Ficin nimi: Suden Sydän
Kirjoittaja(t): Q+Black
Oikolukija/Beta: Ei
Fandom: Twilight
Tyylilaji/Genre: Romance
Ikäraja: K16
Paritus/Päähenkilöt: Paul/Rachel
Disclaimer: Hahmot Stephenie Meyerin Twilight-sagasta, juoni itse keksitty.
Yhteenveto/Tiivistelmä/Summary: Ihmissusi Paul leimautuu Jacobin siskoon - Racheliin. Lue kuinka heidän arkensa sujuu kylmässä Forksin pikkukaupungissa.
Varoitukset: Spoilaa Aamunkoita
Ensimmäisiä kirjoittamiani ficcejä joskus vuonna nakki ja kuokka 
Aurinko paistoi lämpimästi, mikäli se nyt oli mahdollista tällaisessa paikassa kuin Forks, jossa oli koko ajan kylmää ja sateista. Washingtonissa sentään oli lämpimämpää useammin kuin täällä. Oli suorastaan järkytys palata tänne puoli vuotta sitten ja todeta, että kesälläkin on lähes samanlainen ilma, kuin keväällä tai vaikkapa syksyllä. Huokaisin. Tarkoitukseni ei todellakaan ollut se, että jäisin tänne. Alunperin suunnitelmissani oli tulla vähäksi aikaa kotikulmille ja nähdä pitkästä aikaa isää ja veljeä. Valmistumisen jälkeen ei ollut mitään suunnitelmissa, joten kotona käyminen kuulosti hyvältä idealta.
”Mitäs se sisko haaveilee täällä? Tai noh, älä kerro. En halua tietää”, Jacob murahti puoliksi huvittuneena.
Hän ei suoranaisesti hyppinyt ilosta, kun kuuli Paulista ja minusta. Niin, Paul. Säpsähdin ikäänkuin hereille ja ravistelin päätäni kadottaakseni hänet mielestäni. Punastuin hieman. Minun ei ollut tarkoitus tulla rakastumaan tänne, varsinkaan veljeni kaveriin, varsinkaan ihmissuteen, joka loikki lähes koko päivänsä ilman paitaa pitkin La Pushia. Puraisin huultani. Voi hemmetti, Paul näytti hyvälle ilman paitaa! Havahduin kun Jacob rykäisi painokkaasti.
”Niin..”, saan sanotuksi ja Jacob pyöräyttää silmiään.
”Hei oikeasti, olet ällö. Olette molemmat ihan ällöjä! Paulistakin on tullut varsinainen nössö, kun sinä saavuit ja pistit sen ruotuun!” Jacob narisi, enkä voinut olla huomaamatta pientä ilkikurista sävyä hänen äänessään. Jacob alkoi olla asian kanssa sinut, mutta isäni ei oikein vieläkään sulattanut tätä juttua kokonaan.
”Menes nyt siitä vinkumasta. Eikö sinulla ole susijuttuja..tai jotain vastaavaa?” Vinkaisin vaivautuneesti ja uppouduin olevinaan edessäni olevaan lehteen. Jacob hymähti.
”Vasta myöhemmin. Emily ja Sam haluavat viettää laatuaikaa keskenään. Taidampa lähteä käymään Culleneilla. Luulen, että Nessiellä on minulle taas paljon kerrottavaa!” Jacob selitti ja hetkeksi hänen katseeseensa ilmestyi lempeä ilme kun hän ajatteli Nessietä.
Hmph..Nessie..mitä Jacob oikein näkee siinä tytössä?! Noh, joo.. leimautuminen. Kaiken pahan alku ja juuri. Jacobin mukaan sen piti olla harvinaista, mutta nyt siitä oli muodostunut susille jokin epidemia. Samilla oli Emilynsä, Jaredilla Kim ja Quililla Claire. Rakas veljeni puolestaan oli leimautunut täysin vampyyrien lapseen! Pyöräytin silmiäni. Muutenkin koko vampyyri-ihmissusikuvio tuli minulle kuin puun takaa. Ensin olin nauranut kuin hyvälle vitsille, mutta kun Jacobin ja isän ilmeet eivät olleet yhtyneet mukaan, olin alkanut hyperventiloida ja melkein pyörtynyt, kun Jacob oli muuttunut metsässä minua varten isoksi punaruskeaksi sudeksi.
Olin jo tottunut ajatukseen.. ainakin melkein. Aluksi olin pitänyt Jacobia lähes mörkönä, mutta tutustuessani muihin susiin ja etenkin Pauliin, oli käsitykseni muuttunut melkein hetkessä. Paul oli.. noh, komea, lihaksikas, mutta melkoisen kiivasluontoinen. Punastuin hiukan muistellessani viime tapaamista Paulin kanssa.
”Äh, et sinä kuuntele yhtään mitä sinulle sanoo! Minä lähden nyt. Palaan illalla!” Jacob huikkasi ja poistui paikalta, ennen kuin kerkesin edes aukaista suutani. Kuuntelin hetken seinäkellon tikitystä ja isän vaimeaa kuorsausta, joka kuului selvästi, vaikka hänen huoneensa ovi oli kiinni. Taittelin lukemani lehden kahteen osaan ja laskin sen takaisin pöydälle. Kävelin olohuoneen ikkunaan ja tuijotin ulos mietiskellen. Metsän reunassa liikahti jokin ja se saa huomioni. Pian metsästä astui esiin tumma, pitkä mies. Hänellä on revityt farkkusortsit jalassa ja yläruumis paljaana. Hän tarkkaili taloa, kuin etsien jotakin ja huomasi pian minut seisomassa ikkunan takana. Hänen huulensa kaartuivat tuttuun vinoon hymyyn.
**
”Hei”, käheä ääni kuului aivan korvani vierestä. Kädet liukuivat ympärilleni ja tunsin lämpimän vartalon painuvan selkääni vasten. Vavahdin mielihyvästä. Minun oma lämpöpatterini. Ainakaan Forksin talvet eivät haittaa, kun on oma ihmissusi, jonka ruumiinlämpö hipoi huimaavia lukuja.
”Hei vaan”, naurahdin kun tunsin huulet niskassani. Paulin kädet liukuivat pitkin vartaloani, tunnustellen. Hän painautui tiukemmin minua vasten ja tuntui, kuin hän olisi vääntänyt ruumiinlämpönsä täydelle teholle. Hänen ihonsa lähes poltti omaani. Kuumat huulet laskeutuivat niskalta olkapäälle ja kädet liukuivat paitani alle.
”Paul, lopeta! Isä nukkuu viereisessä huoneessa! Hän on muutenkin niin järkyttynyt tästä kaikesta, että hän varmaan saisi sydänkohtauksen nähdessään, mitä me touhuamme hänen olohuoneessaan!” Moitin Paulia hyväntuulisesti. Hän murahti, kiskaisi minut käsivarsiensa varaan ja lähti viemään minua kohti huonettani. Tunnuin painavani vain höyhenen verran, kun Paul kantoi minut vaivattomasti pitkin käytävää.
Tuskin pääsimme huoneeni kynnyksen yli, kun Paul laski minut seisomaan ja painoi vartalonsa minua vasten. Huulet tavoittivat omani. Hänen suudelmansa oli ahnas, ahnaampi kuin viime kerralla, mikäli se oli enää mahdollista. Hän painoi minut vasten seinää ja antoi käsiensä vaeltaa pitkin kylkiäni, hitaasti ja kiusoitellen. Huulemme tanssivat kiihkeässä rytmissä ja tunsin kuinka lantioni syttyi kuin tuleen.
En edes tajunnut missä suunnassa huonettani sänky sijaitsi. Riivimme vain toisiltamme vaatteita päältä lopettamatta suutelemista. Paul on niin hyvä suutelija, voisin suudella häntä vaikka koko loppuelämäni! Lopulta kompastuimme omiin vaatteisiimme ja kaaduimme keskelle vaatteiden sekamelskaa. Tässä vaiheessa sillä ei ollut enää mitään merkitystä. Ei ollut kuin minä ja Paul ja tämä hetki. Hän suuteli huultani, leukaani ja siirtyi kaulaa pitkin alaspäin, saaden tuhannet salamat liikkumaan ihoni alla. Kun hän imaisi rintani suuhunsa, selkäni taipui nautinnosta kaarelle. Tukahdutin huutoni, koska en todellakaan halunnut paljastaa meitä nyt. Ei nyt, kun Paulin huulet tekivät tutkimusmatkaansa yhä alemmas värisevällä vartalollani. Vihdoin Paul kosketti herkintäni ja sai minut aivan sekaisin halusta. Silmissäni sumeni. Herranjumala, miten tämä mies osasi kaikki ne temput, jotka tekivät minut aivan hulluksi?
Pian hän tuli päälleni ja virnisti niin ihanasti, että punastuin aivan täysin. Minä siveellinen ihminen ja nyt kaikkea muuta kuin sitä! Kuuma vartalo painui vasten omaani ja hän kurottautui suutelemaan minua samalla, kun hän painui syvälle sisääni. Hän on täydellinen. Vain minulle tehty. Meidät on tehty samanlaisiksi, jotta voisimme nauttia toisistamme mahdollisimman paljon. Paul näykkäisi leukaani ja alkoi nostaa minua huipulle, pikkuhiljaa. Suljin silmäni ja nautin tästä kaikesta, lämmöstä, Paulin ihon tuoksusta ja annoin tunteen viedä.
**
Raotin silmiäni, kuin odottaen auringon paistavan suoraan silmiini. Oli kuitenkin hämärää. Tajusin olevani sängyssä. Missä välissä minä tähän päädyin? Muistelin aiempaa ja punastuin korvia myöten. Venyttelin tyytyväisenä ja säpsähdin sitä, kuinka hellinä jäseneni olivat. Paul ei kyllä otteissaan paljoa säästele, mutta se juuri saa minut syttymään. Naurahdin itsekseni ja käärin peiton tiukemmin ympärilleni. Paljonkohan kello on? Kuinka pitkään me oikein teimme pahojamme? Ja missä Paul muuten on? Tajuan viimein selvitä tokkurastani ja vilkuilen ympärilleni. Paul ei ole huoneessa. Hymähdin loukkaantuneesti. Olisi ollut kiva painautua lämpimään kainaloon heti herättyään, mutta ei. Paul on painunut varmaan syömään niin kuin aina. Jos et löydä häntä mistään, niin jääkaapilla hän siinä tapauksessa varmasti on. Se mies syö kuin hevonen, mutta silti kroppa on täydellisen..noh, täydellinen!! Huokaisin ajatuksilleni. Samassa ovi aukesi ja Paulin pää kurkisti sisään huoneeseen. Hän hymyili leveästi huomatessaan että olin jo hereillä.
”Senkin unikeko! Sain odotella neljä tuntia että heräisit! Ei voinut ottaa niin koville?” Paul naurahti ja käveli luokseni. Hän kohotti peittoa ja ryömi viereeni makaamaan, vetäen minut tiukasti itseään vasten ja huokaisi syvään.
”Neljä tuntia?! En kai minä nyt niin pitkään nukkunut?” Kysyin hämmästyneenä.
”Kyllä vain! Jacobin kanssa sitten katsottiin telkkaria, vaikkakin minä katsoin ja yritin jopa ymmärtää mitä katsoin, mutta Jacob puhua pälpätti yhtenään Nessiestä.” Paul tokaisi.
Minä hymyilin. Jacob on niin Nessiensä lumoissa. Tytölle ei varmaan tule naarmuakaan koko elinikänään jos se on Jacobista kiinni. Tosin olinhan minäkin erittäin kiintynyt Pauliin ja suojelisin häntä kaikelta jos vain mahdollista. Paul ei tosin tarvinnut suojelua. Ihmissusilla ei tuntunut olevan kovinkaan montaa vaarallista vihollista. Hädän yllättäessa hän voi mennä ja muuttaa muotonsa valtavaksi harmahtavaksi sudeksi. Vavahdin hieman ajatusta. En vieläkään jaksanut uskoa kaikkea sitä todeksi.
”Onneksi olet hereillä nyt. Oli kamala ikävä jo!” Paul hymähti ja suuteli korvanlehteäni.
”Oltiinkin erossa aivan mahdottoman kauan!” Minä liioittelin huvittuneesti ja yritin väistellä Paulin huulia aivan hänen kiusakseen. Paul nappasi pääni käsiensä väliin ja minun vastarintani oli mennyttä. Hän painoi huulensa huulilleni ja sai minut aivan pyörälle päästäni.
”Olet kyllä kyltymätön, senkin ilkiö!” Huokaisin hänen suudelmiensa lomassa. Paul tyytyi vain virnistämään vasten huuliani, jatkaen suuteluaan. Vatsani läpi humahti kuuma aalto. Uudelleenko? Eihän tässä muuta kerinnytkään kuin peuhaamaan lakanoiden välissä. Isä varmasti ainakin tulisi näyttämään entistä kiukkuisemmalta kun vihdoin ja viimein pääsisimme ulos tästä huoneesta.
”Lopeta, nyt meidän pitää nousta!” Yritin sanoa, mutta Paul hymähti kieltävän vastalauseen ja antoi käsiensä liukua pitkin vatsaani, yhä vain alemmas. Hän nousi ja kömpi tyytyväisenä reisieni väliin. Olin tulessa. Paul suuteli minua edelleen, kiusoitellen. Hän näykkäisi minua huulesta ja murisi tyytyväisenä tärisevän kehoni päällä. En pystynyt enkä tahtonut estää hänen aikeitaan.
Hengitykseni kiihtyi. Tukahdutin huutoni Paulin olkapäähän kun sulauduimme taas yhdeksi. Hän naurahti käheästi ja huomasin, että olin samalla iskenyt hampaani hänen ihoonsa. Liikuimme samassa rytmissä. Paul kumartui suutelemaan kaulaani. Tarrasin hänen vahvoihin käsivarsiinsa ja suljin silmäni tyytyväisesti huokaisten. Paul siirsi huulensa vasten omiani.
”Rakastan sinua”, hän kuiskasi.
**
”Katsos! Rakastavaiset saapuu!” Jacob hörähti ensimmäisenä, kun kävelimme olohuoneeseen Paulin kanssa. Quil oli istumassa Jacobin ja isäni seurana. Hän virnisti minulle ja Paulille. Isä katsoi telkkaria eikä ollut kuulevinaankaan mitä keskustelimme.
”Paul, etköhän sinä ole liian kovakourainen käsittelemään noita naisia. Rach-parkahan on aivan mustelmilla!” Quil moitti iloisesti. Säpsähdin ja käännyin katsomaan käsiäni. Toisessä käsivarressa oli iso pyöreä mustelma. Olikohan mustelmia muuallakin? Varmasti, mutta ne eivät vaatteiden alta näkyneet, ehkä parempi niin. Punastuin ajatuksilleni ja se sai Quilin nauramaan.
”Ootpas söpö kun punastut!” Hän pyrskähti tietäen, että minä vaivaannun. Paul kietoi kätensä ympärilleni osanottavasti ja moiskautti suukon päälaelleni.
”Eikö sinulla Quil ole parempaa tekemistä?” Paul kysyi moittivasti. Miten hänestä onkaan tullut niin rauhallinen? Noh, ainakin suurimmaksi osaksi se on minun ansiotani..kuulemma. Jacob oli maininnut asiasta moneen otteeseen. Normaali Paul olisi hyökännyt Quilin kimppuun ja pistänyt pystyyn kunnon tappelut, mutta siinä hän vain seisoi ja virnuili. Kyllä Paulista vielä löytyi sitäkin vauhdikkaampaa puolta. Sen olin ainakin tänään saanut kokea kahdesti.
”Ettekö kuulleet? Pidämme tänään nuotiopirskeet! Kaikki ovat tulossa tänne!” Quil hihkaisi iloisesti. Hän saisi taas viettää aikaa Clairen kanssa. Mokoma nössö itsekin.
”Ai, no mutta sehän on kiva juttu!” Minäkin innostuin. En ole nähnyt kaikkia porukan jäseniä vähään aikaan. Olisi kiva taas kokoontua ja muistella menneitä, paistaa makkaraa ja vain istuskella nuotion ääressä. Kun olin nuori niin näitä juttuja tehtiin useinkin. Muutettuani en luonnollisestikkaan päässyt osallistumaan, mutta lapsena se oli ollut aina viikon kohokohta.
”Niin, jos te nyt maltatte antaa huomiota muillekin kuin toisillenne!” Jacob virnuili ja isä sai yhtäkkiä kamalan yskän puuskan. Punastuin taas. Miksi minusta oli tullut punasteleva? En yleensä punastele, mutta nyt.. Paulin seurassa sitä tapahtui yhtenään ja Paulista se oli huvittavaa, mutta minusta ei.
Samassa ovelta kuului hento koputus. Pian Sam ja Emily astuivat sisään Jared ja Kim perässään. Kim on kyllä vielä ujompi kuin minä. Hän vilkaisi meitä nopeasti, yritti jotakin hymyn tapaista ja painoi katseensa alas. Minun kävi sääliksi häntä. Hän ei ole oikeastaan pahemmin päässyt tutustumaan meistä kehenkään, minuun vähiten. Varmasti oli vaikeaa tulla ja viettää koko ilta tällaisen sekametelisopan kanssa.
Seuraavaksi saapuivat Sue, Charlie sekä Seth ja Leah. Heidän jälkeensä tulivat vielä Bella, Edward ja Renesmee. Kohotin kulmaani heidän saapuessaan. Vampyyrit ja ihmissudet eivät tulleet yleensä toimeen keskenään, mutta Cullenit olivat hyväntahtoisia olentoja ja myös osaksi Jacobin leimautuminen vaikutti asiaan. Bella oli hiljainen, haaveileva ja salaperäinen. Hänen kirkkaan toffeen väriset silmänsä tuntuivat tarkkailevan jokaisen paikalla olevan ihmisen liikkeitä. Hän oli ollut vampyyri vasta vähän aikaa, mutta tottunut uuteen muotoonsa merkillisen hyvin. Silti olin varuillani hänen lähellään. Edward oli asiallinen, kiltti ja kohtelias. Hän katseli Bellaansa, kuin maailman arvokkainta aarretta ja se sai minut hymyilemään. Renesmee oli erikoinen tapaus. Olin vain kerran aiemmin nähnyt hänet. Hän oli kasvanut huimasti! Näkönsä puolesta hän oli varmasti jo ainakin neljän vuoden ikäinen. Punaiset pitkät hiukset ja ruskeat silmät. Hänen ihonsa oli hiukan kuultava, kuten vanhempiensa, mutta hänen ihonsa alla sykki sydän. Minua huvitti se, kuinka paljon tyttö piti veljestäni. Hän halusi alituiseen Jacobin syliin ja iski sitten hampaansa tämän olkapäähän tai käsivarteen. Nessien puremasta ei onneksi ollut vaaraa Jacobille.
Siinä he kaikki nyt olivat. Istuivat iloisena nuotion ääressä rupatellen. Bella keskusteli innokkaasti Emilyn kanssa jostakin. Pojilla oli poikien jutut. Isä jutteli Charlien kanssa jostain uudesta hyvästä kalastuspaikasta. Hymyilin itsekseni heitä katsellessa. Tämä ilta oli täydellinen.
**
Oli jo pimeää kun tajusin, että olimme viettäneet nuotiolla monta tuntia. Nuotion liekit olivat hiipumaisillaan ja porukka alkoi haukotella. Paitsi tietysti Bella ja Edward olivat edelleen yhtä virkeitä kuin aina, heidän ei tarvinnut nukkua. Nessie tosin oli käpertynyt Jacobin syliin ja tuhisi tyytyväisenä. Vilun väreet ravisuttivat vartaloani ja käärin käsivarteni tiukasti ympärilleni.
”Sinähän olet aivan jäässä!” Paul huudahti saapuessaan viereeni. Hän veti minut kainaloonsa, ja minä vavahdin tyytyväisyydestä, kun hänen kehonsa alkoi lämmittää omaani. Nojasin hänen olkapäähänsä ja huokaisin tyytyväisenä.
”Onneksi minulla on sinut lämmittämässä”, huokaisin tyytyväisenä.
Charlie nousi Suen ja tämän lasten kanssa. Heidän oli aika lähteä. Bella ja Edward katosivat yön pimeyteen heti heidän jälkeensä. Susilla tuntui kuitenkin kummasti riittävän juttua keskenään, joten minä suukotin Paulia ja nousin lähteäkseni sisälle.
Suunnistin suoraan huoneeseeni silmät ristissä. Uni alkoi painaa luomia. Riisuuduin, vaihdoin yöpaidan päälleni ja kömmin lämpimään peiton alle. Pihalta kuului iloista puhetta ja naurahduksia. Hymyilin itsekseni. Mitä tekisinkään ilman Paulia? Millaista elämäni olisi nyt, jos en olisi tutustunut häneen? Olisinko palannut Washingtoniin ja jatkanut tylsää elämääni, jossa ei koskaan, EI KOSKAAN tapahtunut mitään? Hymähdin. Pidin koulustani, asunnostani ja ystävistäni, mutta kokoajan tuntui, että minulta puuttui jotakin. Saatoin näyttää päälle päin iloiselta, elämänhaluiselta ja ihmiseltä, jonka elämä ei koskaan ollut tylsää. Haha. Tosiasiassa minuun sattui. Tuntui siltä, kuin eläisin päivän kerrallaan, kituen. Jokin oli repinyt sisuskalujani erilleen, joka hemmetin päivä! Sydämessäni oli tuntunut olevan nyrkin mentävä aukko, mutta nyt... Tuntui kuin leijuisin pilvien päällä. Olin aidosti iloinen ja odotin jokaista päivää kuin kuuta nousevaa, vain sen takia, että saisin viettää niistä jokaisen Paulin kanssa. Sydämeni tuntui ehjältä.
Kyynel vierähti poskelleni, pyyhkäisin sen pois. Mitä minä oikein kyynelehdin tässä? Kaikkihan oli hyvin. Olihan? Entäs jos Paul kyllästyisi minuun? Hän oli ihminen, joka tykkäsi kaikesta uudesta. Hän oli räväkkä ja oli heti kaikessa mukana. Entäs jos minun viehätykseni ei enää riittäisi hänelle? Vatsassani muljahti ikävästi.
”Ei. Hän rakastaa minua.” Sanoin itselleni topakasti tuijottaen kattoa. Uni alkoi painaa luomia, ja ennenkuin huomasinkaan, olin nukahtanut.
On pimeää. Puut huojuvat aavemmaisesti yläpuolellani. Jatkan juoksemista. Joku saavuttaa minua nopeasti, päämääränään päästää minut päiviltä. Hänen kostonhimonsa voi melkein haistaa. Tunnen, että en enää saa happea. Juoksen, juoksen ja juoksen ja silti tuntuu, että takana oleva olio saavuttaa minua joka askeleella. Minuun iskee paniikki, en ole vielä valmis kuolemaan. Kompastun puun juureen ja lennän nenälleni. Jokin puuskahtaa kiivaasti takanani ja käännähdän ympäri säikähdyksestä. Siinä se on, jokin olento, melkein hevosen kokoinen. Silmät loistavat kuun valossa kuin lyhdyt. Ne suorastaan palavat. Näen silmistä olion himon, himon tappaa minut. Olio astuu lähemmäs hengittäen raskaasti. Yritän ryömiä taaksepäin pelon vallassa. Olio astuu kuun valoon ja silloin näen sen, ison harmaan suden, jonka silmät kiiltävät ilkeästi. Hän raottaa huuliaan ja päästää kurkustaan matalan murinan. Ennen kuin hän hyökkää, kerkeän nähdä hänen silmänsä..Paulin silmät.**
”Kultapieni, oletko kunnossa?!” Kuulin Paulin huolestuneen äänen. Samassa pompahdin istualleen sängyssä. Huohotin raskaasti ja tunsin kuinka hikinen olin. Katselin hetken ympärilleni, kunnes tajusin missä olin. Käänsin katseeni Paulia kohti. Hän näytti säikähtäneeltä.
”Jooh, kyllä.. hmph.. taisin nähdä pahaa unta”, ääneni kuulosti melkein kuiskaukselta.
”Haluaisitko puhua siitä?” Hän kysyi.
”E-en..”, sain ähkäistyä ja näin, kuinka Paul huokaisi kärsimättömästi.
”Joku sinulla on hätänä. Ei ole ainut yö, kun olet ”paennut” jotakin unissasi”, punastuin. Olenko minä puhunut unissani?
”En minä...”, aloitan.
”Älä valehtele minulle Rachel!” Paul sihahti kiukkuisesti. Minä säpsähdin. Koskaan ennen hän ei ole menettänyt malttiaan minun takiani. Tämä oli uutta minulle.
”Jos satut muistaamaan, niin Edward lukee ajatuksia ja hän sattui lipsauttamaan muutamia asioita minulle nuotiolla”, Paul tokaisi loukkaantuneen kuuloisena. Minä huokaisin. Edward oli tietysti kuullut jotain ajatuksiani illan aikana.
Samperin verenimijä. Vilkaisin Paulia ujosti. Hän tuijotti minua hetken kiukkuisesti, mutta pian hänen ilmeensä suli ja muuttui melkein surumieliseksi.
”Pelkäätkö sinä, että minä satutan sinua?” Hän kysyi. Tuijotin häntä hetken ja laskin sitten katseeni.
”Pelkään..joskus”, kuiskasin hänelle. Paul huokaisi syvään. Sitten hän tarrasi minusta kiinni ja veti kainaloonsa. Se tuntui uskomattoman hyvälle. Painoin poskeni hänen rintaansa vasten ja kuuntelin hänen sydämensä lyöntejä. Suljin silmäni.
”En ikinä, IKINÄ voisi satuttaa sinua! Uskothan sen?” Paul sanoi hiljaa ja painoi suukon päähäni.
”Uskon”, sanoin pienesti. Samassa Paul naurahti omahyväisesti.
”Voin todistaa sen sinulle”, hän virnuili. Minä kohotin pääni ylös, jotta näin hänen kasvonsa. Hän hymyili suloisesti. Pudistelin päätäni enkä voinut olla nauramatta.
”Senkin...”, aloitin, mutta en saanut lausettani loppuun, kun Paul painoi huulensa omiani vasten. Hän nosti minut hajareisin syliinsä ja huokaisin tyytyväisenä. Näin tämän täytyisikin olla. Paljon hellyyttä, suudelmia ja... Älähdin yllättyneenä, kun Paul nosti minut sylistään ja painoi minut rajusti vasten sänkyä. Hän tuli päälleni ja suuteli minua uudestaan ja uudestaan. Tuntui, kuin en saisi hänestä tarpeekseni ja kietouduin häneen, kuin hän voisi yhtäkkiä kadota.
”Uskallappas epäillä minun tunteitani”, hän murahti ja suuteli kaulaani. Hänen kätensä olivat taas levottomat ja ne liukuivat pitkin vartaloani. Naurahdin hänelle. En saanut sanaakaan ulos suustani, enkä edes uskaltanut avata sitä..etten vain paljastaisi muille touhujamme. En yksinkertaisesti pystynyt juuri sillä hetkellä muodostamaan yhtään järkevää sanaa tai lausetta.
Paulin huulet ja kädet lähtivät tutkimusmatkalle pitkin vartaloani. Aina vain alaspäin, saaden minut haukkomaan henkeäni. Kyllä, voi kyllä. Purin huultani ja puristin lakanaa rystyset valkoisina. Uneni oli jo unohtunut aikaa sitten. Voin vain olla ja nauttia sudestani. Hymyilin.
**
Tuijotin epäuskoisena pikkuruisen tikun näyttöä. Nielaisin. Kylmä aalto lehahti läpi vartaloni ja minun oli istuttava alas. Ei voi olla totta?! Miksi en tajunnut tätä aikaisemmin?! Minulla oli ollut jo viikon verran pahoinvointia ja vatsaani oli hiukan sattunut. Laskeskelin viikkoja..kyllä..kyllä se täsmää. Testin oli melkein pakko olla oikeassa. Voihan se olla, että se ei näyttänyt oikein. Olin lukenut, että nämä kaupan testit eivät välttämättä olleet luotettavia. Nielaisin uudelleen. Raskaustesti tuntui painavan ainakin tonnin kädessäni. Mitä sanoisin Paulille? Mitä Paul sanoisi? Suuttuisiko hän? Ei hän ollut lapsi-tyyppiä..vai oliko? Olisiko juttumme ohi? Olisinko itse valmis äidiksi? Kysymykset poukkoilivat päässäni, kuin kiukkuiset herhiläiset. Mitä minä tekisin?
”Meinasitko vielä monta tuntia istua siellä vessassa? Muillakin olisi tarvetta sinne”, kuulin Jacobin huvittuneen äänen oven takaa. Aukaisin suuni, mutta en saanut sieltä kuulumaan yhtään mitään.
”Rach, onko kaikki okei?” Jacob kysyi hiukan vakavoituneena.
”Öh, on tietysti..odota hetki!” Yritin saada ääneni huolettomaksi, siinä onnistumatta. Kyyneleet pakkautuivat väkisin silmiini ja hädissäni aloin kiskoa vessapaperirullasta paperia niiden kuivaamiseen. Kuulin, kuinka Jacob vaihtoi painoaan jalalta toiselle. Hän aavisti selvästi, että kaikki ei ollut kohdallaan.
”Oletko sinä riidellyt Paulin kanssa? Älä välitä, hän osaa olla välillä aika idiootti”, Jacob yritti.
”Ei, ei mitään sellaista”, sanoin, mutta napsautin suuni samantien kiinni.
”Vaan..?” Jacob kysyi. Hitto, että pitikin mennä lipsauttamaan yhtään mitään vihjaavaa. Nyt jacob ei ainakaan uskoisi hänen puheitaan. Hän koputti oveen.
”Nyt ulos sieltä! Ei ole kiva puhua ovelle”, Jacob käski. Vilkaisin itseäni peiliin. Silmät eivät onneksi näyttäneet mitenkään pahoilta. Ehkä Jacob ei huomaisi mitään ja antaisi asian olla. Raotin ovea epäröiden. Jacob kiskaisi sen auki ja katsoi minuun kysyvästi. Hän huomasi heti hiukan punoittavat silmäni ja hänen haukan katseensa takertui kädessäni roikkuvaan pakettiin. Ennen kuin tajusinkaan, hän oli napannut sen ja tuijotti sitä silmät pyöreinä.
”Raskaustesti! Rach-kiltti.. eikai tämä vaan tarkoita että...?”
”..olen raskaana”, piipitin pienellä äänellä ja purskahdin sen jälkeen itkuun. Jacob vetäisi minut kainaloonsa ja silitti päätäni.
”Äläs nyt sisko-kulta. Ei tämä maailmanloppu ole. Eiköhän me yhdessä ratkaista tämä”, hän mumisi minulle rauhoittavia sanoja, jotka eivät tosin kuulostaneet kovin vakuuttavilta.
”Haluan olla yksin”, huokaisin hiljaa ja painuin kummempia selittelemättä huoneeseeni. Jacob jäi katsomaan perääni hiljaa.
**
”Rachel?!” Kuulin Paulin kysyvän äänen ovelta. Havahduin. Olinko nukahtanut? Ainakin olin rynnännyt huoneeseeni ja kääriytynyt syvälle peiton sisään miettimään tulevaisuuttani. Pitäisikö vaan lähteä ennen kuin Paul saa tietää ja suuttuu minulle? Mieluummin lähtisin ennen kuin riita edes kerkeäisi alkaa. Se olisi helpompaa meille molemmille.
”Niin..?!” Mumisin väsyneenä ja käännyin katsomaan häntä. Hän tajusi heti, ettei kaikki ollut kohdallaan. Näytin varmaan kamalalta tunnin pillittämisen jälkeen. Hän riensi sänkyni luo ja istui minua vastapäätä.
”Jacob sanoi, että sulla olis tärkeää asiaa”, Paul sanoi varovasti. Penteleen Jacob! Olisi nyt vain ollut hiljaa ja antanut minun ensin itse sulattaa asia, ennen kuin olisin työntänyt sen Paulin sulateltavaksi.
”Öh..joo..”, rykäisin. Paul katsoi minua kysyvästi. Tuntui, kuin happi olisi loppunut huoneesta. Yritin kovasti etsiä sanoja jotka eivät tuntuisi niin kamalilta, kun ne sanoisi ääneen. En keksinyt mitään. Ehkä oli vain pakko sanoa mitä ensimmäisenä tuli mieleen.
”Olen raskaana”, sanoin ja sanani kuulostivat lähes kuiskaukselta. Paul aukaisi suunsa, mutta sulki sen. Hänen kasvonsa tuntui vaihtavan väriä. Sitten hän taas aukaisi suunsa, mutta ei pystynyt vieläkään sanomaan mitään.
”Sano nyt...sano nyt mitä haluat sanoa, niin tämä on alta pois”, lähes tiuskaisin ja käärin käteni jalkojeni ympärille kuin suojellakseni itseäni.
”Mitä tarkoitat?” Paul kysyi epäuskoisena.
”Kuulostaa kuin tämä olisi isompikin katastrofi”, hän jatkoi.
”No, eikös se ole? Sinähän sen tiedät”, mumisin, enkä pystynyt katsomaan häneen päin. Kuulin vain kuinka hän tuhahti ärstyneenä ja liikahti paikallaan. Nytkö se tulisi? Nyt hän varmaan kiroaisi minut ja syyttäisi kaikesta minua.
”No ei!” Paul samassa tuhahti. Kohotin katseeni epäuskoisena. Paul siirtyi viereeni.
”Täytyy myöntää, että tämä tuli melkoisena yllärinä, mutta ei tämä maailmanloppu ole!” Hän selitti ja veti minut kainaloonsa. Minä naurahdin epäuskoisena. Jotain tämän suuntaista taisin kuulla hetki sitten veljeni suusta.
”Eli sinä et suutu?” Kysyin varovasti.
”Miksi minä suuttuisin? Minä rakastan sinua ja tottakai haluan kanssasi lapsia. En uskonut, että se tapahtuisi näin pian, mutta miksi ei?!” Hän virnuili ja suukotti otsaani. Tuntui kuin olisin romahtanut kasaan kaiken jännityksen vuoksi, joka yhtäkkiä purkautui Paulin sanojen myötä. Paul puristi minua itseään vasten ja naurahti.
”Meidän täytyy sitten vaan hommata isompi paikka. Eihän me kaikki mahduta tähän sun ahtaaseen huoneeseen. Ja rehellisesti sanottuna sun isäs ei varmaan pitäs siitä, että täällä juoksentelis pikku-Pauleja”, hän nauroi ja minun oli pakko yhtyä hänen nauruunsa.
**
2 vuotta myöhemmin.”Pojat, rauhoittukaa!” Minä komensin Quilia, Paulia ja Jacobia, jotka painivat nurmella nauraen. Seisoin minun ja Paulin oman pienen mökin kuistilla ja pyörittelin päätäni pojille.
”Mitäh?! Luuletko, että me opetetaan naperoille jotain huonoja tapoja?” Quil nauroi ja pukkasi Paulin kumoon. Huokaisin. Turha heille oli selittää yhtään mitään. Istuin nurmelle lasteni seuraksi.
Kaksospojat Phil ja Daniel istuivat maassa, leikkien puusta veistetyillä leluilla. Aina välillä he kääntyivät katsomaan toisten painia ja nauroivat sille iloisesti. Pörrötin heidän tummia hiuksiaan ja huokaisin tyytyväisenä. Paul juoksi luokseni ja pyöräytti minut kumoon. Nauroimme iloisesti.
”Rakastan sinua Rachel”
”Minäkin sinua Paul”
LOPPU
