Marsipaania ja shamppanjaa
fandom: Moulin Rouge
paritus: tulkinnanvarainen Nini/Audrey, Zidler/Audrey
ikäraja: K-12
genre: draama, raapaleita
sanamäärä: 5 x 100
yhteenveto: Shamppanjasta, sokerileivoksista ja hehkuvanpunaisista soihduista.
A/N: Kirjoitettu viikoittaiseen tarinahaasteeseen sanasta
leivonnainen. Menee myös Harold/Audreyn puolesta OTP-haasteeseen.
Tämä teksti oli kyllä niin hirveän työn ja tuskan takana, että huh vaan. Lopputulos ei tunnu kovin hääppöiseltä, mutta minkäs sille mahtaa - päätin saattaa tämän valmiiksi vaikka väkisin! En nyt ihan tiedä, kannattiko, mutta ainakin minä voitin tässä tahtojen taistossa... Ja tälle ylitsevuotavan dramaattiselle tyylille on tehtävä jotain, alkaa jo vähän hävettää
*
Kun yö on musta ja sinelmät värittävät käsivarsia, Nini korkkaa pullon halvinta absinttia ja juoma nautitaan valmistelematta, raakana, koiruohon karvautta kakoen. Savuke siirtyy tärisevistä sormista toisiin, kummankin iho kellertää nikotiinista ja palojäljistä.
Kehoillaan ansaitsemansa kolikot he jakavat (eivät ehkä jokaista, mutta väliäkö tuolla), etsivät ateriansa roska-astioista ja uskaltavat joskus uneksia hienommista huomisista. Shamppanjasta ja sokerileivoksista, liattomista lakanoista. He esittäytyvät siskoksiksi ja vuokraavat pieniä pölyisiä huoneita, nukkuvat lavitsoilla toisiinsa kietoutuneina, ja liian usein Nini muistaa, mitä Audrey piilottelee mekkonsa alla. Silloin sisällä läikehtii kaikkea muuta kuin sisarellinen lämpö.
Hetkittäin Nini epäilee palaneensa karrelle, pelkäksi hehkuttomaksi hiillokseksi. Kuin sydäntä sijaistaisi muodoton kekäle.
*
Audrey häpeää likaisia kynnenalusiaan eikä riisu hansikkaitaan Harold Zidlerin suudellessa kohteliaasti hänen kättään, miten kiehtovaa,
kiihottavaa onkaan olla mielistelyn kohde. He ovat molemmat pahimman luokan teeskentelijöitä, tekevät siitä omanlaistaan taidetta; toinen taipuu äärimmäisyyksiin saadakseen työtä paheiden pesästä, kai hän hieman kaunisteli kykyjään naisten pukineiden parissa, toinen taas hipoo huulillaan rystysiä kuin uskoen kookkaan kehon kätkemään naisensieluun, leikkien mukana todennäköisesti silkasta tottumuksesta.
Katujen kasvatti kyllä huomaa sulkeutuneensa suosioon ja käyttää sitä siekailematta hyväkseen, ottaa erivapauksia kietoen sallivan työnantajansa pikkusormensa ympärille. Ja Audreyn suosituksesta Ninikin saa paikan Moulin Rougesta, loputtomien juhlien ja yli äyräiden kuohuvan viinin maailmasta, missä yöt valaistaan hehkuvanpunaisin soihduin.
*
Nini on kuullut kyllästymiseen saakka, ettei mikään ollut ilmaista, ei se häntä hämmennä. Hän, jos kuka, on aina tiennyt sen. Silti mikään ei ole valmistanut häntä kohtaamaan sitä korkeaa hintaa, jonka suuruus käy vasta ajan kuluessa selväksi. Eikä kukaan koskaan kysy, saako hän edes sitä, mistä joutuu maksamaan.
Hänen suunsa turtuu shamppanjaan, liian mauttomaan ja mietoon, marsipaani muuttuu hänen huulillaan pelkäksi moskaksi. Huolella haaveiltu ja hekumoitu loisto on arvotonta. Kyllä hän mieluummin kärsii yltäkylläisyydessä, suree silkissä ja kultarihmoin koristelluissa korseteissa, mutta mikään ei riitä kuromaan umpeen sitä suunnatonta haavaa, jonka Audreyn muut autuaasti unohtava omistautuminen jollekulle toiselle hänen sisälleen repii.
*
Audrey leikkaa napit kaikista Haroldin paidoista, silppuaa saksillaan sukat ja solmiot, pakkaa omat vaatteensa viikkaamatta. Häntä ei ole milloinkaan loukattu näin. Niin monta yhteistä vuotta viemäristä alas jonkun naurettavan nuoren lupauksen tähden. Kaikki tapahtunut suloisine sanoineen tuntuu menettävän merkityksensä, muuttuvan valheeksi.
Vuokrahuoneensa parvekkeella hän tuijottaa Moulin Rougea myöhään yöhön, juo väkevää viiniä ja kiroaa saastaisen Zidlerin kadotuksen kuumimpiin lieskoihin. Aamulla häntä odottaa vuolassanainen, kiihkeä kirje, mutta Audrey ei usko väärinkäsityksiin. Ei ihan vielä. Hän nakkaa paperit roskakoriin, päättää harkita asiaa kymmenennen kirjeen jälkeen ja ostaa kalliita konvehteja toivoen, että mikäli hän on valmis matelemaan, Nini voisi antaa hänelle laiminlyöntinsä anteeksi.
*
Nini ottaa vielä kolmannenkin kinuskitäytteisen tuulihatun, terästää teetään entisestään ja sytyttää savukkeen. Audrey korjaa huulipunaansa, hän näyttää hyvältä niin kuin aina, vaikkei jadenvihreä silkkihuivi olekaan se kaikkein imartelevin vaihtoehto.
Moulin Rougen siistiydyttyä salonkikelpoisesti ei heillä ole sinne enää mitään asiaa. Se sopii Ninille, pitäkööt teatterinsa estradeineen, ei häntä ole sellaisille tarkoitettu. Hänen on hyvä olla näin, parempi kuin piilossa suojattujen seinien sisällä; vuosien takaa tutuissa mielenmaisemissa, nostamassa tekemäänsä tulosta suoraan likaisen työn karaisemasta kädestä suuhun.
Nini kääntää kasvonsa kohti aurinkoa rakastaen jo etukäteen sen mukanaan tuomia rahvaanomaisia pisamia ja rukoilee, ettei Audrey ikinä saa sitä edelleen hartaasti odottamaansa kymmenettä kirjettä.
*
