Nimi: Englantilainen teehetki
Kirjoittaja: Arte
Oikolukija: -
Fandom: Sherlock Holmes
Ikäraja: K-16
Paritus: Irene/Mary, (Holmes/Irene, Mary/Watson)
Tyyli: jotain romanssin tapaista suhdejuttua, viittausta seksisuhteeseen
Yhteenveto: Mary ja Irene tapaavat ensimmäistä kertaa virallisesti.
A/N Tämä ficci on peräisin kevättalvelta 2010, jolloin kävin katsomassa silloin juuri ilmestyneen Sherlock-leffan. Nyt yleisön pyynnöstä myös Fifissä!
En ole perillä englantilaisesta teenjuontikulttuurista, mutta heitinpä tuonne nyt tuollaisen pienen. Teksti perustuu pelkästään elokuvaan. Korjasin tätä myös hieman niin, että tässä versiossa myös rouva Hudson on omassa roolissaan.
Englantilainen teehetki
”Irene, tässä on Mary. Mary, tässä on Irene.”
Niin, emmehän me tunteneet toisiamme ennestään. Emme ollenkaan. Eihän käsi hameen alla ollut oikeaa tuntemista, suudelmat kaulalla eivät tietenkään merkinneet sitä, että tuntisimme toistemme kasvot, kun tapaisimme yllättäen miesystäviemme yhteisellä asunnolla. Tuttu parfyymin tuoksu ei saanut sydäntäni laukkaamaan aavistuksen nopeampaa, en tietenkään tuntenut käsissäni hiustesi karkeaa kiharaa.
”Oikein hauska tutustua, olen kuullut teistä paljon”, hymyilen kirkkain silmin, lasken käteni hameeni helmalle, kohotan sitä aavistuksen ja niiaan. Suoristaudun juuri ajoissa nähdäkseni Maryn matkivan liikettäni, samanlainen pingoittunut hymy huulillaan.
Katsahdan Holmesta vieressäni ja hän kohottaa kulmakarvaansa. Virnistän ja nyökkään, silmät täynnä kujetta. Watson on laskenut kätensä Maryn olkapäälle ja hymyilee seesteisen näköisesti, minun tekee mieli nauraa hänen tarkkaillessaan minun reaktiotani.
Mitä he oikein minusta luulevat, mitä olettavat? Etten osaisi käyttäytyä naisseurassa naisen tapaan, vaikka sellainen itse olenkin? Että minua jotenkin järkyttäisivät täsmällisen huolellisesti laitetut hiukset ja ilmeen puhtaus ja hyvyys, jota minussa ei enää pitkään aikaan ole ollut? Että tuhahtaisin vaalealle siniselle täyteläisessä mekossa ja että kohottaisin kulmiani Maryn rintamuksen ollessa enemmän piilossa kuin itselläni?
Paljon he minua tuntevat.
Mary latelee suuntaani tutut kohteliaisuudet ja vastaan niihin sujuvasti, hymynkare tuntuu niin ihanalta suupielessä. Holmes ja Watson tarkkailevat meitä kahta ja näyttävät viimein vähän rentoutuvan tilanteeseen, olenko oikeasti niin kamala?
Heistä täytyy päästä eroon.
”Mitä jos te miehet menisitte ratkomaan seuraavaa murha-arvoitusta ja jättäisitte meidät naiset nauttimaan kupposen teetä? Olen aivan varma, että Marylla ja minulla on paljon keskusteltavaa, ja te olisitte vain haitaksi.”
Suloinen hymy taitaa olla ehkä liian paljon tähän tilanteeseen, Holmes on muutenkin niin pirun epäluuloinen minua kohtaan. Asetan sen sijaan oikean käteni lanteelleni ja näytän vakuuttavimman ilmeeni – sen, joka tietää juttelua mekoista, hatuista, kynsistä, kengistä, laukuista, miehistä, juoruista – samalla, kun koetan työntää väliaikaisesti mielestäni pois kuvaa, joissa keskustelut jäävät taka-alalle.
Holmes ja Watson naurahtavat ja heittelevät muutamia fiksuiksi ja älykkäiksi tarkoitettuja kommentteja, joille vain tuhahdan ja tuijotan kiinteästi Marya. Huidon miehet ulos huoneesta ja viimein – me olemme kahdestaan.
Seisomme molemmat paikoillamme ja kuuntelemme portaita nousevia askelpareja. Yläpuolellamme pamahtaa viimein ovi kiinni ja yhtä aikaa äänen kanssa, minä liikun.
Käteni ovat täynnä kangasta hiusta paljasta ihoa Marya, huuleni painuvat kiihkeästi vasten toisia ja terävät kynteni saavat aikaan hengästyneen henkäyksen. Mary kietoo kätensä ympärilleni ja koskettaa, juoksuttaa käsiään selässäni ja kerää mekkoani otteeseensa. Minä ohjaan hänet teepöydän eteen ja hän nojaa siihen heti, nostaa jalkojaan irti lattiasta ja me molemmat keräämme mekkojemme muhkeita helmoja pois tieltä, haastava yritys.
”Tahdon nämä pois”, puuskahdan turhautuneena nykiessäni pitsihörhelöitä samalla, kun painan suudelmia hänen kaulalleen ja puren korvalehteä. Miksi naisilla täytyi olla näin monimutkaiset vaatetukset? Hengitys tulee katkonaisena ja Maryn on pakko olla samaa mieltä vaatteista.
”Ja mitä sitten, jos joku koputtaa yllättäen oveen”, hän kirahtaa. Kiroan Maryn ei-niin-avointa mekonkaulaa. Rintojen koskettelu ei tunnu samalta tukevan kankaan läpi kuin paljas, kuuma iho sormenpäillä.
”Mph”, ynähdän tyytymättömänä, mutta vastaväitteille ei ole varaa – Mary on taas kerran oikeassa. Laskostan mekon hänen syliinsä ja hän auttaa minua käärimään omani lanteideni korkeudelle, jotta pystyn painamaan reiteni vasten hänen häpykumpuaan ja nojautumaan aivan lähelle. Ihon kosketus tuntuu mielettömän hyvältä ja Maryn kädet mekkoni reunamuksilla saavat minut syömään Maryn kaulaa – ei saa jättää jälkiä.
”Irene...” Mary huokaa ja painaa suudelmia otsalleni, hänen kätensä koskettavat takareisiäni ja tahdon vain tunnetta, onko sitä niin vaikea antaa?
Sormenpääni juoksevat valkealla reidellä ja alushousujen silkkinen pinta tuntuu kutsuvalta, pakottaa kynsien kiemurtelemisen niiden alle ja -
Oveen koputetaan napakasti.
Sihahdan ja pongahdan salaman iskun saaneena taaksepäin, mekko putoaa paikoilleen ja lähes juoksen kauemmas Maryn helakoista kasvoista ja tärisevästä hengityksestä. Nainen kiiruhtaa nopeasti läheisimmän ikkunan luo ja peittää siten kasvonsa.
”Sisään”, huudan ja nipistän kämmenselkääni, vedän tarkoin harjoitellun maskin kasvoilleni ja tervehdin asiallisesti sisään astuvaa rouva Hudsonia.
Miten saatoin unohtaa, että Watson hoitaisi teen tilaamisen puolestamme?
”Neiti Adler, neiti Morstan, teidän teenne on valmistettu.”
”Kiitos, olkaa hyvä ja asettakaa tarjotin pöydälle.”
Tomera nainen kipittää huoneen poikki ja asettaa tarjottimen teekannuineen ja -kuppeineen sekä pikkuruisine keksilautasineen pöydälle. Hän kattaa pöydän ärsyttävän huolellisesti, suoristaa pöytäliinan, ja kahvikupit ja pienet lautaset tulevat täydellisen suoraan linjaan, ei moitteen sanaa.
Pahinta ehkä oli, että normaaleissa olosuhteissa olisin arvostanut koko toimenpidettä, nyt se vain sai minut naputtamaan jalkaani lattiapuuta vasten.
”Tarvitsetteko vielä jotain muuta, neiti Adler, neiti Morstan?” Kohteliaisuus, huomaavaisuus ja palvelualttius ovat toki kodinhengettärien tehtävänantoja, mutta miksi, oi miksi, juuri nyt?
”Ei kiitos.” Minun tekee mieli nauraa, koska Marynkaan vastaus ei kuulosta järin kärsivälliseltä.
”Hyvä on. Kutsukaa minua, jos tarvitsette vielä jotain.”
Ovi suljetaan hiljaa ja seuraan taas portaissa kulkevia askelia. Ne ovat vaienneet jo useita hetkiä sitten ennen kuin liikun.
Kohtaan Maryn vaaleansiniset silmät ja käteni laskeutuu hänen lanteilleen. Katson hänen ohitseen ikkunasta ulos kadulle, Baker Street on aina täynnä ihmisiä. Mary painautuu minua vasten eikä kosketuksissamme ole enää palavaa kiihkoa, pakkomiellettä, kiirettä. Teehetki Englannissa tarkoittaa vähintään tunnin seurustelua, minkä mekin alamme hiljalleen taas tajuta.
”Irene...”, ääni kuiskaa korvaani ja hymyilen pienesti. Ei minusta ole hellittelyihin, ei ole koskaan ollut. Sipaisen automaattisesti mekkoni helmalaskoksiin sattumuksien varalle piilotettua terää ennen kuin tartun Marya kyynärvarresta ja raahaan hänet perässäni sisemmälle huoneeseen, pois ikkunan äärestä.
Pöydän vieressä on sievästi aseteltu muhkea sohvakaluste, mutta seksi ei maistu sellaisen päällä koskaan niin hyvältä kuin kovalla työpöydällä, jota peittävät turhanpäiväiset kirjat ja jonka jalat ovat kapeat ja laudat tummaa puuta.
Työnnän Maryn sitä vasten eikä nainen ehdi kuin avata suunsa ennen kuin suljen sen jo omallani ja hivutan käteni huonoon asentoon rintaliivien alle. Tyytyväisyyden tunne on lämmin, kun Mary levittää jalkansa ja repii helmaa toistamiseen syliinsä. Minunkin mekkoni nostetaan lanteille ja painaudun viimein naista vasten, puren korvaa ja näykin kaulaa, haluaisin niin jättää jälkiä, mutta en saa. Oman omaisuuden saa merkitä, ei-oman ei.
”Mmh”, Mary äännähtää ja virnistän, kun hänen kätensä saavuttavat pakarani ja työnnän reiteni tiukasti hänen häpykumpuaan vasten, hieron pehmeää vaatekappaletta ja nautin voihkaisuista ja tukahdutetuista inahduksista.
Nautin siitä tunteesta, kun saan pidellä huuliani juuri ja juuri kiinni Maryn omissa, luvata suudelmaa, mutta pidättäytyä itse aktista. Vaaleat hiukset ovat joka puolella ja rakastan, kun saan koskettaa niitä yhtä aikaa, vaikka käteni ovat eri paikoissa. Tämä kaikki on niin luvatonta, niin tuhmaa, niin salassa pidettävää, että se kutkuttaa vatsaani jo valmiiksi ja saa minut jo puolitiehen kohti rietasta orgasmia.
Kuka ei omistaisi itseään tälle ja viettäisi jokaista mahdollista hetkeä unelmoimassa tästä, lämpimästä tunteesta? Kuka ei tarvitsisi tätä, kaipaisi tätä, kuolisi, jossei annos olisi riittävä tasaisin väliajoin? En halua kysellä, koska en ole päästämässä pitelemästäni käsivarresta irti ja varmistan tukahdutetulla nautinnon huudahduksella, ettei hän lähde. Ehkei oikein, mutta kai ihmisellä joitain paheita saa olla?
Hymyilen, kun Maryn sormet kaivautuvat mekkoni selkämykseen ja hän huohottaa korvaani, saan kiertää huuliani hänen kaulansa piirteitä pitkin ja rutistaa naista rintaani vasten. Tuntea.
