Ficin nimi: Vaahtokukkien Amor palveluksessanne
Kirjoittaja: Nukkemestari
Fandom: The Fast Show eli Ruuvit löysällä
Tyylilaji: Öh, draama?
Ikäraja: S
Paritus: Ted/Ralph
Päähenkilö: Baarimuija (Puoli-OC, eli hahmo josta ei tiedetä edes nimeä sarjan perusteella. Heiluu taustalla ainakin syntymäpäivä-sketsissä).
Vaahtokukkien Amor palveluksessanne
Baarimuija tunnettiin monella nimellä, mutta ei koskaan aivan oikealla. Kukaan ei vaan ollut tulleeksi kysyneeksi sitä, sillä aloittaessaan tuossa piskuisessa kapakassa hän oli antanut jollekin alkukantaiselta vaikuttaneelle humaltuneelle turistille ensimmäisen juopuneen iskuyrityksen aikaan nimekseen Harriet ja toisella kertaa Mary. Kolmatta kertaa ei onneksi tullut, sillä luolamieheltä meni jalat alta niin, että pari miestä päätyi taluttamaan hänet takaisin hotellilleen. Peitenimi operaatio kuitenkin aiheutti sen, että ihmiset päätyivät kutsumaan häntä, ilmeisesti kyseisen turistin hourailujen perusteella, Marrietiksi, eikä baarimuija ollut sitten viitsinyt oikaista asiaa.
Baarimuija viihtyi työssään. Satunnaisia voimakkaasti humaltuneita matkailijoita lukuun ottamatta kapakan väki nautti suhteellisen sivistyneesti juomiaan ja tunnelma oli perin toverillinen. Silti baarimuijasta tuntui, että jokin puuttui hänen elämästä. Ei, eikä se ollut upeasti lakatut ja pitkät kynnet, eikä hiukan karski unelmien prinssi valkean moottoripyörän selässä, vaikka kumpaakin hän kaipasi. Tämä oli tunne, joka iski vain työpaikalla. Baaritiskin takana seistessään ja antaessaan vaahtokukkien puhjeta kukkaan. Ja baarimuija oli tullut siihen tulokseen, että hän kaipasi romantiikkaa. Ei itseään kohtaan. Hän halusi toimia Amorina. Nähdä kuinka suloista oli viaton rakkaus vailla paineita naimisiinmenosta ja lasten tekemisestä. Vain… herkkä, tunnustamaton rakkaus.
Harmi vain, että suurin osa kapakan kävijöistä oli työmiehiä, joilla oli jo vaimoke kotona odottamassa parin kakaran kanssa. Tai jo harmaantuneita, jolloin heillä oli jo muutama aikuinen lapsi ja vaimokin saattoi olla jo kuollut… Josta baarimuijan mieleen juolahti yksi mies. Tedin vaimo oli kuollut viime… kesällä se taisi olla, ja mies vietti nyt poikamiehen elämää. Tosin ei yksinäistä, jos Baarimuijalta tai keneltä kapakan vakivieraalta kysyttäisiinkään. Ted oli ihastunut. Sen näki naamasta. Hän yritti pitää sen salassa, kenties hiukan häpesi, mutta siitä tietystä katseen pilkkeestä ei voinut olla erehtymättä.
Se oikein kirpaisi nähdä. Ei siinä ollut mitään väärää, vaikka rakkauden kohde olikin itseään nuorempi mies. Ei varsinkaan, kun kohde oli niin selkeästi posahtamassa kaikesta siitä tunteesta, kuin Lordi Ralph Mayhew oli.
”Hemmetti”, kirosi baarimuija ja löi asiakkaan tilaaman tuopin pöytään niin, että sen vaahdosta tippui terälehtiä pöydälle. Tottahan tosiaan, tässähän oli hänen tilaisuutensa! Hän kaitsisi noita kahta lammasta vähän. Ehkä hän saisi aikaan jotain. Edes pienesti hymyileviä katseita.
Ja niin Baarimuija hymyili pirullisesti ja vietti lopun työvuoronsa laatien pirullisia suunnitelmia eräiden miesten sydämen menoksi.
***
Joitain päiviä myöhemmin baarimuija vaani tiukasti ovea. Kun Ted astui sisään, hän huikkasi asiansa ilmoille:
”Huomio! Pyydän hetkeksi hiljaisuutta!”
Kaikki kääntyivät katsomaan häntä ja baarimuija tunnisti heidän kasvoillaan ”ai niin, tuokin on olemassa”-ilmeen. Baarimuija tunsi jokaisen salaisuudet ja kaiken, sillä he olivat kertoilleet niitä hänelle, mutta eivät vain jotenkin huomanneet puhuvansa jollekin ihmiselle.
”Olen päättänyt järjestää ystävänpäivänä pieni muotoiset tanssiaiset, joihin kuuluu pieni leikkimielinen parinarvonta osuus! Aina joskus on mukava tavata aivan uusia ihmisiä!” baarimuija säteili.
Kapakan asiakkaat vilkuilivat toisiaan.
”Raahatkaa daaminne paikalle tai jos sitä ei ole, tulkaa. Kutsun, ja velvoitan teidätkin kutsumaan, mahdollisimman paljon yksinäisiä sydämiä! Ehkä joku löytää sydämensä valitun.”
Syrjäkarein baarimuija vilkuili Tediä, jonka selkää pitkin näytti tanssivan ripaskaa useampikin vilunväre. Baarimuija laski kyynärpään tarjoilutiskille ja asetteli kätensä leukansa alle. Poju taitaisi nielaista syötin, ainakin jos saisi tietää Ralphinkin olevan kutsuttu… Täytyisi pitää vain huoli, ettei hän tunteitaan vältellen pakenisi kutsua…
***
Hiukan ylisuuren lapsenomainen hahmo puolittain hallitsee itsensä, puolittain juoksee pitkin laakeaa nurmikkoa, joka olisi muuten englantilaisittain vehreä, ellei puolisen metriä korkea lumikinos hukuttaisi sitä alleen.
”Ted! Ted!”
Ted jähmettyy ja puristaa kädessään olevaa lumilapiota hiukan kovempaan tuntien kylmän metallin kourivan hänen kättään lapastensa lävitse.
”Niin, herra?” Hän vastaa ja hänen hengityksestänsä muodostuu pieni verho hivenen punakoiden kasvojen eteen.
”Sain juuri… kutsun. Tanssiaisiin. Tiedätkös, Ted, paljon… musiikkia ja tanssia?”
”Kyllä, herra.”
”Niin, tuota… sain kutsun. Ystävänpäivänä… tiedätkö, oikeastaan minä tulin tänne… kysymään… niin, oletko saanut kutsun?”
Ted harkitsee kieltämistä, mutta tietää silti päätyvänsä – tavalla tai toisella – tanssiaisiin. Miksei sitten vaikka kutsuvieraana?
”Kyllä, herra”, hän mumisee vastauksesi.
”Loistavaa! Sittenhän taidat vähän jo… etsiä rinnallesi toista sydäntä?”
”En tiedä, herra.”
”Pää pystyyn, Ted! Olet vapaa kuin taivaan lintu! Kannat toki rakkaan vaimosi muistoa, mutta voit kunnioittaa häntä jatkamalla elämääsi!”
Ja niin sanottuaan puhisteli nuorempi mies poispäin kuin pienen pieni veturi halki lumisen maan iloisesti vihellellen.
Ted katseli silmäkulmastaan kuinka Ralphin selkä poukkoili äärimmäistä iloisuutta huokuen kohti lämmintä taloa, ja mietti ettei ollut maininnut mitään särkyneestä sydämestä, mutta pisti sen nuoremman miehen oudon ajatusmaailman piikkiin. Hän ei kehdannut suoranaisesti tuijottaa etääntyvää selkää. Mitä jos hänen työnantajansa kääntyisi?
Hän tyytyi hyräilemään vain: Do I love you? Yes I do.
***
Do I love you? Yes I do, hyräili Ralph ja tarkisti viimeisen kerran kampauksensa eteishallin peilistä ennen astumistaan ulos. Ted odotti siellä parempiin vaatteisiinsa pukeutuneena, eikä normaalista työnmieheen kuuluvasta pintalikaisuudesta ollut näkyvissä jälkeäkään. Vain pieni mullan tuoksu leijaili ominaistuoksuna hänen ympärillään. Ralph istui autoon (”Ted, sinun ei olisi tarvinnut pitää ovea auki minulle, olemme sentään menossa juhliin! Sinun vaatteesi likaantuvat!”) ja ajatteli (”Minä… haistan… hänen tuoksunsa…”).
***
Kaikki kapakan pöydät oli siirretty sivuun ja ihmisiä heilui leppoisasti tanssin kaltaisesti. Ted ja Ralph astuivat sisään ja baarimuija hymyili. Pian olisi aika. Ei kyllä aivan vielä, ettei asia vaikuttaisi liian ilmiselvältä. Hän jäi tarkkailemaan tilannetta. Kumpikaan ei saisi lähteä livohkaan.
***
”Ja nyt luvassa pakollinen ohjelmanumeromme, johon kaikki osallistuvat! Noutakaa jokainen täältä pöydältä itsellenne numerot, ja etsikää itsellenne tanssipari jolla on sama numero, mutta vasta kun annan luvan. Ja siistissä jonossa!”
”Onko naisilla eri jono kun miehillä?” joku kysyy.
”Ei. Haluammehan kaikki tukea erilaisia uusia… ystävyyssuhteita”, baarimuija vastasi hymyillen. Hiukan arasteleva jono kerääntyi pöydän eteen. Baarimuija jakoi numeroituja lappuja tyhjäpäisesti hymyillen ja kukaan ei varmasti huomannut, että eräille tietyille ihmisille hän oli valikoinut numerot tarkkaan.
***
Ted ja Ralph katsoivat ällistyneinä toisiaan. Baarimuija hymyili. Neiti epäfortuna tunsi itsensä varsin onnistuneeksi nähdessään kahden miehen tarttuessa hyvin, hyvin epävarmasti toisiaan kädestä baarimuijan käskystä. Värinän heidän välillään ja heidän ruumissaan näki kauemmaksikin.
Ja sitten musiikkia, baarimuija hymyili.
It's not unusual to be loved by anyone
It's not unusual to have fun with anyone
