Elämänviivoja
paritukset: Barty jr/Barty sr, (Barty sr/Igor)
ikärajasuositus: K-16
genre: synkkää draamaa, pakotettua insestiä
yhteenveto: Yksi kehä, kaksi kohtaloa.
A/N: On tämän kirjoittamisesta jo jonkin aikaa, mutta en ole tätä vielä missään muualla kuin sivuillani julkaissut, joten laitetaan nyt sitten tänne... Osa kuolari-satasta, sanaan ympyrä. Kommenteista tykkään aina kovasti.
Alussa ei ole mitään, silloin tyhjälle pergamentille piirretään aloituspiste. Mikäli ote on määrätietoinen ja vakaa, mikäli käsi ei tärise, muodostuu menestyjän kaari - aina ylöspäin, pelkkää noususuhdannetta, tasaista kohoamista kaikilla elämän arvoasteikoilla. Toisinaan se vaatii kiertoteitä, toisinaan oveluutta, ja joskus pelkkää puhdasta tahdonvoimaa. Jos on tarpeeksi määrätietoinen oman elämänviivansa suunnasta, voi ottaa sulkakynän myös toiseen käteensä ja siten vaikuttaa muiden tekoihin.
Barty oli aina hallinnut itsensä ja aloittanut jo nuorena toisten ohjailemisen. Heikko äiti ja liiankin vahva isä olivat tarjonneet mitä oivallisimman harjoittelukentän elämän vaikeimmalle ja palkitsevimmalle pelille - kuinka saada haluamansa ja vielä vähän enemmänkin. Ja lapsen ahneudella ja häikäilemättömyydellä Barty oli vetänyt suuntaviivat perhe-elämälle, määrittänyt rajat ja säännöt, kaikki tietenkin ainoastaan omaksi edukseen. Hän oli oppinut, kuinka kannatti istua isän syliin ja antaa kyynelten kihota silmiin, odottaa äitiä huoneeseen ja sen jälkeen nousta pelokkaan ja samalla syyllisen näköisenä. Kuinka kannatti toisinaan mainita äidille siitä, ettei halunnut jäädä isän kanssa kahden, ja muistuttaa isää siitä, miltä voisi saada tavallisen kurinpalautuksen näyttämään. Kahta erillistä vanhempaa oli helpompi hallita kuin yhtä pariskuntaa, ja nopeasti Barty sai heidät erilleen toisistaan, syyttämään toisiaan valehtelusta tai sokeudesta, ja mitä pidemmälle hän pääsi, sitä helpommaksi se muuttui - oli melkein liiankin mutkatonta hiipiä yöllä isän makuuhuoneeseen, isän viereen ja alkaa sen jälkeen itkemään ääneen.
Kylmän kuun säteet tunkeutuivat verhojen välistä luomaan hopeisen polun ovelta isän vuoteelle. Patjan jouset narahtivat pehmeästi pojan noustessa vuoteeseen, painaessa päänsä isänsä rintakehälle niin, että saattoi kuulla sydämen levollisen sykkeen. Hän kietoi käsivartensa isän vyötäisille, silitti ristiselän notkoa ja antoi sormien liukua hitaasti alemmas. Kevyt kosketus kulki häntäluun kärjestä pakaroille, reisille, Barty kuuli sykkeen kasvavan ja hiljaisen huokauksen karkaavan uhrinsa huulilta. Poika siirsi varovasti kangasta syrjään, kosketti herkkiä kohtia isäänsä herättämättä, ja saavutettuaan toivotun vaikutuksen kääntyi painamaan pienen takamuksensa nostamaansa erektiota vasten.
Koska äiti oli heikko, hän ei kyennyt kertomaan kenellekään tai edes lähtemään, ja hyvityksenä siitä hän antoi ainokaiselleen kaiken, mitä tämä vain keksi haluta. Isä oli helppo pitää talutusnuorassa lupaamalla, että mikäli poika saisi tahtonsa läpi, perheenpää ei joutuisi kokemaan uusia syytöksiä lavastetuista rikoksista. Ja kun molemmat vanhemmat elivät kumpikin omien pelkojensa vallassa, Barty saattoi tehdä mitä mieli. Mitään rajoitteita ei enää ollut.
Vielä vuosienkin kuluttua noista peleistä oli apua tavoitteiden saavuttamiseksi, vielä vuosienkin kuluttua isä yritti saada äidiltä armahdusta tekemättömiin synteihinsä, ja Barty vapautettiin kahleistaan. Ja kun hän oli vapaa, hän halusi takaisin valtansa sekä nuorat, joilla saattoi tanssittaa ympärillään olevia ihmisiä. Vahva mieli kykenee irtautumaan jopa kirouksista, ja lopulta entinen vanki oli Tylypahkassa Alastor Vauhkomielen kasvot naamionaan, jälleen isänsä hallitsijana.
Barty oli varsin yllättynyt siitä, kuinka helppoa isän alistaminen oli, kai vanha mies sitten oli vain jo valmis antamaan periksi. Aiemmin niin rautainen tahto oli nopeasti murrettu ja komennuskirouskin puri paremmin kuin Barty oli uskaltanut uneksiakaan. Vaikka kaiken tarkoituksena olikin Mestarin voimien palauttaminen täyteen loistoonsa sekä uusi, uljaampi huominen, vanhan linnan käytävien mittailu oli armottoman tylsää, ja Barty soi itselleen velvollisuuksien ohella myös huvituksia sekä kostoa. Ei hän olisi sitä kyennyt vastustamaankaan, käden ulottuvilla sentään oli mahdollisuus melkein liiankin herkulliseen asetelmaan.
Isä, jota hän oli tottunut dominoimaan, sekä petturi, joka ansaitsi enemmän kuin Barty osasi sanoin kuvailla.
Barty nautti siitä, kuinka muut kuolonsyöjät kavaltanut Igor Irkoroff pelkäsi Bartyn valeasua ja säpsähteli silminnähden kauhuissaan aina törmätessään Vauhkomieleen. Oli suorastaan hekumallista kävellä kapealla käytävällä liian läheltä, tönäistä hermostunut mies seinää vasten ja murahtaa pysymään kauempana hänestä. Vieläkin ihastuttavampaa oli vahvistaa isän yllä olevaa kirousta ja käskeä tätä sitten tekemään se sama, käyttämään enemmän voimaa ja jatkamaan pidempään. Tuomari ja hänen tuomittunsa, se luopio, joka oli saanut armoa ainoastaan oman surkeutensa vuoksi.
Vauhkomielen maagisella katseella Barty näki seinän lävitse, kuinka hänen isänsä tarttui Irkoroffia hiuksista ja löi tämän kasvot lattiaan. Irkoroff valitti, mutta ei vastustellut, kai hän oli osannutkin odottaa jotain sellaista. Tai sitten hän vain oli niin tottunut nöyrtymiseen. Isä painoi kuivat huulensa toisen huulille, kirvoitti tukahtuneita huokauksia mieheltä, jolle oli väläytellyt vankeuden mahdollisuutta vuosia sitten, ja olihan tämä omalla tavallaan juuri sitä, mikä silloin oli jäänyt kesken. Kovat kädet kauluksella painamassa toisen ahtaalle, repimässä vaatteita, isä otti Irkoroffin rajuin liikkein ja vailla inhimillisyyttä, kuten Barty oli halunnutkin.
Barty huohotti tuijottaessaan lumoutuneena työnsä tulosta, se oli parempaa ja kiehtovampaa kuin hän oli kuvitellutkaan. Niin oikein ja sopivaa, täydellistä, niin sen kuuluikin olla. Barty avasi sepaluksensa ja työnsi kätensä sisään, liikutti sormiaan isänsä ankarien työntöjen tahdissa saavuttaen täyttymyksensä ensimmäisenä.
Ja Barty muuttui uskaliaammaksi, vaativammaksi, hän komensi isänsä suorittamaan likaiset tekonsa aina aiempaa suojaamattomammissa paikoissa. Mitään riskejä siinä ei ollut, eihän Barty itse saattanut jäädä kiinni mistään, ja Irkoroffin ahdistus näytti kasvavan kasvamistaan. Jatkuva alistaminen ja kalvava pelko alkoivat näkyä miehen kasvoilla, varjot niillä kasvoivat ja syvenivät, eikä hän siltikään vieläkään alkanut taistella vastaan. Barty näki, kuinka pimeänpiirto miehen käsivarressa tummeni hiljalleen, hän tuijotti sitä samalla kun hänen isänsä nai Irkoroffia varastoissa ja tyhjissä luokkahuoneissa, ja vaikka isän silmät olivatkin kirousten sumentamat, Barty epäili hänen käsittävän ainakin osan tapahtumista.
Irkoroff varmasti tiesi jo, mikä häntä odotti - maanpako ja sen jälkeen rangaistus, tätäkin suurempi häväistys ja lopulta kuolema. Barty halusi nähdä tämän saaliin räpiköivän ennen viimeistä hengenvetoa, ennen kuin tilanne olisi niin selvä, että mies häipyisi, ja isä tietysti toteutti nekin käskyt. Kun voimakas kämmen peitti Irkoroffin suun ja nenän, mies panikoi hetken ja näytti sitten antautuvan. Mutta se ei saanut käydä liian helposti, hänen liekkiään ei saanut tukahduttaa täysin aivan vielä - Irkoroff oli liian pelkuri tappaakseen itseään, jonkun muun täytyi tehdä se hänen puolestaan, ja nyt hänelle oli osoitettu se. Säälittävyyttä ei milloinkaan voinut korostaa liiaksi.
Isä sen puoleen ei vaikuttanut olevan tilanteen tasalla, vaikka eihän se mikään ihme ollut. Irkoroff oli ollut Bartylle pelkkää ylimääräistä huvia, vielä ei ollut aika keskittyä häneen kunnolla, mutta isästä sen sijaan tuli jo hankkiutua lopullisesti eroon.
Viileät sormet kasvoilla, sivelemässä otsan uurteita ja silittämässä viiksiä. Kaavun napit avataan hellävaroin, riisutaan vaatteet hitaasti yksi kerrallaan ja annetaan samalla tietoisuuden hitaasti palata takaisin. Barty hymyili tavalla, joka oli aina ennen tarkoitettu äidille, isä oli aina nähnyt sen lävitse ja näki nytkin, oli aika lopettaa se, mikä oli aloitettu jo vuosia sitten.
Loitsuin sidottu keho painettiin maahan ja Barty laskeutui isänsä päälle, nauroi ja puhui sillä suloisimmalla äänellään, vaikka kaikki pehmeys olikin hänen ulkomuodostaan kadonnut. Hän hallitsi sen sävyn edelleen, se oli sokeria ja siirappia ja se sai isän olon vieläkin etovammaksi, vieläkin pahemmaksi kuin silloin joskus lapsuudessa. Liikkeet olivat aluksi niitä samoja lempeitä ja helliä, melkein liiankin varovaisia, mutta tällä kertaa Barty ei odottanut isän vartalolta minkäänlaista vastakaikua. Ja vähitellen kosketukset kovenivat, saivat julman juonteensa, vaikka ääni pysyikin edelleen samana, hiljaisena ja hyväilevänä.
Kun Barty viimein sai kunnian katkaista tuon elämäänsä aina varjostaneen, joskus suuren miehen ja nykyään pelkän raunion, elämänviivan, hän tunsi ympyrän sulkeutuvan - he olivat kiertäneet sitä kehää koko hänen elämänsä ajan, ottaneet mittaa toisistaan, alistaneet ja nöyryyttäneet, ja nyt Barty saattoi saada viimeisen sanan ja teon, peittää isänsä jättämät jäljet omillaan. Nyt hän saattoi lopullisesti kävellä isänsä ylitse ja poistua heidän pienestä piiristään, nyt hän todellakin tiesi, kumpi heistä oli aina hallinnut toista enemmän.
