Jouluperinteistä
fandom: Kuroshitsuji
paritus: Grell/William
ikäraja: K-12 tiettyjen viittausten vuoksi... vaikka periaatteessa voisi mennä melkein jo S-rajoitukseenkin..?!?!
sanamäärä: 300
A/N: Joulukalunteri 2014.
“Niin?”
“Hyvät hyssykät, Will, älä suotta ole noin hapan, sentään juhla-aika —”
“Oliko sinulla jotain asiaakin?”
Grell nojasi ovenkarmiin hiuksiaan hivellen, tölväisi sitten muutaman kerran rappukäytävän valokatkaisijaa estääkseen lamppujen sammumisen, ja säädyttömän lyhyen hameen helma kohosi ylemmäs paljastamaan kaistaleen sukkien pitsireunasta. Ulkona ulisi tuuli. William taivasteli jälleen kerran hiljaa mielessään sitä, kuinka säänmukainen pukeutuminen oli ilmeisesti joillekin liian vaikea konsepti toteutettavaksi, vaikka eihän joulunpunainen asu pahalta näyttänyt... Päinvastoin.
Mistelinlehvistä punottu seppele lepäsi liekehtivän punaisilla kutreilla. Grell vaihtoi painoa jalalta toiselle selvästi odottaen, että William pyytäisi hänet peremmälle.
“Olethan kuullut siitä tavasta, että kun joku seisoo mistelin alla, häntä täytyy —”
“En aio nuoleskella sinua, vähät velvoittavista rehuista”, William sanoi hyisesti. “Ja jos nyt kerran sivistävälle linjalle lähdemme, niin olethan sinä kuullut mistelin olevan puoliloiseksi luokiteltava kasvi, joka kiinnittyy isäntäpuuhun lainkaan sen tahtoa kysymättä vain voidakseen imeä niin vettä kuin mineraalejakin siitä? Ehkä se vastaa sinun käsitystäsi romantiikasta, mutta minä jätän mieluummin väliin.”
“Voi Will-muruseni, aina niin vakavana”, Grell kehräsi into lainkaan latistumatta. “Olet sitten varmaan kuullut siitä toisestakin perinteestä?”
“En. Enkä haluakaan.”
“Ihmiset suorastaan toivovat punaiseen pukeutuneen henkilön murtautuvan heidän koteihinsa lahjoja tuomaan.”
“Minä en halua sinun lahjojasi.”
“Tätä menoa en niitä sinulle antaisikaan — lahjat nimittäin täytyy ansaita hyvällä käytöksellä”, Grell muikisteli, ja hänen virneensä sai entistä rivomman sävyn. “Kaltaisesi tuhmat pojat sen sijaan saavat ainoastaan piiskaa.”
“Vai niin”, William tuhahti, ja pamautti oven kiinni.
Hetken ajan oli täysin hiljaista. Sitten alkoi kuulua vaimeaa rahinaa. Vilkaistessaan ulos ovisilmästä William näki Grellin kumartuneen räpeltämään lukkoa, millä hiton hiuspinnillä se onneton oikein oli puuhaan ryhtynyt?
William kuunteli voimattomia naksahduksia jokusen tovin ja käänsi sitten lukkoa niin, että se oli jo aivan loksahtamaisillaan auki. Sen jälkeen hän meni takaisin olohuoneeseensa, istui sohvalle ja oikaisi kauluksiaan toivoen, että Grell olisi esteestä selvittyään juuri sopivasti turhautunut sekä ennen kaikkea valmis pysymään niissä aivan viimeisissä sanoissaan.
