Otsikko: Leikkiä maissintähkien varjossa
Kirjoittaja: kukapa muukaan kuin itse rimpsessa
Fandom: Pocahontas
Ikäraja: K-16
Paritus: Pocahontas/Nacoma
Tyylilaji: femme, PWP
Vastuunvapautus: Disney omistaa hahmot. Minä vaan vähän leikin.
K/H: Se oli vain ajankulua, toisiinsa ja itseensä tutustumista, viatonta kokeilua parhaiden ystävien kesken.
Leikkiä maissintähkien varjossa
”Pocahontas! Mihin sinä taas katosit?” Nacoma huhuili ystäväänsä öisen maissipellon korkeavartisen kasvuston väleissä puikkelehtiessaan. Ystävykset olivat luistaneet päivän töistä kuluttaessaan aikaansa vesiputouksella leikkiessään ja olivat rangaistukseksi joutuneet töihin yömyöhällä, kun muut kyläläiset nauttivat toistensa seurasta leirinuotiolla. Ei sillä että kumpaakaan olisi haitannut viettää aikaa kahdestaan, parhaita ystäviä kun olivat ja muutenkin kuin liimaantuneet toisiinsa. Harvoinpa heitä näki erikseen missään.
Nacoma kiljaisi tuntiessaan jonkun tömähtävän selkäänsä vasten niin suurella voimalla, että he molemmat lennähtivät mukkelis makkelis maissinvarsien sekaan Nacoman jäädessä hyökkääjänsä alle. Sorja nuoren naisen vartalo painautui vasten toista samanlaista. Tummat, melkein mustat silmät tuijottivat häntä aivan likeltä taivaalla kimaltelevien tähtien valoa heijastellen.
”Kutsuit minua?”
”Äh... Pois päältäni, meillä ei ole nyt aikaa leikkiä. Haluan päästä nukkumaankin vielä tämän yön puolella”, Nacoma puhahti punnertaessaan Pocahontasia päältään.
”Eihän meillä vielä ole mitään kiirettä. Voidaan vaikka katsella tähtiä kaikessa rauhassa”, Pocahontas vastasi kellahtaen selälleen ystävänsä viereen.
”Ihan oikeasti, hoidetaan nyt nämä työt. Sai muuten olla viimeinen kerta, kun houkuttelet minut luistamaan töistä.”
Pocahontas nousi kyynärpäidensä varaan ylettääkseen suukottamaan parasta ystäväänsä poskelle.
”Anteeksi, mutta kai sinulla silti oli hauskaa, vai mitä?”
”No oli. Sinun kanssasi aina.”
”Hyvä, niin pitääkin.”
Huulet etsiytyivät toisille antamaan pieniä suukkoja samalla kun Pocahontas ujuttautui takaisin ystävänsä kissamaisen solakan varren päälle. Se oli heidän oma leikkinsä, joka oli jatkunut jo jonkin aikaa. He heittelivät ilmaan pientä flirttiä, suukottelivat toisiaan ja silloin tällöin hieman hipelöivätkin, mutta siihen se oli aina jäänyt. Se oli vain ajankulua, toisiinsa ja itseensä tutustumista, viatonta kokeilua parhaiden ystävien kesken. Mutta Pocahontasin mielestä se oli jatkunut liian kauan liian pienenä, hän olisi halunnut mennä pidemmälle, mutta koskaan ei tuntunut tulevan oikeaa hetkeä. Sen tähden hän oli sinä päivänä houkutellut Nacoman mukaansa vesiputoukselle, mutta se ei ollut onnistunut, Nacoma ei ollut lähtenyt mukaan hänen leikkiinsä. Ehkä tällä kertaa onnistuisi paremmin.
Alla oleva tyttö vastasi nauraa kihertäen ystävänsä suudelmiin tämän kutittaessa häntä nahkaisen topin ja hameen väliin jäävästä paljaasta kyljestä. Hitaasti sormet hipsivät kauniin tummalla iholla ylemmäs kohti paidan helmaa ja pysähtyivät leikittelemään sen hieman rispaantuneella reunalla kunnes sujahtivat nahan alle lämpöiselle iholle. Hetken haettuaan kämmen löysikin etsimänsä ja puristi kevyesti jo tuttua kumpua. Siihen se oli aina edellisillä kerroilla jäänyt, jompaa kumpaa oli ruvennut ujostuttamaan liikaa. He eivät olleet uskaltaneet läheisyydestään huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, luovuttaa itseään täysin toisen käsiin.
Paita sujahti pään yli ja kuin lupaa pyytäen Pocahontas katsoi Nacomaa suoraan silmiin saaden vastaukseksi hieman epävarman katseen ja aavistuksenomaisen nyökkäyksen. Hellän suudelman jälkeen pehmeät huulet suukottelivat tietään kaulaa pitkin alas kohti kiinteitä rintoja kiepahtaen törröttävän solisluun kautta. Sormenpäät silittivät rintojen välistä ihoa sujuttautuen seuraamaan niiden täyteläistä kaarta suun löytäessä nöpöllään olevan nännin. Ystävänsä rinnoilla leikitellessään hän näpräsi auki hameen luunappeja päästäkseen jatkamaan matkaansa.
Lipaisten vielä molempia rinnanpäitä Pocahontas suukotteli tietään pitkin nuorta ihoa kiertäen kielellään suloisen navan ympäri. Hame valahti lantion yli Pocahontasin nykäistessä sen helmasta noustessaan hetkeksi istumaan saadakseen paremmin riisuttua Nacoman, joka ei tyytynyt osaansa ainoana tyydytettävänä vaan nousi istumaan itsekin.
Hän kiskoi mekon pitkähiuksisen tytön päältä ja kiepautti hänet alleen ja nautti edessään avautuvasta kullanruskeasta näkymästä. Oli hän toki aiemminkin nähnyt ystävänsä ilman rihman kiertämää, mutta ei koskaan tällaisessa tilanteessa ja aikoi nyt ottaa kaiken ilon irti siitä ennenkokemattomasta tilanteesta, jossa hän ja Pocahontas olivat täysin toistensa armoilla. Sillä siitähän siinä pohjimmiltaan oli kyse, antaa toisen nähdä itsensä kenties henkilökohtaisimmassa ja haavoittuvimmassa tilassa. Mutta toisaalta, kehen muuhun sitä olisi voinut luottaa niin täydellisesti kuin parhaimpaan ystävään?