Tuulen soittamia sävelmiä (Arthur/Molly, K-7)

[Beelsebutt]

Ja kun Arthur pulttasi tuuliviiriä paikoilleen, hänen mielessään muotoutui suunnitelma.


Nimi: Tuulen soittamia sävelmiä
Kirjoittaja: Beelsebutt
Oikolukija: Jolandina
Päähenkilöt: Arthur/Molly
Lajityyppi: romantiikka huumorilla
Sanamäärä: < 500
Haasteet: Hahmot & Het10 & Neliapila & Viikottainen
Ikärajasuositus: K-7


Sain tähän idean Fifin viikkoraapalehaasteesta, jossa haastesanana oli 'tuuliviiri'. Tästä piti tulla paritukseton tai korkeintaan henkisesti parittaa Arthur kukon kanssa, mutta tästähän tulikin hettiä :F No, apilanlehdykkä se on sekin \o/ Niin ja ideahan on melkein suoraan pöllitty Muumeista, lisäksi yksi Mollyn voivottelu on varmastikin varastettu Nappelilta. Anteeksi :E

Jollelle kiitokset avusta ja tuesta ja semmoista <3

Hox! En omista Pottereita, J.K. Rowling omistaa, joten kaikki kunnia The Ladylle. En saa tästä rahaa, elekää haastako oikeuteen!




Tuulen soittamia sävelmiä

Se oli kullattu kukko ja se pyöri sutjakasti Arthurin pidellessä sen jaloista kiinni. Ne yhdistyivät kapeaksi metallikärjeksi, joka oli tarkoitus kiinnittää katonharjaan. Arthur oli kerrankin lukenut käyttöohjeet.

"Tipahdat kuitenkin", Molly puuskahti ja silmäili epäilevänä miehensä tuoreinta hankintaa. "Anna kun leijutan sen paikoilleen, on se yhtä jästimäinen silloinkin."

"Eikä!" Arthur älähti ja piilotti viirikukon selkänsä taakse. "Se pitää kiinnittää käsin, sehän on osa huvia!"

Molly tuhahti turhautuneena ennen kuin marssi sisään varmistamaan, että kivunlievityslinimenttiä oli vielä jäljellä. Ei tarvinnut olla kummoinenkaan ennustaja tietääkseen, että sitä tarvittaisiin kohta.

Arthur sen sijaan kantoi tikapuut esiin vajan takaa. Hän painoi niitä vasten Kotikolon seinää niin kauan, että ne upposivat tuuman verran pehmoiseen nurmikkoon, ja lähti vasta sitten kipuamaan. Hetkisen kuluttua hän laskeutui jälleen alas hakemaan unohtamansa viirikukon. Sen kanssa kiipeäminen ei ollutkaan niin helppoa kuin Arthur oli kuvitellut, ja hänen täytyi laskeutua vielä kerran alas pohtimaan tilannetta.

"Mitenkäs sujuu?" Molly kysyi leppoisasti avonaisesta keittiön ikkunasta.

"Hienosti!" Arthur julisti ja siirtyi kulman taakse jatkamaan pohdintaansa.

Ennen pitkää hän päätyi kiinnittämään kukon selkäänsä köydenpätkällä. Heltan terävä reuna raapi ikävästi hänen niskaansa, kun hän asteli varovasti puola kerrallaan kohti korkeuksia. Mutta kun hän ennätti kurkistamaan katon harjan yli, hän jähmettyi aloilleen ällistyksestä. Kuinka hän olikaan voinut unohtaa?

Ja kun Arthur pulttasi tuuliviiriä paikoilleen, hänen mielessään muotoutui suunnitelma.



Samana iltana auringon loimutessa enää hädin tuskin horisontin yläpuolella Arthur veti Mollya kädestä pitäen kohti ullakkoa. He jatkoivat vielä pahan hengen pesäpaikan ohitsekin ja säikyttivät poloisen otuksen niin pahasti, että se unohtui olemaan hiljaa ainakin kymmenen minuutin ajaksi putkien kalisteluun tarkoitettu kettinki kourasta roikkuen.

"Vielä vähän matkaa", Arthur puuskutti.

"Voi hulluuksien hulluus sinun kanssasi", Molly voivotteli yrittäessään pysyä pitkäjalkaisen miehensä perässä. Salaa hän oli kuitenkin tyytyväinen, sillä lasten lennettyä pesästä Arthur enää harvoin innostui mistään näin paljoa. Saati sitten jakoi intohimonsa kohteita hänen kanssaan.

"Katso!" Arthur sanoi viimein, kun oli saanut ohjattua Mollyn turvallisesti katon tasaiselle osuudelle. Hän osoitti sormellaan avautuvaa näkymää, ja Mollyn henki salpautui.

Pitkälle Kotikolon pihan ulkopuolelle ulottuva auringonkeltaisista voikukista muodostuva kaunokirjailtu sana "Molly" loisti auringon viimeisten säteiden valossa. Molly puristi Arthurin kättä kädessään ja tunsi, kuinka hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä.

"Voi Arthur", Molly kuiskasi ja katsoi miestään. Arthurin hymy kirkasti hänen kasvonsa ja sai Mollyn sydämen jättämään lyönnin välistä. Voi Merlin kuinka hän rakastikaan.

"Kylvin ne juuri ennen Percyn syntymää."

"Kaksikymmentäviisi vuotta sitten?!" Molly ällistyi.

"Niin, mutta sitten tuli se koliikki ja unohdin..." Arthurin ääni vaimeni. Hän kietoi kätensä Mollyn harteille ja suuteli tätä poskelle. "Ne ovat sinulle, Mollukkainen, auringoksi pilvisenä päivänä."

"Arthur..." Molly huokaisi ja veti Arthurin kasvot alemmaksi.

He vaihtoivat pitkän ja viipyilevän suudelman, joka sai Arthurin polvet vapisemaan ja Mollyn silmät loistamaan.

"Muutin mieltäni. Taidan sittenkin tykätä tuosta kapistuksesta", Molly sanoi kujeilevasti ja vilkaisi tuuliviiriä silmäkulmastaan. Arthur ei ennättänyt vastata, sillä hänen suunsa suljettiin vuosien tuomalla varmuudella.

Eikä pian heistä kumpikaan enää muistanut viirikukkoa, joka osoitti hiljaisesti ja varmasti myötäisen tuulen suuntaa päästämättä ääntäkään, häiritsemättä ketään.

Kuunnellen tuulen soittamia sävelmiä.

[Lizlego]

Katseleeko kenties joku muukin viikonloppuaamuisin Muumeja? Se on vakio, että keitän kahvit ja katselen muumeja aamupalaa syödessäni. Tästä tuli muumimainen olokin lukiessa. En tiedä miksi. Ehkä tekstissä oli sopivan rauhallinen ja hämyinen tunnelma. En tiennyt mitä odottaa. Alussa kun Arthur aikoo jästimäisesti kiinnittää tuuliviirin, odotin niin kuin Mollykin että sieltä se mätkähtää vielä alas, mutta niin ei käynyt.  Loppu sitten oli niin ihanan romanttinen että sulin.  Muistan jotenkin hämärästi jonkun kukkajakson muumeista ja se tuli tästä mieleen.

[Beelsebutt]

Mulla oli tapana katsella viime kesänä Muumit joka aamu kahvia juodessa, tosin pystyin laittaan ne boksille joten ei tarvinnut herätä silloin kun ne tuli x) Ja kyllä, se on just se kukkajakso, josta tää ficci sai osan ideastaan. Eikös kuulostakin hienommalta kuin että oisin kopioinut idean x)

Jee, kivaa että romanttinen fiilinki välittyi \o/

Kiitos kommasta <3

[Paquette]

Mä olen katsonut Muumeja viimeksi varmaan yli viisitoista vuotta sitten, mutta oikein pinnistämällä hämärästi muistan jonkun kukkajakson. 

Joka tapauksessa tämä ficci oli todella söpö ja tunnelmallinen. Kiva lukea romantiikkaa muustakin kuin nuorisosta ja Molly ja Arthur ovat melko sympaattinen pari canonissakin. Paha henki -kohtaus oli hauska yksityiskohta, joka muistutti sopivasti taikamaailmasta.

Täysin randomina kommenttina vielä täytyy sanoa, että viirikukko on jotenkin tosi söötti sana En nyt kyllä saa aikaan mitään analyyttistä tai fiksua, mutta tykkäsin tästä ja sen lisäksi olen iloinen että palasit FiFiin. 

[Beelsebutt]

Oon edelleen sitä mieltä, että Molly/Arthur on (vihjatun Albus/Gellertin rinnalla) ainoa canonparitus, jota shippaan. En ainakaan saa päähäni yhtään toista, josta tekisi oikeasti mieli kirjoittaa ficcejä. No joo, ehkä Narcissa/Lucius, siitä on tullut kirjoitettua, mutta ... no joo, Bella/Rodolfuskin menettelis Ehkä niitä sitten muutamia on, mutta Molly/Arthur on niistä vakaimpana mielessä, joten oli mukava kirjoittaa heistä vihdoinkin ficci - tää tais nimittäin olla mun eka.

Viirikukosta tykkään itsekin, taisin bongata sen wikistä, kun kävin katteleen että jos löytyis vähän synonyymejä, ettei tarvisi tuuliviirillä mennä koko ficin mitalta

Kiitos ja kiitos <3