Nimi: Temerairen aikuistumisriitti
Kirjoittaja: zilah
Fandom: Temeraire
Henkilöt: Temeraire/William Laurence
Lajityyppi: Söpöilyä, huumoria
Ikärajavaroitus: K-16
Vastuuvapaus: Minen omista heitä kumpaakaan, mutta kirjailija itse rohkaisee kaikkia halukkaita kirjoittamaan hahmoistaan fanifiktiota. En siis tee mitään kiellettyä.
Varoitukset: Eräänlaista lajien välistä seksiä, intiimien paikkojen kopelointia, täyslaidallinen siirappia.
Kirjoittajan alkusanat: Temeraire on ihana ja viihdyttävä kirjasarja, ja se antaa aivan uusia ulottuvuuksia ihmisten ja lohikäärmeiden välisille suhteille. Niin eri lajia kuin tämä ihana pari onkin, on se ehdottomasti minun OTP:ni.
Ficci perustuu yhteen ensimmäisen kirjan hauskimmista kohtauksista. Tämä ficci on kirjoitettu
OTP- haasteeseen.
Yhteenveto: Temeraire kasvaa aikuiseksi.
Kertokaahan, mitä pidätte,
zilah
Temerairen aikuistumisriittiTemerairen ulkomuoto alkoi erota jälleen uudella tavalla toisiin lohikäärmeisiin nähden: sen leukojen ympärille alkoi kasvaa ohuita kärhiä, ja sen kasvojen ympärille ilmaantui hauras verkko, joka oli kiinnittynyt joustaviin sarventapaisiin melkein kuin röyhelö. Se teki Temerairesta dramaattisen ja vakavan näköisen- vaikuttavan kylläkin, mutta oli täysin selvää että se näytti kovin erilaiselta kuin muut.
Pian röyhelön ilmaannuttua Laurence sai nähdä kuinka se tutkaili heijastustaan järven pinnasta, käänteli päätään puolelta toiselle ja pyöritteli silmiään nähdäkseen röyhelön eri kulmista.
”Älähän nyt, pian kaikki kuvittelevat että olet turhamainen otus”, Laurence sanoi ja ojentui silittämään heiluvia kärhiä. ”Ne näyttävät todella mukavalta, älä suotta ajattele niitä.”
Temeraire päästä pienen hätkähtäneen äänen ja ojentui paremmin silitettäväksi.
”Tuntuu omituiselta”, se sanoi.
”Sattuuko se? Ovatko ne niin herkät?” Laurence lopetti saman tien huolestuneena.
Temeraire töytäisi häntä kevyesti ja sanoi:
”Ei, ei satu ollenkaan. Voitko tehdä sen uudestaan?”
Kun Laurence jatkoi silittämistä, Temeraire päästi omituisen kehräävän äänen ja vapisi äkisti kauttaaltaan.
”Taidan pitää siitä”, se lisäsi, ja sen silmät lakkasivat katsomasta mihinkään ja luomet painuivat hieman alemmas.
Laurence veti kätensä pois.
”Voi taivas!” Hän sanoi, vilkaisi syvästi nolostuneena ympärilleen ja oli kiitollinen siitä, ettei yksikään toinen lohikäärme tai lentäjä nähnyt.
”Olisi pitänyt tajuta kun ne ilmaantuivat- tämän täytyy tarkoittaa, että olet täysikasvuinen.”
Temeraire räpytti silmiään.
”Selvä, mutta onko silti pakko lopettaa?” Se kysyi kaihoisana.
* * *
”...Laurence?”
Laurence hätkähti ja katsoi nopeasti ympärilleen ettei ketään ollut kuulemassa. Hän tiesi että ongelmia oli odotettavissa kun Temeraire puhutteli häntä tuolla nimenomaisellä äänensävyllä. Siitä nolostuttavasta illasta oli kulunut nyt jo kuukausi, mutta ne tapahtumat olivat kaikkea muuta kuin unohduksissa. Temeraire oli vähän väliä pyydellyt Laurencea silittämään itseään, eivätkä mitkään selitykset olleet saaneet sitä uskomaan, että se oli kerta kaikkiaan mahdotonta.
”Sinä tiedät, ettei se käy, pikkuinen. Minähän olen selittänyt...” Laurence aloitti punehtuen, mutta Temeraire vain tuhahti hänen yritykselleen.
”Te ihmiset olette kummallisia. Teette luonnollisista asioista niin vaikeita. Mitä merkillistä siinä muka olisi? Silitäthän sinä minua muutenkin.”
Laurence huokaisi. Hän oli jo oppinut, ettei lohikäärmeillä ollut sellaista luontaista häveliäisyyttä kuin ihmisillä. Niille ei tuottanut mitään ongelmia paritella muiden nähden ja tuntui olevan täysin mahdotonta saada Temeraire ymmärtämään, etteivät ihmiset suhtautuneet niihin asioihin yhtä avoimesti.
Hänen suureksi helpotuksekseen Temeraire ei alkanut väitellä asiasta. Mutta kun hän myöhemmin ajatteli asiaa, hän tajusi että sen myöntyväisyys oli ollut suorastaan epäilyttävää. Hänen olisi pitänyt ymmärtää, ettei Temeraire jättäisi asiaa sikseen. Ja niin hän oli kävellyt ansaan kuin mikäkin hölmö.
* * *
Temeraire oli saanut metsästettyä tarpeekseen sille iltaa ja he vain lensivät jonkin aikaa, kumpikin nauttien vauhdin hurmasta. Miehistön muita jäseniä ei ollut mukana ja Laurence tunsi olonsa harvinaisen rentoutuneeksi. Tuntui melkein samalta kuin silloin, kun hän oli ensimmäisiä kertoja lentänyt yhdessä Temerairen kanssa.
Laurence alkoi aavistaa jotakin vasta kun he laskeutuivat pienelle metsäaukiolle, kauas asutuksesta. Sankka metsä kohosi heidän ympärillään tiheänä, eikä täällä ollut kerrassaan mitään nähtävää. Ei mitään, miksi Temeraire olisi halunnut tänne tulla.
”Pikkuinen? Mitä ihmettä sinä nyt?” Laurence kysyi ihmeissään. Hän säpsähti nähdessään Temerairen silmissä päättäväisen pilkkeen.
”Nyt me olemme kahden, Laurence. Sinulla ei ole mitään syytä olla toteuttamatta pyyntöäni.”
Voi luoja! Laurence oli kiitollinen ettei kukaan ollut näkemässä kun hän punastui hillittömästi. Hän ei voinut, ei millään! Kuinka ihmeessä hän selviäisi tästä pinteestä loukkaamatta Temerairea?
”Pikkuinen... kun se ei ole pelkästään kiinni siitä, että näkeekö kukaan. Sinun pitäisi etsiä itsellesi naaraspuolinen lohikäärme ja... tuota... sen kanssa... uh”, Laurence takelteli, sotkeutuen sanoihinsa yhä pahemmin.
”Minä en tahdo ketään muuta, Laurence. Tahdon sinut”, Temeraire sanoi hyvin hiljaa.
Laurencen henki salpautui avuttomasta hellyydestä lohikäärmettä kohtaan ja hän tiesi menettäneensä pelin. Temeraire oli kuulostanut yhtä tuskallisen epävarmalta vain yhden ainoan kerran lyhyen elämänsä aikana; silloin kun sille oli yritetty uskotella, ettei Laurence halunnut olla sen kumppani. Jos hän nyt kieltäytyisi, se voisi vahingoittaa heidän suhdettaan vakavasti.
Huokaisten hän painoi poskensa vasten lämmintä, pehmeää nahkaa ja yritti kerätä rohkeutensa. Temerairen vuoksi hänen oli ainakin yritettävä. Päätöksensä tehtyään hän ryhdistäytyi ja käveli ne muutamat askelet lohikäärmeen pääpuoleen.
”Pikkuinen. Sinun täytyy ymmärtää, että tämän on ehdottomasti pysyttävä meidän kahden välisenä. Teen tämän vain siksi, että... olet minulle niin rakas”, Laurence kuiskasi ja silitti lohikäärmeen sileää kuonoa. Temeraire päästi syvältä kurkustaan kehräävää ääntä, kietoi molemmat etujalat ja siivet hänen ympärilleen ja piti häntä hellästi lähellään. Vielä hetken epäröityään hän henkäisi syvään ja ojensi kätensä hyväilemään Temerairen herkkiä kärhiä.
Kosketuksen aikaansaama reaktio oli tällä kertaa vielä vahvempi, sillä nyt se oli tietoisen intiimi. Laurencen sydän alkoi lyödä lujempaa kun Temeraire värähti kauttaaltaan ja sen kurkusta karkasi matala urahdus. Lohikäärme laski suuren vartalonsa maahan ja liikehti tavalla, joka sai hänet punehtumaan entistä enemmän. Hän ei kuitenkaan vetänyt kättään pois, eikä lopettanut hyväilyään. Sillä vastoin kaikkea järkeä ja sovinnaisuutta hän oli lumoutunut katsellessaan Temerairen estotonta nautintoa ja vielä enemmän tietäessään, että se oli hänen ansiotaan. Tunnekuohu paisui Laurencen sisimmässä yhtäaikaa avuttoman kiihotuksen kanssa, mutta hän ei enää jaksanut nolostella. He olivat kahden ja tämä oli Temeraire. Hänelle rakkain olento tämän maan päällä.
”Laurence... oh...” Temeraire kehräsi koko suuri vartalo vavahdellen kunnes se viimein jäi makaamaan silmät kiinni ja liikkumattomana, mutta yhä kiivaasti puuskuttaen.
”Oletko kunnossa, pikkuinen?” Laurence kysyi hellästi, silittäen Temerairen kuonoa.
”Olen. Mutta entä sinä? Miksi sinä näytät tuollaiselta?” Temeraire kysyi, luoden Laurenceen ihmettelevän katseen.
”Mitä sinä oikein tarkoitat?” Laurence ihmetteli, vaikka hänellä oli varsin hyvä aavistus siitä, mihin Temeraire viittasi.
”Osa sinusta on kasvanut. En ole nähnyt sinua tuollaisena ennen”, Temeraire sanoi viattoman rehellisesti, saaden Laurencen punastumaan hillittömästi. Hän tajusi kuitenkin, että he olivat tulleet liian pitkälle jotta hän olisi voinut alkaa peittelemään totuutta kumppaniltaan.
”Olet oikeassa. Katsos kun... ihmismiehelle käy näin, kun hän pitää jostakusta oikein paljon”, Laurence selitti hiljaa ja sanat tulivat yllättävän helposti. Hellä hymy kohosi hänen huulilleen kun hän katsoi lohikäärmeen reaktiota. Temeraire näytti äkisti hellyttävän kainolta, mutta myös tyytyväiseltä.
”Piditkö sinä äskeisestä? Niin paljon, että voimme tehdä sen joskus uudestaan?” Temeraire kysyi toiveikkaana. Laurence saattoi vain myöntyä heltyneenä.
”Mutta entä sinä? Jäätkö sinä pysyvästi tuollaiseksi?”
Laurence nauroi.
”En jää. Se olisikin kovin epämukavaa, eikö? ”
Ja niin Laurence nojautui Temerairen lämmintä kylkeä vasten ja avasi housunsa. Ei tarvittu kuin hetki, kun hän laukesi vavahdellen.
Laurence siisti itsensä raukein liikkein ja hyväili Temerairen päätä. Hän nojautui tyytyväisenä lähemmäs ja lohikäärme kietoi siipensä suojaavasti hänen ympärilleen. Puhuminen oli tarpeetonta.
The End...
