Otsikko: Koska olet siinä
Kirjoittaja: Jolandina
Ikäraja: K-7
Paritus: Harry/Ron
Tyylilaji: Söpöilyä
Vastuuvapaus: En tietenkään omista mitään, mikä kuuluu J.K. Rowlingille (Potterversumi hahmoineen kaikkineen). Eikä tällä tehdä rahaa.
Harry yritti pitää ajatuksiaan edes hieman kasassa, mutta Ronin huulet hänen kaulallaan hankaloittivat lauseenmuodostusta.Alkusanat: Piti kirjoittaa jotain todella erilaista, kun vain hajotan päätäni ”varjowrimo”-projektini kanssa. Tai oikeastaan olisi pitänyt lukea tenttiin, mutta silloinhan kirjoittaminen on juuri kaikkein mukavinta ; D Neliapilan avaus slässilehdellä. Bbuttikselle kiitos lopun viilaamisesta, hyvä ettet pitänyt sisäistä betaasi hiljaa <3 Koska olet siinä Harry sadatteli mielessään jästien asuinalueelle muuttamista vähintään tuhannetta kertaa. Nytkin hän olisi halunnut päästä pitkän, ylityötuntien kyllästämän työpäivän jälkeen sisälle kotiinsa, pois yhä tukahduttavan kuumasta auringonpaahteesta. Kuinka helppoa olisi ollut taikoa ovi auki.
Avaimet olivat hukkuneet jonnekin nuhjuisen laukun syövereihin, mutta Harry ei selkää pitkin valuvista hikinoroista huolimatta tohtinut kokeilla kutsuloitsua; hänen sauvaton taikuutensa ei ollut vieläkään niin tarkkaa, että hän olisi voinut luottaa siihen täysin. Ilman halki liitävät epäonnistuneen loitsun kohteet eivät olleet kovin toivottuja näkyjä jästialueella.
Harry epäili kadottaneensa avaimet päivän aikana jonnekin, ja olisi ollut täysin valmis kiroamaan oven palasiksi. Ovikellon soittaminenkaan ei tuottanut minkäänlaista tulosta, tietenkään Ron ei ollut kotona silloin kun olisi tarvinnut. Harry ei ihmetellyt sitä kuitenkaan yhtään, oli taas yksi niistä päivistä, jolloin mikään ei ottanut sujuakseen.
Juuri kun Harry pudotti laukkunsa maahan ja vaivalloisesti kumartui tarkastamaan sisällön vielä kertaalleen, vain todetakseen ettei avaimia tosiaan ollut laukussa, ulko-ovi narahti auki. Ilmiselvästi taiottuna, sillä eteisessä ei näkynyt ketään. Harry rypisti kulmiaan ihmeissään. Miksei Ron ollut tullut heti avaamaan ovea, jos kerran oli paikalla? Harry tarttui sauvaansa ja astui varuillaan sisään asuntoon.
Varuillaan oli syytä ollakin, sillä heti kun Harry oli astunut muutaman askeleen eteisen puolelle, hänet työnnettiin seinää vasten yhdessä oranssinpunaisessa hulmahduksessa. Ronin nälkäiset huulet etsiytyivät Harryn huulille, mutta Harry käänsi hivenen loukkaantuneena päänsä pois. Ron kiersi kätensä Harryn lanteiden ympärille ja nojautui taaksepäin saadakseen luotua katsekontaktin.
”No, mikä on kun ei maistu?” Ron virnisti.
”Et sitten oveakaan voinut tulla avaamaan?” Harry tuhahti. Hän tiesi itsekin kuulostavansa lapselliselta, mutta hänellä oli aivan kiljuva nälkä, ja hän halusi mahdollisimman pian suihkuun huuhtomaan päivän jäljet itsestään.
Hän karisti Ronin kädet ympäriltään välittämättä tämän vastustelevasta äännähdyksestä ja astui kohti keittiötä. Hänen katseensa lakaisi huolimattomasti lipaston päällystä, kunnes kiinnittyi pöydällä lepäävään avainnippuun.
”Mitä ihmettä?” Harry käänsi katseensa ärtyneenä takaisin Roniin. Hän säilytti avaimiaan aina laukussaan, eikä ollut varmasti ottanut niitä sieltä pois aamulla töihin lähtiessään.
Ron virnisti taas, nyt kuitenkin hieman häpeilevänä, kuin pahoitellen. Harry ei ymmärtänyt tätä ollenkaan. Ei jaksanut yrittääkään ymmärtää. Hänen pinnansa oli jo muutenkin hyvin kulutettu päivän aikana.
”Mitä helvettiä sinä oikein pelleilet?” Harry suutahti ja viskasi laukkunsa lipaston viereen lattialle. Hän ei jäänyt odottamaan vastausta vaan jatkoi keittiötä kohti toivoen tosissaan, että Ron olisi tajunnut vapaapäivänään edes laittaa ruokaa.
Ronin käsi kuitenkin painautui hänen rinnalleen, estäen kulun keittiöön. Harry yritti väkisin ohi, mutta Ron harppasi hänen eteensä, tukkien tien kokonaan. Harry olisi halunnut pyyhkiä hilpeän ilmeen tämän kasvoilta.
”Eipäs kiirehditä”, Ron kuiskasi Harryn korvaan, saaden tahattoman väristyksen kulkemaan pitkin tämän selkärankaa. Ron painui taas aivan hänen lähelleen, pujotti sormensa taitavasti paidanhelman alta Harryn selälle. Sormien viileä kosketus lähetti matkaan uusia väristyksiä, vieden ajatukset tehokkaasti pois ruoasta ja peseytymisestä.
”Pitkä päivä. Nälkä”, Harry yritti pitää ajatuksiaan edes hieman kasassa, mutta Ronin huulet hänen kaulallaan hankaloittivat lauseenmuodostusta.
”Tiedäthän sinä, että tykkään sinusta?” Ron kuulosti yllättävän totiselta hengittäessään sanat vasten Harryn kaulaa. ”Niin kun todella paljon.”
Ronin hengityksen aiheuttama kevyt ilmavirta kutitteli Harryn kaulaa, mutta hänen sisällään voimistuva, juuri lausuttujen sanojen aiheuttama lämmin tunne ylettyi peittämään kutituksesta aiheutuvan epämukavuuden.
”Ja osoitat sen kähveltämällä minulta avaimet? Etkä edes meinaa päästää sitten sisään.”
”Hullutuksiahan se rakkaus teettää”, Ron naurahti, mutta vakavoitui sitten hieman. ”Tarvitsin vain vähän pelivaraa, katsos..”
Ron kietoi kätensä Harryn vyötärön ympärille ja astutti tämän keittiöön. Pöydällä komeili valtava, huolella valmistettu illallinen. Paistetun kanan tuoksu oli huumaava, sai veden kielelle ja Harryn melkein sekoamaan.
”Halusin vain varmistaa, että kaikki olisi täysin valmista, kun tulet kotiin”, Ron selitti, kun Harry ei osannut tehdä muuta kuin tuijottaa pöydän antimia. Avattu viinipullo odotti kaatajaansa, kruunasi kokonaisuuden.
Tällä kertaa Harryn kädet kiertyivät tiukasti Ronin ympärille samalla kun hän painoi huulensa tämän huulille. Harry kuitenkin vetäytyi suudelmasta nopeasti. Olikohan hän epähuomiossa onnistunut unohtamaan jonkun merkkipäivän?
”Miksi?” Harry sai kähähdettyä.
”Koska sinä vain olet siinä. Ei kai sitä sen kummempaa syytä tarvita.”
Ron hymyili Harrylle lämpimästi, ja Harry hukkui tämän läikehtiviin silmiin. Hänkään ei keksinyt parempaa syytä.
