nimi: Rottia
kirjoittaja: toyhto
kirjoitettu: 8.4.2009
päähenkilö: Regulus Musta
ikäraja: K-12 (kai, ei tässä mitään tehdä mutta puhutaan)
genre: öh, drama, angst, one-shot
summary: sanat kaikuvat seinistä ja Regulusta vituttaa
A/N: Mä ajattelin nimetä tämän
Rotat mutta sain sitten etäisen muistikuvan, että Liz on aikoinaan kirjoittanut sen nimisen ficin, joten vaihdoin sijamuotoa
Ja
Viikottaiseen tarinahaasteeseen taas,
vaaleanpunainen, ja yllätys yllätys Reguluksesta on kiva kirjoittaa.
*
RottiaKyyry astuu rotan päälle. Se päästää kummallisen äänen, kun kengän kantapää uppoaa sen pään läpi. Outo yhdistelmä kumilelua ja poikki räsähtäviä tulitikkuja.
”Hitto”, Kyyry mutisee ja nostaa rotan hännästä ilmaan. Hänen otsansa on kurtuilla. Rotta on kuollut.
Voisiko joku nyt tuoda jotain juotavaa? Viiniä, tuliviskiä, olutta?
…kuin rottia, sanoo joku, naamio kasvoilla mutta todennäköisesti Lucius. Hän puristaa kättään tuolin selkänojaan, vaihtaa otetta koko ajan ja hipelöi maalipintaa etu- ja keskisormellaan. Ääni ei kyllä kuulosta Luciukselta, se on siihen liian vahva. Mutta ehkä se on tämä paikka, kiviseinät ja niin edelleen. Kaikki, mitä on, jää tänne kiertämään.
…suorastaan velvollisuus…Narcissa Malfoy tuijottaa miestään ja näyttää aika väsyneeltä. Tekisi mieli jotenkin vaan työntää hänet ulos täältä ja viedä jonnekin ihan muualle. Vaikka syödä jäätelöä jossain Viistokujalla tai ehkä jopa jästi-Lontoossa, tai mennä istumaan puistoon. Tai suudella häntä ja nauraa, kun hän yrittäisi töniä minua kauemmas ja lyödä ja olisi kuitenkin liian heikko, paljon heikompi kuin oikeasti on.
…elävät meidän armomme varassa, sanoo Lucius, ja kuulostaahan se hienolta. Käyn hakemassa viskini baaritiskiltä, kun ei sitä kaiketi muuten saa ollenkaan. Severus tuijottaa minua otsa astetta enemmän rypyssä kuin tavallisesti, toisin sanoen ”saatana Regulus istu omalla paikallasi”.
”Ei tätä selvin päin kestä”, minä sanoin hänelle viikko sitten Lestrangen kartanon ullakkohuoneessa. ”Ihan totta. Sä ehkä kestät, mutta mulla ei vaan ole sitä jotain, siis sellaista kestämiskykyä.”
”Mitä kestämiskykyä?” Severus kysyi. Hänen silmänsä olivat vähän tavallista sumeammat, siis Merlin ne kutakuinkin viisi pulloa, jotka tarvitaan, ennen kuin se kaikki saadaan edes hämärtymään hänen silmissään. Severus on niin kuin tukki. Siis keskellä avomerta tai jotain. Pysyy siinä, mihin päätyy, eikä lähde kulumallakaan. Tai ehkä joskus salamalla, ja sitten se miettii että mikä hitto siihen iski.
”No sitä kaikkea”, minä sanoin ja tuijottelin katon lautoja. Hyviä nauloja. Kestää sadetta. Itse en oikein hyvin taida kestää. ”Paskaa. Sen sellaista. Liikaa sanoja.”
”Pää kiinni, Regulus”, Severus tokaisi, ”sä et tiedä hittoakaan mistä sä puhut.”
”Parempi maailma”, minä mutisin. Takaraivoni tuntui sumealta. ”Vaaleanpunainen maailma. Vähän kuin sotkisi itsensä sellaiseen vaaleanpunaiseen peittoon. Tajuatko? Vitun iso vaaleanpunainen peitto ja totta kai kaikki näyttää niin saakelin nätiltä, mutta ei siellä sisällä voi sitten mitään tehdäkään.”
”Mitä?” Rabastan kysyi. En ihan tiennyt, missä hän oli. Kai jossain huoneen toisella laidalla, ikkunalla, katossa kiinni, Rabastan on vähän sellainen. Ei siitä oikein tiedä. Joskus ajattelen, että se on ihan täysillä tässä kaikessa, joskus minusta tuntuu että se vaan kusettaa meitä kaikkia.
Join varmuuden vuoksi vähän lisää.
”Siis miten niin ei voi tehdä?” Rabastan kysyi. ”Peitot, helvetti Regulus mieti nyt vähän mistä puhut.”
Rabastanilla on kai tyttöystävä. En oikein tiedä kuka, eikä itse asiassa kiinnostakaan. Severus taas ei varmaan näe mitään muuta kuin aatteensa. Aate. Se on niin tyhmä sana jo muutenkin. Sen molemmista päistä vuotaa.
…unelma paremmasta yhteiskunnasta. Velhoyhteisön moraali ja saavutukset…En vain tajua, mikä Luciuksen pistää puhumaan. Kotona hän on kuulemma ihan normaali, haluaa, että on siistiä ja pitää sisäkasveista. Kävin tervehtimässä Narcissaa muistaakseni kolme viikkoa sitten, naimme olohuoneen sohvalla ja Narcissa käski olla potkaisematta sitä vihreää juttua sohvan päädystä maahan, koska se oli Luciuksen lempikukka.
Severus näyttää siltä, että ihan totta kuuntelee. Rabastan kaivaa likaa kynsiensä alta. Kyyry rypistelee nenäänsä niin kuin edelleen haistaisi sen tappamansa rotan. Bellatrix naputtaa sormillaan pöytää; Lucius on varmaan sanonut jotain väärin. Useimmilla on naamiot, joten niiden ilmeitä on vähän vaikea arvioida. En tiedä edes, onko niillä ilmeitä. Ehkä naamio sulattaa ilmeet pois. Kai sekin joskus nähdään.
Me ollaan kuitenkin niitä rottia. Joku päivä joku Kyyry astuu meidän päälle. Se siitä unelmasta.