Ehkä sittenkin ylihuomenna
fandom: Samuel Beckettin näytelmä Huomenna hän tulee
hahmot: Estragon, Vladimir, muukalainen
ikäraja: S
genre: dialogi, huumori
yhteenveto: Himmeleistä, huomisista sekä harvinaisen hyvistä lantuista.
A/N: En nyt ihan itsekään tiedä, että mistä helvetistä tämä oikein tuli... Pitäisiköhän tässä jo pahoitella? Kommentit on aina kivoja. Luulisin. Syytän tästä joulukalunteria, jota varten siis tuli teksti väännettyä.
VLADIMIR: Mitä sinä teet?
ESTRAGON: Harkitsen uraa himmelinä.
VLADIMIR: Niinkö? Ettet vain yritä taas hirttäytyä?
ESTRAGON: Mistä minä muka sellaista olisin yksikseni keksinyt?
VLADIMIR: Sinulla tuppaa olemaan kaikenlaisia kummallisia aivoituksia. Mutta jos et kerran yrittänyt hirttäytyä, niin mitä sinä oikein siellä keikut?
ESTRAGON: Harkitsen uraa himmelinä.
VLADIMIR: Ota lanttu.
ESTRAGON: Tämä maisema kaipaa mielestäni himmeliä.
VLADIMIR: En ole ajatellut asiaa. Harvinaisen hyvää lanttua.
ESTRAGON: Täällä on niin tyhjää. Niin autiota. Täällä ei ole mitään. Jos oksilla roikkuisi edes yksi pikkuinen himmeli, niin olisi sentään jotain.
VLADIMIR: Sinä et ole kovin pikkuinen.
ESTRAGON: Se on kyllä totta.
VLADIMIR: Tule nyt alas syömään lanttua.
ESTRAGON: Taas sinä siitä lantusta. Miksi lanttu?
VLADIMIR: Löysin sen ojasta.
ESTRAGON: Pidän enemmän nauriista.
VLADIMIR: Minä en.
ESTRAGON: En kyllä oikeastaan pidä kummastakaan. Satun vain tuntemaan naurista kohtaan huomattavasti vähäisempää vastenmielisyyttä kuin lanttua, kai voisi sanoa, että epäpidän niistä vähemmän. Ehkä.
VLADIMIR: Olen melko varma, ettei niin voi sanoa.
ESTRAGON: Mistä sinä muka sellaista tietäisit?
VLADIMIR: En tiedäkään. Mutta Godot varmaan tietää.
ESTRAGON: Milloin hän tulee?
VLADIMIR: En tiedä sitäkään. Ehkä huomenna.
ESTRAGON: Sattuisiko sinulla olemaan toista lanttua?
VLADIMIR: Onpa hyvinkin. Outo sattuma sen vanhan tutun ojan kohdalla. Yleensä sitä täyttää vain kura ja likainen kylmä vesi, mutta nyt se oli kukkuroillaan lanttuja ja porkkanoita, taisi siellä lojua muutama perunakin. Sieltä väki sitten niitä ammensi, laittavat kuulemma johonkin laatikoihin.
ESTRAGON: Laatikoihin?
VLADIMIR: Niin, laatikoihin.
ESTRAGON: Pahvisiinko?
VLADIMIR: En tiedä, en rohjennut kysyä, se kuulosti niin kummalta. Laittaa nyt hyviä juureksia laatikoihin, kun ne voisi syödäkin.
ESTRAGON: Peruna ei ole juures, pelkkä mukula vain.
He vaipuvat syvään hiljaisuuteen, Estragon edelleen oksalla istuen. Vladimir nakertaa lanttuaan hitaasti, pyyhkii suupieltään rispaantuneeseen hihaansa, yskäisee vaimeasti. Ja pitkän vaiteliaisuuden päätteeksi alkaa taivaanrannasta lähestyä hahmo punaisessa nutussa, punainen lakki päässään, pitkä parta vyön alle taiteltuna ja suurta säkkiä olallaan kantaen.
ESTRAGON: Hoi muukalainen!
MUUKALAINEN: Hoi itsellesi! Mitä sinä siellä puussa oikein teet?
ESTRAGON: Harkitsen uraa himmelinä.
MUUKALAINEN: Sitä tämä maisema kyllä totisesti kaipaisi, mutta taidat olla kyllä hieman turhan kookas himmeliksi. Etkä lainkaan tarpeeksi olkinen, pahoittelen.
ESTRAGON: Ei se mitään.
VLADIMIR: Maistuisiko lanttu?
MUUKALAINEN: Kiitos.
ESTRAGON: Tunnetko sinä Godotia?
MUUKALAINEN: Mitä hänestä?
VLADIMIR: Satutko tietämään, milloin hän on tulossa?
MUUKALAINEN: Voi teitä onnettomia, häntäkö te täällä varrotte?
VLADIMIR: Häntäpä hyvinkin.
MUUKALAINEN: Godot on kuollut.
VLADIMIR: Kuollut?
ESTRAGON: Kuollut?
MUUKALAINEN: Kuollutpa hyvinkin. Surunvalitteluni, ystävät hyvät, ilmeisesti sana ei ole ehtinyt teille asti. Mutta älkää suotta olko murheissanne, hyvin tässä vielä käy. Lopulta. Olen matkalla hänen poikansa syntymäpäiväjuhliin, haluatteko liittyä seuraan?
ESTRAGON: Enpä tiedä. En raaskisi jättää maisemaa himmelittömäksi, kun se viimein on sellaisen saanut, oljettoman taikka ei.
VLADIMIR: Minulla on vielä tämä lanttu kesken.
MUUKALAINEN: Sielläkin on lanttua.
VLADIMIR: Olen hyvin kiintynyt tähän. Mutta kiitoksia.
ESTRAGON: Niin, kiitoksia. Kenties kohtaamme uudelleen.
MUUKALAINEN: Kenties, käyn täällä kerran vuodessa. Mutta älkää turhaan odotelko.
VLADIMIR: Ei huolta, kyllä meillä muuta tekemistä riittää.
MUUKALAINEN: Sepä hyvä.
ESTRAGON: Ennen kuin lähdet, niin haluaisin tietää nimesi; jälkeenpäin kun olisi mukava muistaa, kenet tapasi.
MUUKALAINEN: Totta. Nimi on Nikolaus.
ESTRAGON: Selvä, Nikolaus. Minun nimeni on Estragon.
NIKOLAUS: Tiesin sen. Ja sinä olet Vladimir.
VLADIMIR: Mistä sinä sen tiesit?
NIKOLAUS: Olen hyvä arvaamaan. Ja minulla on teille lahja.
ESTRAGON: Miksi yksi?
NIKOLAUS: Sillä jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.
ESTRAGON: En ole koskaan ymmärtänyt sitä.
Nikolaus laskee säkkinsä maahan, avaa nyörin ja ottaa säkistä tähtikuvioiseen paperiin käärityn paketin. Hän laskee sen maahan puun juurelle, sitoo säkkinsä taas kiinni ja nostaa sen takaisin olalleen. Ja hän lähtee, kulkee vastakkaiseen suuntaan kuin mistä tuli, katoaa horisontin tuolle puolen kättään vielä hyvästiksi heilauttaen. Vladimir ja Estragon tuijottavat hänen peräänsä, paketin tähdet välkähtelevät hopeisina.
VLADIMIR: Ajatella. Lahja.
ESTRAGON: Ajatella. Godot kuollut.
VLADIMIR: Uskoitko sinä tuota?
ESTRAGON: En hetkeäkään, ei noin lihavaan voi luottaa.
VLADIMIR: Sitähän minäkin.
ESTRAGON: Ja kyllä me olisimme kuulleet. Joku olisi tullut kertomaan.
VLADIMIR: Totta tuokin.
ESTRAGON: En tiennyt, että Godotilla on poika.
VLADIMIR: Minun syntymäpäiväjuhlissani ei syötäisi lanttua.
ESTRAGON: Minun syntymäpäiväjuhlissani ei syötäisi mitään.
VLADIMIR: Miksi sinä olet puussa?
ESTRAGON: Harkitsen uraa himmelinä.
VLADIMIR: Luulin, että se vaihe meni jo ohi. Ota lanttu.
ESTRAGON: Taas sinä siitä lantusta. Pitäisiköhän meidän avata tuo lahja?
VLADIMIR: Kenties. Ehkä meidän olisi parasta odottaa Godotia ja kysyä häneltä.
ESTRAGON: Kenties. Milloinkohan hän tulee?
VLADIMIR: En tiedä. Ehkä huomenna.
ESTRAGON: Mutta jos hän on tänään poikansa syntymäpäiväjuhlissa, hän ei ehkä ehdi huomiseksi.
VLADIMIR: Totta. Ehkä siis sittenkin ylihuomenna?
ESTRAGON: Kyllä, se kuulostaa todennäköisemmältä. Ylihuomenna hän tulee, olen varma siitä.
