Nimi: Valtapeli
Kirjoittaja: Kani
Ikäraja: K-16
Genre: Draama
Paritus: Regina (Paha Kuningatar)/Emma Swan
Varoitukset: rumia sanoja ja seksuaalista materiaalia
AN: Koska olen Olipa Kerran-fani, siksi. Swan Queen on myös yksi sarjan parhaimmista parituksista ja mielestäni nähtävissä ihan ruudussakin. Osallistuu
Ficletvitoseen.
Valtapeli
Emma seurasi Reginan jokaista kissamaista liikettä. Tummanpunaisten huulten hienoista värähdystä, suupielen nytkähdystä ja askelia huoneesta toiseen. Takapuolen houkuttelevaa keinuntaa järkevän harmaan kynähameen alla.
”Kiitos, kun toit Henryn luokseni”, tummempi nainen sanoi viileällä äänellään. Viesti. Reginan puheessa mikään ei ollut siltä, miltä näyttää, sen Emma oli oppinut hyvin nopeasti.
Kiitos, kun tulit luokseni.
”Mitä sinä tuijotat?”
Naisista nuorempi hätkähti. Regina oli kääntynyt osittain häneen kohti, teräksisen tummat silmät liukuivat kasvoilta alemmas, alemmas… Emma nielaisi.
”Minä… Minä…”
”Ai? Sinä oletkin niitä tyttöjä?”
”En ole.”
Olisi varmaan ollut helpompi tunnustaa. Jokin toisen vihjailevassa äänensävyssä ja maireassa hymyssä oli ollut liikaa, ärsyttänyt ja laukaissut kieltomekanismin. Regina asteli keinuen lähemmäs, lantio pyrki irti hameen asettamista kahleista, eikä Emma voinut muuta kuin tuijottaa.
”Oletko varma?” Reginan ääni oli madaltunut kaksi astetta. Emma tuhahti turhautuneen kuuloisena.
”Olen. Jos sinulla ei ollut muuta – ”
”Mutta sinähän jo sanoit jääväsi lasilliselle”, Regina muistutti.
Olet pelkuri, jos peruutat nyt.
Emma seisoi hetken paikoillaan ja punnitsi vaihtoehtoja. Hän voisi lähteä. Jolloin jäisi näkemättä, mihin tämä asetelma johtaisi. Tai hän voisi jäädä. Jolloin tämä asetelma voisi johtaa johonkin kamala – n upeaan.
”Nopeasti sitten”, vaalea nainen myöntyi ja heitti nahkatakkinsa eteisessä päivystävän tuolin selkänojalle.
”Sitähän minäkin.”
Viski oli kullankeltaista ja poltteli kurkussa ja kielen päällä. Emma pyöritteli omaa juomaansa pitkin lasin reunoja ja yritti löytää puheenaihetta olohuoneen seinää hallitsevasta mustavalkoisesta taideteoksesta. Pienen matkan päässä istui Regina, majesteettisen oloisena mustassa, nahkaisessa nojatuolissaan jalat sievästi ristissä, suorat olkapäät auktoriteettia uhkuen.
”Mistä sinä löysit hänet?”
”Kenet?”
”Henryn”, Regina painotti nimeä kärsimättömänä. Hän oli kyllä tottunut manipulointiin ja odotteluun saadakseen haluamansa, mutta jotkut asiat olivat vain liian houkuttelevia joutaakseen viivästymään.
”Ah, aivan. Hän oli taas kaivoksella”, Emma selitti. Nainen tiesi, ettei pojan huoltaja ilahtuisi uutisesta.
”Sehän sortui jo aikoja sitten!” Regina kivahti vaistomaisesti, nojautui eteenpäin kuin paraskin tiikeriemo ennen kuin tajusi reaktionsa vihamielisyyden ja pehmensi ilmeensä pahoittelevaksi hymyksi.
”Olen pahoillani”, nainen totesi, ”Olen vain niin huolissani pojasta.”
”Ymmärrän”, Emma vastasi terävästi ja pisti merkille, että toisen asento oli edelleen hyökkäävä. Yhdistettynä jopa anovaan hymyyn kokonaisuus näytti aivan tappavalta kotikissalta. Ja hän halusi niin kovasti kesyttää tuon kissan.
Kun Regina myöhemmin hyvästeli Emman ja katsoi tämän ahtautuvan pieneen, keltaiseen autoonsa, outo tunne poltteli naisen rinnassa. Rakkautta se ei ollut, tietenkään. Hänhän ei ollut tuntenut rakkautta sen jälkeen kun se säälittävä Huorikki oli vienyt häneltä tosirakkauden. Naisen sujahtaessa hyväilevän viileiden silkkilakanoiden väliin hänen kehonsa oli altis kosketukselle ja mieli loi kuvia Emmasta. Kävelemässä, istumassa, juomassa, tanssimassa, hyppimässä, suihkussa, selkä kaarella tässä vuoteessa ja Reginan kädet jossain, missä niiden ei kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla. Sormet viistivät kehon kaaria alaspäin ja koko ajan hänen vartalonsa oli Emman, huokaukset olivat Emman ja se oli myös Emma, joka sai täyttymyksensä puristaen tyynyä toisella kädellään, rystyset valkoisina vasten yötä. Regina oli vain väline, täyttymyksen tuottamiseen tarkoitettu, eikä hän jäisi hellimään toista kun itse akti oli ohi. Hän vain lähti, sillä hänellä oli oikeus siihen. Hänellä oli oikeus olla kylmä ja julma ja naida kaikkia tässä kaupunginpahasessa – paitsi ehkä Huorikkia – eikä kukaan tulisi koskaan ottamaan sitä oikeutta häneltä.
Sillä hän oli pormestari. Kuningatar.