Narttu
paritus: Severus Kalkaros / Gilderoy Lockhart
ikäraja: K-16
genre: kai se siihen huumoriin taitaa kallistua
beta: yhyy
yhteenveto: Severus halveksui sitä kaikkea ja siksi se olikin niin pahuksen kiehtovaa.
Gilderoy Lockhart oli mies, joka kiharsi ripsensä, harrasti sellaisia asioita kuin kosteuttavat naamiot ja pedikyyrit, laittoi hoitoainetta myös intiimialueensa karvoitukselle, ja niin edelleen. Severus ei halunnut edes jatkaa listaa mielessään - Lockhartin toiminta kun oli hänestä paitsi naurettavaa, myös nöyryyttävää - mutta hän ei silti pystynyt estämään itseään tuijottamasta.
Mies, jos Lockhartia nyt sellaiseksi saattoi sanoa, oli suorastaan vastenmielinen: naismainen ja liiallisen huoliteltu, varsinainen kaunotar, höyheniä hihansuissa ja jalokiviä vyöllä, kuin drag-artisti tai jonkin lähes groteskin maalauksen visio kolmannesta sukupuolesta joidenkin omituisten soidinmenojensa aikana. Severus halveksui sitä kaikkea, ja siksi se olikin niin pahuksen kiehtovaa. Kenties Lockhartin merkillinen, lähestulkoon oksettava lumo perustui siihen, että hän oli täysin Severuksen vastakohta eikä muistuttanut lainkaan ketään, jonka Severus oli koskaan tavannut. Liemimestarin nuoruusvuodet olivat kuluneet kuolonsyöjien parissa, sen jälkeen hän oli vetäytynyt Tylypahkaan ja syrjään kaikenlaisen sosiaalisen kanssakäymisen piiristä, ja nyt tämä eriskummallinen eksoottinen otus oli heitetty hänen riesakseen.
Lockhart tunki itsensä paikkoihin, joissa häntä ei kaivattu, ja hänellä oli suorastaan raivostuttava tapa olla jatkuvasti äänessä, vaikka kukaan ei olisikaan kysynyt hänen mielipidettään. Severus ei milloinkaan osannut päättää, oliko hän enemmän närkästynyt vai ainoastaan huvittunut, ja vaikka hän ei mielellään myöntänyt sitä edes itselleen, hän ei loppujen lopuksi pahastunut lainkaan, kun Lockhart alkoi jo lukuvuoden alussa ilmaantua iltaisin linnan tyrmiin väläyttelemään hurmaavinta hymyään ja heilauttelemaan vaaleita kiharoitaan Severuksen edessä. Toisinaan Severus epäili, ettei Lockhartilla ollut lainkaan niin puhtoisia motiiveja kuin ystävystyminen tai edes silkka pätemisen halu, mutta hän työnsi moiset ajatukset nopeasti syrjään mielestään. Kukaan, joka oli niin täynnä omaa erinomaisuuttaan, ei haaskaisi aikaansa Severus Kalkarokselle flirttaamiseen. Ei niillä kasvoilla.
Syksyn kuluessa Severuksen huvittuneisuus hiipui hiljaa pois, kun itsepintainen narttu jatkoi hänen kiusaamistaan ja Severus joutui havahtumaan siihen tosiasiaan, että oli ottanut tavakseen ajatella Lockhartia tyydyttäessään itseään. Aina lauettuaan Severus päätti, ettei antaisi Lockhartin enää härnätä, että seuraavalla kerralla hän heittäisi sen luonnonoikun ulos työhuoneestaan muutaman äärettömän ikävän ihottuma-kirouksen säestyksellä.
Lienee turha edes mainita, ettei hän koskaan todella tehnyt sitä. Hän kyllä leikitteli ajatuksella, siveli taikasauvaansa ja laski mielessään sekunteja odottaen täydellistä hetkeä. Oikea ajoitus tekisi iskusta kahta kauheamman, mutta lopputulos oli aina vain se, että Lockhart ehti poistua omia aikojaan ennen kuin Severus oli tehnyt mitään.
Severus epäili, että Lockhart oli liian tyhmä tajutakseen asioiden todellista laitaa, vaikka toisaalta taas mies ei kyennyt näkemään toisen toimille mitään muita syitä kuin juuri nimenomaan hänen ajamisensa hulluuden partaalle. Severus lakkasi jossain vaiheessa kuulemasta enää sanaakaan Lockhartin aivottomista puheista, hän ei enää kyennyt keskittymään mihinkään muuhun kuin kosteiden huulien suorastaan hekumallisiin liikkeisiin, kapean lantion pehmeisiin keinahduksiin ja hoidettujen käsien tapaan hivellä puolihuolimattomasti pastellisävyisten kaapujen laskoksia niissä kaikkein herkullisimmissa paikoissa. Vaikka hän kuinka yritti, hän ei pystynyt irrottamaan katsettaan miehestä, eikä hänellä ollut aavistustakaan siitä, miten hän aikoisi selvitä kokonaisesta kouluvuodesta tyhjäpäisen kollegansa kanssa - etäisyyden ottaminen ei onnistunut, sillä Lockhart pilasi jokaisen välttely-yrityksen.
Kun ensilumi oli laskeutunut Tylypahkan maille ja Severus oli vaarassa menettää mielenterveytensä viimeisetkin rippeet, kaikki muuttui. Severus oli niin tottunut ivaan ja häviämiseen, ettei hän ollut hetkeäkään harkinnut sellaista mahdollisuutta, että Lockhart viettelevine eleineen olisi ollut tosissaan. Lockhart kuitenkin osoitti Severuksen kaikki luulot vääriksi heittäytymällä eräänä iltana tyhjässä opettajienhuoneessa Severuksen käsivarsille ja valittamalla siitä, ettei saanut tältä vastakaikua tunteilleen.
"Ja mihinköhän tunteisiisi minun muka pitäisi vastata?"
Lockhart nosti kätensä teatraalisesti otsalleen ja parahti tuskaisesti. Severus harkitsi hetken ajan päästävänsä irti Lockhartista, joka oli antautunut koko painollaan toisen otteeseen, mutta vaikka tilanteen kornius raastoikin hänen hermojaan, Lockhartista huokuva hento puuterintuoksu oli omalla tavallaan äärettömän addiktoiva.
"Oh, miksi olet minulle niin kovin kylmä ja julma? Tuo viiltää sydäntäni pahemmin kuin yksikään niistä kammottavista kirouksista, joihin olen matkoillani törmännyt."
"Sinä et ole nähnyt vielä mitään", Severus tokaisi kuivasti.
"Miten voitkaan olla noin tunteeton?" Lockhart lausui dramaattisesti ja kietoi kätensä Severuksen kaulaan ripustautuen häneen. Miehen silmät olivat suorastaan hämmentävän siniset niin läheltä katsottuna, eikä Severus voinut olla miettimättä, miten kenelläkään saattoi olla niin pitkät ripset. Hetken ajan hänestä tuntui, että Lockhartin kasvoilla välähti juonikas hymy, mutta hän ei jaksanut jäädä pohtimaan sitä sen enempää, kun toinen kohensi asentoaan ja antoi kätensä valua Severuksen harteilta kyljelle, vyötärölle, ja lopulta ristiselkään.
"Mitä sinä oikein haluat?"
"Sinut", Lockhart vastasi yksinkertaisesti ilmeisesti kaikkein viattomin ilmeensä kasvoillaan. Severuksen teki mieli huomauttaa, ettei moinen sopinut aikuiselle miehelle alkuunkaan, mutta sanat tuntuivat juuttuvan hänen kurkkuunsa Lockhartin sormien hakeutuessa koko ajan hieman alemmas. "Minä haluan antautua sinulle kaikin mahdollisin tavoin, haluan sinun käyttävän kehoani nautintosi temppelinä ja toteuttavan kanssani jokaisen fantasiasi."
"A-anteeksi mitä?!"
"Älähän nyt, Severus, en minä sentään noin vaikeaselkoinen ole", Lockhart sanoi ja iski silmää. "Vaikka kieleni saattaakin toisinaan olla kirjailijoille tyypilliseen tapaan hieman tavallista lennokkaampaa, olen aivan varma, että käsitit sanani."
Ja sen sanottuaan Lockhart vaikeni, painoi huulensa Severuksen hämmennyksestä avoimelle suulle ja näytti, miten lennokas hänen kielensä saattoi olla. Mies painautui tiiviisti toisen kehoa vasten, kiehnäsi ja kosketteli päästäen samalla suustaan niin sanoinkuvaamattoman kiimaisia huokauksia, että ellei Severus olisi ollut niin yllättynyt tilanteen saamasta käänteestä, hän olisi luultavasti nauranut.
Kun Lockhart tunsi reidellään todisteen Severuksen halusta, hän kohotti kulmiaan enemmän kuin vain vihjaavasti, väläytti toiselle sen kaikkein raivostuttavimman omahyväisen hymynsä, ja laskeutui polvilleen sen kummemmin aikailematta. Severus otti tukea seinästä ja yritti nopeasti päättää, halusiko hän sulkea silmänsä vai sittenkin nähdä aivan kaiken - molemmat tuntuivat yhtä aikaa sekä loistavilta että täydellisen kammottavilta vaihtoehdoilta. Lockhart veti Severuksen kaavun syrjään ja avasi tämän housut niin uskomattoman nopeasti, ettei kyseessä selvästikään ollut mikään amatööri - miehen varmuudesta päätellen kokemus perustui jo niin uskomattoman moniin kertoihin, että Severusta alkoi huimata sitä ajatellessaan.
Varsinainen narttu.
Helakanpunaiset huulet raottuivat ja Severus veti terävästi henkeä - Lockhart todellakin tiesi, mitä teki. Kielen jokainen liike oli harkittu ja hallittu, Lockhart oli tasan tarkkaan perillä siitä, millaisen reaktion saisi teoillaan aikaiseksi. Severus nojautui entistä voimakkaammin seinää vasten, antoi toisen kätensä hakeutua eteensä polvistuneen miehen kultaisiin kiharoihin ja vain tuijotti lumoutuneena, kuinka toisen posket liikkuivat hänen Severukselle tuottamansa nautinnon tahdissa. Lockhartin kasvot olivat punehtuneet ja silmät suljetut, eikä hänessä ollut tippakaan glamouria - sillä hetkellä hän oli vain kauniskasvoinen lutka, ei mitään sen enempää.
Ja kun Severus viimein saavutti huipun, hän vetäytyi sen verran, että saattoi laueta Lockhartin päälle, tämän siroille kasvoille ja laventelinsinisen kaavun etumukselle. Lockhartilla ei vaikuttanut olevan mitään sitä vastaan, ja hänen koko kehonsa värisi nautinnollisesti sperman valuessa laiskoina pisaroina hänen leualtaan. Severus katseli Lockhartia hetken ja tuli siihen tulokseen, että juuri sellaisena hän jopa tavallaan piti miehestä. Lähes täydellinen alennustila puki Lockhartia hempeitä värejä paremmin, ja Severuksen suupieli kohosi vaistomaisesti ivalliseen hymyyn hänen ajatellessaan, että alennustila oli vain lähes täydellinen. Mutta vain toistaiseksi.
Severus napitti housunsa kiinni ja kohensi kaapuaan, vilkaisi vielä kerran välinpitämättömästi Lockhartiin ja kääntyi sen jälkeen lähteäkseen.
"Severus", Lockhart sanoi vain puolittain nauravaisella äänellä. "Sinä taisit nyt unohtaa jotain..."
"Tosiaan, miten tökeröä minulta. Olen pahoillani." Hän raotti kaapuaan, otti taskustaan nenäliinan ja pudotti sen huolimattomasti lattialle Lockhartin eteen. "Kas tässä, ole hyvä. Tätähän sinä olit vailla?"
"Itse asiassa -"
"Sitähän minäkin", Severus sanoi kaikkein asiallisimmalla äänellään ja poistui opettajienhuoneesta ennen kuin kukaan vahingossakaan osuisi paikalle.
Kävellessään pimeitä käytäviä pitkin mies yritti tukahduttaa vahingoniloisen hymynsä onnistumatta siinä lainkaan, ja mietti, mitä keksisi Lockhartille seuraavalla kerralla. Hän tiesi, ettei voisi vastustaa kiusausta, mikäli Lockhart päättäisi yrittää uudelleen, mutta kohtuuden nimissä hän ei voisi millään antaa periksi niin helpolla. Severus oli aivan varma siitä, että ennen pitkää Lockhart keksisi kyllä keinon saada omatkin tarpeensa tyydytettyä, mutta jotta Severus ei joutuisi siinä vaiheessa nielemään itsekunnioitustaan, hänen täytyisi etukäteen pitää huolta siitä, että hänen tilinsä olisivat sen nartun kanssa vähintäänkin tasoissa.
