudestaan ympäri, hän katseli kynttilänvalon välkettä kultaisella kirjonnalla. Aivan kuten auringonvalo tanssahteli kirjonnalla Esmeraldan tanssiessa korokkeella…
Päivä oli yhä painuneena hänen mieleensä, kun hän selasi läpi jokaisen muutoksen itsessään. Tämä nimenomainen Houkkien juhla oli osoittautunut ainoaksi, jossa todella oli kannattanut käydä. Vai oliko sittenkään? Tietenkään hän ei ollut yhtä tylsistynyt ja raivoissaan, kuten lukuisina aiempina vuosina. Häntä kun eivät kiinnostaneet kaupunkilaiset juomassa itsensä humalaan eikä naamariparaati. Ylimielisesti Frollo keskitti huomionsa tärkeämpiin asioihin. Istuessaan varjossa, hän pystyi tarkkailemaan juhlijoita. Hän käytti tilaisuuden hyväkseen muistuttaakseen itselleen olevansa siellä vain velvollisuudesta; yksin hän oli tarpeeksi siveellinen valvomaan juhlijoita, ja yksin hän oli tarpeeksi pyhä pidättäytymään heistä.
Mutta tänä vuonna kyseinen tapahtuma oli todellakin mullin mallin. Frollo oli saapunut paikalle valmistautuneena taas yhteen mieleenpainumattomaan päivään, jonka sivuuttaisi pelkkänä värien ja hahmojen sekamelskana. Miehen odotukset haihtuivat savuna ilmaan, kun tuo kaunis mustalainen tanssi tiensä läpi savun. Muistellen hänen äkillisen ilmestymisensä aiheuttamaa järkytystä, Frollo värähti ja tunsi polviensa pettävän. Hän istui sänkynsä reunalle hieroen osaansa.
Hänen on täytynyt tehdä sopimus paholaisen kanssa, mies ajatteli, pudistaen päätään, yrittäen saada siihen jotain tolkkua.
Noita nousi ylös savupilvestä pukeutuneena verenpunaiseen… Ei epäilystäkään, hän käytti loitsujaan minuun. Enhän edes voinut siirtää katsettani hänestä.Frollo piteli huivia kasvojensa edessä, hiveli sillä luisevia poskiaan, ylitti sitten leukansa ja päätyi huulilleen. Hän veti syvään henkeä toivoen huivin yhä kantavan Esmeraldan tuoksua itsessään. Mutta ei, vain savua takasta. Huokaisten hän kaatui pitkäkseen sängylle, tavoitellen kiellettyjä haaveitaan. Naisen tuoksu oli ollut huumaava. Se oli yksi syy, miksi Frollo oli pitänyt tiukasti kiinni Esmeraldasta kirkossa saatuaan hänet ansaansa; mies ei halunnut päästää irti. Vaikka häntä pidätteli pelko siitä, että sisäänhengitys voisi tarkoittaa Esmeraldan tartuttamaksi tulemista, ei se riittänyt estämään häntä. Tytön paksut hiukset hyväilivät hänen kasvojaan, ja miehessä, joka ei ollut koskaan tuntenut naisen kosketusta, sai se aikaan tuntemuksen maanpäällisestä taivaasta. Hän oli kuvitellut nuoran tytön kaulan ympäri, muttei solmua. Hän halusi kahlehtia tämän, antaa itselleen luvan hallita häntä, jottei tämä enää ikinä karkaisi häneltä uudestaan.
Köysi… sen kauniin kaulan ympärillä… Kaunis ja
mustalainen olivat kaksi sanaa, jotka hän tunsi vastenmielisiksi, eivätkä ne sopineet ikinä yhteen. Mustalaisissa hän näki turmeltunutta lihaa, mätää syntien kera. Hän ei pystynyt kuvittelemaan toista puolta mustalaisista kuin sen, jonka hän oli nähnyt juhlassa. Julkeat kirkkaat katseet.
Hän on mustalainen! Frollo muistutti itseään, kasvot vääntyneinä irvistykseen.
Päästetty maahan erottamaan minut Jumalasta. Katsoen uudestaan huivia, hänen ilmeensä pehmeni. T
ai ehkäpä, niin ironiselta kuin se kuulostaakin, hän onkin Jumalan välikappale? Sijoitettu tänne tuodakseen minulle pelastuksen? Saatan tehdä hiukan syntiä, mutta itse asiassa pelastan pakanan sielun! Voin silti vastaanottaa taivaallisen palkinnon. Löydettyään järkevän selityksen kokemuksilleen, Frollo rentoutui. Hän syventyi ihanaan muistoon Esmeraldasta tanssimassa ja loikkimassa, heilutellen huiviaan; samaan aikaan hän pyöritteli jäljellä olevaa repaletta sormissaan.
Festivaalin ajan hänen oli pakko pitää tunteensa erittäin hallittuina. Sellainen oli oikeusministerin tehtävä, näyttää hyvää esimerkkiä, ei osallistua sopimattomiin touhuihin. Hän ei aikonut irvistellä ja heitellä kolikoita lavalle kuten aatelittomat, sekä valitettavasti hänen vartionsa johtaja. Juuri nyt Frollo arveli olevansa ehkä ainoa valveilla oleva sielu koko kaupungissa. Vihdoin näkymättömissä ja rauhassa. Miehen kasvot pehmenivät viimein hymyyn, samaan joka hänellä oli ollut katsellessaan Esmeraldan kiihkeää pyörintää väkijoukon suosionosoituksien säestyksellä.
Lopulta Frollo tunsi helpotusta ja valmistautui menemään sänkyynsä. Hän riisui papinkauhtanansa kuten joka ilta, vaikkakin hiukan kärsimättömämmin kuin tavallisesti. Pistäessään syrjään mustaa vaatekappaletta Frollo ihmetteli mikä oli syy, joka sai Esmeraldan valitsemaan juuri hänet esityksensä aikana. Pukeutuessaan mustaan kaapuun, Frollo ajatteli itsensä varjona. Kaikkialla, mutta syrjässä ja käsittämättömänä.
Hänet oli varmasti käsketty valitsemaan minut. Ellei… hän itse tuntenut vetoa minua kohtaan,. Kuvittele, pakana kiinnostuneena yhdestä Jumalan palvelijasta.Frollo ymmärsi idean olevan järjetön ja luopui siitä, niin viehättävä kuin ajatus olikin. Hän katsoi itseään peilistä ja kääntyi pikaisesti pois. Kaikki nämä vuodet hän oli tolkuttanut Quasimodolle tämän hirviöyttä, joka ei ollut tarkoitettu ulkopuolisten silmille. Frollo päätti vältellä tästä lähtien peilejä, jotka muistuttivat häntä terävistä kasvojensa piirteistä, harventuvista harmaista hiuksistaan ja tuskaisen laihasta vartalostaan. Ei hän ollut ruma, mutta Frollo yksinkertaisesti tunsi häpeää istuessaan lähellä Phoebusta, tuota kultaista leijonaa.
Ei, hän ei valinnut minua. Minun ja hänen vuokseen olisin voinut toivoa sitä. Ei. Minut osoitettiin hänelle hyveitteni takia. Jättäen peilin taakseen Frollo meni vuoteeseen. Oli loogista, että demoni yrittäisi saastuttaa yksin hänet. Mies ei ollut koskaan pidellyt naista käsivarsillaan ennen kuin tarttui Esmeraldaan takaapäin kirkossa. Hän ei ollut ikinä kokenut naisen huulien kosketusta omillaan, vaikkakin houkkien juhla oli lähes sallinut hänelle tämän. Hän vei itsensä takaisin iltapäivään ja muistoon Esmeraldan kasvoista niin lähellä omiaan, että heidän nenänsä olivat melkein koskettaneet toisiaan. Huulet vain henkäyksen päässä toisistaan. Tyttö oli niin lähellä, mutta silti niin kaukana.
Frollo piti seksiä vieraana ja äärimmäisen vastenmielisenä. Hän oli ylpeä viattomuudestaan, mutta katsellessaan Esmeraldan tanssia mies tunsi tarvitsevansa seksiä aivan kuten tarvitsi ilmaa. Se oli kuin kaikkein alkukantaisin päähänpisto, sekä vaikein vastustaa. Sulkiessaan silmänsä hän pystyi kuvittelemaan tytön ylittämässä näyttävästi lavaa lähestyen häntä, potkien jalkojaan tarpeeksi korkealle saaden miehen mielikuvituksen laukkaamaan. Frollo virnuili ja hymisi ja piti huivia niskansa takana aivan kuten Esmeralda tullessaan hänen luokseen. Hänen toinen kätensä siirtyi alas kaikkein yksityisimpään paikkaansa, siihen jonka Esmeralda oli jättänyt täysin huomiotta. Hän muisti olleensa yhtaikaa vaivaantunut ja rukoilleensa ettei kukaan voisi nähdä, ja samalla halusi Esmeraldaa ja tämän kosketusta.
Vaikka Esmeralda ei aktiivisesti osallistunut hänen turmelemiseensa, Frollo lähes toivoi että tämä olisi. Esmeralda kiusasi häntä, hän tiesi sen. Kun nainen kumartui hänen ylleen ja lähes kaatui miehen odottavaan syliin, Esmeralda hymyili tyrmäävästi eikä Frollo voinut muuta kuin tuijottaa. Hän tiesi viattomuutensa selvinneen täysin Esmeraldalle sekavavasta pelon ja kaipauksen täyttämästä ilmeestään. Se sai Frollon miettimään kuinka monta miestä naisella oli ollut.
Paljon, hän otaksui tuhahtaen. Yllättäen Frollo muuttui hiljaiseksi, huolestuneeksi. Haaveillen omaavansa mahdollisuuden Esmeraldan kanssa, hän pystyi kuvittelemaan naisen ottavan tilanteen haltuunsa miehen oletetun kokemattomuuden takia. Silti ajatuksessa oli jotain erittäin viehättävää, menettää neitsyytensä niin hekumalliselle ja seksikkäälle naiselle, että pelkkä ajatus sai hänet menemään vielä pidemmälle.
Koskettelemalla nyt itseään Frollo salli itselleen sen kielletyn nautinnon, joka kokemattomuuden takia oli entistäkin intensiivisempi. Hän ei ollut ikinä uhrannut ajatustakaan tavoille, jotka miellyttäisivät eniten. Kokeillen hän hieroi itseään hitain liikkein. Liikkeen nopeuttaminen sai väristykset kulkemaan pitkin miehen vartaloa. Nyt, saavutettuaan täyden erektion Frollo hyväili itseään Esmeraldan huivin jäänteillä. Hän aloitti kasvoista, siirtyi niskaa pitkin alas ja ylitti rintansa, laskeutuen kylkiluiden kautta vatsalle. Saavutettuaan reidet hän hidasti etenemistään ja kuvitteli Esmeraldan kädet hyväilemään itseään. Frollo heitti päänsä taaksepäin, ja työnsi lantiotaan eteenpäin. Hän muisti miltä tuntui seisoa Esmeraldan kanssa kirkossa, kun muut olivat lähteneet huoneesta. Tytön käsien lukitseminen selän taakse oli miellyttävää; hänen ihonsa oli tumma ja pehmeä. Vaikka Frollo nautti muistosta sinällään, oikeasti hän kaipasi vain naisen ihon kosketusta omaansa vasten ja sormien upottamista tummien kiharoiden lomaan. Ja voi niiden tuoksua! Esmeraldan hiukset olivat kuin sekoitus luonnon omia tuoksuja. Eksoottinen mustalaistanssija säyseänä hänen käsivarsillaan, ja Frollon vuoro kiusata tätä.
Huokaisten Frollo käänsi kasvonsa tyynyä vasten, hangaten itseään siihen samoin kuin kirkossa Esmeraldan niskaa vasten. Muistossa vain hän oli leikkinyt. Tällä kertaa tyttö vastasi takaisin ja salli Frollon suudella niskaansa. ”En ole ikinä nähnyt sinua tällaisena…” tyttö voihkaisi, ja tarttui hänen käteensä ja siirsi sen rinnoilleen. Frollon kädet liukuivat alas tytön puvulla, ja Esmeralda painautui lähemmäs häntä, lähemmäs hänen nivusiaan. ”Olet minun”, Frollo kuiskasi hänen korvaansa ja veti hänet lähemmäs itseään. Hänen kovuutensa painautui vasten tyttöä, haluten kipeästi työntyä tämän sisään.
Juuri sitä Frollo tahtoi. Hän työnsi rajusti lantiotaan kuvitellen itsensä tunkeutumaan Esmeraldaan. Tytön vääntelehtimään käsivarsilleen, rukoilemaan häntä olemaan lempeä. Tuntemaan sydämensä palon…
Käytetty, Frollo huohotti. Hikikarpaloita valui pitkin hänen punoittavia kasvojaan, mutta hänen vartalonsa oli rentoutunut. Hän pyyhkäisi hikeä otsaltaan, mutta myös jotakin muuta valui hänen kasvoilleen. Hämmentyneenä mies veti kätensä takaisin. Pala Esmeraldan huivia oli yhä hänen kädessään, tärveltynä. Yhtäkkiä tajutessaan tekonsa Frollo suoristui tikkusuoraksi. Hänen katseensa tavoitti seinällä roikkuvan ristin.
Hän näkee kaiken. Hän tietää, mitä olen tehnyt. Nopeasti siistiydyttyään Frollo pukeutui. Hän pudotti huivin, joka viipyi hetken ilmassa juuri ennen lattialle putoamistaan, ja liukui sängyn alle. Polvistuen ristin ääreen Frollo laski päänsä ja teki ristinmerkin. Kun mies nosti päänsä uudestaan, hänen silmänsä kimaltelivat kyynelistä. Frollo oli ylpeä mies, ja häpesi itkeä kenenkään nähden. Hänelle se oli merkki heikkoudesta, vaikka ainoa todistaja olisikin Jumala. Liittäen kätensä rukoukseen Frollo sanoi tärisevällä äänellä: ”Anna minulle anteeksi Isä, sillä olen tehnyt syntiä…” Sitten hän hautasi kasvonsa käsiinsä ja itki.
