A/N: Mä en meinannut laittaa tätä tänne, kun häpeän itseäni, mutta kun menin mainitsemaan tämän kirjoittamisesta, suurisuinen kun olen niin pakkohan se oli tännekin tunnustaa.
Ja mä kun ajattelin säilyttää tämän tasokkaampana foorumina.
Spoilaa Breaking Dawnia, vaikka en meinannut tajuta sitä!
En voinut vastustaa kiusausta nähtyäni
tämän Volturikuvan New Mooniin (siis elokuvaan) liittyen.
Jos siis et halua spoilaantua mistään leffaan liittyvästä, älä katso kuvaa tai lue tätä tekstiä.
Otsikko: Jotain puuttuu
Kirjoittaja: Minä
Genre: Huumori/parodia
Ikäraja: K-12
Varoitukset: Huono huumori, josta joko tykkää tai ei
Yhteenveto: Volturit päättävät vaihtaa vastaanottosalin tuoleja, mutta jotain jää puuttumaan.
Caius painoi levottomasti hopeisen sytyttimensä nappulaa ja liekki vuorotellen kohosi hänen kädestään pylväänä kohti kattoa ja katosi, kohosi ja katosi. Siitä oli liian kauan, kun hän oli saanut polttaa mitään ja hän katseli vanhoja vastaanottosalin tuoleja himoavasti. Niiden polttaminen ei antaisi hänelle paljoakaan tyydytystä, mutta oli sekin tyhjää parempi. Felix oli soittanut, että uudet tuolit olisivat vartin päästä salissa.
"Saanko polttaa nämä, Aro? Eihän näillä tee enää mitään!" Caius kuiskasi napsutellen sytkäriään rytmikkäästi ja kierrellen tuoleja kuin korppikotka mahdollisesti kuollutta eläintä. Jane ja Alec nyökkäilivät innokkaasti ja astuivat seinän viereltä askeleen lähemmäs mahdollista roviota. Kaksosia kiinnosti kaikki palava, kunhan he itse eivät vain olleet sen sisällä. Mieluiten he olisivat katselleet palavia ihmisiä, ihmissusia tai vampyyreitä - heistä sentään lähti jotain muutakin ääntä kuin pientä palamisen napsahtelua ja se oli mitä tyydyttävintä - mutta kuten Caius itse hekin tyytyivät siihen, mitä oli saatavilla.
"Enpä oikein tiedä. Ne voisi antaa jollekulle lahjaksi...", Aro vastasi otsaansa mietteliäästi rypistäen juuri niin kuin Caius oli epäillytkin tämän vastaavan. Aro piti keräilystä eikä mikään saanut mennä hukkaan. Siksi Volturien päämajakin pursui toinen toistaan turhempaa esineistöä. Caius valmistautui väittämään äristen vastaan, mutta Jane puuttui keskusteluun ristimällä kätensä ja näyttämällä tavanomaistakin lapsenomaisemmalta ja enkelimäisemmältä.
"Tämän kerran?" tämä pyysi silmäripsiään hurmaavasti räpytellen. Caiuksen oli tunnustettava, että Janen metodit olivat yleensä tehokkaampia kuin hänen ja hän oli niistä usein kateellinen. Mitä kaikkea hän voisikaan tehdä, jos voisi kiduttaa pelkän ajatuksen voimalla...
"No hyvä on, kultaseni", Aro myöntyi aurinkoisesti hymyillen. Caius virnisti tahtomattaankin. Hän oli ehkä kateellinen, mutta oli Janesta usein aika paljon apuakin. Aro tahtoi erityisesti pitää tytön tyytyväisenä ja tyttö, kunnon Volturi kun oli, osasi käyttää sitä myös omaksi edukseen.
Caius antoi sytyttimensä pitkän tehokkaan liekin nuolla ensin Marcuksen tuolin puista ja hyvin syttyvää selkänojaa ja kun se syttyi palaamaan, hän siirtyi omalle tuolilleen ja teki sille samoin. Pian kaikki kolme tuolia paloivat iloisesti ja sakea savu täytti vastaanottosalin ja vaikeutti huomattavasti näkyvyyttä. Oli hyvä, ettei heidän tarvinnut hengittää. Caius tuijotti liekkejä ahnaasti ja kuvitteli, miten paljon kivempaa se olisi jos joku olisi ollut köytettynä tuoleihin. Harmi, ettei hän ollut älynnyt hakea paremman puutteessa edes paria kulkukissaa kadulta. Nerokkaat ideat tulivat aina liian myöhään.
Palamisen ilo kesti kuitenkin vain hetken ja pian jäljellä oli vain kasa hiiltyneitä jäännöksiä. Caius napsutteli jälleen sytkäriään tympääntyneenä ja miettien, että olisipa jotain poltettavaa, edes savukkeita. Sitten Demetri ja Felix astuivat sisään uusia kiiltäviä ja varsin naurettavannäköisiä tuoleja kantaen - mitä muuta saattoi odottaa kun Aro pääsi valitsemaan. He iskivät tuolit suunnilleen vanhojen paikoille. Caius murahti inhoavasti.
"Eivätkö ne olekin nätit?" Aro hihkaisi hieroen käsiään yhteen ja kiiruhtaen testaamaan uuden tuolinsa mukavuutta, mutta Caius jäi miettimään, että jotain puuttui entiseen nähden. Häneltä kesti hetken tajuta, mitä se oli. Tuoleja, jotka hän oli vasta polttanut, oli kolme ja näitä vain kaksi. Caius istahti uudelle tuolilleen nenäänsä nyrpistäen. Se tuntui yhtä tyhmältä kuin miltä näytti. Hän katsahti ympärilleen. Missähän Marcus luurasi? Nyt tämä oli jäänyt kokonaan ilman tuolia, mutta tuskin se pahemmin ketään haittasi, edes tätä itseään. Marcus voisi aivan hyvin seistä siellä, mistä Caius äkkäsi hänet nytkin - salin perältä tuijottelemasta tympääntyneesti tyhjyyteen tuskin heitä huomaten.