Fandom: Supernatural
Genre: Huumori
K – 12, sisältää parit sadattelut ja kevyttä irrottelua kristinuskon kustannuksella. Kaikkein ryppyotsaisimmat Raamatuntulkitsijat älkööt vaivaantuko.
Summary: Suomalaiset au pairit valitsevat joulun ajankohdakseen kunnioittaa vähän kotimaista mytologiaa. Team Free Will päättää puuttua asiaan ja jauhaa siinä sivussa juhlapyhän merkityksestä.
A/N: Joulukalenterificci on täällä! Sijoittuu aika leveällä kädellä läiskäistynä sinne kyseisen sarjan vitoskauden hoodeille, eikä spoilaa siitä eteenpäin. Kovin ryppyotsaisesti tätä tekelettä ei kannata lähestyä, tulee vain pää kipeäksi. Samalla lailla voi suhtautua meikeläisen otsikointikykyyn.
Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti voi painua helvettiin
Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto?
Ei jos Winchestereiltä kysyttiin.
Dean oli jo vähällä vaipua horrokseen poski vasten Impalan ikkunaa, kun hän erotti silmäkulmastaan liikettä ja loikkasi pystyasentoon. ”Onko tuo se? Joko ne manasivat sen esiin?”
”Ei”, Sam vastasi, haukotellen leveästi. ”Se on ihan normaali joulupukki, elleivät pakanajumalat ole sitten alkaneet käyttää tekopartoja.”
Syy miksi he istuivat jouluaattoiltana kytiksellä jonkun pikkukaupungin kylpylän edustalla, oli uskomattoman naurettava. Maailmanloppu kurkki edelleen uhkaavana nurkan takana, mutta ilmeisesti jonkinlainen joulumieli oli vallannut jopa lopun ajan enteet ja tilanne oli tällä hetkellä jäissä. Aiemmin illalla Dean oli jo ollut hyvin valmistautunut viettämään joulua minkä tahansa roskajännärin parissa joka telkkarista sattuisikaan tulemaan, Samin nyhrätessä jonkun elämää kuivemman kirjan parissa, kun Castiel oli humahduksen saattelemana pamahtanut paikalle. Dean ei ollut ehtinyt edes vääntää minkäänlaista vitsiä joulullisista ilosanomista ja enkeleistä, kun Castiel oli jo papattanut menemään joukosta suomalaisia au paireja, jotka aikoivat kutsua jotakin kotoperäistä pakanajumalaa samaisena yönä paikallisessa saunakompleksissa. Syy oli kuulemma se, että ylikaupallinen joulu otti joukkoa pattiin.
”Ne idiootit siis haluavat varastaa joulun?” Dean oli ihmetellyt. ”Keitä ne oikein kuvittelevat olevansa – Grinch?”
Sam ei ollut ollut kuulevinaankaan, vaan oli jo siirtynyt pläräämään kirjoja. ”Näissä on kyllä mainintoja muista perinteisistä – öö – pahoista pukeista, kuten Krampuksesta ja Knecht Ruprechtista, mutta ei kyllä mitään Nuutista. Miten sellainen tapetaan?”
”En ole varma”, Castiel oli myöntänyt. ”Mielestäni paras mahdollisuutemme on pysäyttää ne nuoret ennen kuin he suorittavat rituaalin.”
Kyseinen johtopäätelmä olikin sitten lopullinen syy siihen, miksi he kaikki istuivat ahterit kohmeessa (okei, ei ehkä Cas) Impalassa. Joulu oli selkeästi juhlan aikaa.
Ja joulusta puheen ollen –
”Tämän täytyy kyllä olla surkeimpia jouluja ikinä”, Sam kitisi pelkääjänpaikalta, yrittäen runnoa kilometrikoipiaan jotenkin mukavampaan asentoon jalkatilassa. Niillä raajoilla yritys oli tuomittu epäonnistumaan.
”Hei älä viitsi, onhan meillä ollut ihan asiallisia aattoja”, Dean yritti. ”Mites silloin pari vuotta sitten kun me tapoimme ne edelliset pakanajumalat? Silloin tuli illalla telkkarista hyvä matsi ja munatotissa riitti potkua.”
Iloton hymy parkkeerasi pikavahtia Samin kasvoille. ”Siis se joulu jolloin minulta revittiin kynsi pihdeillä irti? Se joulu, jota sinä halusit ehdottomasti juhlia, koska olit menossa Helvettiin?” Nyt Sam jo suorastaan irvisti. ”Siitäkö joulusta sinä puhut, Dean?”
”Mm.” Dean yskäisi. ”Okei, vau, huono esimerkki.” Pikavauhtia hänen katseensa laukkasi ympäri Impalaa, hänen etsiessään äkillistä aasinsiltaa muihin aiheisiin. Tilanne huomioon ottaen hän oli valmis jopa unohtamaan sen sillan ja ottamaan pelkän elukan. Ehkä juuri siitä syystä hän pyörähti ympäri ja karautti tekopirteällä äänellä: ”No mutta Cas, sinä olet nähnyt enemmän jouluja kuin kukaan! Varmasti joku niistä on ollut jotenkin spesiaali, eikö?”
Mikäli Dean oli odottanut, että Castiel ottaisi sosiaalisen kopin hänen heittämästään kierrepallosta ja siirtäisi keskustelun sulavasti turvallisemmalle maaperälle, niin noh – metsään meni. Dean kelasi hetken että miksi hän enää edes vaivautui; Castiel killitti häntä pää kenossa takapenkiltä kuin koko joulun käsitys olisi ollut vieras. Tällaiset hetket saivat hänet miettimään, että ehkäpä Cas olikin enkelin sijaan joku Alue 51:ltä karannut avaruusolio. Ainakin puhelimenkäyttökyvyt olivat tällä samaa luokkaa kuin E.T.:n kotiinsoittoyritykset.
Ilmeisesti jokin ratas kuitenkin hiljalleen raksutti menemään noissa ikuisissa aivoissa, koska hetken päästä Castiel tiputti katseensa ja takelteli: ”En ole varma lasketaanko sitä, koska kalenterillisestihan päivämäärä ei osu jouluun, mutta…” Cas nosti miettivän katseensa sylistään. ”Kristuksen syntymä, ehkäpä?”
Auton valtasi täydellinen hiljaisuus, jonka rikkoi vain ilmastoinnin hurina. Jossakin sen uumenissa kalkattivat legopalikat jotka he olivat Samin kanssa joskus pienenä sinne tunkeneet; ne olisivat tunnelman muutoksesta päätellen yhtä hyvin voineet olla sirkkojen siritystä.
Koska Cas ei seuraavan puolen minuutin sisään tehnyt elettäkään osoittaakseen, että kyseessä olisi sittenkin ollut jonkun sortin huuli, Dean lopulta rykäisi. ”Siis hetkonen – väitätkö ihan vakavissasi että sinä olit paikalla kun Jeesus syntyi?! Siis Jumalan poika, Vapahtaja, Messias - se Jeesus?”
Casin kulmat rypistyivät, ikään kuin tämä ei olisi käsittänyt mikä asiassa oli niin kummallista. Sam vuorostaan päätti sillä hetkellä vihdoin kerätä leukansa lattialta. ”No ei, Cas varmasti tarkoitti sitä pesäpallonpelaajaa”, Sam tokaisi kuivasti ja pyöräytti silmiään. ”Kamoon Dean, tässä puhutaan nyt kuitenkin enkelistä.” Valitusnaamansa käytettyään Sam turvautui toiseen ikisuosikkiinsa, eli nörtti-ilmeeseen, kääntyessään killittämään Casia kuin olisi vasta nyt käsittänyt että saattoi heittää hyvästit telkkarin historiakanavalle. ”Millaista siellä oli? Millainen Jeesus oli?”
”Hän oli –” Cas aloitti ja pysähtyi sitten, ikään kuin oikeaa sanaa etsiskellen. Sam pidätti hengitystään. ”- ryppyinen? Kuten kaikki vastasyntyneet, kuvittelisin.”
Deanin oli pakko nauraa sille pettyneen tyrmistyneelle ilmeelle, joka valtasi Samin kasvot. Cas ilmeisesti kerrankin tajusi erheensä, koska tämä kiirehti lisäämään: ”Voin vakuuttaa, että vaikka tapaus itsessään olikin luonteeltaan erityislaatuinen, ei tilanteeseen liittynyt mitään kovin spektaakkelimaista – me seurasimme etäältä ja iloitsimme. Sen perusteella mitä olen kuullut, tilanne oli hyvin toinen paimenten kohdalla…”
”Mitä tapahtui?” Sam uteli, nyt jo itsekin virnistellen. ”Pelästyttikö teidän porukkanne lampaat?”
Cas näytti asteen verran kärsivältä, mutta tämän äänessä oli huvittuneen oloinen sävy, kun tämä mutisi: ”Sanotaan nyt vain, että he eivät olleet jumalallisesta ilmestyksestä aivan yhtä innoissaan kuin teidän Raamattunne antaa ymmärtää...”
Dean hymähti; hän ei voinut olla tuntematta sympatiaa kavereita kohtaan, jotka kuvittelivat edessä olevan taas yhden normaalin yötyökeikan verran aneemisen villalauman kyttäämistä, saaden sitten niskoillaan lauman takakireitä enkeleitä. Hitot, hän pystyi helposti samaistumaan.
”Eli teknisesti ottaen sinä olet ollut viettämässä ensimmäistä joulua, siis kristillisessä mielessä”, Sam tuumaili. ”Aika siistiä oikeastaan.”
Castiel nyökkäsi vakavana. ”Ja mikäli me emme estä tuomionpäivän tuloa, me vietämme parhaillaan viimeistä.”
Ja näillä sanoilla sitä mentiin taas saman tärykalvoja hivelevän hiljaisuuden valtakuntaan niin että hujahti. Deanin piti oikein hetki ihailla Castielin kykyä toimia ikuisena ilonpilaajana; kaverilla oli selkeästi lahja. Dean harkitsi hakkaavansa otsaansa rattiin kunnes järjen valo lakkaisi juoksemasta, mutta tyytyi sitten kuitenkin vain mutisemaan: ”No ainakin tämä sai juuri sen kynnenrepimisjoulun kuulostamaan hiton idylliseltä…”
Samin kaikenkertova vastaus oli napsauttaa radio päälle. Tässä vaiheessa edes joululaulut eivät voineet tehdä asioita paljon pahemmiksi.
Dean oli jo hyvän tovin keskittynyt tuijottelemaan edelleen varsin turistittomana pysyvää kylpylää, kun Castielin ääni taas kantautui takapenkiltä yli kaiuttimista kilkkaavien kulkusten. Tutusta aihealueesta päätellen tällä oli hilpeiden havaintojen lisäksi ongelmia myös jumittamisen suhteen. ”Ymmärrän ettei joulu merkitse teille kahdelle samaa kuin monelle muulle, mutta te ette olisi ottaneet aihetta esiin, jos se olisi täysin merkityksetön. Mikä siinä on niin tärkeää?”
”En minä tiedä”, Dean tokaisi, katse edelleen ulos ikkunasta. ”Meidän huushollissa ei koskaan juuri lahjoista ole perustettu, joten hankala sanoa sitäkään.”
Koska fakta oli, että Sam oli henkisesti kolmetoistavuotias tyttö, Deanin ei olisi pitänyt olla yllättynyt kuullessaan kaksimetrisen pikkusiskonsa sanovan viereiseltä penkiltä: ”Mutta on siinä silti jotenkin kyse perheestä. Joo, Winchesterit ovat surkea esimerkki, mutta jos mekin aina välillä yritämme, niin kertoohan sekin jotain.”
Castiel hymisi jotakin vastaukseksi takapenkillä ja Dean siirsi katseensa sen myötä peruutuspeiliin. Heijastuksesta tuijotti takaisin totaalisen vilpitön naamakerroin ja pari kirkkaita silmiä. ”Huolimatta joulun luonteesta sitä ei vietetä mitenkään taivaassa. Joten en ole koskaan kokenut mitään sellaista mitä te kutsutte ”perhejouluksi’”, Castiel tunnusti ja teki lainausmerkit sormillaan jotenkin liikuttavalla ylpeydellä varustettuna. Kaikki huvitus haihtui Deanilta kuitenkin sillä sekunnilla, kun Castiel viimeisteli lauseensa. ”Joten on mukavaa että saan mahdollisuuden viettää edes tämän viimeisen joulun siten.”
Dean ei oikeasti tiennyt mitä olisi tehnyt, mikäli ne saakelin sekopäiset suomalaiset eivät olisi valinneet sitä siunatun sekuntia saapua paikalle. Seuraava vartti olikin sitten täynnä painia loskaisella pihamaalla, kunnes Castiel menetti hermonsa ja pisti vähän tulikivenkatkua ja salamoita hommaan – ilmeisesti herranpelko asui jopa kotimaisia pakanaolentoja huvin ja urheilun vuoksi kutsuvissa tyypeissä sen verran vahvana, että nämä tajusivat heittäytyä rähmälleen maahan kun oikea enkeli kerran niin käski.
Vielä enemmän Dean arvosti sitä, kun Castiel naama täysin peruslukemilla kuulutti, että tänä yönä on syntynyt vapahtaja ja että nämä tekisivät hyvin, mikäli rientäisivät lähimpään soppakeittiöön jakamaan ilosanomaa ruuan anniskelun lomassa.
Kun suomalaisista oli näkyvissä enää kovaa vauhtia loittonevat tuulitakinselkämykset, Sam kääntyi vinosti hymyillen katsomaan Castieliä. ”Eikö tuo ilmoitus ollut sellaisen muutamisen tuhatta vuotta myöhässä?”
Castiel teki eleen jonka olisi voinut tulkita olankohautukseksi. ”En sanonut että se tapahtui tänä nimenomaisena vuotena.”
Dean päätti sen kunniaksi kurvata takaisin motellille pitserian-kioskin kautta. Samasta mestasta sai kätevästi joululahjatkin: Samille Cosmopolitanin uusimman numeron ja kaljaa sekä Castielille porokuvioisen solmion.
Paras perhejoulu koskaan.
