Nimi: Kasvot
Kirjoittaja: Monster
Oikolukija: Oma tyttöystävä
Tyylilaji: Draama/Deathfic/Song fic
Ikäraja: K-16
Varoitukset: Kuolema ja huumeita
Vastuuvapautus: En omista The Rainin
Kasvot kappaletta. Enkä ole keksinyt Nastolaa vaan sellainen paikka on olemassa xD Hahmot ja tapahtumat on kuitenkin omasta päästä repäisty.
A/N: Kertoo uskovaisesta isästä ja tämän edesmenneestä tyttärestä. Palautetta ois kiva saada..? Ja anteeksi en ollut mihin ikärajaantämä laskettaisiin en löytänyt mainintaa huumeista mutta lukemani perusteella tuolta infosta olettaisin että K-13 tai K-15 ois lähimpänä tälle? Laitoin varmuuden vuoksi ikärajaksi ton 15. Ja mä tosiaan pahoittelen jos olen laittanut jotain väärin ^^"
*
Lumihiutaleet satoivat hiljakseen alas taivaalta kohti maata sulautuen sitten sulavasti valkoiseen vaippaan.
Nastolan hautausmaata valaisi tuhat kynttilää ja tähdet tuikkivat tummenevalla yötaivaalla.
13. 01. 1990 - 13. 01. 2008.
Se on niin lyhyt aika elää... Ihminen pääsee juuri maistamaan elämää ja se loppuu nopeammin kuin ehtii alkaakaan.
Tuuli ujelsi hautausmaalla heiluttaen Eero Vesaikon ruskeita pörröisiä hiuksia saamatta niitä kuitenkaan niin sekaisin kuten Aada oli saanut elinaikanaan.
Pieni hymy kohosi miehen kasvoille tämän muistellessa lämpimästi kuinka Aadalla oli ollut tapana pienestä pitäen aina täysi-ikäisyyteen asti pörröttää isänsä hiuksia iloisesti nauraen. Jokainen päivä, jokainen hetki... Aadan kasvot häilyivät selvinä, täysin tarkkoina Eeron mielessä.
Ja joka askeleella kohti hautausmaata, jokainen asia oli muistuttanut miestä menetetystä onnesta ja rakkaudesta.
*
Muistatko kun leikittiin,
kuinka viattomasti nuolaistiin
metallia pakkasessa
Sitten leikki vaihtui toteen,
viattomuus jäi rautaan roikkumaan
pala kerrallaan.Aada Tuulikki Illuusio Vesaikko oli ollut mitä viattomin, suloisin ja kiltein lapsi. Pienokainen ei ollut huutanut tai riehunut ja oli selkeästi arvostanut ja kunnioittanut vanhempiaan. Ja aina jos oli sattunut jotakin, levisi siitä huolimatta pikku Aadan lapsen kasvoille leveä hymy kun tämä oli ilmoittanut iloisesti: "Tämä on pientä harmia siihen verrattuna mitä olen saanut isiltäni!"
Isillä Aada oli tietysti tarkoittanut omaa isäänsä ja Taivaan isää. Aadan Äiti Marianne oli kuollut synnytyksessä mutta siitä huolimatta pieni tytön tyllerö oli saanut onnellisen ja tasapainoisen lapsuuden. Tämä oli aina katsellut vihreät silmät pyöreinä taivaalle ymmällään. Noiden suloisien nappisilmien tuike kilpaili tähtitaivaan tuikkeen kanssa.
"Isi, katseleeko äiti minua tuolta?" Aada oli kysynyt ihmeissään mutta innostuneena. Eero oli naurahtanut hellästi tyttärelleen ja silittänyt tämän hunajan vaaleita hiuksia pehmeästi sanoen: "Kyllä. Äitisi on kokoajan läsnä ja katselee sinua. Päivisin äiti katselee pilvenreunalta ja öisin hän on yksi noista tähdistä."
"Äiti on varmasti tuo joka loistaa kaikista kirkkaiten!" Aada oli hihkaissut onnellisena ja kurottautunut pörröttämään Eeron hiukset täydelliseen epäjärjestykseen. "Onko äiti ylpeä minusta?" tyttö oli sitten kysynyt varovaisemmin ja laskenut ujosti katsettaan lattiaan.
Eero kaappasi lapsukaisen syliinsä syleillen tätä rakastavasti. "Tietysti on."
Nyt kasvot, jotka näät
kun katsot peiliin, on niin
rikki että vaivut kyyneliin
voimattomiinMurrosikä oli ollut Aadalle rankkaa aikaa. Tyttöä oli kiusattu koulussa uskon ja ulkonäön takia.
Usein tämä saattoi lukittautua huoneeseensa, neljän seinän sisään pakoon muulta maailmalta, gospel taustalla pauhaten.
Vaikka Aada olikin vuodattanut monenlaisia kyyneleitä, vihasta, surusta, katkeruudesta ja niin edelleen... oli tytön mieltä rohkaissut usko siitä että Jumala otti hänen kaikki kyyneleensä talteen. Eero oli huojentunut siitä että Jumala pitäisi kyllä huolta hänen tyttärestään ja että Aadakin luotti saamaansa tukeen. Niin maallisen kuin Taivaallisenkin isän osalta.
Muistan tarkalleen
nuo kasvot enkelilapsen,
kasvot täydellisen
Sun ensihenkäykseen
mä rakastuin ja sen kaiken
pistin mun sydämeenKasvot hauraat kuin enkeleiden veistämät. Hymy jossa ei ollut lainkaan teeskentelyä. Nauru joka pulppusi suoraan syvältä sisältä, suoraan sydämestä.
Eero oli rakastanut lastaan suuresti. Rakastunut tyttöön heti sillä hetkellä kun tämä oli tehnyt tuloaan tähän maailmaan.
Aadalle ja tämän kultaiselle sydämelle oli tehty valtava paikka Eero Vesaikon sydämeen. Paikka jonne kukaan muu ei päässyt, paikka jota ei kukaan voinut korvata. Paikka joka oli nyt tyhjä.
Löysit kartan viisauteen
Lapsenusko kiipes taivaaseen
tikapuita enkeleiden
Voi, miksi järkeväksi kasvoit
Silloin hylkäsit sen hulluuden
ristinmuotoisenTeini-iässä oli viaton ja pieni Aada ajautunut väärään seuraan. Tyttö alkoi kapinoida isäänsä vastaan ja hylkäsi uskonsa joka oli rohkaissut tyttöä tämän koko elämän ajan. Eero oli surullisena seurannut tyttärensä menoa, yrittäen kuitenkin hellästi töniä tätä oikeaan suuntaan... Mutta mikään ei ollut enää auttanut.
Aada kieltäytyi itsepäisesti isänsä tuesta ja käänsi selkänsä Taivaan isälle. Toinen isä kun oli tyhmä eikä ymmärtänyt tai antanut tehdä mitään hauskaa kuten ryypätä kavereiden kanssa. Taivaan isä taas oli pelkkää kulissia ja valhetta.
Eero mietti haikeana mitä hän oli tehnyt isänä väärin. Ja vaikka miehellä ei ollut aikomustakaan pakottaa Aadaa enää uskomaan... Oli ollut silti pettymys huomata kuinka ennen niin keskeinen ja lohdullinen asia oli jäänyt pois.
Viimein Aada värjäsi hiuksensa mustiksi ja laittoi silmiinsä jäänsiniset piilolinssit.
"Jotta tajuaisit etten ole enää se pikkutyttö jota yritit pitää omanasi", Aada oli vihaisesti sanonut ja paiskannut oven kiinni perässään tajuamatta että tämä tulisi aina olemaan se sama isän pieni tyttö kuin aina ennenkin. Vaikka tapahtuisi mitä.
"En anna sinun työntää minua pois", Eero kuiskasi ja tuijotti ikkunasta kostunein silmin tyttärensä menoa. "Minä rakastan sinua. Sinulla on aina paikka sydämessäni, tajuat sen vielä jonain päivänä."
Vaikka kasvos onkin muuttuneet
ja vieraat, niin saat
juosta Isän luokse pystypäin
Hän kuiskaa näin"Olen aina tukenasi. Voit kääntyä puoleeni missä asiassa vain, ihan koska vain."
Muistan tarkalleen
nuo kasvot enkelilapsen,
kasvot täydellisen
Sun ensihenkäykseen
mä rakastuin ja sen kaiken
pistin mun sydämeenEräänä iltana Aada oli taas karannut kotoa. Eero oli soitellut kaikki tytön ystävät ja ystävien vanhemmat läpi mutta mitään ei ollut kuulunut.
Tyttö oli hengannut bileissä uusien kavereiden kanssa joilla oli rankempia juttuja taustallaan. Juhliin olivat astuneet mukaan alkoholi ja huumeet.
Ensimmäistä ja viimeistä kertaa elämässään Aada kokeili huumeita kavereiden yllytyksestä. Kokaiinia.
Ensin jauhe oli polttanut nenässä, sydän oli alkanut jyskyttää uhkaavan kovaa... mutta sitten mahtava tunne oli vallannut hänet. Kuin mikään ei olisi ollut pielessä.
Ihan kuin Aada olisi pystynyt mihin tahansa. Mutta vaikka Aada sillä hetkellä tunsikin itsensä maailman mahtavimmaksi ihmiseksi, oli hänen rinnassaan jotain vialla.
Sydän hakkasi kovempaa ja kovempaa. Kuin Aada olisi juossut maratoonin. Pian hengittäminenkin tuntui tukalalta.
Sitten alkoi melu, kaamea jyskytys. Kuin rumpuja olisi hakattu hänen korviensa juurella. Kuin rummut olisivat liian kovaa pauhanneet ja tykyttäneet hänen sisällään.
Ääni ja olo ei kuitenkaan johtunut rummuista vaikka niitä juhlissa kovaa paukutettiinkin. Ei.
Aada tunsi ja kuuli selkeästi omat sydämen lyöntinsä... ne kiivastuivat kiivastumistaan, eivätkä rauhoittuneet.
Samalla tyttö näki isänsä säntäävän sisään.
"Mitä on tapahtunut?!" kuului huolestunut huudahdus joka kuitenkin tuntui kovin kaukaiselta ja vain nipin napin tavoitti Aadan.
"Aada!" kuului hätääntynyt huudahdus ja tyttö tajusi makaavansa isänsä lämpimässä sylissä... Aivan kuten lapsena.
Olo oli hetken turvallinen ja lämmin ja Aada käpertyi isäänsä vasten pelastusta ja suojaa hakien.
Aada näki hänen elämänsä välkähtelevän hänen silmiensä edessä. Hän muisti jokaisen hetken nyt selvästi. Kuinka pehmeiltä isän hiukset olivat tuntuneet kun Aada oli pörröttänyt sekaisia hiuksia.
Kuinka lohdulliselta ja turvalliselta oli tuntunut uskoa johonkin.
Kuinka hänen isänsä halaus oli aina jokaisella kerralla tuntunut yhtä pehmeältä ja suojelevalta.
Aadaa kadutti. Se kuinka hän oli uhmannut tieten tahtoen isäänsä.
Se kuinka hän ei ollut tajunnut kuinka kiellot johtuivat rakkaudesta jota isän silmät aina heijastivat, eivät kieltämisen halusta.
Ihme että Aada sai edes nähdä isänsä vielä... Ehkä Jumala oli armahtanut tyttärensä niin että tämä saisi sanoa isälleen hyvästi.
Ja ilmaista kuinka pahoillaan tämä oli.
"Rakastan sinua isä", Aada kuiskasi tukahtuneella äänellä yrittäen epätoivoisesti tavoittaa isänsä silmien katsetta elintoimintojen alkaessa sammua,
"Rakastan sinua!"
"Minäkin rakastan sinua", Eero oli vastannut itkuisesti ja rutistanut tytärtään tiukasti viimeisen kerran. Ennen kuin isän pienen tytön ruusunpunaisilta huulilta pääsi viimeinen henkäys, silmien sulkeutuessa lopullisesti tässä maailmassa. Kädet jotka olivat joskus ristitty rukoukseen joka yö, asetettiin nyt lepoon. Kultainen sydän lakkasi lyömästä.
Enkeli palasi sinne minne kuuluikin, Taivaan isän rakastavaan syleilyyn.
Nyt silmät, joista viattomuus sammui
loistaa korkeuteen
- jos piirtää sut saan
Ja se sydän, josta luottamus hukkui
luottaa taivaaseen
- jos piirtää sut saan uudestaan
Mä muistan tarkalleen
nuo kasvot enkelilapsen,
kasvot täydellisen
Sun ensihenkäykseen
mä rakastuin ja sen kaiken
pistin mun sydämeen*
Eero kosketti hautakiven kylmää pintaa. Vihreät silmät kimaltelivat kyynelistä.
Hänellä oli ikävä omaa enkelilastaan, jota oli rakastanut enemmän kuin mitään.
Aadan virheistä huolimatta, tyttö oli aina ollut isällensä täydellinen juuri sellaisenaan.
Nyt toinen isä taivaassa pitäisi Aadasta huolta. Eeron ei tarvitsisi enää olla huolissaan. Aadalla oli nyt hyvä olla.
Tyttö oli päässyt takaisin isän lämpimään ja turvalliseen syleilyyn.
Siis käännä taivaaseen
nuo kasvot enkelilapsen
kasvot täydellisen
Sun ensihenkäykseen
mä rakastuin ja mä kerron sen"Rakastan sinua Aada."
Sä oot täydellinen,"Lepää rauhassa pikkuiseni."
niin täydellinenTHE END
