Otsikko: Tarkoin vedoin
Kirjoittaja: Jolandina
Oikolukija: Beelsebutt
Ikäraja: K-16
Paritus: Lihava Leidi/Violet
Tyylilaji: melkein-seksiä
Vastuuvapaus: En tietenkään omista mitään, mikä kuuluu J.K. Rowlingille (Potterversumi hahmoineen kaikkineen). Eikä tällä tehdä rahaa.
Huulten välistä kulkeva ilmavirta kutitteli Leidin kasvoja, eikä hän saanut katsettaan irrotettua. Alkusanat: WoT4-haasteeseen kovin myöhästyneenä. Tää on levännyt rauhassa kansion pohjalla melkein pari kuukautta, koska haasteen idean mukaisesti tosiaan tuli kirjoitettavaksi jotain itselleni ei-niin-tuttua, mikä aiheutti melkoisesti epävarmuutta. Bbuttikselle suurkiitokset avusta, betauksesta ja sen sellaisesta! <3Tarkoin vedoin Violet rämähti raikuvaan nauruun, ja Lihava Leidi vilkaisi kauhistuneena ympärilleen. Ei olisi sopivaa herättää huomiota, tällaisessa tilanteessa ja tilassa, lukuisat tyhjentyneet liköörikonvehtirasiat hajallaan jalkojen juuressa ja äänenvoimakkuus huomattavasti soveliaan tason yläpuolella. Hän kuitenkin sai huokaista helpotuksesta ja vajosikin istumaan rennommin upottavalle tuolilleen.
”Hys nyt!” Leidi toppuutteli haroen sormensa säntilliselle kiharalle maalattujen hiustensa läpi. ”Jos haluat kuulla lopunkin, sinun täytyy rauhoittua hieman!”
Koululaisten kömmähdykset olivat kyllä paikka paikoin varsin huvittavia, se täytyi antaa Violetille myönnytyksenä, Leidi pohti antaessaan ystävälleen aikaa rauhoittua hieman, vetää kerran syvään henkeä. Ehkä useammankin.
Eihän Leidi tiennyt mitään oman sopraanonsa voimakkuudesta; jo yksin se olisi havahduttanut kuulijan useiden käytävänmutkien takana, ehkä kerrosta alempanakin, jos siellä olisi joku sattunut tähän aikaan kulkemaan.
Violet pidätteli naurua parhaansa mukaan ja asetteli naamaansa peruslukemille.
”Kyllä kyllä, jatka toki!”
Paljoa kauempaa Leidi ei olisi jaksanutkaan odottaa, harvoin hänen tarinansa ilahduttivat edes Violetia näin paljon.
”No, sitten kyseinen nuoriherra tuli minun luokseni, olisi ilmeisesti halunnut päästä torniin tyttönsä perään, ja minä jäin häntä tarkoituksella pidättelemään, kunniallinen nuori mies kuitenkin..” Leidin kertomus hukkui taas hänen ystävänsä naurunryöppyjen pyörteisiin, ja hikkaan päättyvä hihitys karkasi hänen omienkin huuliensa välistä.
”Vai että kunniallinen!” Violet nauroi lähes kaksin kerroin ja joutui ottamaan tukea Leidin olkapäästä pystympään noustessaan. Hän pyyhkäisi silmäkulmistaan paenneita kyyneleitä toisella kädellään ja horjahti Leidiä kohti tukea ottavan käden lipsahtaessa hieman.
Hetken aikaa naiset olivat hyvin lähekkäin, katsoivat toisiaan suoraan silmiin. Violetin ilme vakavoitui viimeinkin oikeasti, nauru pysähtyi ja jätti hänen huulensa hieman raolleen. Huulet olivat täydellisen punaiset, tarkoin vedoin rajattu ja virheettömästi sävytetty sopimaan hänen kasvoihinsa. Niiden välistä kulkeva ilmavirta kutitteli Leidin kasvoja, eikä hän saanut katsettaan irrotettua.
Violet lähestyi Leidiä vielä hieman, laski samalla hitaasti kättään tämän olkapäältä, niin että se lepäsi Leidin povella. Leidi aprikoi, tunsiko Violet hänen sydämensä villin laukan hänen paksukankaisen pukunsa läpi. Hän huomasi hengittävänsä tiheästi, pinnallisesti. Violetin hengitys hänen kasvoillaan oli kiihtynyt huomattavasti.
Silti Leidi yllättyi hieman tuntiessaan ystävänsä huulet omiaan vasten. Ne maistuivat kuitenkin juuri niin herkullisilta kuin näyttivätkin, konvehtien imelän maun kyllästämänä ne kokeilivat ja etsivät, pääsivät sinne minne kuuluivatkin. Minne ne olivat selkeästi luodut. Hän vastasi suudelmaan innolla, vuosisatojen tuoman kaipuun voimalla, ja Violet pujotti kielensä hänen huuliensa lomitse.
Kädet harhailivat niskassa, sotkivat kampausta ja hakivat tilaansa siltä pieneltä ihokaistaleelta, joka ei ollut vaatteiden peitossa. Vaikka Violet oli aivan hänessä kiinni, Leidi halusi vielä vain lähemmäs. Hän kietoi kätensä huomattavasti sorjemman naisen ympärille, valutti niitä kylkiä pitkin ja sai kylmät väreet kulkemaan omaakin selkärankaansa pitkin.
Kun Violet käänsi päätään, irrotti huulensa Leidin huulilta ja asetti ne tämän kaulalle näykkien, nuollen herkkää ihoa, Leidi vetäisi tämän kokonaan syliinsä. Äkkinäinen liike sai heidät horjahtamaan, lähes kaatumaan. Tuoli kuitenkin auttoi vakauttamaan tasapainon, ja Violet naurahti Leidin kaulaa vasten.
”Tsot tsot, ollaanpas sitä innokkaita”, hän sanoi samalla kun pujotti sormensa Leidin selän taa ja avasi korsetin nyörityksen näppärästi, tottunein ottein.
Leidi tunsi mekkonsa yläosan antavan periksi Violetin tahdolle helposti, ja samalla kun hän teki samaa ystävänsä puvulle, ei aivan yhtä taidokkaasti vaan kädet hieman hapuillen ja täristen, hänen uhkea varustuksensa paljastui. Violet kumartui suutelemaan Leidin rintoja, kuljetti kieltään niitä pitkin aina nännin ympärille saakka, ennen kuin imaisi sitä hellästi. Violet tunsi Leidin värähtävän allaan nautinnosta. Eikä tämän kiihkeää voihketta voinut olla kuulematta, se kaikui ja tuntui voimistuvan käytävien tyhjistä seinistä, moninkertaistuvan luokkahuoneista ja porraskäytävistä.
Violetinkin vaatevarustus viimein väheni, ja hän painautui ystäväänsä vasten.
”Onneksi meidän aikanamme ei harrastettu niitä naurettavia rintaliivi-virityksiä”, Violet kuiskasi käheästi, ja henkäisi sitten terävästi Leidin kuljettaessa sormensa sivelemään kevyesti hänen sisäreisiään.
Valitettavasti Leidi ei ollut ainoa sielu, joka henkäyksen kuuli.
Kumpikaan ei kuullut lähestyviä askeleita.
”Pyhä Merlin sentään!” Tukahtunut huudahdus havahdutti naiset. He kavahtivat irti toisistaan, yrittivät kumpikin peittää itseään tulijalta mahdollisuuksien mukaan.
”Satuvalot! Satuvalot satuvalot satuvalot!” Viidesluokkalainen rohkelikkopoika hoki silmät selällään. Leidillä ei ollut aikaa eikä halua moittia yöllä retkillään ollutta nuorukaista, vaan hän heilautti taulun mahdollisimman ripeästi sivuun.
Kun poika oli silmät tiukasti yhteen puristettuina hapuillut tiensä aukosta oleskeluhuoneeseen, ja taulu heilahtanut takaisin paikalleen, molemmat naiset tasasivat hengitystään hetken aikaa puuskuttaen. Sitten yhtäkkinen jännitys purkautui molemmista humalaisena tirskahteluna, ja he painuivat taas toisiaan vasten, jatkaen siitä, mihin jäivät tullessaan omasta mielestään varsin töykeästi keskeytetyiksi.
