Otsikko: Tilannetajutoiveita ja tunkeileva takatukka
Kirjoittaja: Jolandina
Ikäraja: K-7
Paritus: Dean/Castiel
Tyylilaji: Söpöilyä
Vastuuvapaus: Supernatural-fandom kuuluu luojilleen, tällä ei tehdä rahaa eikä ole tarkoitus loukata ketään.
Ajatus Castielin lämpöisestä sylistä ja siipien havinasta ympärillä sai Deanin mielialan heti nousukiitoon.
Alkusanat: Melkoisen varovainen ikäraja nakuilusta. Ja voi nimeämisen sulaa mahdottomuutta! En saanut hillittyä itseäni… Ficci sai alkunsa, kun (itse asiassa päivälleen!) kolme kuukautta sitten juteltiin Bbuttiksen kanssa jostakin vitoskauden alkupään jaksosta, josta kumpikin oli saanut ficci-idean. Päätettiin ottaa tupla-kaksisuuntainen haaste, aiheena personal space, jonka pitää jotenkin liittyä Deaniin ja Casiin. Silloin kirjoitin jotain muuta kuin tämän ficin, mutta siitä ei koskaan mitään valmista tullutkaan; nyt paljon myöhemmin sitten syntyi tämä. Kiitokset Bbuttikselle haastamisesta (ja muutenkin), tämä on sulle – hurjan paljon onnea ja oikein ihanaa synttäripäivää! <3
Tilannetajutoiveita ja tunkeileva takatukka
”Hitto että vihaan noitia!”
Dean jupisi itsekseen astellessaan ulos kylpyhuoneesta. Hänellä oli pyyhe lanteillaan, ja hänen paljas yläruumiinsa oli edelleen pisaroista märkä. Hiuksista puhumattakaan. Motellin halvalle laminaattilattialle muodostui vesivana Deanin tassutellessa huoneen poikki.
Castiel istui sängyllä selin häneen. Trenssitakin peittämä selkä oli kumara, ja Dean arvasi, että otsaa halkoivat syvät huolenrypyt. Päivä oli ollut tavallistakin huonompi, ja kaiken hyvän päälle sääkin oli ollut heitä vastaan, tuuli oli ollut vitun hyinen. Deanin katsellessa Casia tämä nytkähti, ikään kuin Deanin sanat olisivat vasta silloin tavoittaneet tämän. Tai sitten jokin hänen ajatuksissaan… Dean rääkkäsi muistiaan saadakseen selville, mitä oli ajatellut juuri hetki sitten, mutta ajatuspolku oli jo kadonnut mielen syövereihin.
Castiel käänsi hitaasti katseensa Deaniin.
”Tule tänne”, hän murahti, kohottautui ja levitti käsiään avaten syliään Deania varten.
”Jätä pyyhe”, Cas jatkoi, kun Dean oli astunut muutaman askeleen häntä kohti. Ajatus Castielin lämpöisestä sylistä ja siipien havinasta ympärillä sai Deanin mielialan heti nousukiitoon. Vaikka Dean usein pysyikin vahvana silloin kun muut eivät enää jaksaneet, säilytti rohkeutensa vaikka muiden toivo oli jo pettänyt, kestääkseen ylipäätään kasassa hänkin tarvitsi jotain. Castiel oli hyvin paljon jotain.
Dean antoi pyyhkeen pudota keskelle lattiaa ja asteli muutamat viimeiset askeleet sängyn luo. Castiel kääntyi samalla paremmin Deanin puoleen, ja Dean pääsi tekemään perin erikoisen huomion.
”Olet alasti.”
Cas ei tuntunut näkevän mitään outoa sinä, että hänellä ei ollut takkinsa alla rihman kiertämääkään. Deanillakaan ei ollut mitään asiaa vastaan, ei tietenkään, vaan hän käpertyi tyytyväisesti urahtaen Castielin paljaaseen syliin.
”Olet aivan märkä.” Cas heitti toteamuksen takaisin samalla kun kiersi kätensä Deanin vartalon ympärille.
”Mitäs käskit jättää pyyhkeen”, Dean puolustautui painaessaan leukansa Casin kaulakuoppaan, antaessa parransängen viistää herkkää ihoa. Hän tiesi ja tunsikin Casin vain pitävän siitä.
”Niin minä ohjeistin.”
Castiel ei tuntunut olevan aivan jyvällä keskustelun kulusta, hänen äänensä oli sävyttömän harmaa, kuin olisi todennut säätilan olevan tavanomaista kylmempi. Dean rutisti silmänsä kiinni estääkseen niitä pyörähtämästä. Enkelit! Jollakin tapaa asia kuitenkin lämmitti Deanin sisintä; ehkä juuri tämän vuoksi Cas oli niin... vastustamaton. Ei sille parempaakaan kuvausta ollut. Dean kuuli oven käyvän, mutta koska Cas ei hievahtanutkaan, tulijan täytyi olla vaaraton. Varmaankin Sam. Hän ei viitsinyt avata silmiään turhaan.
”Kiitos ja heipä hei vaan”, Sam tokaisi kääntyessään kannoillaan ostoskassi kädessään viuhahtaen. Dean raotti hieman silmiään, ja oli viitsimisestään iloinen, sillä ilme Samin kasvoilla oli varsin näkemisen arvoinen. ”Miten olikaan sen henkilökohtaisen tilan kanssa?”
”Henkilökohtainen tila pätee siihen, kun Cas pelmahtaa tyhjästä ihan kiinni”, Dean mutisi vastauksen Castielin olkapäälle. ”Se karmii edelleen. Ei siihen että sinä satut astelemaan sisään meidän huoneeseen väärään aikaan.”
”Meillä on vain yksi huone”, Sam huomautti pisteliäästi.
Dean näytti sivuuttavan seikan täysin, sulki vain silmänsä uudestaan näyttäen nautinnolliselta kuin auringossa kellivä kissa.
”Palaan tunnin kuluttua, teidän on syytä olla siveellisesti pukeissa siihen mennessä”, Sam tuhahti viimein, jätti ostoskassin niille sijoilleen ja harppoi kulmikkain askelin ulos. Paukautti oven perässään tarkoituksellisen kovaa.
”Tolvana takatukka.”
”Vähemmän harmia sentään kuin niistä noidista.”
Kevyen hämmästyneenä Dean kohotti katseensa Castieliin, joka tuijotti tiiviisti seinää hänen päänsä yli. Vaaleankeltaisen, varisevan rappauksen sijaan todennäköisesti jotain, mitä Dean ei nähnyt. Dean ei osannut päättää Casin leuan jähmeästä kaaresta tai kaulan pingottuneista jänteistä olisiko tämä kerrankin laskenut leikkiä. Mutta eipä sillä ollut väliä, hänelle kelpasi Castiel vallan hyvin tilannetajuttomanakin. Ja saattoihan aina toivoa kehitystä.
Deanin sisällä liekehti jokin hyvin lämmin, nostatti suupieliä väkisin ylöspäin, onnekkaasti ne olivat vasten Casin rintakehää. Hän painautui vielä hiukan lähemmäksi, vaikkei se tuntunut olevan enää mahdollista.
”Oikeassa olet, jätti sentään vain ruokapussin.”
Hox!Deanin lempinimi Sammylle on (ainakin melkein) suoraan Crowleyn suusta, edellisyön jaksosta S06E10, tosin mukaillen, sillä en jaksanut nousta kirjoittamaan tarkkaa käännöstä ylös, ja en tietenkään enää aamulla muistanut sitä.
