Hänet kokonaan
fandom: Pandora Hearts
paritus: Break/Reim
ikäraja: laimea K-16
genre: romancea angstilla
sanamäärä: 500
yhteenveto: Break tuntee, kuulee, haistaa ja maistaa. Reim sen sijaan näkee. Liikaakin.
A/N: Muistelen haikeudella niitä aikoja, kun saatoin kirjoittaa vähän kaikesta, nykyään taas tunnun jumahtaneen tällaiseen putkiaivoiseen shippaukseen vähän joka fandomissa. Ei siis yhtään yllätä, ettei pitkäksi venyvä ficlet-sarja tällä parilla riitä, vaan piti päästä testaamaan myös Breakin näkökulmaa (ehe ehe).
On muuten perkeleellinen fandom, kun timelinen kanssa on niin tarkkaa jopa tällaista juonetonta lääppimistä kirjoittaessa
Sijoittuu siis volumen 11 ihkun alkupuolen sekä Isla Yuran partyjen väliin.
Reim maistuu kahvilta ja valkoiselta sokerilta, aavistuksen vaniljaiseltakin, muttei siltikään lainkaan niin makealta, kuin Break olisi voinut etukäteen kuvitella — Reim on soma ja liikuttava, varttuneeksi mieheksi suorastaan suloinen, sellaiselta hänen kuuluisi eri aisteinkin tuntua, vaikka ei Breakin tee mieli valittaa, ei missään nimessä. Suudelman syvetessä ymmärrys aiemman arvion vajavaisuudesta valtaa tajunnan, ja sitten on kiire koskettaa kaikkialta, kartoittaa pala palalta paljastuvaa todellisuutta niin käsin, huulin kuin koko kehollakin, imeä itseensä jokainen ele ja yksityiskohta, joka ainoa henkäys.
Pellavainen paita tuntuu sormenpäissä karhealta, iho sen alla puolestaan kerjää pehmeydellään loputtomia hyväilyitä. Reim on pitkä ja raamikas, voimakaskin, mutta samalla hänen vartalonsa jokainen kaarre kuiskii lempeydellään kirjastoista, pitkistä öistä paperitöiden äärellä, eivätkä hänen käsiään ole kynää kuolettavammat aseet kovettaneet. Kaulakuopan koskettaminen kirvoittaa hiljaisen huokauksen, hartiaa puristaessa ääni saa tuskaisen vivahteen, ja kun Break kuljettaa sormiaan pitkin niskan hiusrajaa, Reimin ote hänen vyötäisistään kiristyy. Break painaa tämän mieleensä ja päättää seuraavan kerran koskettaa hivelemäänsä kohtaa kielellään.
Reimin vaatteissa tuoksuu tärkki ja hiuksissa hiipuva häivähdys vanhojen arkistojen pölyisistä hyllyistä, mutta vähitellen niiden alta kuoriutuu esiin oliiviöljyisen saippuan jälki sekä jokin sellainen, jolle Break ei tiedä nimeä, vaikka sen tunnistaakin. Se haju muistuttaa uusista kodeista ja odottamattomasta turvasta, vähitellen väistyvistä varjoista. Aluista. Uskosta.
Break pidättää henkeään Reimin avatessa ensimmäisen napin, sitten toisen ja kolmannenkin, tarve saada ilmaa on vähäisempi kuin pakko kuulla toisen hengitys sekä ennen kaikkea sen salpautuminen kankaan siirtyessä syrjään salaisuuksista rumimman päältä. Ja vaikka Reim
tietääkin, hänen sormensa vavahtavat ja vaikeasti nieltävä pala kuuluu muodostuvan kurkkuun — vain hetkeksi, mutta siellä se silti oli — sitten paita vedetään kokonaan Breakin yltä. Kadotuksen omakseen merkitsemän ihon sallitaan painautuvan puhtoista rintaa vasten, kiihkeästi pamppailevat sydämetkin tuntuvat viestivän toisilleen, tavoittelevan yhteistä rytmiä, ja ottaessaan Reimiltä silmälaseja pois Break on tyytyväinen siitä, ettei toisen tarvitse katsoa kaikkea viimeistä piirtoa myöten.
Lakanat lämpenevät heidän allaan nopeasti, takertuvat hikisinä sääriin ja käsivarsiin, ja hetkittäin Break pelkää lamaantuvansa siitä yksinkertaisesta syystä, että kaikki tuntuu niin hyvältä. Että sellainen on ylipäätään mahdollista. Reim on raskas hänen päällään ja pitelee häntä tiukasti, rutistaa hänen hiuksiaan nyrkkiinsä ja hymyilee liikkuessaan häntä vasten. Kuuma, kostea hengitys pyyhkii hänen kasvojaan, ja hän raapii Reimin kylkiin myöhemmin kirveleviä naarmuja vain kuullakseen, kuinka epätasainen huohotus kohoaa sarjaksi vieläkin epätasaisempia vaikerruksia.
Break ei tiedä, kumman veri hänen kielellään väreilee, Reimin vai hänen omansa, kumman huulta hän on purrut haavalle asti, vaikkei sillä kai viime kädessä olekaan mitään merkitystä, samalta se hänen suussaan tuntuu ja maistuu. Sen hän kuitenkin tietää, että hekuman huipulle kiivetessä hänen molemmat silmänsä rävähtävät auki — sekä se sokea että tyhjänä syöverinä ammottava — ja vaikkei hän mitään saatakaan nähdä, Reim näkee. Liikaakin. Näkee
hänet. Kokonaan.
Kun Reim yrittää koskettaa Breakin kasvoja, tämä kääntyy vaistomaisesti poispäin. Samalla hän kuitenkin puristaa Reimiä vahvemmin itseään vasten, kieräyttää alleen ja pitää kiinni jokaisella raajallaan. Kietoutuu tämän ympärille, kuin tarrautumalla kiinni nyt voisi varmistaa otteen pitävän myöhemminkin.
Break painaa päänsä Reimin rinnalle. Hän kuulee sykkeen ja tuntee lämmön, haistaa hien ja maistaa suolan. Kun hänen otsaansa kohti kurotetaan uudelleen, hän ei enää käänny, hän ei saata, vaikka tietääkin, että niin olisi parempi.
