Otsikko: Parempi kuolleena kuin Suomessa
Kirjoittaja: Minä
Genre: Ääliöhuumori (paino sanalla ääliö)
Ikäraja: S
Yhteenveto: Lucius Malfoy pakenee Voldemortin vihaa päiväkirjan tuhoamisen jälkeen ja päätyy Suomeen. Mitäs Lucius Suomesta tykkää?
A/N: Tämä on kirjoitettu Vuotiksen jouluhuispaustehtävänä
Tylypahkan tapiirien puolesta. Aikaa ei pahemmin käytetty eikä kaunokirjallista ilmaisua hiottu. ;DVaatimukset olivat seuraavat:
Kirjoittakaa tarina, joka koostuu seitsemästä kappaleesta ja on minimissään 150 ja maksimissaan 1000 sanaa pitkä. Tarinan tulee sisältää seuraavat sanat: vihaisesti, hämärä, kalakukkojen, virsuitta, laulumielellä, superpalloksi, hälläväliä. Sanojen pitää esiintyä juuri tässä esitetyssä muodossa.
// Bbuttis lisäsi ikärajan otsikkoon.Lucius Malfoylla oli tuli perseen alla sen jälkeen, kun lordi Voldemort tajusi, että Lucius oli tuhonnut tämän päiväkirjan. Mistäs hän olisi voinut tietää, että päiväkirjamerkintöjen säilyttäminen oli Voldemortille niin tärkeää! Päiväkirjamerkintöjen, jotka eivät edes näkyneet eikä niitä voinut lukea, Lucius lisäsi mielessään happamena, mutta Voldemortin kanssa oli turhaa järkeillä. Se ei johtanut muuhun kuin avada kedavraan. Luciuksen oli siis paettava Voldemortin vihaa ja tämän kannattajien kostoa. Hän kuvitteli Azkabanin jälkeen kestävänsä pakoilun, mutta hän ei silloin vielä tiennyt, että oli olemassa jotain paljon sitä pahempaakin. Hän ei vielä tuntenut Suomea.
Kotoiseen Suomeemme oli laskeutunut ainainen talvinen hämärä, kun hätää kärsivä Lucius ylitti maamme rajat. Hän oli kiertänyt luudallaan ensin pienen lenkin Venäjän ilmatilassa, mutta päätynyt sitten Suomeen. Hän epäili, ettei kukaan löytäisi häntä tästä tyhjännäköisestä metsäisestä maasta, jossa ei ollut mitään taikaa ja jossa oli helppo tekeytyä näkymättömäksi. Hän aikoi varastaa ruokansa mistä vain saisi, sillä taikojen käyttäminen olisi kutsunut kuolonsyöjät hänen luokseen varmemmin kuin ihmisille näyttäytyminen. Tämä oli hänen yksinkertainen mutta nerokas suunnitelmansa, joka osoittautui hyvin huonoksi. Hänen olisi kannattanut vain antautua suosiolla.
Kaikki tietysti alkoi ihan hyvin. Hän sai olla ja elää aivan rauhassa eikä missään näkynyt ristinsieluakaan. Ruokansa hän pihisti Kuopion torilta oveluudella, joka olisi tehnyt kierot savolaisetkin kateellisiksi. Mutta seitsemäntenä päivänä hänen eteensä ilmestyi mies kuin tyhjästä juuri, kun hän oli niin sanotusti heittämässä vettä itse kyhäämänsä onnettoman risumajan ulkopuolella. (Sivistynyt mies ei koskaan kuse omaan pesäänsä). Muutaman kilometrin päässä sijaitsevan naapurihökkelin vanha vahvasti alkoholisoitunut herrasmies oli tullut häntä tervehtimään ja piristämään. Tai ainakin niin Lucius itse luuli, mutta tosiasiassa mies vain kärsi yksinäisyydestä ja etsi ryyppyseuraa kun edellisen seurueen jäsenet olivat kaikki kuolleet joko alkoholimyrkytykseen tai puukotuksiin. Mies ei onnistunut piristämään Luciusta. Päinvastoin, hän onnistui vain perisuomalaisen savolaiseen tapaan ajamaan Luciuksen hulluuden ja hermoromahduksen partaalle pahemmin kuin takaa ajavat kuolonsyöjät konsanaan.
Lucius pani pahantuulisesti merkille, että tämä hullu mies oli kävellyt hänen majalleen kylmässä ilmassa niin sanotusti aivan virsuitta ja hänen varpaansa näyttivät mustuneilta, mutta siitä huolimatta äijä oli positiivisella ja energisellä laulumielellä ja tarjosi Luciukselle lohdutukseksi eloon ryyppyä lasinpesunestepullosta. Lucius mulkaisi miestä vihaisesti ja käski tätä englanniksi ja kaikilla osaamillaan elekielillä painumaan tiehensä ennen kuin hän muuttaisi tämän superpalloksi.
Valitettavasti supisuomalainen tenunenä ei ymmärtänyt mitään Luciuksen uhkauksesta. Ja vaikka olisi ymmärtänytkin, mies oli tottunut paikallisissa juoppopiireissään, että kaikki uhkailivat silloin tällöin toisiaan, välillä puukotettiin ja silti elämä oli ihanaa ja hyvää, kun alkoholi ja sen moninaiset korvikkeet vain virtasivat. Niinpä hän jatkoi laulamistaan ja Luciuksen häiritsemistä päivästä toiseen, aina niinä hetkinä kun ei ollut sammuneena.
Siispä lymyiltyään Kuopion liepeillä risumajassaan pari viikkoa nenässään jatkuva pahanhajuisten kalakukkojen ja suomalaisen rappioalkoholistin löyhkä, Lucius havaitsi melkein ilokseen ja helpotuksekseen, että kuolonsyöjät olivat todellakin lopulta löytäneet hänet. He kaartelivat taivaalla luudillaan kuin korppikotkat ja kutsuivat häntä esiin piilostaan.
Hälläväliä, Lucius ajatteli itsekseen astuessaan majastaan ulos. Kuolemakin oli parempi kuin elämä Suomessa.