Kirjoittaja Aihe: Savuverhovalssi | Susan/Hannah | sallittu  (Luettu 3204 kertaa)

Poissa Herkkuoone

  • myrkkyherkkukarkki
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 89
    • Rakkaudesta Kirjoittamiseen
Savuverhovalssi | Susan/Hannah | sallittu
« : 19-11-2012, 20:21:51 »
Ikäraja: sallittu
Paritus: Susan / Hannah
Tyylilaji: draamaa höystettynä haikeiluromantiikalla

Vastuunvapaus: J. K. omistaa neitokaiset. En saa tästä rahaa.
Haasteet: Ficletvitonen
Alkusanat: Jo toinen femme lyhyen ajan sisällä, en olisi kyllä ikinä uskonut tätä päivää näkeväni. Mutta ei sille mitään voi, kun Susan/Hannah on niin äärettömän suloinen paritus, eikä ajatus heistä katoa päästäni ennen kuin se on kirjoitettu. Kommenteista tykkään. :>



Savuverhovalssi

Punatukkainen nauroi heleästi ja minä hillitsin oudon haluni. Mieleni teki pudottaa hänet liukkaalta veden uurtamalta rantakiveltä meren aaltojen syleilyyn; tyttö nimittäin olisi totisesti ansainnut sen.

Hetki sitten olin miltei itku kurkussa kertonut, kuinka aiemmin päivällä hiekanruskeahiuksinen poika, Ernie, oli tullut luokseni ja todennut, että vuosia kestänyt ystävyytemme olisi tullut viimeiselle asemalleen, josta se ei enää tulisi matkaansa jatkamaan. Syytä en tiennyt, eikä luultavasti tiennyt Susankaan, vaikka minusta tuntuikin joskus siltä, että mikään, ei edes pienin hiiskahdus, mennyt hänen korviensa ohitse. Leiskuvan punahiuksinen tyttö ei ollut kommentoinut asiaan mitään, vaikka jostakin syystä tiesin, että hänellä olisi ollut siihen paljonkin sanottavaa.

(Ehkä hän vain halusi säästää minut kipeältä totuudelta.)

Minä rutistin käteni nyrkkiin ja istuuduin alas heinikkoon rannan läheisen vaahteran varjoon, mutta Susan ei edelleenkään sanonut mitään, jatkoi vain kepeää nauruaan ja katseli auringon kultaamia vuoria järven toisella puolella. Heittäydyin selälleni makaamaan ja suuntasin katseeni lehtiverhon lävitse kohti sinipunaista taivasta. Aurinko tahtoi jo päättää päivän ja antaa hämärälle vallan, mutta minä tunsin oloni virkeäksi. Ehkä se johtui Susanista. Kaikki aina johtui.

Olin niin omissa maailmoissani, etten edes huomannut, kuinka Susan oli tullut luokseni ja tarttunut käteeni. Hän veti minut ylös kuin en painaisi mitään ja toisen tytön huulet hipaisivat kevyesti, aivan kuin vahingossa, omiani. Minä hymähdin.

”Tule. Tanssitaan.”

Vastustelin hetken, mutta maanitteleva katse suklaanruskeissa silmissä sai minut suostumaan.

Punahiuksinen asetti oikean kätensä yläselälleni ja kietoi toisen kätensä sormet omieni lomaan. Hän otti ensimmäisen askeleen taakse ja minä haparoin perässä. Laskin katseeni jalkoihini, mutta Susan hipaisi leukaani hellästi ja pakotti katsomaan itseään silmiin. Sain vastaukseksi äänettömään kysymykseeni päänpudistuksen ja rohkaisevan hymyn.

Linnan pihamaalta aiemmin päivällä tulvineet äänet vaipuivat hiljaisuuteen, kun aurinko painui mailleen vuorien taa ja usva alkoi vähitellen leijua järven yllä. Minä silmäilin utua hymyillen, sillä muistin, kuinka ensimmäisen kerran täällä rannassa ollessamme Susan oli katsellut ihastuksissaan järven päällä leijuvaa kevyttä hötyä, iltausvaa. Punahiuksinen ei silloin tiennyt, mitä se oikeasti oli, joten posket lämmöstä leimuten hän oli yrittänyt vakuuttaa minua siitä, että usva oli oikeasti savuverho, jonka tähdet olisivat laskeneet peitoksi järven pinnalle.

Pyörähtelimme rauhallisesti lähes paikoillamme, sillä tänä iltana meillä ei ollut kiire mihinkään. Painoin pääni Susanin olkapäälle ja hautasin nenäni vasten tämän kaulaa, joka tuoksui hennosti mintulta ja lakritsilta. Hengitin punahiuksisen tytön tuoksua ja huokaisin.

Ehkä tässä maailmassa sittenkin oli myös jotain hyvää.
Rakastan sua tänään enemmän
Kuin koskaan ennen sen nyt käsitän

~

Poissa Beelsebutt

  • vähemmän
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 3082
  • malmi
    • Ficciarkisto
Vs: Savuverhovalssi | Susan/Hannah | sallittu
« Vastaus #1 : 20-11-2012, 09:55:00 »
Lainaus
Aurinko tahtoi jo päättää päivän ja antaa hämärälle vallan, mutta minä tunsin oloni virkeäksi. Ehkä se johtui Susanista. Kaikki aina johtui.

<3

Tää oli mahtavan värikäs ficci! Enkä tarkoita nyt pelkästään leiskuvanpunaisia tai hiekanruskeita hiuksia enkä edes sinipunaista taivasta vaan tunnelmaa! Se on valtavan rikas, spektri menee sieltä epätoivosta iloon ja riehakkaaseen riemuun. Kivasti oot saanut tyttöihin luonnetta, vaikka he jäävät kirjoissa varsin vajaasti selitetyiksi. Hannah on tässä vakaampi kuin Susan, joka taas vaikuttaa enemmänkin luonnonlapselta, joka ei juuri murheita kanna. Mun oma käsitys näistä kahdesta on paljon samanlainen, tosin Susan on mulla ehkä vähemmän höytyilijä ja enemmän räiskyvä, semmoinen kouriintuntuvampi, mutta melko lähelle menee joka tapauksessa :D

Tästä tuli hyvä fiilis, koska kuten Hannah sanoi, ehkä tässä maailmassa sittenkin oli myös jotain hyvää.


Kiitos Herkutin <3
Fifi-ficitLJAO3