Nimi: Tapa
Kirjoittaja: toyhto
Kirjoitettu: 29.9.2009
Päähenkilö: Regulus Musta
Ikäraja: K-16
Genre: ööh, angst, drama, one-shot
*
Tapa
Se on lähes kaunista.
Pesen kädet kuumalla niin että iho kuoriutuu irti suonista, jäljellä on paljaat jänteet eikä se oikeastaan edes helpota. Hanskoja on kuitenkin tarjolla, tehdään sitten jonkun toisen käsillä.
Opin puhumaan sitä vähemmän mitä enemmän on sanoja.
Vahvempi aine kirvelee kurkussa, toinen laittaa yskimään, silmät vuotavat, kolmas tekee sokeaksi.
Aamut ovat kuitenkin tavallisia. Herään viittä vaille seitsemän. Minulla on ilmeisesti edelleen se Tylypahkan sisäinen kello, joka laittaa menemään suihkuun ennen kuin toiset ehtivät. Täällä ei varsinaisesti ole kiirettä mihinkään mitä varten kannattaisi nousta ylös. Yleensä makaan selälläni suurin piirtein viisitoista minuuttia, mietin miten vasemman lapaluun alla on rikkinäinen jousi, lasken puunsyitä, lasken syitä. Isä herää, törmää yöpöydän jalkaan ja kiroaa niin että se kuuluu, vaikka välissä on kaksi makuuhuonetta. Silloin kello on melkein kaksikymmentä yli seitsemän, ja ovi ei narise juuri yhtään kun astun käytävälle. Olen omassa kylpyhuoneessani ennen kuin Oljo ehtii kysymään isältä, mikä helvetti häntä vaivaa. Ei noilla sanoilla.
Kusen toinen silmä auki. Pesen käteni saippualla joka tuoksuu joltain marjalta. Pesen naamani kylmällä vedellä. Kuivaan molemmat. Työnnän hiukseni ensin eteen ja sitten taakse. Palaan huoneeseeni, pukeudun, kävelen keittiöön siinä vaiheessa kun äiti on jo muualla, odotan että Oljo paistaa kaksi kananmunaa. Syön. Poltan tupakan keittiön ikkunasta. Menen lukemaan jotain.
Hyvin nopeasti kaikesta muodostuu tapa. Sillä on hyvä selittää mitä tahansa, irronneita korkkeja, isä sanoo että vieraita varten niitä hankittiin; irronneita päitä. Oksennan ruusupuskaan jonka vieressä on lapsen käsi.
"Kyllä siinä tosiaan näkyy naisen käden jälki", Lucius sanoo kävellessään ohi.
Vien kirjoja kirjastosta huoneeseeni. Aluksi luen niitä ja vien ne takaisin. Sitten alan repiä sen minkä olen lukenut. Avaan ikkunan, revin ne palasiksi ja heitän ulos. Ehkä se sillä tavalla poistuu elimistöstä. Aivot kuitenkin käyvät koko ajan.
"Orionilla ei ole aikaa millekään muulle kuin niille helvetin kirjoille", äiti sanoo joskus sivistyneesti jollekin pikkuserkulle.
Isä ei kysy yhdenkään kirjan perään, vaikka istuu lasinsa kanssa kirjastossa kaikki päivät.
Yksi hylly on kohta tyhjä. Lopulta pääni on niin täynnä kaikkea ettei minulla oikeastaan ole vaihtoehtoja.
Illat ovat poikkeus. Joskus olen kotona ja silloin tuntuu siltä kuin olisin jossain muualla. Joskus olen muualla ja silloin ei yleensä tunnu miltään. Juomme verisillä hanskoilla viiniä ja muuta ja kahdeltatoista ei enää voi tietää, mitä päässä on. Tuijotan kattoa ja lasken kuukausia enkä saa kovinkaan monta. Mitä vähemmän niitä on sitä vähemmän se pelottaa.
Toisinaan olen niin kauhuissani etten osu pönttöön. Hakkaan rapattua seinää mutta se ei satu tarpeeksi. Kylpyhuoneessa on aina kylmä. Jos nuolaisisin hanaa ehkä kieleni irtoaisi.
Mutta en enää juurikaan puhu, kuuleminen riittää kyllä.
Muutamaa viikkoa ennen alan siivota. Totta kai olisi muutakin tekemistä, mutta se on saatava ulos, en voi sille mitään. Kiillotan kaiteen ja jonkun tädin lahjoittamat vadit ja Oljon kiiltävän soljen jonka se varasti Siriuksen vanhasta vyöstä. Lavuaarin reunan. Työnnän käteni sisälle ja yritän puhdistaa mutta mätä ei lopu.
Siinä vaiheessa mietin onko silläkään oikeastaan enää väliä. Olisin voinut ehkä vain pitää hanskat ja tehdä työni ja lopettaa puhumisen ja jonain aamuna olisin tajunnut, että hanskojen sisällä kuitenkin olivat omat käteni, ja tappanut itseni.
Mutta ehkä tämä on kuitenkin järkevämpää.
Mietin pitäisikö niitä kirjoja repiä. Lopulta hävitän ne kuitenkin. Leikin ajatuksella kertoa jollekin ja hävitän myös sen. En uskalla tai osaa.
Sitten yhtenä iltana joku raiskaa tytön, en edes tunnista häntä, melkein isäni ikäinen, ja tyttö on surkki jolla on ruskea paljaaseen selkään asti ulottuva tukka joka valuu hänen kasvoilleen. Joku nauraa. Rabastan puristaa minua olkapäästä. Talo palaa, taivas on musta ja tuli ei ole ja se on lähes kaunista.
Mietin miten helppoa kaikesta on tullut.
Aamut ovat kuitenkin ihan samanlaisia, paitsi että tänään käteni vapisevat. Hengitän syvään ja yritän keskittyä. Pesen kädet viimeistä kertaa. Valitsen vaatteet aika huolellisesti. Sidon kengännauhat hyvin. Hän kuoli kiiltonahkakengät jalassa ja niin edelleen.
*
A/N: Tajusin tarinan nimen kaksoismerkityksen tai mikä lie vasta jälkikäteen, ohhoh. Tämä olisi meinaavinaan konventiota, tottumusta, rutiinia. Ja Regulus ja vessa(huumori)! Joskus vielä kirjoitan jostain muusta.
