Nimi: Jonnekin ja takaisin
Kirjoittaja: Kani
Ikäraja: Sallittu
Sarja: A Song of Ice and Fire (Game of Thrones)
Paritus: Khal Drogo/Daenerys Targaryen
Genre: AU, draama
AN: Osallistuu
Ficletvitoseen sekä
Neliapila-haasteeseen.
HUOM! Saattaa spoilata, jos ei ole lukenut kaikkia tähän mennessä ilmestyneitä kirjoja. Kuitenkin AU, joten mitään ei tarvitse uskoa
Jonnekin ja takaisin
Daenerys antoi katseensa viistää pitkin armottoman näköistä aroa. Ruohikko taipuili tuulen mieltymysten mukaan ja se tuntui muuttavan mieltään usein. Ensin etelään, sitten pohjoiseen, länteen, jonnekin ja takaisin. Horisontin taa hiljalleen painuva aurinko värjäsi naisenalun viileät, Valyrialaista perua olevat piirteet lämpimiksi, hellemmiksi ja laikutti hiekkaisen maan hehkumaan paikoin melkein kultaisena.
"Elämäni kuu."
Daenerys kääntyi kutsun suuntaan ja huomasi miehensä astelevan luokseen.
"Niin, aurinkoni ja tähteni?"
"Tommen Baratheon odottaa sinua."
Miehen sanat olivat tunteettomat ja arkiset, aivan kuin hän olisi juuri kertonut orjakauppiaan saapuneen leiriin. Daenerys nyökkäsi muodollisesti ja puraisi kevyesti kieltään, jotta ei olisi paljastanut huvittuneisuuttaan. Oli niin Drogon tyyppistä, ettei hän palvonut yhtäkään miestä, joka matkasi kapean meren yli elottomilla hevosilla, joilla ei ollut edes jalkoja. Ei, vaikka kyseinen mies olisikin ollut koko Westerosin laillinen hallitsija, kuningas.
Vaikka Daenerys itse olikin nuoruudessaan tavoitellut rautaista valtaistuinta kiihkeästi, oli hän lopulta tajunnut, ettei hänen sydämensä oikeasti kuulunut Westerosiin, vaan jonnekin muualle. Miksi hän olisi tavoitellut kruunua, kun hän jo kantoi sellaista päänsä päällä? Viserys se oli oikeasti valtaistuimelle tahtonut, Daenerys oli kaivannut vain kotiin. Ja kotonaan hän oli jo, Essoksen villeillä aroilla.
Kuningas Joffrey Baratheonin kuoltua hänen nuorempi veljensä Tommen oli perinyt kruunun ja valtaistuimen. Daenerys ei halunnut ryhtyä mittelemään voimiaan alaikäisen pikkupojan kanssa, vaan päätti sodan sijaan ryhtyä tukemaan nuorta hallitsijaa. Baratheonin nuori uroshirvi, Lannisterin jalo leijona sekä Targaryenin kolmipäinen lohikäärme muodostivat voimakkaan liiton, joka turvasi nuoren kuninkaan vallan ja Westerosissa vallitsi rauha. Ainakin päällisin puolin.
Nyt Daenerys sai kuitenkin tietää, että kapina oli syttynyt. Winterfellin edesmenneen lordin, Eddard Starkin äpäräpoika Jon Snow oli yllyttänyt komentamansa mustiinpukeutuneet veljet raivoon ja kostonhimoon. Taustatukena toimi nuoren Snowin poikamainen sisar Arya Stark, joka oli nuoruudessaan liittynyt Kasvottomiin Miehiin ja jonka taitoja salamurhaajana ei sopinut kyseenalaistaa. Kuningas Baratheon tarvitsi apua ja Daenerysin oli vastattava avunhuutoon.
Hänen aurinkonsa ja tähtensä, hänen khalinsa ei ilahtuisi.
"Entä elämäsi täällä?" Drogo kysyikin heidän jäätyään vihdoin kahden. Vuosien aikana mies oli opetellut Westerosin yleiskielen auttavasti ja oli pystynyt seuraamaan keskustelua pääpiirteissään. Daenerys kohautti olkiaan.
"Minä en haluaisi lähteä, mutta minä olen luvannut tukeni nuorelle kuninkaalle."
Drogo nauroi kaikuvasti.
"Kuningas?", mies hekotti, "Kuningas ei ole kuningas, jos hän ei kykene ratsastamaan. Ja minä lyön vaikka hiukseni vetoa, että tuo pullea pikkupoika ei pääsisi edes ratsunsa selkään!"
Daenerys myönsi mielessään miehensä olevan oikeassa, kuningas Baratheon oli poistunut leiristä mahtipontisesti koristelluilla vaunuilla. Mutta westerosilaiset eivät olleet samaa maata kuin dothrakit, heille ratsastustaidoilla ei ollut mitään tekemistä hallitsemisen kanssa.
"Kutsu häntä, miksi haluat. Mutta kuningas hän on, minun entisen kotimaani kuningas ja minä olen hänelle tukeni velkaa", Daenerys totesi äänensävyllä, joka normaalisti merkkasi keskustelun loppua.
"Lähde sitten", mies murahti ja huitaisi kädellään laajan kaaren ilmaan, "Lähde sinne jonnekin meren taakse ja auta tätä muka-kuningasta istumaan liikkumattomalla valtaistuimellaan."
Daenerys nousi ja lähestyi puolisoaan kiertäen käsivartensa tämän rintakehän ympärille.
"Minä tulen takaisin, lupaan sen. Älä ole vihainen, aurinkoni ja tähteni."
"Elämäni kuu", Drogo mutisi puoliääneen, "Jonnekin ja takaisin."
Daenerys naurahti miehensä niskaan ja silitti tämän ruskeita käsivarsia. Hän ei voisi koskaan jättää Drogoa, ei elämää dothrakien kanssa, ei tuulta hiuksissaan, kun hänen tammansa yltyi villiin laukkaan Drogon punertavan oriin rinnalla. Se oli liian tärkeää.
"Jonnekin ja takaisin."
