Kirjoittaja Aihe: Solisluita sormenpäillä, Daphne/Astoria, K-12, angst  (Luettu 3230 kertaa)

Poissa Kani

  • touché
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 121
Nimi: Solisluita sormenpäillä
Kirjoittaja: Kani
Ikäraja: K-12
Genre: Draama, angst
Paritus: Daphne/Astoria, Draco/Astoria, Draco/Daphne
Varoitukset: tekstissä puhutaan syömishäiriöstä

AN: Uusin OTP:ni, Daphne/Astoria saa minun kokoelmassani ensiesiintymisensä. Osallistuu Ficletvitoseen



Solisluita sormenpäillä



Me olimme irrallisia. Tuulessa leijuvia voikukan hiutaleita. Hymyjä mehumukien takaa. Ruusunpunaisia huulia ihon pinnalla ja huokauksia makuusalissa. Kun me tanssimme pitkin käytäviä, alempiarvoiset niiasivat tieltämme, tavoittelivat kunnioitusta. Turhaan. Sillä me elimme toisillemme, katsoimme silmiin, niin samanlaisiin, niin kipeän erilaisiin ja valloitimme öiden hämäryyden uskaliaalla naurulla. Viiltelimme solisluita sormenpäillä ja taistelimme haukotuksia vastaan villasukissamme, eivätkä ne olleet koskaan kurtussa.
Eihän se normaalia ollut, eikä varmaan tervettäkään, mutta silti me leikimme toisillamme kuin nukeilla, puimme hienoksi ja heitimme vaatteet mytyksi nurkkaan, kun leikki sai arvoisensa päätöksen. Pansy nyrpisti nenäänsä, kun kuljimme ohitse, tervehti tuomitsevalla äänellään ja me tiesimme, että se kaikki oli vain kateutta. Kateutta, joka pisti prinsessaan syvemmin kuin mikään värttinä. Hän ei ollut keskipisteemme, ei kuulunut osaksi leikkiä, me emme olleet hänen nukketyttöjään emmekä riippuvaisia hänen oikuistaan.

Satunnaisia piruetteja ja kädet keveällä ampiaisvyötäröllä, korsetin luut ihoa vasten, huokaus kirkkaalle talvitaivaalle kun me riisuimme luistimet ja jaloissa kiersi taas veri. Kilpaa laskettuja suupaloja, hätäisiä sylkäyksiä roskakoria kohden ja vikkeliä käsiä pyyhkimässä suupieliä. Oli pirullista rakastaa vihollistaan, toisiamme ja ruokaa. Elämä oli kilpailua ja tämä oli meidän tapamme tanssia sen nenällä, hypellä sen varpaille ja näyttää kieltä päin kasvoja. Me olimme hyviä, parempia, parhaita. Siroja, kauniita ja haluttavia. Tylypahkassa ei ollut poikaa, joka ei olisi halunnut vuoteeseen kanssamme, yhdessä, kaikki kolme. Mutta kolme on pariton luku, emmekä me olleet tottuneet jakamaan. Jalustallemme mahtui kauniita vain kaksi.
Tai niinhän me vannoimme pehmeissä vuoteissa, kissanvenytysten keskellä mielet raukeina, kun jaksoimme uskoa huomiseen ja rakkauteen. Aina yhdessä, vain sinä ja minä, me, eikä kukaan muu. Koskaan. Mutta kauneimmatkin hymyt voivat joskus olla katinkultaa ja niiden hohto haalistua pois hopealta hohtavan platinan tieltä. Prinssi. Jääsilmä, silkkihiuksi. Lipevä ja turhankin itsetietoinen, mutta niin ajatteli meistä vain toinen ja toinen lankesi välittömästi.

Langennut vei leikin liian pitkälle, tanssi kuoleman hidasta sooloa, ja joka hetki torvet huusivat lujempaa repien mieleni hajalle. Sinun täytyy syödä, minä huusin, raivosin, revin kynteni lakkaukset hajalle ja kastelin vuodevaatteeni kyynelillä, sinun vuoksesi vuodatetuilla. Mutta Draco sitä ja Draco tätä ja Dracon niin helvetin hurmaavat lapaluut välkehtimässä aamuauringossa, kun hän teki punnerruksia.
Meidät yhteen sitonut nauha katkeili, sen säikeet ratkeilivat tuskallisen hitaasti ja minä ulvoin öitäni makuukamarissani, kirosin vaakaa, joka näytti normaalipainoa samalla kuin sinä kuihduit pois rakkauden tähden. Sinä löysit sen hajonneena pihalta, toit sen sisälle vain pilkataksesi minua, sinun tavalliseksi muuttunutta siskoasi, joka oli kaukana viehkeästä nukesta.

Ja lopulta sinä makasit sairaalassa, keskellä pistävänhajuisia lakanoita – sinun virtsaasi vai jonkun toisen? – ja me muut seisoimme ympärilläsi kuin vahanuket. Liikkumatta, puhumatta, reagoimatta. Tuntematta. Kätesi, melkein läpikuultava, kohosi vaivalloisesti, halusit koskettaa prinssiäsi vielä kerran. Keinotekoinen valo sai sen näyttämään epäluonnolliselta, aavemaiselta ja minä halusin vain nauraa, nauraa sinulle ja sinun hölmöydellesi.
Kun sinä langennut raukka sitten kuolit, minä käänsin terveen hymyni prinssiisi ja puin ylleni hienoimmat alusvaatteeni jopa aivan tavallisia päivälliskutsuja varten eikä hän saanut silmiään irti kauluspaidan alta pilkottavasta korsetin pitsikoristeesta. Ja hänen sormensa ihollani olivat kuin tulta siinä missä sinä olit ollut miellyttävä hiillos ja minä huusin jälleen, huusin tuskaani pois ja hänen kyyneleensä merkkasivat ihooni puremajälkiä, jotka eivät koskaan kuluneet muistuttamasta meitä kuolemasta.
You are the result of four billion years of evolutionary success. Freaking act like it.

Poissa malla

  • superhessu
  • Viestejä: 742
Vs: Solisluita sormenpäillä, Daphne/Astoria, K-12, angst
« Vastaus #1 : 06-01-2013, 15:08:39 »
Huh, olipa paljon tunnetta (ja tunteita)!

Tästä jäi jotenkin vähän raskas olo, kuten aika usein mulle jää angstisista teksteistä, joissa ei ole lainkaan dialogia keventämässä. Syömishäiriöt eivät ole koskaan mua oikein kiinnostaneet - se on musta lähinnä ihan hullua - joten en nyt tässäkään osannut siihen juurikaan keskittyä olennaisena asiana, vaikka sehän oli tekstin pohjalla koko ajan. Daphne/Astoria on muuten aika maukas paritus nyt kun näin tarkemmin asiaa pohdiskelin, ja miksipä ei sotkettaisi Dracoa mukaan kun se kerran Astorian kanssa naimisiin meni. :P

Tykkäilin tosta viittauksesta Pansyyn, miten se oli kateellinen Daphnelle ja Astorialle. Tekstissä oli muitakin pieniä yksityiskohtia joista pidin, kuten kynsien lakkausten hajalle repiminen, viittaus parittomaan lukuun ja jakamisen vaikeuteen, ja kauluspaidan alta pilkottavan korsetin pitsikoristeet.

Kiitokset tästä!
Papin aamen ei tee kenestäkään toisen itsestäänselvää omaisuutta.

Poissa Kani

  • touché
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 121
Vs: Solisluita sormenpäillä, Daphne/Astoria, K-12, angst
« Vastaus #2 : 14-01-2013, 12:13:09 »
Kiitos.

Mulla oli itelläni tämän kirjoittamisen aikaan melko angstinen olo, ja vaikkei omalle kohdalle sattunutkaan ihan tällaista juonikuviota, alakulo kai purkautui tässä jotenkin.

Syömishäiriöt on oikeastaan aika hulluja ja kieroja sairauksia, joten on ihan vaan tervettä, jos ne ei kiinnosta sen kummemmin ;D Kiva tietää, että teksti miellytti siltikin, vaikka siinä tosiaan olikin aika vahvasti tuo sairaus olikin taustalla.
You are the result of four billion years of evolutionary success. Freaking act like it.