Title :
Moonlight Shadow / Kuun VarjoAuthor : Reneè
Gendre :
Romance / Drama / ActionFandom :
TwilightBeta : ?
Pairing :
Bella/EdwardSummary :
Kuun Varjo perustuu omassa mielikuvitusmaailmassani
Twilight/Houkutus-kirjasarjan tapahtumiin neljännen kirjan
(Aamunkoin) jälkeiseen elämään. Todellisuus on siis täysin pois-suljettu ja kaikki edellä oleva on oman pääni tuotoksia
Aikani on paikoin kortilla, joten päivitys on hitaanlaista luokkaa. Eiköhän tämä tästä
Disclaimer :
Twilight-saagan kirjoittaja/luoja,
Stephenie Mayer omistaa päähenkilöt ja tapahtumapaikat.
Warnings - Sijoittuu aikaan jälkeen
Breaking Dawnin.
Rating - K16 Huom! : Hiljattain muuttunut.A/N : Storyn näkökulmat vaihtelevat muutamaan otteeseen tarinan aikana, mutta suurimmilta osin perehdymme
Isa(Bella) Swanin pään sisäiseen maailmaan
Enjoy ja rakentavia kommentteja otetaan ilolla vastaan
Here we go ->---------------------------------------------------------------------------------------------
1. AlkulyönnitBella: Syyskuu oli kattanut maantien pientareet ja nurmikentät kirjavaan lehtipeitteeseen ja lukuisat vesisateet olivat kerroksittain liimailleet kiiltävät lehtikerrokset mattomaiseksi pinnaksi.
Samoihin aikoihin Esmetarha (Carlislen lahjatarha Esmelle) alkoi kellastua lehti lehdeltä, eikä enää kuun lopulla pystyssä olleet kuin kiinanruusut ja muutama kirsikkapuu vehreine lehtineen. Tarhan reunustalle Alicen Renesmeetä varten punottu pajukeinu oli yhä koskematon ja siltikin useaan otteeseen koristeltu värikkäin kukkaköynnöksin. Epäilin yhä Alicen houkutellen Renesmeetä pelkin kukkasin, mutta tyttö viihtyi yhä useammin mieluummin iltaisin Esmen kanssa ristipistotöiden ja takkatulen seurana. Selvästi Alicen harmiksi.
Esme oli ottanut äidillisen vakavasti isoäidin roolin ja auttanut suuresti Renesmeen totuttelussa alkukuukausien mutkikkaisiin alkeisiin. Nessie oli nyt kolmikuisena jo ruumiinmitoiltaan reilu kolmivuotias ja kasvoi yhä tahtia silti hidastaen. Carlislen mukaan Renesmeen kehitys hidastuisi loppua kohden noin kahta viikkoa ennen täyttä kuuta. Tuolloin hän 7 vuoden iässään vertaisi täysi-ikäistä nuorta neitiä.
Carlislen kiinnostus Nessien kaltaisia kohtaan ei ollut päättynyt siihen, vaan hän oli viimeiset viikot kartuttanut tuhatkantista kirjastoaan asiaan kuuluvilla opuksilla ja esseillä. Liittyen mm. puolisukujen ominaisuuksiin, harvasukuiseen historiakerrantaan ja niiden eroavaisuussuhteita vampyyreihin.
Renesmeen karismaattinen olemus ja hänen harvinaislaatuiset kykynsä olivat yhä Carlislelle ratkaisematon arvoitus, josta ilmeni päivittäin uusia hämmästyttäviä yksityiskohtia. Lopulta Carlislen oli harmillisesti todettava itselleen, että Renesmeen ja muiden puolisukuisten (puoliksi vampyyrien ja puoliksi ihmisten) salaisuuden selvittämiseen saattaisi hyvinkin kulua liki 500 vuotta. Siihen mennessä maailmamme kulku ehtisi muuttua niin paljon, että Renesmeen kaltaiset eivät enää olisi yhtä harvinaisia.
Volturit olivat pysyneet etäällä aina tiedusteluvälikohtauksesta lähtien, eikä heidän liikkeistään ole ollut tietoa enää moneen viikkoon.
Carlislen mietintävallin toimesta muutto seuraavaan osavaltioon perheen salaisuutta suojellen ei ollut vielä välttämätön, sillä sekä Renesmeelle että minulle näin pikainen muutos olisi liikaa ja tarvitsisimme perheenä aikaa tarvittaviin valmisteluihin.
Yliopisto ei tulisi minulle nyt kysymykseenkään; vaikka vastustuskykyni oli ehdotonta parhaimmistoa, ei olisi taattua etteivätkö satojen, peräti tuhansien opiskelijoiden harmonista tuoksua huokuvat kaulavaltimot tekisi vastustustani sietämättömäksi. Vuoden tasaantumisen jälkeen kaikki olisi jo paljon helpompaa ja vastustuskykyni vahvistuisi entisestään.
Alice oli pysynyt tiiviisti huoneessaan perjantaista lähtien ja ahkeroinut ääneti. Edward oli tahtomattaankin Alicen ajatuksista päätellyt salaperäisyyden liittyneen Carlislen ja Esmen tiistaiseen hääpäivään, mutta oli pitänyt salaisuuden salassa lukuun ottamatta Jasperia, minua ja itseään. Alicen maun tuntien oli odotettavissa mitä suurimpaa; ruusuja, musiikkia ja kynttilöitä tunnelmaa luoden, kuten omilta häiltämme saattoi muistella. Alicen yllätys paljastuisi ylihuomenna ja ajan hupeneminen alkoi näkyä hänessä kiivaasti turhamaisina tiuskaisuina ja huolettoman raskaina huokauksina.
Arvelin hänen kaipaavan auttavaa kämmentä kaikessa yksinäisyydessään ja livahdettuani huomaamattomasti oleskeluhuoneesta yläkertaan kolkutin pehmeän varmasti tumman tammioven karmireunukseen kolmesti ja jäin kuulostelemaan. Olin kuulevinani harmillisen tuskaista muminaa ja Alicen kiskaistua oven ammolleen hänen myrtyneet kasvonsa vaihtuivat asteittain keskivertoilmeestä kohteliaaksi hymyksi. Lopulta hän vilkaisi käytävälle molempiin siipiin ja kiskaisi minut sisälle polkaisten oven kiinni perässään.
Huoneessa oli hämärää ja ikkunasta ainoana valona pilkisti hamuinen ilta-auringon kajo, joka jätti kirkkaan viirun parkettilattian poikki. Alice tanssahteli kevyesti huoneen perälle ja käänsi kivitakan reunalla kiikkuvan öljylampun liekin näkyville ja valaisi pian kokohuoneen; olin ollut harvinaisen oikeassa. Alice oli ripustanut sekä valkoisia, että punaisia ruusuköynnöksiä verhotankoihin ja ovenpieliin. Hänen käsityötään näkyi myös käsin bambusta punotussa päiväpeitossa, joka nojasi keskeneräisenä sängynpäätyyn ja odotti yöpöydällä sangossa likoavia bambunlehviä.
Kaikesta päätellen Alice oli ennen tuloani näperrellyt huoneen pimeässä nurkassa sovitusnuken yllä lepäävää lehvänvihreää samettista iltapukua, joka oli jo saanut sulokasta muotoaan vihreästä pitsilaahuksestaan ja yksityiskohtaisen kauniista mintun vivahteisesta korsetistaan. Kaiken kaikkiaan pystyin kuvittelemaan puvun valtavan kauniin ja elegantin Esmen yllä. Olin täysin varma, että Alicen ammattitaidolla puku saisi pian täyden muotonsa ja näin nyt hänen silminsä viime päivien salamyhkäiset pimityksen aiheet. Alicen kasvoilla sykki lämpimän sylkeä hymy.
>Mitä pidät> Alicen hymy nostatti entisestään valaistusta huoneeseen ja tämä silmäili sovitusnukkea äidillisen ylpeästi.
>Onnistut yllättämään aina yhä uudelleen> hymyilin ja tunsin punastuvani(ilman väritystä tietenkin).
>Mitä mieltä olet väristä> Alice silitti puvun kimaltavaa laahusta> tuoko se sinusta liikaa Esmen värejä esille?>
Silmäilin Alicea avuttomasti; kysyykö hän todella mielipidettäni väreistä ja niiden sopivuudesta? Minulta, joka ei ala-asteella kyennyt valmistamaan oranssia punaisesta ja keltaisesta? Minulta, joka ei koskaan (koskaan) ymmärtänyt tiimaakaan värimaailmasta missään vaiheessa ajatonta ihmiselämääni > minusta se näyttää hyvältä.>
Arveleva ilmeeni ja mitään sanomaton hymynhaiveeni eivät Alicea vakuuttaneet, vaan hän istuutui mokkanahkaiseen säkkituoliin ja nosti syliinsä avonaiset ompelu-ja muotilehdet alkaen selailla niitä omiin hiljaisiin ajatuksiinsa vaipuneena. Alicelle täydellisyys oli ainut mahdollinen vaihtoehto, mutta silti hän näytti olevan täysin vihreän sametin kannalla; näissä asioissa suurin apu olisi varmaankin tullut Esmeltä, mutta se ei nyt olisi vaihtoehto. Mihin olinkaan lusikkani kastanut?
Alicen huhkimiset jatkuivat yhä tiheää tahtia seuraavatkin päivät ja viimein maanantai-iltana livahdin salaa hänen kuun valojuovan ja vaniljaisten tuoksukynttilöiden valaisemaan huoneeseensa juuri parahiksi todistaakseni vihoviimeisten viimeistelypistosten lävistämät helmataitokset. Alice hengähti syvään ja pyyhkäisi hikinorot hiusrajastaan; hänen tyytyväisyydelleen ei ollut rajaa.
Esmen kihlajaispuku oli kauneinta, mitä maan päältä saattoi löytää. Kuun valaisema kimmeltävä valojuova ulottui lävistämään sen sivuprofiiliin ja pysähtyi hohdattamaan kirkkaita kristallisolmukkeita sammalvihreän korsetin helmassa. Alice oli solminut jäljelle jääneistä satiininauhoista vihertäviä ruusukkeita kokopitkään laahukseen ja sai puvun nyt muistuttamaan hiukan omaa hääpukuani. Tunsin äärimmäisiä onnentunteita Alicen aherrusta kohtaan ja halasin tätä sydämellisesti.
Olin täysin varma, että Esme tulisi näyttämään vähintään yhtä kauniilta, kuin 80 vuotta sitten todistetuissa valokuvissa oleskeluhuoneen takanreunuksella. Esme ja Carlisle sopivat täydellisesti toisilleen ja olin vakuuttunut, että Alice oli kaavaillut jotain myös Carlislen pään menoksi.
Ennen kuin ehdin kysyä mitään, Alice nostin avoimesta (puoli huonetta tilaa vievästä) vaatekaapistaan tumman pukupussin ja avasi vetoketjun köykäisesti.
>Noh> Alice hymähti kysyvästi ja nykäisi jäkälänharmaan smokkipuvun ulottuvilleni.
Arvioin pukua silmilläni kauluksesta lahkeensuihin ja nyökkäsin >olen varma, että huominen ei ainakaan voi puvustuksen takia kaatua.>
Alice nauroi ja silitti kämmenellään pikkutakin lasinappeja, joita olin todistanut hänen kaivertavan edellisenä yönä.
Alice oli nähnyt valtavasti vaivaa ottovanhempiensa takia ja aloin tahtomattanikin ajatella Charlieta; en ollut nähnyt isääni kahteen viikkoon. Olin varma, että hän kaipasi minua aivan yhtä paljon, kuin minäkin häntä. Ihmiselämässäni olin ajatellut hänen parastaan aina ennen omaani, kuten kunnon tyttären odotettiinkin. Silti, tiesin hänen jatkavan elämäänsä ihan yhtälailla, kuin minäkin omaani.
Poliisivoimat olivat olleet kiireisiä viime kuukausina rikollisaallon jälleen vallattua Forksin. Rajatilojen karjat olivat jälleen kerran kokeneet kovia ja monien elannot olivat kortilla. Carlislen ja Emmetin tutkittua asiaa oli selvinnyt, että kaukaa vaeltaneita kasvissyöjiä oli liikkeellä pohjoiseen Forksin läpi.
He eivät toki tekisi pahaa ihmisille, mutta Forksin pohjoisraja ansaitsi elantonsa eläinten ansiosta. Asialle oli selvästikin tehtävä jotain.
Tiistaiaamu valkeni hiljakseen; aurinko nousi normaalia aikaisemmin viestittääkseen Esmelle ja Carlislelle onnittelunsa. Lämmin tuulenvire herätti mustarastaat pesäkolostaan Esmetarhan reunalta ja niiden matalan liverryksen saattoi kuulla aina kamarikerroksen lasikäytävään asti, missä Alice opasti Jasperia ja Emmettiä käytännön koristelun saloihin,
Seurasin vierestä heidän onnetonta käsityöskentelyään ikkunalyhtyjen kanssa samalla, kun itse viimeistelin ikkunankarmeissa kimmeltävien kristallipisaroiden sulokasta linjaa. Taiteellisessa silmässäni oli toivomisen varaa, mutta oletin kaikesta huolimatta suoriutuneeni poikia paremmin. Heidän nälväilynsä oli huvittavaa kuunneltavaa.
Emmet tyrkkäisi Jasperia leikkisästi olkapäähän ja naurahti matalalla vitsailuäänellään.
>Kai sä tajuat, että Alice ei taputa sua päähän onnistumisen eleeks jälkeenpäin > Emmet hörähti ja horjahti Jasperin vastaiskua täpärästi väistäen > ei oo kato terveellistä jäädä tossun alle koko lenkiks.>
Jasper naurahti ohimennen ja perehtyi uudelleen urakkaansa. Hiljaisesta myöntymisestä oli pääteltävissä, ettei Emmet pääsisi niin vähällä vastaisuudessa. Hymähdin itsekseni ja polkaisin itseni useamman askeleen taaksepäin arvioidakseni suoritustani oikeassa näkökulmassa.
>Ei, ei, ei, Emmet > Alice syöksähti käytävälle ja torui Emmettiä tasaisen kylmällä kädellään. Alice pujottautui poikien välistä ikkunaa vasten, nosti monia kynttilälyhtyjä alas tangolta ja alkoi mumisten korjata Emmetin aiheuttamia erehdyksiä. Jasper katsahti Emmettiin ja virnisti kostoksi edellisestä.
Pehmeät askeleet kuuluivat kipuavan saarniportaita yläkertaan ja kuulimme Rosalien mumisevan itsekseen jotain miehistä ja heidän päättömästä järjenjuoksustaan. Rose ponkaisi itsensä parkettilattialle ja kantoi sylissään lumenvalkeita pitsiverhoja, jotka meidän oli vielä tarkoitus pujottaa verhotankoihin ennen Esmen ja Carlislen palaamista Port Angelesista.
He ajoivat paikan päälle tapaamaan Reneètä ja Philliä, jotka olivat lentäneet varta vasten juhlia varten; tekosyynään monipuolisesti sepustettu Phillin työasioista polkeutuva tarinantynkä. Alicen lukuisten näkypätkien perusteella heidän paluunsa oli odotettavissa alle tunnin sisällä.
Tämä tieto sai sekä Alicen, että Rosalien poukkoilemaan pitkin käytäviä siistien siistittyjä paikkoja entisestään, siirtelemään liljoista ja valkeista ruusuista pursuavia kukkavaaseja edestakaisin ja ennen kaikkea käskyttämään Jasperia ja Emmettiä pikkuasioiden perässä ympäri taloa.
Minun ja Renesmeen ainoana tehtävänä oli koristella kuisti Alicen keräämien ketokukkien, lehväköynnösten ja kynttilälyhtyjen avulla, sekä pitää huolta, etteivät tulokkaat yllättäisi väärällä hetkellä.
>Mistäs aloitetaan > nostin Renesmeen syliini ja silmäilin Alicen meidän käyttöömme jättämiä kukkakimppuja ja lasilyhtyjä, jotka oli nostettu kaiteita vasten.
>Luuletko, että saisimme kaiken tuon käytettyä > Renesmee pudisti mietteliäänä pientä kiharapäätään ja laskeutui sylistäni alas ihastelemaan orvokinsinisiä ketokukkia. Ennemmin luotinkin hänen silmäänsä kuin omiini; ties mistä oli taiteellisuutensa perinyt.
Katselin vierestä Renesmeen inspiraation purkautumista tavalla, joka auttaisi minun osaani tehtävästä huomattavasti. Hänen pujotellessaan lehväköynnöksiä Jasperin asentamiin koukkuihin kaidelankkujen suojiin; näin jo mielessäni valmiin kuvan iltahämärässä lyhtyjen valaisemasta terassiportaikosta.
Tähän aikaan vuodesta syysauringon viimeiset säteet valaisisivat terassin ja suuret ristikkoikkunat kauniin kellertäviksi ja haettu tunnelma välittyisi täydellisesti. Renesmeen pujotellessa pitkävartisia kellokukkia lehväköynnösten väleistä olin kuulevinani vaimean ulinan kauempaa Esmetarhan takaa. Vaikka kuinka siristelin ja pinnistin aistini äärimmilleen, en kyennyt kuulemaan Alicen yläkerrasta kaikuvien ilonhihkaisujen ja Emmetin raikuvan naurun lisäksi muuta, millä olisi siinä tilanteessa ollut merkitystä. Ehkä sittenkin vain kuvittelin omiani, sillä nyt kuulin vain Alicen hihkaisun avoimesta ikkunasta.
>Bella, Bella > Alice huudahti ja viittoi pihatien suuntaan > Carlislen auto kaartuu kohta Forksiin, onko siellä valmista?>
>Ihan kohta > huikkasin takaisin ja vilkaisin takaisin Renesmeehen; tyttö pujotteli vielä muutaman ketjukukan kiertämään kaidevälejä ja hymyili leveästi. Työmme oli tehty.
Silti, jäin vielä kuuntelemaan ympäriltämme aikaisemmin kuulunutta ulinan tapaista, mutta nyt oli hiirenhiljaista. Ei kuulunut enää muuta kuin tuulessa sireenien huojuva humina ja Renesmeen kaidetta vasten taputeltu töpötys.
Alice palasi Emmetin, Rosen ja Jasperin vanavedessä saarniportaat alas oleskeluhuoneeseen ja kannatteli käsivarsillaan kahta tummaa pukupussia.
> Pidäthän huolen Carlislesta > Alice ojensi pukupussit Jasperille ja viittoi kädellään Emmettiin, joka parhaillaan härnäsi Rosalieta täysin tietoisena vaaravyöhykkeestä. Mikä hölmö.
>Äläkä anna Emmetin tehdä mitään minkä itse välttäisit > Alice jatkoi ja pudisti päätään > meillä ei ole käypää vakuutusta siihen tarkoitukseen.>
Jasper nyökkäsi ymmärtäväisesti ja suuteli Alicea hellästi silmäkulmaan. Emmetin saatua Rosalien piittaamattomasta reaktiosta kyllästyneenä he Jasperin kanssa heittäytyivät terassin kaiteelta alas samaan hengenvetoon, kuin kirkkaat autonvalot lävistivät oleskeluhuoneen koristellut ristikkoikkunat. Auton ovet kävivät kukin kahdesti ja terassia kuuluivat lähestyvän enää kahdet kopisevat askeleet. Esme oli kohteliaasti kopistellut talvisaappaillaan normaalia painottavammin muistuttaakseen vahvemmin ihmisaskelia.
Esmen ja Reneèn noustua terassitasanteelle kuulin Renesmeen vieressäni haukkovan henkeään syvään.
Reneèn ensikohtaaminen lapsenlapsensa kanssa oli mitä lumoavin. Ottaen huomioon, että Reneè oli tuore mummu ja minä olin ainut lapsi, ei koskaan mikään näkemäni ollut saanut häntä reagoimaan näin. Renesmee katseli isoäitiään ja vasta Esmen rohkaisevasta kehotuksesta hän uskaltautui lähemmäksi tarkastelemaan Reneètä lähempää. Renesmee kohotti käsiään varovaiseen kehotukseen ja Reneè kyykistyi polvilleen. Minä säikähdin sisäisesti ja olin valmiina astumaan heidän väliinsä, mutta Alice kietoi ennen päällimmäisiä sotasuunnitelmia kämmenensä omaani ja pyysi seuraamaan tilannetta.
>Ei huolta > hän kuiskasi ja hymyili.
Renesmee laski hennot kämmenensä Reneèn poskille ja sulki silmänsä; Reneè kavahti aluksi, mutta painautui uudelleen tytön käsiä vasten ja vaihteli kasvonilmeitä useaan otteeseen. Mietin mielessäni huolestuneena, mitä Renesmee mahtoi äidille näyttää? Kertoiko hän salaisuutemme Esmen ja Carlislen juhlajärjestelyistä, ehkä muistoistaan Charliesta vai oliko hän kertonut Jacobiin kiintymyksestään. Tarkemmin ajatellen mikään vaihtoehdoista ei olisi pitänyt huolestuttaa minua tällä lailla. Pian saisimme varmaankin tietää vastaukset kysymyksiini ja huokaista helpotuksesta.
Renesmee laski kätensä Reneèn kasvoilta ja hymyili äidille kiitoksena. Reneè nousi seisomaan ja hymyili lapselle takaisin; ei hänen silmistään näkynyt häiventäkään pelosta, epäluuloa saati pettymystä. Ei minua, eikä lastani kohtaan.Olin iloinen Reneèn puolesta; tiedän hänen odottaneen tätä tapaamista jo kauan. Kauemmin, kuin annoin hänen odottaa.
>Bella > Reneè astui eteeni ja halasi kylmää ihoani vavahtaen. Tiesin hänen olleen perillä tiettyyn pisteeseen asti tapahtumien kulusta ja olin selittänyt Carlislen avustuksella alhaisen ruumiinlämpöni johtuneen synnytyksen jälkeisestä masennustilasta (joka oli onneksi jo paranemaan päin).
>Siitä on niin kauan> hän jatkoi ja rutisti minua sydämensä kyllyydestä. Itse varoin käyttämästä yliluonnollisen voimakkaita voimiani ja vastalahjana suutelin häntä poskelle. En tuntenut minkäänlaista vetoa hänen tarjoamaansa kiusausta kohtaan, mikä teki mieleni entistä levollisemmaksi.
>On ollut ikävä > katsoin äitiä silmiin punaiset silmäni suojatuilla piilolinsseillä ja tunsin Renesmeen sydämen lyönnit takaani >mieletöntä, että olette täällä.>
>Olen onnellinen, että Phillin työt antoivat periksi > Reneè huokaisi ja hellitti viimein halauksensa > olen pahoillani, Esme. En voinut paljastaa yllätystä.>
Esmen vaihtunut ilme oli hämmästynyt, mutta ei hän persoonastaan poiketen saattanut olla meille vihoissaan. Alice keskeytti vasta rikotun hiljaisuuden ja riutuvan jännitteen tarraamalla Esmeä käsikynkkään ja kehotti meitä siirtymään yläkertaan. Samalla taitavasti varoen paljastamasta mitään etukäteen. Lasikäytävän joka ikinen valonpilke oli sammutettu sulkemalla kaiken mahdollisuuden katseenvangintaan liian aikaisin.
Alice avasi varmoin ottein narisevan tammiovensa ja peitti hellästi Esmen näkökykyä kämmenellään samalla kun me muut ahtauduimme sisälle pimeään kamarihuoneeseen. Rosalie leijaili kääntämään öljylamput valaistustöihin ja Alice laski kätensä luovuttaen Esmelle takaisin näkökykynsä.
Esmen `hengitys`salpautui kun valonkajot kohtasivat jykevän sängyn edustalla poseeraavan mallinuken, jonka yllä lepäävä itse kauneus näkyi nyt täydessä mitassaan. En tiedä kumpi oli vakuuttanut Esmen vahvimmin; Alicen omin käsin ja kaikki mahdollinen taidonnäyttönsä omaava ulkonäkö ja kokonaisuus, vai se, että kuka tahansa oli uskonut Aliceen ja hänen näkemykseensä niin paljon, että oli antanut hänelle koko sydämensä mittaisen jatkomatkan onneen.
Esme laskeutui vapisten polvilleen ja nyyhkytti onnesta; Alice oli kyennyt toteuttamaan ainakin yhden elämänsä tärkeimmän henkilön toiveen ja sai nyt kaikkien näiden kuluneiden vuosien jälkeen auttaa ihmisiä, jotka olivat antaneet hänelle mahdollisuuden onneen.
Reneèn tunteikkuus ei ollut minulle yllätys lainkaan, mutta meillä oli Rosen kanssa täysi työ estellä häntä kyynelehtimästä samettipuvulle, sillä suolaisten kyynelten jälkeen puku ei enää olisi entisellään. Istutimme Reneèn versorahille kynttilänvaloon ja autoimme Alicea sovittamaan luomustaan Esmen ylle.
Renesmeen kallisarvoinen kunniatehtävä oli ketjukuljettaa isoäidille paperinenäliinoja tarpeen mukaan sillä välin, kun me Rosen kanssa autoimme Alicea. Alicen vaihdettua vaatetukset päikseen mallinuken ja Esmen välillä alkoi vasta kunnolla käydä selväksi, mitä Alice oli suunnitelmillaan ajanut takaa. Hänen epäilemänsä väriyhtälö Esmen punertavien hiusten ja puvun vihertävän sävyn välillä oli mitä sopivin.
Esmen helpottuneet huokaukset korostivat kasvoillaan hennosti punottavia poskia ja saivat hänen ulkomuotonsa muistuttamaan ihmismäisiä piirteitä. Puna sopi hänen huultensa sävyyn ja tummat kastanjamaisen ruskeat hiukset valuivat paksuina kiharakierteinä hänen olkapäiltään alas. Lumoava juhlapuku suorastaan suli hänen kauneutensa tieltä; Alicen ylpeys oli kohonnut huippuunsa. Luultavasti hän olisi nyyhkyttänyt Reneèn lailla jos vain luonto olisi suinkin sallinut. Tuskin olisi mikään, mikä voisi koskaan pilata tätä iltaa.
Täysikuu oli kohonnut monimetristen mäntykeihäiden latvojen ylle ja heijasti terassilla hohtavien kynttilälyhtyjen sameiden lasilevyjen läpi huurteista kimmellystään. Kuulimme yläkertaan asti Jasperin viimeiset Alicen välittämät neuvot Carlislelle, sekä sivu-uomassa Emmetille, joka pullisteli Phillille toisaalla. Se hölmö ei tuskin koskaan oppisi hillitsemään mielihalujaan; näin uskalsin olettaa jo vuosien pistesarjalla. Uskoin vahvasti Carlislen hurmaaviin kykyihin ja kadehdin heidän massiivista sidettään Esmen välillä. Kumpa joskus kokisin Edwardin kanssa edet puolet siitä rakkaudesta ja välittämisestä, kuin mitä *vanhalla* parilla oli meille koskaan todistettavana.
Esmen ja Carlislen kerrattu häämatka oli ollut täysin Edwardin vastuulla; hänen makunsa oli poikkeuksetta kaiken asian kanssa saman kaltainen kuin Carlislella. Viisi päivää sitten hänet viimeksi nähtyäni yllätin hänet selailemasta internetistä Floridan ja Texasin nähtävyysesitteitä; ehkä hänen kuuliainen salaisuudenpitonsa oli huippuluokkaa, mutta Alicen selvilleottokykynsä ponkaisivat selvästi edelle. Alicen näyt olivat hataria ja vaihtelivat jatkuvasti pikkutarkkuuksia myöden Edwardin suunnitelmien mukaan, mutta pääosin Carlisle ja Esme saisivat olla neljä päivää rauhassa rantamökissä auringossa ilman lapsia ja turhia häiriötekijöitä. Olin odottanut hänen paluutaan jo päiviä sitten, mutta Alicen mukaan Mexikossa vaihdossa uudistettu tuliterä Audi palaisi Forksin takalaitumille vasta tulevana iltana. Eikä siinä mitään, hän tarkistaisi luotettavasti omalta osaltaan tuhoalueen tilastolukemat.
Alicen kyhäämät *morsiuspuvut * eivät jääneet Esmestä yhtään vähemmäksi; astetta vaaleampi vihreä (tarkemmin tummaa metsäsaniaista muistuttava) puki meitä jokaista jäljelle jäänyttä. Kauniin hallitut ja simppelit muodot ja poimut korostivat kankaan taipuvuutta. Ihan kuin siitä oikeasti jotain tietäisin sen enempää.
Nostin silmäkulmiaan Reneèltä lainattuun nenäliinaan pyyhkivän Renesmeen syliini ja kannoin häntä mukanani portaita alas Reneèn rinnalla. Äiti oli vihdoin hellittänyt tunneryöppyään, mutta varasi yhä olkalaukkussaan tuhdin pinkan paperinenäliinojaan kaiken varalta.
>En osannut missään nimessä odottaa tämänlaista> Renee tunnusti ja silitti Renesmeen otsakiharoita.
>Usko pois, en minäkään>totesin takaisin ja seurasin eteeni portaiden loputtua.
>En uskonut koskaan näkeväni näin suuria tuplaplatinahäitä> Reneè hymähti ja sulki odottamattomasti silmänsä kuunvalon, lyhtyjen ja Renesmeen koristeköynnösten ympärillä tanssahtelevien kiiltolennokkaiden valaistessa koko terassin.
Alicen miesten päälle puetuttavien hohdokkaan valkeiden smokkipukujen korostamina he kerrankin näyttivät sopeutuneen edukseen. Olisin mielelläni nähnyt saman näyn myös Edwardin yllä, mutta tällä kertaa petyin rahvaasti.
Esme asteli Carlislen kylkeen ja kohotti kimmeltävän valkean kätensä ihaillakseen silmästä silmään Carlislen uudistunutta lookkia, ellei etelästä kaikunut selkeän karmiva ulvonta olisi katkaissut tunnelmaa kuin helminauhaa. Helmet ropsahtelivat yksitellen honkakatokselle; yksikään meistä ei enää kyennyt keskittymään kuin kuuntelemiseen. Kuulin selvästi Quileuttien niin liian tutut ulvahdukset, mutten koskaan tunnistanut heitä tältä sävyltä. Kaamean ulinan ja rohisevan ulvonnan seasta erottui pelkoa, raivoa ja surua. Nykyään niin sopuisat ja rauhaa rakastavat susiystävämme eivät koskaan ilmaisseet itseään tällä tavalla. Jotain kamalaa oli tapahtunut.
