Nimi: Tonttuja!
Ikäraja: S
Tonttuja!Noora oli hakeutunut ensimmäisen kerran puheisiin Annan kanssa joskus äänne- ja muoto-opin kurssin loppuvaiheilla. Hän ei ollut löytänyt itselleen muista opiskelijoista kavereita, ja Annakin odotteli luentojen alkuja ja istui salissa aina yksin. Ensimmäinen keskustelu oli ollut varsin asiakeskeinen, mutta ystävällismielinen, ja siitä rohkaistuneena Noora aloitti uudelleen juttelun syntaksin opintojakson keskivaiheilla. Huhtikuussa ennen kielenhuollon tuntia hän pyysi Annan lounaalle.
Syksyllä Noora jatkoi keskustelunavauksia säännöllisen epäsäännöllisesti ja juttutuokiot sujuivat edelleen hyvässä hengessä, mutta varsinaista lähentymistä ei tapahtunut. Hän myös tajusi, että Anna ei ollut kertaakaan ollut aloitteellinen hänen suuntaansa. Itse asiassa tämä näytti varsin tyytyväiseltä itsekseen kaikkina niinä päivinä, kun Noora ei puhutellut tätä. Nooralla ei ollut kovin tarkka sosiaalinen silmä, mutta hän alkoi aavistella, että Anna ei ehkä pitänyt hänestä kovin paljon, tai ei ainakaan kaivannut hänestä ystävää. Koska hän itse sellaista kuitenkin kaipasi, hän ehdotti merkityksentutkimuksen tentin jälkeen Annalle joulukahvittelua Alakuppilassa. Nooran järkytykseksi Anna pyysikin hänet kotiinsa glögille.
Annan vuokra-asunto oli varsin viihtyisä, joskaan mitään kovin persoonallista ei ollut esillä. Pienen pöydän ääreen oli katettu glögimukien lisäksi kahta lajia kaupan pipareita. Anna näytti nytkin täysin tyytyväiseltä istuessaan vaiti, mutta Noora yritti hallita omaa hermostuneisuuttaan pitämällä keskustelua yllä. Anna osallistui jutteluun ytimekkäillä ja asiallisilla vastauksilla. Ainoastaan hänen suunnittelemansa kandidaatintutkielma diftongireduktiosta Siilinjärven murteessa innoitti hänet useamman virkkeen mittaiseen selostukseen.
Glögin huvetessa ja puheenaiheiden tyrehtyessä Nooran kiusaantuneisuus kasvoi. Lisäksi pipareista oli jäänyt ärsyttävästi muruja hampaanväleihin, mistä hän sai syyn kysyä, olisiko Annalla hammaslankaa tai -tikkuja. Kuultuaan, että lankaa löytyi vessan peilikaapista, Noora kiirehti sinne tuntien sekä helpotusta että syyllisyyttä helpotuksestaan.
Kaapin oven avattuaan Noora näki deodoranttipulloja. Niitä oli kokonainen hyllyllinen ja Noora ajatteli, että niitä oli varmasti ollut jokin jäännöserä tarjouksessa. Tarttuessaan yhteen hän tajusi sen olevan tyhjä, ja niin olivat kaikki muutkin. Jostain syystä pullot tuntuivat Noorasta uhkaavilta ja hän sulki kiireesti kaapinoven, ennen kuin muisti, mitä oikeastaan oli ollut tekemässä. Hän raotti ovea, bongasi hammaslangan ylähyllyltä ja napsaisi siitä nopeasti pätkän.
Nooran palatessa olohuoneeseen Anna näytti istuvan täsmälleen samassa asennossa kuin hetki sitten. Noora tunsi olonsa levottomaksi ja päänsä sekavaksi, mikä sai hänet avaamaan suunsa ennen kuin hän ehti edes istumaan.
”Sulla on noita dödöpulloja aika monta tuolla kaapissa.”
Anna käänsi hitaasti päänsä, katsoi Nooraa ilmeettömänä ja sanoi: ”Joo.”
”Onko sulla koripalloilevia rottia?” Noora yritti keventää tunnelmaa.
Annan ilme pysyi ennallaan ja kulmat kohosivat aavistuksen. Noora tunsi itsensä punaiseksi ja hikiseksi ja aloitti: ”Jos muistat, niin Heurekassahan oli niitä ja…”
Hän vaikeni, kun Anna yllättäen sanoi: ”Tonttuja.”
”Koripalloilevia tonttuja?”
Annan huulille ilmaantui pieni hymy, mikä jonkin verran helpotti Nooran piinaa. Anna myös alkoi puhua varsin iloisesti: ”Ei kun teen niistä pulloista tonttuja. Haluatko nähdä?”
Nooralle itselleen tuntemattomasta syystä hänen levottomuutensa ei vähentynyt vaan lisääntyi tonttuinformaatiosta. Hän seurasi vastahakoisesti Annaa lipastolle, jonka ylälaatikon tämä jo oli avannut.
Anna latoi laatikosta lipaston päälle pieniä huopahattuisia tonttuja, joilla oli tusseilla piirretyt naamat. Noorasta Annan liikkeet olivat lähes maanisia ja tonttuja tuntui virtaavan laatikosta loputtomasti, ja kaikki tuijottivat Nooraa pistävästi tussisilmillään. Kun Nooran paniikki oli siinä pisteessä, että hän arveli kohta kirkuvansa, paiskasi Anna viimein laatikon äkkinäisellä liikkeellä kiinni. Hän kääntyi silmät loistaen Nooran puoleen, tarttui erityisen mielipuolisesti virnistävään tonttuun ja sanoi: ”Tämä on minun suosikkini.”
Noora ei saanut sanaa suustaan, vaan tuijotti jähmettyneenä Annaa, jonka ilme muistutti erehdyttävästi tontun ilmettä. Tämän hymy tosin hyytyi hieman Nooran äänettömän tuijotuksen edessä. Hän laski tontun kädestään ja sanoi: ”Voit ottaa näistä jonkun, jos haluat.”
”Ei!” Noora kähähti ja jatkoi yrittäen epätoivoisesti pelastaa tilanteen: ”Ei sun tarvi antaa, oot nähnyt niin paljon vaivaa näihin.”
”Ei kun ota vaan, näitä on paljon.” Anna heläytti iloisen naurun, ja Nooralta pääsi pelästynyt hihitys. Hän nappasi lipastolta yhden tontun ja tunki sen katsomatta taskuunsa. Sitten hän sanoi: ”Mun pitää mennä, bussi lähtee.”
Noora tunsi vielä eteisessäkin tonttujen katseet selässään ja kirosi mielessään tyhmiä törröttäviä kantapäitään, kun ei meinannut saada kenkiä jalkaan. Anna ilmestyi hänen viereensä pidellen jotain kädessään, Noora näki jonkin kiiltävän välähtävän tämän takana. Veitsi, hän ajatteli henki salpautuen, mutta Anna otti esiin kenkälusikan ja kysyi: ”Tarvitsetko?” Noora pudisti kyynelet silmissä päätään, riuhtaisi kengän väkivalloin jalkaansa ja lähti juosten jättäen Annan katsomaan hämmästyneenä peräänsä.
Nooran sydän jyskytti kiivaasti vielä pitkään hänen päästyään kotiin. Vasta viileä suihku ja puolittain tehty rentoutusharjoitus saivat hänen ajatuksensa selkenemään niin, että hän pystyi miettimään mitä äsken oli tapahtunut. Hän kaivoi tontun taskusta ja istahti sohvalle tarkastelemaan sitä. Äkkiä hän purskahti nauruun muistaessaan, missä oli sellaiseen aiemmin törmännyt.
Anneli Auer oli tehnyt deodoranttipulloista tonttuja! Noora oli seurannut Ulvilan surman tutkintaa aikanaan tiiviisti ja se oli vaikuttanut häneen voimakkaasti, tullut uniin ja pyörinyt päässä. Tontut hän oli unohtanut, mutta yhteys Aueriin ilman muuta selitti hänen tunnereaktionsa Annan luona.
Noora oli helpottunut saatuaan selityksen. Hän päätti välittömästi lopettaa Murhainfon lukemisen ja harkitsi myös ottavansa yhteyttä mielenterveyspalveluihin. Lisäksi hän aikoi tarjota Annalle lounaan hyvitykseksi kummallisesta käytöksestään. Tyytyväisenä Noora laittoi tontun kirjoituspöydän laatikkoon joulua odottamaan.
Aamulla silmänsä avattuaan hän näki tontun, joka seisoi yöpöydällä ja katsoi.
LOPPU
Askartelusta kiinnostuneille Anneli Auerin
dödöpullotonttuLisää Anneli Aueria ja murhia kaipaaville muistutuksena tämä
Lizlegon joulutarina (K-7)
