Nimi: Itämainen viettelys
Kirjoittaja: zilah
Fandom: Temeraire
Henkilöt: Temeraire/William Laurence
Lajityyppi: Angstia, romantiikkaa
Ikärajavaroitus: K-16
Vastuuvapaus: Minen omista heitä kumpaakaan, mutta kirjailija itse rohkaisee kaikkia halukkaita kirjoittamaan hahmoistaan fanifiktiota. En siis tee mitään kiellettyä.
Varoitukset: Lajien välistä seksiä, täyslaidallinen siirappia.
Kirjoittajan alkusanat: Temeraire on ihana ja viihdyttävä kirjasarja, ja se antaa aivan uusia ulottuvuuksia ihmisten ja lohikäärmeiden välisille suhteille. Niin eri lajia kuin tämä ihana pari onkin, on se ehdottomasti minun OTP:ni. Ficin alussa kursivoitu teksti on lainaus kirjasta.
Yhteenveto: Temeraire ja Laurence ovat matkustaneet Temerairen synnyinmaahan, Kiinaan. Laurence ja miehistö ovat Temerairen poissaollessa joutuneet salaperäisen hyökkäyksen kohteeksi, sillä jollakulla on syytä toivoa Laurencen ja Temerairen eroa.
Kertokaahan, mitä pidätte,
zilah
Itämainen viettelys”Minä olin Mein kanssa.”
”Kenen kanssa?” Laurence kysyi ymmällään.
”Lung Qin Mein”, Temeraire sanoi.”-Se on Keisarilohikäärmetyttö.”
Ymmärrys tuntui miltei fyysiseltä iskulta. Temerairen tunnustus oli sekoitus nolostuneisuutta, syyllisyyttä sekä loukattua ylpeyttä, ja se selvitti kaiken.
”Ymmärrän”, Laurence onnistui sanomaan. Hän ei ollut koskaan eläissään joutunut hillitsemään itseään niin kovin.
”No-” Hän lopetti ja kokosi itsensä. ”sinä olet nuori, etkä- etkä olisi voinut tietää, miten lempi vie mennessään”, hän sanoi.
”Olen iloinen, ett sain tietää syyn. Se selittää asian.” Hän yritti uskoa omiin sanoihinsa; hän uskoikin niihin, ei vain erityisemmin halunnut antaa Temerairen poissaoloa anteeksi moisen syyn vuoksi. Vaikka Laurence oli riidellyt Hammondin kanssa Yongxingin yrityksistä korvata hänet, hän ei ollut koskaan pelännyt menettävänsä Temerairen kiintymystä. Siksi hänestä oli kovin katkeraa joutua odottamatta huomaamaan, että hänellä oli todellista syytä mustasukkaisuuteen.
* * *
Välikohtauksesta seurasi lopulta jotakin hyvääkin. Temeraire ei enää suostunut jättämään Laurencea ja miehistöä yksin. Prinssi Yongxingin juonittelu oli maksanut yhden miehistön jäsenen hengen, eikä Temeraire enää ollut niin sinisilmäinen kiinalaisten aikeiden suhteen. Niin helpolla Laurence ei kuitenkaan päässyt, sillä Mei puolestaan alkoi käydä tervehtimässä Temerairea ja lohikäärmeet viettivät useita tunteja päivässä yhdessä. Kaukana tuntuivat olevan ne päivät, jolloin Temerairen kiintymys oli suuntautunut yksin Laurenceen, eikä hän kyennyt täysin peittämään huoltaan.
Synnyinmaassaan Temerairella olisi kaikki, mitä se suinkin voisi elämältään toivoa. Vapaus päättää asioistaan itse, oman lajisensa kumppani, mahdollisuus opiskella... Miksi se olisikaan enää välittänyt Laurencesta tai siitä tosiasiasta, että hän oli jättänyt koko entisen elämänsä taakseen voidakseen olla Temerairen kumppani? Tai edes siitä, että Laurencen sydän oli särkymäisillään? Olihan jo selvää, ettei Laurence pystyisi koskaan tarjoamaan Temerairelle kaikkea sitä, mitä Mei.
Nyt vasta Laurence havahtui huomaamaan, miten paljon etäisemmäksi heidän suhteensa oli muuttunut. Englannissa he olivat olleet niin läheisiä... Laurence punastui muistaessaan ne muutamat, intiimit hetket, jotka he olivat jakaneet, mutta jotka olivat ensin harvenneet ja lopulta lakanneet, kun kiinalaisten valtuuskunta oli tullut vaatimaan Temerairea takaisin. Mutta laivamatkallakin he olivat sentään olleet yhdessä. Laurence oli lukenut Temerairelle niin kuin oli tehnyt aina sen syntymästä saakka. Nyt sekin oli käynyt tarpeettomaksi. Mein opastuksella ja erityisen lukutelineen ansiosta Temeraire pystyi nyt lukemaan itse.
Jopa miehistö huolestui kun Laurencen mieliala synkkeni, mutta hän ei pystynyt teeskentelemäänkään. Pikku hiljaa hän vetäytyi yksinäisyyteen, eivätkä mitkään yritykset kyenneet ravistelemaan häntä irti alakulostaan.
* * *
”Sinä olet laiminlyönyt erään hyvin tärkeän asian, Temeraire.”
Temeraire nosti päänsä kirjastaan, hämmästyneenä ja nolostuneena Mein moitteista. Mei oli suloinen olento, mutta nyt se näytti poikkeuksellisen ankaralta.
”Laurence. Etkö näe, miten väsyneeltä ja surulliselta hän nykyään näyttää?”
Epämääräinen häpeä täytti Temerairen sydämen, yhtäaikaa syyllisyyden kanssa. Sen ylpeyttä loukkasi, että näin tärkeästä asiasta piti huomauttaa erikseen, mutta vielä enemmän sitä suututti se, että moitteet olivat täysin ansaittuja. Kiinassa kumppanien välistä sidettä pidettiin liki pyhänä. Ja vaikkei heidän kumppanuuttaan ollut vielä vahvistettu kaikkien perinteiden mukaan, Temeraire rakasti Laurencea ja oli sitoutunut tähän kaikin mahdollisin tavoin. Mutta nykyisin Laurence oli niin etäinen.
”Minä en tiedä, mitä tehdä”, Temeraire myönsi häpeissään. Sen uteliaisuus kuitenkin heräsi, kun Mein silmät välkähtivät ilkikurisesti.
”Sinä olet vielä niin nuori. Annahan kun kerron...”
* * *
Ja niin Laurence sinä iltana koki elämänsä järkytyksen, kun hän hiipi mielipaikkaansa puutarhan syrjäisimpään nurkkaukseen. Ainoa ennakkovaroitus oli siivistä lähtevä ilmavirta, ja samassa hänet oli jo napattu lohikäärmeen kynsiin ja he lensivät korkealla palatsin kattojen yläpuolella. Laurence yritti hillitä paniikkiaan, sillä hän tunsi olonsa turvattomaksi roikkuessaan tällä tavoin. Hänen huoltaan helpotti vain se, että hän oli tunnistanut sieppaajansa ilman erehtymisen vaaraa.
Se jätti jäljelle vain yhden kysymyksen. Mitä ihmettä Temeraire oikein tarkoitti kaapatessaan hänet tällä tavoin mukaansa?
* * *
Laurencella ei ollut tarkkaa käsitystä kuinka kauan he lensivät, mutta lopulta Temeraire laskeutui pienen, mutta loisteliaan paviljongin pihalle. Ketään muuta ei näkynyt missään. He olivat kahden.
Laurence kääntyi kysyvästi Temerairea kohti, mutta se ei selvästikään ollut puhetuulella. Hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin seurata lohikäärmettään, minne tahansa se häntä olikin johdattamassa.
He kulkivat hiljaisen paviljongin käytävillä ja Temeraire saattoi aistia Laurencessa kohoavan ärtymyksen. Hetken sitä vaivasi epäilys. Toimisiko Mein suunnitelma, vai olisiko Laurence tämän jälkeen entistä etäisempi? Viimein he kuitenkin tulivat määränpäähänsä ja Temeraire kuuli Laurencen henkäisevän yllättyneenä.
Laurence katseli ihmeissään ympärilleen. Hän ei ollut koskaan nähnyt mitään tämän kaltaista. Himmeillä lyhdyillä valaistu sali oli avara ja sen ikkunat ja oviaukot olivat suuret, selvästikin lohikäärmeille mitoitetut. Nyt ne kuitenkin oli peitetty paksuilla, läpinäkymättömillä verhoilla. Keskellä lattiaa oli suuri allas täynnä vettä. Ja salin peräpuolen täytti valtava rakennelma, joka muistutti pylväsvuodetta.
”Temeraire? Mitä ihmettä? Mikä paikka tämä on?” Laurencelta pääsi, mutta vielä hämmentyneempi hän oli, kun Temeraire painoi kuonoaan lähemmäksi, selvästikin silityksiä haluten.
”Laurence. Minä olen kaivannut sinua kovasti. Tahdoin olla sinun kanssasi kahden.”
Laurence oli jo ojentamassa kättään kohti lohikäärmettä, mutta sen sanat saivat hänet muistamaan kaiken. Näinkö pian hän jo unohti, miten Temeraire oli viime aikoina häntä kohdellut? Hän kääntyi pois.
”Minä kun luulin, että sinulla on nyt kaikki mitä haluat. Mikset ole Mein kanssa?” Laurence kysyi viileästi.
”Mei on suloinen, mutta hän ei ole kumppanini. Sinä olet, Laurence ja tiedän, että olen laiminlyönyt sinua. Anna minulle anteeksi.”
Temerairen miellyttävän syvä ääni oli nyt poikkeuksellisen hiljainen ja Laurence saattoi aistia siinä sävyn, joka sai hänet vavahtamaan. Hän tiesi, että hänen olisi pitänyt olla Temerairelle enemmän vihainen, sillä tavoin kuin se oli häntä kohdellut, mutta hän ei kyennyt. Hän oli kaivannut Temerairea niin valtavasti!
”Minäkin olen kaivannut sinua, pikkuinen. Et edes tiedä, kuinka paljon”, Laurence tunnusti. Viime viikkojen yksinäisyys ja suru haihtuivat, kun hän hyväili lohikäärmeen päätä.
”Tuletko uimaan minun kanssani? Edellisestä kerrasta on niin kauan”, Temeraire kysyi toiveikkaana, eikä Laurence kyennyt kieltäytymään. Hiukan hän kuitenkin ihmetteli sitä, miksi Temeraire halusi hänen riisuutuvan kokonaan, kun hän yleensä oli jättänyt ainakin alusvaatteensa ylleen. Oli tietysti totta, mitä Temeraire sanoi, sillä he olivat aivan kahden ja olisi turhaa kastella vaatteita vain häveliäisyyssyistä. Silti Laurence tunsi olonsa hiukan hämilliseksi kun hän asetti vaatteensa lattialle ja pulahti altaaseen.
* * *
Menneiden viikkojen aikana ilmaantunut vaivautuneisuus haihtui ja Laurence uskaltautui rentoutumaan ja nauttimaan Temerairen seurasta. Tuntui melkein samalta kuin silloin, kun he olivat ensimmäisen kerran uineet yhdessä. Pian hän kuitenkin joutui havahtumaan siihen tosiasiaan, ettei mikään enää koskaan olisi aivan samoin kuin heidän kumppanuutensa viattomina ensipäivinä. Laurence henkäisi yllättyneenä, kun Temeraire kietoi siipensä hänen ympärilleen. Lohikäärmeen vartalo oli lämmin ja suomuisuudesta huolimatta sileä, ja Laurence punastui tuntiessaan sen paljasta ihoaan vasten. Intiimi kosketus tuntui eroottisemmalta kuin mikään ikinä, ja vastoin tahtoaan ja kaikkea sovinnaisuutta hän alkoi kiihottua.
”Tämä paikka on tarkoitettu sitä varten, että lohikäärmeet voivat olla ihmiskumppaneidensa kanssa kahden. Tule mukaani, Laurence”, Temeraire miltei hyrisi ja nousi pois vedestä, suunnaten huoneen perälle. Kun Laurence näki, että omituinen rakennelma oli tosiaan valtava pylvässänky, hän alkoi vapista. Temeraire asetti hänet hellästi patjalle.
”Pikkuinen?” Laurence henkäisi, tuntien itsensä haavoittuvaisemmaksi kuin vielä koskaan. Hän ei tiennyt, mitä lohikäärmeellä oli mielessään, mutta vaisto sanoi hänelle, että mitä tahansa se olisikin, se muuttaisi heidän kumppanuutensa ikiajoiksi.
”Luotatko sinä minuun, Laurence?” Temeraire kysyi ja Laurence järkyttyi nähdessään tunteen, joka sen silmistä paistoi. Hän saattoi vain nyökätä sanattomana.
Temerairen röyhelö nousi ylös ja sen vartalon läpi kävi valtaisa väristys, kun se veti syvään henkeä. Hetkeksi Laurencen valtasi järjetön pelko, että Temeraire käyttäisi häneen kaikkein voimallisinta asettaan, henkäystä jota kutsuttiin Jumalaiseksi tuuleksi. Mutta sen sijaan lohikäärme kumartui hänen ylleen, puhaltaen vain kevyesti. Vaikutus oli yllättävä. Laurencen huulilta karkasi voihkaisu kun ilmavirta hyväili hiljaa ja aistillisesti hänen vartalonsa herkimpiä alueita, saaden hänet vapisemaan. Kihelmöinti muuttui vaativaksi pakotukseksi ja Laurencen vartalo kaartui aivan kuin sillä olisi oma tahto. Hän kykeni vain voihkimaan hengästyneesti Temerairen nimeä lauetessaan rajummin kuin koskaan ennen.
Havahtuessaan Laurence huomasi, ettei ollut enää vuoteella yksin. Tameraire makasi hänen vierellään, siipi levitettynä suojaavasti hänen ylleen. Hän ojensi kätensä hyväilemään lohikäärmeen päätä ja sen suupielissä olevia kärhiä. Hän hymyili kuullessaan Temerairen kurkusta karkaavan urahduksen ja nähdessään, miten sen silmät painautuivat kiinni. Hän ei lopettanut ennen kuin Temeraire puuskutti ja vapisi kauttaaltaan.
Kun Temeraire vihdoin toipui, he puhuivat. Laurencen myöntäessä, millaiset ajatukset olivat viime aikoina liikkuneet hänen mielessään, Temeraire järkyttyi.
”Minä en päästä sinua koskaan, Laurence. Sinä kuulut minulle”, se sanoi omistavaan sävyyn, joka sai Laurencen käsittämättömän onnelliseksi.
”En minäkään tahdo päästää sinua. Olet minulle niin kovin rakas”, hän kuiskasi ja hymyili, kun Temeraire painoi häntä lähemmäs itseään.
Laurence tiesi, että häntä olisi pitänyt edes hiukan vaivata se, että hänen rakkaimpansa oli lohikäärme, mutta hän ei kyennyt välittämään. Hänen synnyinmaassaan ihmiset olisivat järkyttyneitä, jos heidän suhteensa todellinen luonne selviäisi, mutta nyt hän ymmärsi vihdoin, etteivät kiinalaiset ajatelleet samoin. Tämän paviljongin olemassaolo osoitti selvästi, että tällaiset suhteet olivat täällä päin maailmaa täysin normaaleja ja hyväksyttyjä.
Ehkäpä hän ei sittenkään inhonnut Kiinassa oloa aivan niin paljon kuin oli luullut.
The Happy, happy End...
