Kalanruotoletti
paritus: Ginny/Bill
ikäraja: K-7
genre: draama, romance
varoitus: no sitä insestiä
yhteenveto: Arvista, haavoista ja rumannimisistä palmikoista.
Ilma on sakea keltaisesta auringosta, eikä Ginny tiedä rakastamisesta vielä mitään - hän on vain ahne ja lapsi ja janoaa kosketusta, vaikkei sitä käsitäkään. Vaikkei vielä tiedä, kenen tai miksi. Hänen ihonsa on pehmeä ja pisamien väri syvenee jokaisen kirkkaan päivän myötä, miten suloista onkaan olla niin nuori, ettei ymmärrä mitään, ei edes omaa tietämättömyyttään.
Hän haaveilee karkaavansa joskus jonkun kanssa, julkea romanttinen temppu, jota kukaan ei kuitenkaan oikeasti tee. Ei hän ikinä löytäisi sellaista poikaa. Tai tyttöä, ei sillä kai väliä, hän suutelisi sileitä huulia ja palmikoisi toisen hiuksia, ne voisivat olla pidemmät kuin hänen. Mutta se ei saisi olla liian kaunis, Ginny ei pidä sellaisesta, se ei tunnu aidolta. Pitää olla rosoja.
Billillä ei ole yhtä paljon pisamia kuin muilla, hän on naurettavan hyvännäköinen, ja Ginny toivoo, ettei Bill koskaan anna äidin leikata sitä poninhäntää pois. Bill opettaa Ginnyn tekemään kalanruotoletin, hänen hiuksiinsa tietysti, onneksi sillä on niin ruma nimi, niin Ginny voi pitää siitä.
Bill lähettää siskolle syntymäpäivälahjaksi samanlaiset korvakorut kuin hänellä itselläänkin on. Ne eivät sovi Ginnylle, ja hän piilottaa ne patjan alle.
*
Niin monta lasta perheessä, niin vähän rahaa ja aikaa, Ginny on tottunut odottamaan. Hyvä ei koskaan tule ensimmäiseksi hänelle, sen täytyy kiertää muiden kautta, miten monta välikättä siihen mahtuukaan, toisen roska on toisen aarre, ja Ginny on aina ollut varsinainen köyhien kuningatar, veljien vanhat saappaat ja kauhtuneensiniset lapaset. Ja jos hän joskus pitikin jostain oikein paljon, odotti Ronin kasvavan ulos ihanasta villapaidasta, se varmasti meni rikki juuri ennen hänen vuoroaan.
Ehkä Harryllekin kävi niin.
Se ei yllätä Ginnya.
Ginny ei viihdy kotona ja istuu siksi usein Billin luona, Billin ja täydellisen vaimon, ihan mukavahan se lopulta on, mutta aivan liian kaunis, Bill samenee Fleurin loisteessa. Se on väärin, Bill oli joskus tähdistä kirkkain.
Eikä isovelikään ole tyytyväinen, kaipaa muutosta, ihan mitä tahansa, ja pyytää Ginnya leikkaamaan hänen tukkansa. Ginny ei suostu ja uhkaa vetää Billiä turpaan, jos tämä vielä edes harkitsee. Päästyään kotiin Ginny leikkaa omat hiuksensa ja näyttää paremmalta kuin ikinä. Hän miettii, pitäisikö viimein kokeilla omaa sukupuoltaan, mutta viime hetkellä se kuitenkin tuntuu liian väärältä, naisen huohotus ja rinnat ja kaikki.
*
Ginny ei pidä työstään, mutta pelkkä irtisanoutuminen ei riitä.
Ginny ei enää pidä Harrystakaan, mutta pelkkä avioero ei riitä.
Lapsistaan hän pitää, rakastaa enemmän kuin mitään muuta, mutta lapset eivät pidä hänestä, asettuvat isänsä puolelle ja Ginny haluaa kunnioittaa sitä. Rakkautta sekin. Toisinaan hän pelkää, etteivät lapset ymmärrä sitä, luulevat, ettei häntä kiinnosta, vaikka hän yrittää vain antaa tilaa ja luvan olla mitä mieltä itse haluavat.
Bill sanoo, että kyllä he ymmärtävät, se vain vaatii aikaa, ehkä aikuistumista. Mutta ihminen on sopeutuvainen eläin, ei huolta. Hänen arpensa näyttävät kivuliailta hänen hymyillessään, ja Ginnyn kysyessä siitä Bill nauraa. Eivät arvet tunnu miltään, nehän ovat jo parantuneet, haavat ne kipeää tekevät. Niistä hän ei halua puhua, niin on mukamas parempi.
Ginny muistaa taas, millaista jonkun kanssa karkaaminen oli teini-iän unelmissa. Hetken mielijohteesta hän haluaa harjata Billin hiukset, letittää ne taas kalanruodon muotoon, hän hallitsee sen edelleen, miksi sillä onkin niin helvetin hirveä nimi. Arpien paksu verkko yltää Billin niskaan saakka ja Ginny pyytää häntä mukaansa, millaista se olisikaan; kansakunnan sankarin tyytymätön vaimo rikottuine veljineen, kaukana täältä.
Bill ei sano mitään, nyökkää vain.
