Fio, voi apua, ihan uusi ficci tämä on, ei ole aiemmin julkaistu
Toivottavasti on vaan deja vu, enkä ole tahattomasti hirveän pahasti ketään apinoinut. Ideahan ei sinänsä mitenkään uusi tai edes hirveän uniikki ole, mutta onhan se tietysti harmi, jos hyvinkin kovasti jonkun toisen tuotoksen tuo mieleen. Vaikka eipä onneksi ole tämä ficcaaminen niin kauhean vakavaa :p Hauskaa, jos tämän äärellä silti viihdyit.
Perjantaina Severus sulki puljun pari tuntia tavallista aiemmin ja kasteli kasvinsa suorastaan hätäisesti sillä verukkeella, että mokomat rehut kyllä pärjäisivät vallan mainiosti tavanomaista vähemmälläkin huomiolla, tarkastaisihan hän niiden voinnin taas huomenna. Nyt hänen ajatuksensa askaroivat jo intensiivisesti fanfictionin parissa, ja Severus olikin pohdiskellut sopivaa lähestymistapaa projektiinsa koko tyhjähkön työpäivän ajan. Kotona hän keitti itselleen teetä, harkitsi jo jotain vähän terävämpääkin, mutta päätti sitten jättää kyseisen vahvistuksen siihen hetkeen, kun sitä todella tarvitsisi. Mikäli edellisen istunnon kokemuksiin olisi luottaminen, moista shokkia tuskin tarvitsisi edes kovin kauaa odotella.
Tuo nimenomainen edellinen istunto oli kuitenkin jättänyt jälkeensä muutakin kuin pelkän muiston toisiaan loputtomana virtana seuraavista järkytyksen hetkistä — jos jästit jotain osasivat velhoväestöä paremmin, niin loogisen järjestelyn, ja viimeksi Severus oli muutamaankin otteeseen törmännyt termiin ficci-arkisto. Google tarjosi aina vähän mitä sattuu, joten Severus ei jaksanut luottaa kovinkaan suuresti sen apuun tällä missiolla, eikä häntä todellakaan huvittanut navigoida jälleen kerran tietään H/D-meren lävitse. Arkisto sen sijaan kuulosti jo kohtuullisen hyvältä tavalta päästä alkuun, siellä ne tuherrukset olisi voitu jopa järjestää sen verran järkevään malliin, että systemaattinen tutkimus olisi mahdollista.
Severus siis nakutteli etsintänsä kohteeksi
Harry Potter fanfiction arkiston, ja niitähän hän sitten löysi. Useita. Severus tuijotti hakunsa tulosta monttu auki todeten lopulta itselleen, että hän oli tainnut pahasti aliarvioida tämän tavaran kokonaismäärän — jumalauta jos näitä arkistojakin oli jo näin monta, niin itse tarinoitahan täytyi olla... tuhansia. Ehkä jopa... kymmeniä tuhansia.
Havainto oli suorastaan typerryttävä.
Alkoholin aika oli koittanut alle viidessä minuutissa.
Severus napsautti auki arkistoista yhden, ja valikkopalkin haku-toiminto kehotti tarttumaan toimeen ihan kunnolla. Severus epäili jälkikäteen katuvansa tätä vielä hyvinkin raskaasti; se, mihin hän nyt tulisi törmäämään, vainoaisi häntä pahimmassa tapauksessa koko hänen loppuikänsä, nyt olisi viimeinen hetki perääntyä ja antaa koko paskan vain olla... Mutta koska Severus Kalkaros oli kaikkea muuta kuin pelkuri eikä leikin kesken jättäminen sopinut tyyliin, hän klikkasi sivuston hakukoneen eteensä, ja vaikka monet kohdat eivät hänelle ihan avautuneetkaan, hän kuitenkin ymmärsi voivansa hakea ficcejä tietyllä hahmolla. Eli omalla nimellään. Lyhyen hetken verran Severusta melkein nauratti ajatus siitä, että kirjoittamalla nimensä juuri tuohon kohtaan hän tavallaan tunnustaisi oman fiktiivisyytensä, mutta päätti sitten moisten paradoksien olevan enemmän Remuksen heiniä.
Haun tulos sen sijaan ei enää naurattanut. Osumia oli lähemmäs kymmenen tuhatta. Ja koska tämä oli tosiaan vain yksi sivusto, näitä ficcejä saattoi netissä olla... satoja tuhansia. Ehkä jopa... miljoonia.
Severuksesta tuntui, ettei mikään määrä viinaa riittäisi turruttamaan tätä järkytystä. Vertailukohteita hänellä ei tietenkään ollut, mutta kyllä nämä lukemat siitä huolimatta kertoivat suuresta suosiosta ficcareiden keskuudessa. Hän ei voinut käsittää, miksi kukaan täysijärkinen ihminen haluaisi häntä pornoonsa tai romanttisiin päiväuniinsa... vaikka toisaalta kun otti huomioon sen helvetin puistattavan Snarryn (sekä monet muutkin aspektit, joita Severus ei viitsinyt sen tarkemmin kerrata), olisi kenties harhaista kuvitella näiden ihmisten olevan täysissä järjissään.
Katsellessaan sivun ylälaidassa komeilevaa lukemaa Severus totesi itselleen, ettei ikimaailmassa jaksaisi kahlata kaikkien näiden tekeleiden lävitse, joten hän palasi hakukoneeseen. Hakea saattoi myös parituksella. Severus ei ollut aivan varma, auttaisiko kyseinen toiminto häntä millään tavalla, eihän hän ollut aiemminkaan niitä parituksia oikein keksinyt, mutta yhtä kaikki hän alkoi kirjoittaa omaa nimeään nyt tähänkin palkkiin. Ja ties mistä taikuudesta tai haparoivan käyttäjän epävarmuuden vaistoamisesta oli kyse, masiina tarjosi hänelle ensimmäisten kirjainten jälkeen auttavaisesti liudan vaihtoehtoja siitä, keiden kanssa hän voisi lukea itsensä pelehtivän.
Lily.
Harry Potter. Jooei.
Lucius Malfoy. Draco Malfoy. Ehkä hivenen omituista, mutta ei varsinaisesti epämiellyttävää. Tietysti mielikuva entisestä oppilaasta oli visiona varsin... häiritsevä, mutta ei kuitenkaan aivan niin häiritsevä kuin Severus olisi suonut. Ja Lucius... niin, tätähän voisi vaikka vilkaistakin. Ihan noin tieteellisestä mielenkiinnosta vain.
Remus.
Hermione Granger. Ei hyvät hyssykät, ei ikimaailmassa!
Sirius Musta. Mitä ne oikein ajattelevat?
James Potter. Toisaalta Severus ei ehkä halunnutkaan tietää, mitä ne ajattelevat.
Draco Malfoy JA Harry Potter?!
Lucius Malfoy JA Hermione Granger?!?! Severus alkoi olla valmis sulkemaan koneen, hautaamaan päänsä sohvatyynyjen väliin ja pysyttelemään siellä hamaan loppuun saakka. Hän manasi sitä, että oli koskaan kuunnellut sen halvatun ihmissuden heittoja aiheesta ja todella haksahtanut tutkimaan asiaa. Mikä tässäkin nyt oikein oli tarkoituksena, halusiko se hänen päätyvän Pyhän Mungon pähkinäaivo-osastolle Lockhartin ja Longbottomeiden seuraksi?!
Voro.
Hagrid.
Albus. Aiemmin Severus olisi varmasti tyrmännyt tämän idean suoralta kädeltä, mutta nyt se alkoi kuulostaa suorastaan mukavalta.
Voldemort.
Severus päätti teeskennellä, ettei ollut nähnyt sitä. Mitään senkaltaista ei yksinkertaisesti saanut olla olemassa. Mutta vaikkei hän nyt sitten ollutkaan sitä nähnyt, selvää kuitenkin oli, että nyt täytyisi jo lopettaa tämä mielenterveydelle vaarallinen selaaminen ja vain yksinkertaisesti tyytyä ottamaan joku paritus. Mikä tahansa, kunhan se ei olisi... mitään liian
pimeää. Hän klikkasi summamutikassa jotain, ja hänen eteensä läväytettiin kolmisensataa ficciä parilla Lucius/Severus. Ajatus tuntui huomattavasti kummallisemmalta nyt, kun tekstit todella olivat siinä kaikkine riemunkirjavine infoineen, jotka julistivat sisällöiksi niin masturbointia, oraaliseksiä kuin angstista romantiikkaakin.
Ja niin Severus itsensä maailman jakomielitautisimmaksi tirkistelijäksi tuntien luki, kuinka nuori Lucius Malfoy nöyryytti
häntä, kyseenalaisti hänen pätevyytensä kuolonsyöjäksi, ja kuinka hän itse lopulta ryömi Luciuksen jaloissa nuollen tämän kiiltonahkakenkiä. Vastenmielistä. Ja silti melkein kuin lumottuna hän klikkasi auki seuraavan — tietysti siis vain nähdäkseen, olisiko se samanlainen. Siinä ficissä he olivat vanhempia ja asetelma oli käännetty päinvastaiseksi, nyt vuorostaan Lucius suuteli Severuksen sormenpäitä ja kalpeita ranteita alistunein elein, aneli suosionosoituksia pitkät vaaleat hiukset hikisille kasvoilleen liimautuneena juuri häneltä.
Kun sen oli kerran aloittanut, lopettaminen oli yllättävän hankalaa. Severus ei sinänsä saanut mitään kovin kummoista irti ajatuksesta, että hänellä ja Luciuksella olisi liekehtivän kuuma ja lihallinen romanssi, mutta siitä huolimatta hän avasi aina vielä yhden ficin, ja sitten vielä yhden. Kovin pitkiin teksteihin hänen hermonsa eivät riittäneet, sillä teksteissä kuvatut täyttymykset eivät sinänsä häntä hetkauttaneet; ennemminkin hän halusi vain nähdä, mitä ne hemmetin ficcarit olisivat seuraavaksi keksineet. Ja kaikenlaistahan hän saikin luettavakseen, kahleita ja ruoskia ja nänninnipistimiä ja korsetteja piisasi vaikka muille jaettavaksi. Ihan noin vertailun vuoksi Severus päätyi lopulta katsomaan, millaisia ficit hänestä ja Draco Mafoysta oikein olisivat, ja häntä etoi huomatessaan, miten usein tämä kotikutoisten pervertikkojen lauma punoi Luciuksen mukaan kuvioon.
Sairasta.
Mutta ehkä seuraava ei olisi ihan niin paha...?
*
Lauantaiaamun tunnelmia saattoi kuvailla hyvin yksinkertaisesti moraaliseksi krapulaksi. Severus kävi liikkeen puolella kastelemassa kasvit, valmisti sitten aamiaista ja selasi Päivän Profeettaa, mutta ei sitten kuitenkaan malttanut kunnolla lukea sitä, kun internetin ihmemaan kutsu kävi suorastaan vastustamattomaksi. Harvemmin huono omatunto lähti sillä, millä se oli tullutkin, mutta jos hän nyt tutkailisi jotain vähän vähemmän sukurutsaista tai muutoinkaan kyseenalaista tavaraa...
Severus valitsi ficci-arkiston kirjanmerkeistä ja haki sieltä tekstejä itsestään paritettuna Regulus Mustalle, mutta mahdollisuus niistä teksteistä nauttimiseen oli käytännössä katsoen olematonta; hän ei voinut ymmärtää, mistä ihmeestä näiden ihmisten pieniin mieliin oli iskostunut kuva Reguluksesta vinkuvana ja valittavana runopoikana, kun todellisuudessa jätkä oli ollut aivan yhtä kopea kusipää kuin entinen isoveljensäkin, hetkittäin jopa pahempikin. Olihan tietysti Severus itsekin usein kuvattu ihan naurettavassa valossa, mutta tätä Reguluksen nimellä kulkevaa hahmoa ei saattanut tunnistaa esikuvakseen lainkaan, eikä lukeminen siis tuottanut minkäänlaista iloa.
Yhteen ficciin oli merkitty toiseksi pariksi Severus/Remus, ja asiaa sen suuremmin miettimättä Severus päätti katsoa, millaista se olisi. Klikattuaan paritus-tagia Severus kummasteli sivun ylälaidassa komeilevaa lukua, eräänlainen deja vu eilisestä — numero oli moninkertainen verrattuna Lucius/Severuksen suosioon. Vaikka eihän näitä ficcejä pitänyt olla kuin vain
jonkin verran. Severus napsautti ensimmäisen tekstin auki infoja sen tarkemmin silmäilemättä, ja jos hän oli jo aiemmin kuvitellut tajuntansa räjähtäneen, nyt sen rippeet kerättiin kasaan ja ammuttiin toiselle planeetalle ruutitynnyriin pakattuna.
Ficissä he olivat vielä teinejä, ja jonkin hämmentävän vedonlyönnin vuoksi James Potter ja Sirius Musta saivat houkuteltua Severuksen kanssaan varastohuoneeseen, jossa hän sitten silmät sidottuna otti suihin niin näiltä nimenomaisilta tahoilta kuin näiden anonyymina pysyttelevältä ystävältä, joka silitti Severuksen hiuksia lempeästi ja lauettuaan suuteli häntä. Vaitonainen poika tuoksui lämpimältä kaakaolta ja hänen kielellään maistui muisto tummasta suklaasta, ja vaikka ficin Severus tiesikin, että käytännössä se voisi olla melkein kuka tahansa, hänen mielensä yhdisti nämä osatekijät vastaansanomattomasti Remus Lupiniksi. Ja se tuntui hänestä miellyttävältä.
Päästyään loppuun saakka Severus sulki netti-ikkunan ja koko tietokoneen tuntien itsensä paljon likaisemmaksi kuin eilisen Malfoycest-session jälkeen. Hän oli järkyttynyt ja tuohtunut siitä, että tällaista roskaa oli ylipäätään laillista laittaa kaiken kansan nähtäville, mitä helvettiä tämänkin räpellyksen kirjoittajan päässä oli oikein liikkunut? Ja ennen kaikkea millä oikeudella?!
Vaikkei siitä mitään hyötyä olisikaan, koska lika oli jossain aivan muualla kuin hänen ihollaan, Severus meni suihkuun. Kuuman veden alla hän yritti muistella Remuksen puheita aiheesta, kuinka ficcarit saattoivat kanavoida teksteihin omia toiveitaan ja fantasioitaan, mutta ei siitäkään ajatuksesta lopulta kovin suurta lohtua ollut. Sinänsä Severusta tyynnytti tuomita kyseinen ficci kirjoittajansa hikiseksi päiväuneksi — sehän tarkoitti, ettei kukaan ihan tosissaan pitäisi Severusta niin tyhmänä, että hän olisi missään olosuhteissa suostunut johonkin tuollaiseen — mutta toisaalta hänestä oli vastenmielistä ajatella lukeneensa jonkun tuikituntemattoman nörtin runkkausmateriaalia. Sitä paitsi miten kukaan voisi pitää millään tasolla kiihottavana visiota hänestä ottamassa poskeen Mustalta ja Potterilta?
Suihkun tarjoama tuumaustauko rauhoitti Severusta sen verran, että hän saattoi keskittyä asiakaskirjeenvaihtoonsa. Joku halusi ensi viikoksi sukukypsiä alruunoita ja pari potentiaalista asiakasta kyseli nuorennusliemistä, mutta nämä hommat oli nopeasti hoidettu pois päiväjärjestyksestä; alruunoita hänellä oli jo valmiiksi, liemitiedusteluihin hän taas saattoi vastata lähettämällä kiinnostuneille tahoille sen tavallisen esitteen sekä hinnastonsa. Päästettyään pöllönsä matkaan Severus saattoi ainoastaan todeta, että sen lauantain työt oli tehty ja hän olisi vapaalla aina huomisaamun rutiinikasteluihin asti.
Toisin sanoen hänellä ei ollut mitään tekemistä.
Hän yritti uudelleen lukea sitä aamuista Profeettaa heikolla menestyksellä, missään ei ollut tapahtunut mitään erityisen kiinnostavaa, ja ennen kuin hän sitä ehti kunnolla käsittääkään, tietokone ja se internetin kammottavin paheiden pesä oli taas avattu. Eivät kai nyt sentään kaikki ficit hänestä ja Remuksesta olisi sellaisia? Tällä kertaa Severus syynäsi huolella genret ja varoitukset, ja varmistuttuaan siitä, ettei tekstissä varmastikaan sekaannuttaisi James Potteriin tai Sirius Mustaan, hän viimein uskaltautui avaamaan sen.
Ja se ficci oli totisesti jotain aivan muuta — siinä, missä edellinen teksti oli ollut silkkaa pornolla revittelyä, tässä ei ollut mitäään sellaista. He ainoastaan loivat toisiinsa pitkiä, kaipaavia katseita Tylypahkan opettajainhuoneessa, muistelivat kumpikin tahollaan kaihoisasti teinivuosina jakamaansa ensisuudelmaa, eikä minkäänlaisiin rivouksiin sorruttu. Itse asiassa he eivät edes koskettaneet toisiaan, nuoruuden kömpelö kohtaaminenkin oli takaumajaksossa kuvattu hyvin utuisesti ja paljon tulkinnan varaan jättäen. Severus oli miltei pettynyt.
Joten luonnollisesti hän avasi seuraavan ficin. Ja seuraavan. Ja taas yhden. Niissäkään ei varsinaisesti tapahtunut mitään, joskin yhdessä sentään viitattiin erinäisiin kähmintäsessioihin Remuksen kiitoksena sudenmyrkkyjuomasta, mutta yleisesti ottaen Severukselle jäi teksteistä sellainen olo, ettei siinä nyt ollut ihan tarpeeksi. Jotain puuttui.
Hän söi myöhäistä lounasta, keitti kahvia, ja vaikkei hän ollutkaan ajatellut enää tämän aktiviteetin parissa jatkavansa, Severus sai pian ruokailunsa jälkeen huomata istuvansa taas siinä tietokoneen ääressä. Hän avasi toiseen ikkunaan arkiston käyttöohjeet ja perehtyi juuri tämän sivuston merkintöjen saloihin, ja sitä mukaa kun muutamat kohdat muuttuivat pelkistä kirjainyhdistelmistä erilaisia sisältöjä lupaileviksi lyhenteiksi, hän saattoi täyttää hakulomakkeen vastaamaan enemmän tarpeitaan. Tai siis... köh... rajaamaan sisällön vähemmän inhottavaksi.
Tämä Snupin kiinnosti Severusta enemmän kuin hän välitti tunnustaa edes itselleen. Hän ei edelleenkään voinut ymmärtää, miten kukaan oli moista tullut kirjojen perusteella ajatelleeksi, mutta kai tämän sotkun takana olivat samat syylliset kuin HooDeenkin. Severus rajasi ikärajan suoraan sinne skaalan korkeimpaan päähän, niissä siveellisissä fiilistelypätkissä kun oli jotain hirvittävän epätyydyttävää, ja toisaalta Lucius-ficcejäkin oli ollut niin huvittavaa lukea nimenomaan kankean erotiikan ansiosta.
Ficissä, jonka Severus valitsi luettavakseen, he olivat opettajakollegoita toisen sodan jälkeen. Vanhat kaunat oli unohdettu ja he tulivat keskenään toimeen oikein hyvin; pelasivat shakkia, litkivät yhdessä iltateetä, ja sen sellaista. Vähän niin kuin nyt todellisuudessakin. Ficin Remus flirttaili ficin Severukselle lempeästi rivien välistä, mutta tämä oli aivan liian paksukalloinen tajutakseen asioiden laitaa — sen sijaan hän ihastui Remukseen ja itkeä pillitti yksinään sitä, ettei kukaan voisi koskaan huolia häntä, ei varsinkaan ihana Remus, mutta monen väärinkäsityksen, riidan sekä ennen kaikkea paljon parkumisen jälkeen Remus huusi hänelle rakkauttaan ja he harrastivat kiihkeää seksiä Severuksen olohuoneen lattialla.
Severus ei tiennyt, mitä ajatella ficistä. Jokin siinä tuntui niin
normaalilta, suorastaan tutulta. Toki monet tunteet oli kuvattu aivan liian melodramaattisesti ja kärjistäen, omituisia mustasukkaisuuskohtauksiakin revittiin lähestulkoon tyhjästä, mutta yhtä kaikki tekstistä jäi merkillisen hyvä olo.
Severus vilkaisi kelloa. Hän oli kuluttanut ficin lukemiseen useita tunteja.
Mutta koska hänellä ei ollut parempaakaan tekemistä, hän avasi seuraavan.
Teinejä. Jo parin ensimmäisen kappaleen jälkeen Severus tuli siihen tulokseen, ettei välittänyt lukea toisintoa nuoruusvuosiensa henkilökohtaisesta helvetistä — oli täysin selvää, että alkutiedoissa lupailtu romanssi päättyisi ikävästi, ja Severus oli totisesti saanut jo oman osansa onnettoman lopun rakkaustarinoista. Viihteeksi ei sellaisista ollut, olisivat ne sitten kuinka kuvitteellisia hyvänsä. Sitä paitsi ficin alussa Severus ei vielä tiennyt Remuksen kuukausittaisesta ongelmasta mitään, ja hän saattoi jo arvata, millä tavoin lupaava poikarakkaus tulisi Sirius Mustan suosiollisella avustuksella päättymään. Ei, ei, ja vielä kerran ei. Ennemmin hän ottaisi huvin vuoksi turpiinsa kuin muistelisi sitä tapausta.
Seuraavan ficin sisällöksi lupailtiin romanttista komediaa, jossa Severus ja Remus lähetettäisiin killan peiteoperaatiolle hamassa sodanjälkeisessä tulevaisuudessa. Kehnon tekosyyn nojalla heidän tulisi esittää pariskuntaa. Juoni kuulosti ensiluokkaiselta paskalta ja samalla kaikessa typeryydessään suorastaan hykerryttävältä, joten ennen ficciin syventymistä Severus keitti itselleen taas teetä, asettui sitten tuoliin koneen äärelle niin mukavasti kuin mahdollista...
... ja pettyi niin suuresti, että olisi voinut vaikka huutaa. Kuka tämänkin kielioppia kaikin keinoin karttavan suhrun oikein oli kirjoittanut, joku lobotomiapotilasko? Idea ehkä oli ollut täydellisen pölvästi, mutta kuitenkin sen verran pitkälle mietitty, että tekstin olisi kuvitellut olevan kotoisin jostain muualta kuin sieltä, mihin auringon ei kuulunut päästä paistamaan, ja Severus rullasikin vielä muutaman kappaleen alemmas varmistuakseen yleisestä tasottomuudesta. Valitettavasti muutosta ei tapahtunut, silsainen sonta oli ja pysyi juuri sinä itsenään.
Tympääntyneenä Severus alkoi etsiä seuraavaa riittävän kiinnostavaa tekelettä. Jos vaikka jotain samankaltaista kuin se siedettävä opettajaromanssi...?
Toisin kuin tuossa vertailukohteessa, seuraavassa ficissä he päätyivät lakanoiden väliin kohtuullisen pian, ja Severuksesta tuntui jo miltei vaivaannuttavalta, miten tarkasti akti oli kuvattu. Olihan siinä edellisessäkin seksiä ollut, mutta mikään niistä hänen kyyneleisistä runkkauskohtauksistaan tai edes intohimoinen rakastelu karhealla matolla ei ollut ollut ihan näin graafista — tässä Remus puri hänen niskaansa ja haisteli häntä suorastaan huumantuneena, liukasti hänet hitaasti ja nai sormillaan antaumuksellisesti ennen kuin työntyi sisään. Ja se kaikki kerrottiin ainuttakaan yksityiskohtaa unohtamatta, aina ensimmäisestä hitaasta työnnöstä ja hänen lihansa kireydestä alkaen. Ficin Severus huohotti ääneen ja kirosi ja käski Remusta panemaan kovemmin, ja oikean Severuksen katse lensi pitkin tekstiä ahmien tätä hämmentävää tavaraa niin nopeasti kuin vain suinkin kykeni. Olivathan jotkut niistä Lucius-ficeistäkin olleet aivan yhtä tarkkoja, mutta tämä oli... erilainen. Jollain tavalla.
Mutta koska mikään ei koskaan voinut olla ainoastaan hyvää, hengästyttävä vaikutelma ryssittiin heti seuraavassa luvussa.
HÄN OLI RASKAANA?!
Severus sulki ficin tyrmistyneenä ja hetken verran jo ajatteli, että nyt täytyisi keksiä jotain muuta tekemistä. Oksentaminen kuulosti varsin kohtuulliselta vaihtoehdolta. Toisaalta se toi välittömästi mieleen siunatun tilan aamupahoinvoinnut, joten ehkä ei sittenkään. Hänhän voisi vaikka... Niin. Mitäköhän helvettiä hän nyt muka sitten tekisi? Mielikuva hänestä itsestään kantamassa sitä
rakkauden hedelmää oli jotain niin kammottavaa, ettei Severus uskonut voivansa enää ikinä nukkua näkemättä painajaisia aiheesta. Ehkä siis kuitenkin parasta juuri sillä hetkellä olisi lukea vielä yksi ficci mieltään tyynnyttääkseen.
Taas yhtä kirjainyhdistelmää viisaampana Severus selaili keskinkertaisiin seksikuvauksiin sekä latteisiin rakkaudentunnustuksiin keskittyneitä pätkiä, ja toivoi, että törmäisi johonkin mieltäylentävämpään sisältöön. Jotain sen pitkän ficin kaltaista; tapahtumat etenisivät kutakuinkin järkevästi ja hän joutuisi odottamaan, milloin he saisivat toisensa kaikkien koettelemusten jälkeen, ja seksikohtaus olisi kaiken sen vartomisen ja kipeiden väärinkäsitysten arvoinen.
Jo ajatellessaan, että olisi kenties jo korkea aika vetäytyä yöpuulle (epäpyhät parrat sentään, oliko päivä tosiaan kulunut jo?), Severus törmäsi kiinnostavalta vaikuttavaan ficciin.
Basilikanviljelyn vaaroista. Pellempää otsikkoa saisi hakea kissojen ja gäätien kanssa, pakkohan sen taakse kätkeytyvää tarinaa oli ainakin vilkaista, ja sitten hänellä olikin edessään pitkä, moniosainen ficci. Severus klikkasi kokeeksi seuraavaan lukuun vievä linkkiä, ja kyllä, sekin oli varsin mittava, ja siitä johti linkki taas kolmanteen lukuun...
Ikäraja oli korkein mahdollinen. Alkua vilkaisemalla kävi ilmi, että tietyt Mustat ja Potterit olivat tässä ficissä kuolleet jo aikoja sitten, missään ei näkynyt minkäänlaista merkintää yhtään kenenkään hedelmöittymisestä, ja sotakin oli tekstin maailmassa jo ohi, joten Severuksen ei tarvitsisi myöskään kahlata toinen toistaan huonompien, hetkittäin hyvinkin ankaraa myötähäpeää herättävien kaksoisagentti-kuvausten läpi.
Severus laittoi ficin kirjanmerkkeihin, ehkä hän voisi vilkaista sitä joku kerta, kun hänellä olisi aikaa. Kuten vaikkapa huomenna.
*
Remus Lupin seisahtui Kalmanhanaukio kahdentoista eteen. Talo näytti aivan yhtä synkältä kuin aina ennenkin, vanhalta ja varjoisalta, ankaraltakin, ja nyt Remuksen täytyisi asennoitua siihen kuin kotiin. Se olisi paikka, jossa hän eläisi ja olisi, kiintopiste, jonne hänen olisi tarkoitus aina palata, vaikka ei hän sinne loppuiäkseen aikonutkaan jäädä. Kunhan nyt vain pääsisi omille jaloilleen. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, miten kauan tuon suunnitelman (vai oliko se vain haave?) toteuttaminen kestäisi, mutta toivossa oli hyvä elää. Remus ei ollut aivan varma, oliko hänellä todella edes sitä, mutta hänen olisi pakko yrittää — mitään hävittävää ei ainakaan enää ollut.
Hän koputti oveen ja se avautui hänelle kuten asukkaalle kuuluikin. Harry tuli häntä vastaan eteiseen, otti hänen turhankin kevyen laukkunsa, ja vaikka Remus olikin Harryyn hyvin kiintynyt sekä tietysti kiitollinen tästä asuntotarjouksesta, koko asetelmassa oli jotain äärettömän vaivaannuttavaa. Remus ei ollut koskaan halunnut olla mikään hyväntekeväisyyskohde, mutta tässä hän nyt silti seisoi, ja kai Harrykin vaistosi sen, sillä hän totesi nopeasti ottaneensa itse käyttöönsä sen huoneen, jonka oli Killan aikoina jakanut Ronin kanssa. Remus voisi hänen puolestaan asettua mihin halusi.Ja niin edelleen. Severus luki sunnuntaista aamukahvia siemaillessaan, kuinka ficin Remus muutti sodan päätyttyä Harry Potterin pyynnöstä tämän luokse Kalmanhanaukiolle, valitsi huoneekseen sen karsean kirjaston viereisen kammarin ollakseen lähellä mittavaa kokoelmaa painettua sanaa, ja heti alusta asti lukija tiesi, että Remuksen omanarvontunnon hajanaisia palasia kerättäisiin tekstissä kasaan hitaasti, työläästi, tuskallisestikin.
Ensimmäinen luku oli lähinnä kuvausta Remuksen asettumisesta uuteen arkeensa Kalmanhanaukiolla. Harry Potterin kadotessa aurorintöihinsä Remus jatkoi sitä puhdistusprosessia, jonka Feeniksin kilta oli aikanaan aloittanut, ja hän kävi läpi kymmeniä rikkinäisiä tavaroita kirjoitellessaan samalla lukuisia työhakemuksia, joihin ei tosissaan edes odottanut vastausta. Sanomattakin oli selvää, ettei valtakunnan kenties toiseksi tunnetuimmalle lykantroopille pestiä heruisi, oli hänellä sitten sotasankarin statusta tahi ei. Hän muisteli kauhunsekaisella kaiholla sota-aikaa, jolloin oli elänyt pitkiäkin ajanjaksoja Fenrir Harmaaselän laumassa ja juossut täydenkuun öinä vapaana kaltaistensa kanssa, ja vaikkei hän noista öistä varsinaisesti mitään muistanutkaan, jokin siinä kaikessa tuntui syyllisellä tavalla hyvältä. Silloin hän ainakin oli tiennyt, miksi sen kaiken teki. Hän pohti omaa varattomuuttaan, sudenmyrkkyjuoman korkeaa hintaa sekä tyhmää ylpeyttään, joka esti pyytämästä taloudellista apua Potterilta. Vaimoa saati lasta ei mainittu sanallakaan, ilmeisesti tässä AU:ssa Remus ei ollut koskaan edes ajatellut perheen perustamista.
Severus ei oikein tiennyt, mitä mieltä ficistä oli — tavallaan se ei tuntunut vastaavan sitä tarkoitusta, minkä hän oli jo kuvitellut koko fanfictionilla olevan, se ei ollut pelkkä päiväuni tekstiksi saatettuna, sillä ensimmäisessä luvussa Severusta hädin tuskin mainittiin. Teksti oli kuin tavallista kertomakirjallisuutta, jolla oli muitakin funktioita kuin tarjota tyydytystä romantiikannälkään tai halpoja eroottisia väristyksiä. Melkein kuin häntä olisi huijattu. Toisaalta Severus kyllä tunsi saaneensa jotain enemmän kuin mitä hänelle oli alun alkaen luvattu, mikä kai oli yleensä ihan positiivista, mutta ficciin oli silti hankala asennoitua.
Eikä hän nyt ihan ymmärtänyt otsikkoa.
Kunnes sitten ensimmäisen osan lopussa tylsistynyt Remus alkoi väsätä keittiön ikkunalaudalle yrttitarhaa. Kasvavien kasvien moninaiset tuoksut oli kuvattu niin tenhoavasti, että lukiessaan Severus miltei jo tunsi kostean mullan sormenpäissään, haistoi vehreät aromit; hennon sitruunamelissan, voimakkaan rosmariinin, ja erityisesti valkeana kukkivan basilikan.
Siitä Severukselle juolahtikin mieleen, että hänen omat kasvinsa odottivat rutiinitarkastustaan. Sinä päivänä basilika tuoksui hänen nenässään aivan erityisen miellyttävälle, se tuntui peittävän muut yrtit ja jopa sen juuri paiseisiin puhjenneen pollomuhkun alleen. Miltei salaa itseltäänkin Severus spekuloi, miten ficci oikein tulisi etenemään, millaisin kääntein kirjoittaja toisi hänet kuvioihin ja mitä roolia Remuksen pienoiskasvihuone näyttelisi heidän pariutumisessaan. Päivän askareet hoidettuaan Severus ei edes yrittänyt vastustella, vaan suosiolla napsautti toisen luvun esiin.
Remus leikkasi basilikasta suurimpia lehtiä pataan laitettavaksi, ja häntä miltei nauratti. Miltei. Hän oli kuin paraskin kotirouva, siivosi ja laittoi ruokaa vartoen Harrya ministeriöstä. Remus ei ollut jaksanut kokonaiseen viikkoon kirjoittaa ainuttakaan työhakemusta, hän alkoi olla siihen toimintaan tolkuttoman kyllästynyt; hävityn sodan käymistä se oli, ei mitään muuta.
Se toinen vähintäänkin yhtä epätoivoiselta tuntuva taistelu kihelmöi jossain selkäytimen tienoilla, lähestyvä täysikuu sai hänet rauhattomaksi. Harry oli kyllä hankkinut Remukselle ministeriön kautta sudenmyrkkyjuomaa, ja vaikkeivät mitkään kiitokset tehneetkään oikeutta sen tuomalle suurelle helpotukselle, Remus ei voinut mitään sille inhottavalle ajatukselle, että oli joskus saanut paljon parempaakin. Hän tiesi, että mitä monimutkaisempi liemi, sitä voimakkaammin sen keittäjän persoonallinen kädenjälki tuntui ja maistui, ja oli kai omalla tavallaan uskomatonta, että juuri Severus Kalkaroksen ote sai tuon kyseisen juoman monin verroin lempeämmäksi. Eihän se koskaan ollut hyvää ollut, kaikkea muuta, sehän myrkytti hänen sisällään vaanivaa petoa, mutta sen vaikutus oli ollut hienovaraisempi — hän oli ollut niin paljon tyynempi, hetkittäisestä levottomuudestakin oli uupunut suden särmä kokonaan. Jopa kuun noustua hän oli tuolloin tuntenut outoa rauhaa, häntä oli lähinnä väsyttänyt, ja noina kuukausina hän oli vain saattanut painaa susimuodossaan kuonon hännäntyveen nukkuakseen siihen saakka, että muodonmuutos ravistelisi hänet uudelleen hereille.
Remus hätkähti näistä ajatuksistaan haistaessaan palaneen käryn. Helvetti, ruoka oli palanut pohjaan! Haihdutellessaan savua loitsuin etuoveen koputettiin äkisti, ja koska talossa ei juurikaan käynyt vieraita Harryn poissaollessa, Remus suorastaan hätääntyi. Oliko jotain sattunut?
Hän kiiruhti ovelle ja jähmettyi paikalleen sen avattuaan. Severus Kalkaros, kuin Remuksen intensiivisten ajatusten paikalle kutsumana. Ja juuri sellaisena kuin hän oli tämän muistanutkin, ankarana ja happamana, koko olemus huokuen syvää vihaa kaikkea sitä kohtaan, minkä hänen mustat silmänsä sillä hetkellä sattuivat tavoittamaan.
“Severus.”
“Lupin.”
“Tuota... Mikä sinut tänne tuo?”
“Käytöstapasi ilahduttavat minua suuresti, Lupin”, Severus sanoi, ja hänen suupieleensä kohosi kitkerään hymyntapaiseen.Ja sitten seurasi varsin seikkaperäinen selonteko siitä, kuinka kelmeä Severuksen iho oli ja kuinka hän oli vanhentununt sodan viimeisen vuoden aikana, kuinka hän näytti väsyneeltä ja turralta, kuinka hänen harmaan hennosti raidoittama rasvainen tukkansa kiilteli vastenmielisenä ikkunoista tulvivassa auringonvalossa, ja Severus tietokoneensa äärellä tuhahti tuskastuneena. Tämänhän piti olla romanssia, ei inhorealismia! Miten kukaan muka voisi ikinä rakastua tuohon kuvatukseen, jollaisena hänet kuvattiin? Ja se kaikki oli vieläpä kerrottu Remuksen näkökulmasta, tämän havaintoina ja huomioina. Ficci ei enää todellakaan täyttänyt niitä viihteen mittoja, jotka hän oli tälle asettanut. Mutta koska teksti kuitenkin jollain kummallisella tavalla miellytti häntä, hetkittäin hyvinkin purppuraiseksi yltyvästä proosakerronnastaan huolimatta, hän päätti antaa sille vielä mahdollisuuden. Menon olisi silti parasta muuttua hyvin pian, sillä tällaista parjausta Severus ei kovin paljon enempää suostuisi enää lukemaan.
Hän ei kyllä ymmärtänyt, miksi kukaan muukaan haluaisi sellaista lukea. Tai miksi kirjoittaja oli viitsinyt nähdä niin paljon vaivaa, jos kerran piti häntä noin tolkuttoman vastenmielisenä. Toisaalta olihan niitä fetissejä kaikenlaisia, ehkä tämän kirjoittaja piti rumia ihmisiä jotenkin vetävinä..?
Ficissä Remus kutsui Severuksen keittiöön istumaan ja Severus kommentoi hurmaavaa ruoantuoksua. Remus ei vastannut siihen mitään, pyöräytteli vain silmiään tuskastuneena, tarjosi lopulta teetä. Ruusunmarjaa. Basilikan aromi leijui kohtauksessa voimakkasti läsnä savun hälvettyä, ja Severus teki Remukselle tarjouksen — hän keittäisi Remukselle sudenmyrkkyjuomaa, mikäli Remus etsisi hänelle tiettyjä teoksia niin Mustien kirjastosta kuin Britannian moninaisista antikvariaateista. Severus tarvitsi niitä johonkin tutkimukseensa, muttei välittänyt tehdä jalkatyötä itse, Remuksella sen sijaan oli hänen tietojensa mukaan tätänykyä joutilasta aikaa vaikka muille jakaa.
“Vaikka toki, jos olet liian kiireinen kattiloittesi käräyttelyssä, voin etsiä jonkun toisenkin hoitamaan tätä tehtävää”, Severus sanoi ja katsoi Remusta kuin mitäkin takapulpetin pölkkypäätä.
Remus kohautti harteitaan. Severuksen liemi oli totisesti monin verroin parempaa ja tehokkaampaa kuin ministeriöstä hankittu, mutta toisaalta Severuksen pillin tahtiin tanssiminen ei kuulostanut erityisen houkuttelevalta. Vaikka oikeassahan tämä oli siinä, ettei Remuksella ollut mitään erityisen merkittävää tekemistä... Ja vaikka hän nyt sitten ottaisikin Severukselta vastaan määräyksiä, ravaisi ympäri maita ja mantuja tämän kätyrinä, hän kuitenkin toimisi itsenäisesti, ilman Severuksen jatkuvaa läsnäoloa, ja olisihan se joiltain osin varsinainen unelmaprojekti — hänen tehtävänsä olisi penkoa kaiket päivät kirjoja! Varsinaista palkkaa hän ei tietenkään tästä työstä saisi liemen ohella, mutta parempi se silti olisi kuin nykyinen toimettomuus. Sitä paitsi tällä tavoin Remus voisi omalla panoksellaan auttaa tieteen edistysaskelissa. Hänellä olisi ainakin jotain merkitystä.
“No olkoon menneeksi sitten”, Remus sanoi viimein, ja Severus nyökkäsi jäykästi kaivaen taskustaan huolellisesti kiinni sinetöidyn pullon. “Sinä... ei jumalauta, sinä siis olit varma minun suostumisestani orjatyöhösi?”
“Totta kai”, Severus vastasi ja soi taas Remukselle sen pilkallisen hymyntapaisensa. “Toisin kuin kenties sinulla, minulla ei ole tapana haaskata voimiani johonkin sellaiseen, jonka jo etukäteen tiedän turhaksi.”Severus ei voinut olla hymähtämättä, kohtuullisen näppärää kieltämättä. Vaikka hänet olikin kuvattu niin vuolaasti niin rumaksi, hän alkoi lämmetä ficille tuon letkautuksen myötä — ainakin hän oli terävä, hänen tavalleen tehdä nopeita oivalluksia ja sivaltaa sanan säilällä oli tehty oikeutta. Tai ainakin yritetty.
Toinen luku päättyi siihen, että hän toi Remukselle lientä seuraavanakin päivänä, ja illalla kuun noustessa Remus muutti muotoaan huojentuneena siitä, että Severuksen valmistama liemi oli edelleen juuri niin ensiluokkaista kuin hän oli ollut muistavinaankin. Hän nukkui Kalmanhanaukiolla huoneessaan ja havahtui aina silloin tällöin koiranunestaan vanhan talon naristessa navakassa yötuulessa.
Aamulla auringonsäteet tunkeutuivat reikäisten verhojen lomasta suoraan silmiin, ja Remus makasi vuoteessaan pitkään koko keho yön koitoksista kivistäen. Hän mietti, miten voisi saada itselleen kupin teetä kaikkein vähimmällä vaivalla, ensi kuussa hän kyllä toisi teepannun valmiiksi yöpöydälle, vaikkei juoma loitsuin lämmitettynä koskaan parhaimmillaan ollutkaan. Nyt ei kuitenkaan auttanut muu kuin raahautua alakertaa, ilmiintyminen kun ei siinä kunnossa tullut kysymykseenkään.
Siemaillessaan sitten teetään keittiönpöydän ääressä siro harmaa pöllö koputti ikkunaan, ja Remus päästi sen sisään tarjoten palkkioksi nokaretta leivästään. Pöllö kallisti päätään ja katsoi häntä samalla alentavalla tavalla kuin Severuskin, ojensi kantamaansa pergamenttia vilkuillen samalla inhoten Remuksen kuppia. Kuten Remus oli arvellutkin, kyseessä oli se Severuksen kirjalista.
Ja ne eivät totisesti olleet mitään ihan joka kodista löytyviä niteitä, muutamasta Remus ei ollut koskaan kuullutkaan. Ne kirjat, jotka hän tiesi, olivat nekin hyvin harvinaisia, useimmat antiikkia satojenkin vuosia takaa, ja Remus laittoi pöllön matkaan lyhyen kirjelmän siitä, ettei hänellä sitten ollut juuri lainkaan rahaa käytössään, joten käytännön maksupuolta pitäisi vielä miettiä.
Kirjalista vangitsi Remuksen mielenkiinnon sen verran tehokkaasti, ettei hän enää illalla jaksanut piitata kehonsa kangistelusta, vaan meni Mustien kirjastoon ja aloitti tutkimusoperaationsa. Listan kahdestakymmenestä teoksesta hän löysi viisi. Harryn kanssa pitäisi vielä keskustella asiasta uudestaan nyt, kun kirjat todella olivat kokoelmasta löytyneet, vaikka tuskinpa nuorukaisen vastaus mihinkään muuttuisi; Harry ei ollut erityisen kiinnostunut siitä, mitä kirjastolle tehtäisiin ja hän oli jo antanut tälle missiolle täyden siunauksensa. Hänen puolestaan Remus voisi pitää koko kirjastoa omanaan, sillä jos Sirius olisi älynnyt testamentin tehdä, tämä olisi varmasti jättänyt kaikki kirjat Remukselle. Ja vaikka Remus tiesikin sen olevan totta, hän koki silti kirjojen kuuluvan Harrylle, eikä hän ikinä voisi antaa toisen omaisuutta (etenkään toisen kirjoja!) noin vain pois.
Mutta viisi löydetty, viisitoista vielä jäljellä.
Remuksen selatessa keräämiään opuksia hän havaitsi, että viitelistoissa ja lähdeluetteloissa mainittiin aina joku toinen Severuksen listaamista teoksista. Hän kävi kaikki viisi kirjaa läpi, ja niiden nojalla vaikutti siltä, että kaikki teokset saattoi linkittää toisiinsa joko viitteiden tai ainakin aihepiirien kautta — kaikki, paitsi yhden. Sen yhden, jonka nimi oli Remuksesta ollut jo ennen tätäkin käännettä kaikkein oudoin.
Basilikanviljelyn vaaroista.
Hänen oli mahdotonta edes kuvitella, mitä sen niminen opus voisi pitää sisällään. Niin oli ficciä lukevan Severuksenkin. Hän napsautti seuraavan luvun näytölle, mutta joutui nöyrtymään sen tosiasian edessä, että niin antaumuksellinen näytön vahtaaminen oli alkanut särkeä silmiä. Helvetin kuustoista tämän modernin teknologian kanssa! Yllättävän koukuttavaksi paljastunut tarina kummitteli hänen mielessään vielä nukkumaan mennessäkin, ja hetken ajan Severus jo pelkäsi näkevänsä unta ihmissyöjäkasvin sekä viattoman mausteyrtin risteytyksestä. Hänen suureksi onnekseen ficci typerännimisine kirjoineen ei ulottanut otettaan aivan niin pitkälle, mutta Remus taisi kyllä hänen unessaan vierailla.