Nimi: Katot
Kirjoittaja: toyhto
Päähenkilö: Regulus Musta
Ikäraja: K-12
Genre: drama, one-shot
Summary: Katot eli kuinka pojista tulee kuolonsyöjiä.
A/N: Regulus taas! Ja randomia. Viikottaiseen tarinahaasteeseen aiheena katto.
*
Katot
Joku polttaa kopissa. Lattialla valuu nestettä, joka saattaisi olla vettä. Rabastan kuitenkin astuu sen yli. Kopin lukko on rikki ja napsahtaa, kun Regulus vääntää sen kiinni. Kädet tuntuvat kylmiltä. Hän nojaa takaraivonsa vessan ovea vasten ja tähtää vain puolella silmällä.
Katto on epätasainen ja liukas ja märät lehdet narisevat kenkien alla. Regulus ottaa tukea kiviseinästä ja sulkee toisen silmänsä, kun Severus tönäisee hänet ylös.
Ne ovat aina korkeampia; Tylypahkassa sentään vielä järkevää. Rabastan polttaa tupakkaa ja sylkee reunan yli. Avery nauraa tytöille, jotka kävelevät alhaalla. Rystysiä kirvelee. Severus puhuu politiikasta, aina, pää tuliviskihumalassa ja alapää kylmällä katonharjalla. Onhan se saatanan lennokasta, sanoo Rabastan.
Joskus ei kuitenkaan puhuta paljoa. Kattojen korkeus on kääntäen verrannollinen sanojen määrään. Korkealla huimaa, parempi välttää ylimääräistä hämminkiä. Mieli toimii selvemmin, kun se on kiinni.
Kalmanhanaukiolla katto ei ole kovin korkealla. Regulus avaa sen yöllä ja istuu ikkunalaudalla, kunnes takapuoli alkaa olla tunnoton. Sitten hän kävelee ovelle ja takaisin vähän keinuvasti, koska jalat ovat niin kankeat. Maa näyttää olevan kauhean lähellä. Sitä voisi melkein koskea. Siellä voisi melkein elää.
Mutta syitä ei oikein näy. Naruja ei löydy. Katot kasvavat. Maa muuttuu pienemmäksi. Rabastan oppii puhumaan politiikasta. Enää ei kusta Tylyahossa jonkun pensasaitaan ja naureta maailmalle. On vahvempiakin keinoja.
Regulus nojaa lasiin ja etsii tähtiä. Kevättaivas, syystaivas, oikeastaan ihan sama. Kaikki on joka tapauksessa aika sumeaa, ja ne ovat valovuosien päässä. Itse asiassa pelkkää historiaa. Kun ne näkee, ne ovat jo ehkä kuolleet pois. Tai räjähtäneet. Joten miksi pitäisi edes katsoa?
Sirius lyö häntä yhden kerran, tasan yhden, ja veri purskahtaa hänen nenästään ja valuu mustalle kaavulle niin nopeasti, että se on lähes kaunista.
Ja loppujen lopuksi kattoja ei olekaan. Ne olivat pelkkää lumetta, ehkä sekoitus tuliviskiä ja kaiken mahdollisuutta. Loppujen lopuksi Regulus istuu kellarissa, hieroo peukaloilla ohimoitaan ja yrittää käsittää, miten kaikki meni tähän ja mihin kaikki itse asiassa meni, ja minkä takia ainoa tie pois on tie alas.
Hän vaihtaa suuntaa.
Sirius olisi ylpeä.
Ellei olisi niin kusipää ja silti jollain tavalla oikeassa, vaikkei tietenkään koskaan tiennyt mitään.
Ehkä syy on niissä katoissa. Ne olivat liian korkeita. Liian liukkaita. Rabastan lopettaa ensin juomisen ja aloittaa sen sitten kohta uudestaan. He istuvat Iskunkiertokujalla, hukuttavat asiat yksi kerrallaan lasiin, ja Reguluksen käsivartta polttaa yhä.
He seisovat Tylypahkassa linnan katolla, Rabastan nojaa reunan yli ja tuijottaa pimeään ja puhuu paremmasta maailmasta.
Rabastan putoaa.
Regulus nauraa.
Syvällä on hukkumistunne. Vesi on kylmää ja kirvelee keuhkoissa ja täyttää pään. Pelottavinta on tajuta, ettei enää muista, kumpaan suuntaan pitäisi potkia.
Herään nenä edelleen täynnä vettä.
Sirius istuu rannalla, roikottaa jalkojaan järvessä (joka saattaisi olla Tylypahkan lähellä tai Alphard-enon talon vieressä metsässä) ja tuijottaa pääni ohi kutakuinkin nenän kohdalta. On aika kylmä, luultavasti elokuun loppu ja koulun alkuun enää pari päivää. Siriuksella on sellaiset hiukset kuin kahdeksantoistavuotiaana, mustat ja kaartuvat niskaan. Näyttävät vähän hölmöltä. Minun jaloissani on naarmuja, joita en tunnista.
Täytyisi kaiketi sanoa jotain Siriukselle, mutta en keksi mitään sanottavaa. Ei ole mitään sanottavaa. Sitten Sirius vain häviää. Makaan selälläni nurmikossa, tuijotan kattoja ja mietin, missä vaiheessa putosin niiltä pois. Tai miksi. Tai että oliko syytä. Tai että saattaisiko Severus olla omalla tavallaan oikeassa. Minä olen luultavasti hullu.
Teen listan asioista, jotka minun pitää tehdä ennen kuolemaani. Sitten vedän sen vessanpöntöstä alas.
Seisomme parvekkeella. Se on joku baari Iskunkiertokujalla, melkein muistan tämän päivän. Rabastan sanoo, että aikoo ottaa merkin, ja tahtoisin lyödä häntä, mutta käteni eivät liiku. Ja se kaikki tuntuu yllättävän turhalta. Etäiseltä. Kumman tarpeetonta estää mitään tapahtumasta. Otan tupakan, kun Severus ojentaa sen minulle. Sitten mietin, miten ihmeessä se meni näin. Luulin, että tähdättiin korkealle ja oli pakko tähdätä, se oli joku sisäänrakennettu mekanismi, kasvavat katot, mutta se johtikin takaisin maahan.
Rabastan sanoo että onpa helvetin kylmä. Severus potkaisee rautakaidetta. Se ei kuitenkaan taivu.
