A/N: Tämä ficci siis spoilaa vielä suomentamatonta kirjaa ihan törkeänä.
Otsikko: Vanhoja muistellen, nykyisyyttä kiroten
Genre: Draama, huumori
Paritus: Stefan/Caius, Vladimir/Alec, Vladimir/Stefan
Ikäraja: K-12
Tekijänoikeus: Stephenie Meyer omistaa Twilightin eikä pahus vieköön tehnyt siitä tarpeeksi huumoria, joten minun täytyy kirjoittaa sitä.
Varoitukset: Slash, AU (olen tietoisesti vääristellyt tietämiäni asioita tai ignoroinut ne ficcini tähden )
Yhteenveto: Romanialaisten läsnäolo "lopputaistelussa" ärsytti Voltureita, mutta miksi... ja miten romanialaiseti kokivat tappionsa.
A/N: Romanialaiset oli mun mielestä hauskoja. Siitäpä sitten sain idean. Ja mulla on ihan liian hauskaa kaikkien näiden typerien ideoiden kanssa.
Stefanin POV
Uskottava se on, kun sen omin silmin näen. Koko Voltureiden kaarti on saapunut paikalle, jopa vaimot! Mahtavaa! Heidän täytyy kokea olonsa kovin uhatuiksi. Voi raukkoja.
"Uskotko, että näillä nuorilla vampyreillä todella on mahdollisuus lyödä heidät?" Vladirmir kysyy epäluuloisena nyt, kun Volturit todella ovat silmiemme edessä. Myöntää täytyy, että heidän rivinsä näyttävät hyviltä ja kurinalaisilta, mutta jos edellisestä kunnon taistelusta on heidänkin osaltaan monta sataa vuotta, heidän taistelutaitojensa täytyy olla ruosteessa.
"Ehkä. Tiedäthän mitä pelkureita Volterran porukka todellisuudessa on, ja varsinkin johtajansa" tuhahdan, ja etsin katseellani mainittuja johtajia. Heidät on helppo löytää. He ovat kaiken keskellä, turvassa joukkojensa seassa. Mieleni tekee vilkuttaa heille. He varmasti rakastavat nähdä minut ja Vladin ja tietävät tasan tarkkaan, mitä me toivomme näkevämme täällä. Heidän tuhonsa. He tuhosivat meidät, jättivät meidät raunioihin, mutta kosto on vielä kerran oleva suloinen. Ehkä nyt on meidän hetkemme. Toivottavasti nämä uudet ovat sitkeitä eivätkä pelästy vähästä. Epäilemättä Aro ja Caius ovat suunnitelleet jonkin pienen näytelmän näyttääkseen, ettei heitä mikään pelota ja että he toimivat epäröimättä, oikeuden puolesta.
"He ovat pelkureita, mutta heidän joukkonsa eivät välttämättä ole ja heitä on paljon", Vlad vastaa lopulta miettivästi. Hänen silmänsä seuraavat Alecia siinä missä minun Caiusta. Jos tämä väki antaa tilaisuuden ja taistelu käynnistyy, ehkä voin käydä antamassa Caiukselle ystävällisen tervehdykseni ja voimme hetken muistella menneitä. Ja sitten poiltan hänet niin kuin hän poltti linnamme, joka kerran kauan sitten oli myös hänen. Kerran hän oli tullut Italiasta Romaniaan, omien sanojensa mukaan pettyneenä siihen, mitä oli siellä nähnyt ja kokenut. Hän oli asunut kanssani ja minä olin antanut hänelle kaiken, mikä minun oli, mutta sitten hän päätti, että minä en ollutkaan hänen seuransa arvoinen ja muutti takaisin Italiaan. Tai niin hän sanoi. Tietysti myöhemmin ilmeni, että hän oli Romaniaan tullessaan jättänyt taakseen vaimon, jonka luokse palasi. Hän oli jo silloin ollut liitossa Aron kanssa, vaikka oli antanut minun ymmärtää jotain aivan muuta. Oletettavasti he olivat saaneet vihiä vahvistumisestamme ja punoneet juonen meidän tuhoamiseksemme. He olivat käyttäneet hyväksi heikkouttani. Caius oli tullut vakoilemaan alun perinkin jo toivoen, että minä lankeaisin ja ihastuisin häneen. Se oli heidän juonensa ja se oli onnistunut erittäin hyvin.
Caius oli saanut selville meidän vahvuutemme ja heikkoutemme ja käytti sitä hyväkseen palattuaan sotajoukkojensa kanssa.
Vladin tarina ei ollut ehkä aivan yhtä surkea kuin omani. Hän oli asunut Volterrassa nuorena vampyyrinä ja toivonut, että hänet oltaisiin kelpuutettu heidän vartiostoonsa, mutta Aro ei ollut pitänyt häntä kelvollisena siihen kunniaan. Ilmeisesti Aroa ei ollut miellyttänyt se, miten Vlad oli kiinnostunut hänen omasta suosikkipojastaan Alecista ja miten Vlad oli saanut Alecin viihdyttämään itseään. Tai ehkä kyse oli kateudesta. Ehkä Aroa ei ollut onnistanut samalla tavoin Alecin kanssa kuin Vladia. Kuka tietää? Joka tapauksessa Vlad oli saanut lähteä. Hän oli päätynyt luokseni ja me olimme yhdistäneet vihamme Voltureita kohtaan. Tietysti olimme yhdistäneet myös rakkautemme seksiin. Vladia järkytti, että Alec oli osallistunut linnaamme vastaan tehtyyn hyökkäykseen eikä ollut osoittanut häntä kohtaan mitään tuntemisen merkkejä.
Volturit pysähtyvät turvallisen välimatkan päähän meistä ja alkaa pitkä ja puuduttava todistelutuokio, joka onneksi vaikuttaa kiduttavan Caiusta jopa enemmän kuin minua. En kiellä, ettenkö toivonut että he olisivat vain hyökänneet ja tämä olisi ollut nopeasti ohi. Nyt minun on katsottava hänen naamaansa kauan ja hartaasti ja muisteltava tuskastuneesti kuinka mukavaa hänet olikaan sitoa vahvoilla kettingeillä rautaisen sängyn päätyyn ja sitten vähän kiusoitella hänen yli-innokasta penistään pienillä lyhyillä nuolaisuilla, jotka eivät saaneet sitä muuta kuin sykkimään pikkaisen tiheämmin. Melkein pelkkä muisto hänen kiukkuisesta ja kiihottununeesta sihinästään saa minulla seisomaan. Ja oikeastaan on aika hauska ajatus, että hän on jakanut senkin intiimin ja kenties nöyryyttävän hetken Aron kanssa.
Aro on idiootti kaikessa ajatuksenluvussaankin, mutta mikä viehättävintä hän saa silti Caiuksen aina näyttämään vielä häntäkin idiootimmalta. En varmaan ikinä ymmärrä, miksei Caius vain jäänyt luokseni Romaniaan. Jos hän olisi halunnut, hän olisi voinut tuoda vaimonsakin mukanaan. Vaikka minulla onkin kaikenlaisia vikoja, en olisi ikinä kohdellut häntä yhtä huonosti ja loukkaavasti kuin Aro. Ehkä hän todella saa jotain tyydytystä alistettuna olemisesta. Silti... yhdessä me olisimme tehneet selvää jälkeä Arosta eikä kukaan sen jälkeen olisi kehdannut edes yrittäää tehdä Caiuksesta julkisesti pelleä.
"Me olemme tässä vielä sadan vuoden päästäkin", Vlad huokaa kärsimättömänä, kun puhetta on jatkunut parin minuutin ajan ja Cullenit ja Volturit yrittävät päätellä onko lapsi kuolematon vai ei. Väliäkö sillä? Tappamaan he tulivat siitä huolimatta. Menisivät jo asiaan. Minäkin huokaan. Olisimmepa älynneet edes ottaa eväät mukaan. Tässä saattaa ehtiä tulla nälkä ennen kuin Voltureiden näytelmä on ohi. Aro tahtoo näyttää hyvältä. Hän ei taida vieläkään tajuta, ettei hän näytä ikinä hyvältä vaan täysin kajahtaneelta tai muuten vain ärsyttävältä, ja Caius näyttää olevan kanssani samaa mieltä. Hän vaikuttaa jopa niin suuttuneelta, että saattaisi olla toiveita siitä, että hän käyttää liekinheitintään toverinsa surmaamiseen. Sangen viehättävä ajatus, mutta tuskin minua niin paljon onnistaa. Mitähän Volturien vartioston siinä tapauksessa tekisi? Tappaisivatko Caiuksen vai jäisivätkö tyhmänä tuijottamaan Aron ruumista?
Aika kuluu. Monia näkökulmia otetaan huomioon, ainakin näennäisesti. On myönnettävä, että Aro osaa yhden hommansa hyvin - palturin puhumisen. Hänen puheensa ovat huvittavia, mutta kieltämättä melkein viihdyttäviä. Ja Caiuskin pääsee tappamaan todistajansa, joka on selvästi käynyt jo liikaa hänen hermoilleen, mutta taistelu ei ota puhjetakseen, vaikka hän kuinka yrittää. Tämä ei ole hänen päivänsä eikä tämä näköjään ole minunkaan päiväni. Tai Vladin. Aro vie meiltä molemmilta ilon päättämällä lopulta, että he luikkivat pakoon takaisin Volterraan. Hänen toiveensa siitä, että tapausta ei muistella pahalla on kieltämättä aika hilpeä. Ei muistella koskaan pahalla, Aro, mutta jonain päivänä me kostamme tekonne ja laitamme vielä joskus Volturit nuolemaan uuteen kukoistukseen nousseen uljaan linnamme lattioita! Vannon sen!
"Mikä karvas pettymys!" kuiskaan, kun minä ja Vlad katselemme kaihoisasti Volturijoukkojen perääntyviä, täysin vahingoittumattomia rivejä. "Caius näyttää edelleen aika hyvältä, vaikka hänen silmänsä saavatkin vatsani muljahtamaan ikävästi. Sitä se teettää, kun ei käy tarpeeksi usein ulkona."
"Niinpä. Kai meidän täytyy vain olla onnellisia, että emme ole he", Vlad tuumii, mutta varmasti kuvittelee tuskallisesti miten mukavaa olisi ollut irrotella Alecin jäsenet yksi kerrallaan tämän ruumiista. Ehkä sen jälkeen, kun olisi vielä kerran pannut Alecin tyydyttämään itseään. Tietenkin vain jos Bella olisi suostunut käyttämään suojaavaa kilpeään Vladin vuoksi tähän tarkoitukseen ja jokin sanoo minulle, että hän ei olisi suostunut. Tyttö vaikuttaa kovin siveältä ollakseen naimisissa oleva vampyyri. No ehkä hän vielä oppii.
"Niin kai, mutta jonain päivänä me vielä valtaamme Volterran", minä sanon. Ja kun se päivä koittaa, se tulee olemaan maailman kaunein meille ja kauhein Voltureille, mutta kaikki aikanaan. Nyt on tärkeintä lähteä etsimään ruokaa. Ja sen jälkeen minä ja Vlad voimme siirtyä seksiin.
