Kirjoittaja Aihe: Doctor Who: Sodassa syntyneen joulukertomus [S, metakriisi-Tohtori ja Rose]  (Luettu 3051 kertaa)

Poissa Nukkemestari

  • Halipulla
  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 160
  • Söpöyskäsiterajoitteinen
 Ficin nimi: Sodassa syntyneen joulukertomus
Kirjoittaja: Nukkemestari
Fandom: Doctor Who
Tyylilaji/Genre:
Ikäraja: S
Paritus: Meta-crisis!Doctor/Rose
A/N: 092.   Joulu. Eka TenToo ficcini ikinä.


Sodassa syntyneen joulukertomus

Rose katsoi Tohtoria suu auki. Heidän välimatkansa tuntui kasvavan ulottuvuuksien väliseksi. Rose katsoo kuollutta dalekia Tohtorin jaloissa.
”Mikä sinusta on tullut?”, Rose saa sanottua. ”Tohtori oli oikeassa, sinä olet syntynyt sodassa. Täynnä vihaa ja kostonhimoa. Miten hän luuli että edes minä voisin muuttaa sinua?”
                             Rose itkee ja juoksee pois. Tohtorin tuntee sydämiensä lyövän ja veren kuohuvan, mutta tuntee vain tyhjyyttä. Rauhaa. Hän on kontrollissa. Hän puolustaa tätä universumia. Hän pystyy tappamaan dalekit, vaarallisimman lajin kaikissa universumeissa. Mikään ei voi voittaa häntä. Hän astuu katuneen dalekin yli ja lähtee kohti hänen ja Rosen yhteistä asuntoa Anerleyssa, Etelä-Lontoossa.
Lumi satoi hänen ilmeettömille kasvoilleen ja edelleen hän tunsi vain rauhaa. Kuoro lauloi joululaulua rauhasta maan päällä ja hän astelee eteenpäin kunnes pääsee asuntonsa luo Jasmine Grovella. Hän avaa oven ja astelee sisään. Rose istuu heidän sohvallaan ja Tohtori istuu hänen viereensä.
”Hei”, Tohtori sanoo. Rose ei reagoi mitenkään. Hänen silmänsä ovat sumussa. Tohtori toistaa tervehdyksen, mutta Rose sivuuttaa sen täysin. Tohtorin mieli kuhahtaa. Pitääkö Rose hänelle mykkäkoulua? Tohtori kohottaa kätensä kohti Rosen olkapäätä, mutta hänen hämmästyksekseen hänen kätensä menee Rosen läpi.
”Hän ei kuule sinua, eikä näe sinua”, ääni sanoo. ”Seuraa minua”. Tohtori käännähtää ja näkee lattialla pienen valkean sudenpennun. Sen kieli roikkuu ulkona kun se hyppelee kohti ulko-ovea. Tohtori ryntää suden perään.
”Kuka sinä olet? Mitä sinä olet tehnyt minulle?” Tohtori sähähtää sudenpennulle joka nostaa sinisilmäisen katseensa Tohtoriin.
”Olen menneiden joulujen henki. En minä ole tehnyt sinulle mitään”, se vastaa. ”Mutta voin näyttää mikä on.”
Äkkiä tulee pimeä ja sudenpentu katoaa. Sininen valo täyttää Tohtorin näkökentän, ja hän näkee vuoteen jossa istuu pikkupoika. Poika mutisee jotain ja Tohtori astelee lähemmäksi ja Tohtori kuulee mitä hän sanoo.
”En halua katsella vieressä kun joku tappaa…  kuinka muut voivat tehdä moista? Ei ei ei… en pysty tähän.”
Seuraavassa hetkessä rauhoittava sininen on muuttunut liekkien oranssiin hohkaan. Hän näkee vihreä takkisen miehen juoksevan äänimeisselikädessään hänen ohitseen. Mies pysähtyy henkäisemään ja mutisee sanat: ”He ovat muuttuneet dalekeiksi… mitä minä voin tehdä?”
                             Kuva häviää ja hän seisoo mustaan nahkatakkiin pukeutuneen itsensä vieressä ja näkee Rosen seisovan Dalekin edessä.
”Se ei voinut tappaa Van Stattenia, se ei voinut tappaa minua. Se muuttuu. Entä sinä, Tohtori? Miksi helvetiksi sinä olet muuttumassa?”
                             Tohtori hautaa päänsä käsiinsä ja itkee. Hän tuntee kosketuksen jalassaan ja katsoo alas. Menneiden joulujen henki katsoo häntä korvat surullisesti kenossa. Tohtori huomaa olevansa ulkona asuntonsa edustalla. Sudenpentu hänen jaloissaan katosi heti kun hän ei enää katsonut sitä, joten hän pyörähtää ympäri toivoen näkevänsä sen.
                             Jokin musta hyökkää häntä päin ja kaataa hänet. Se on valtava musta susi, jonka silmät kipinöivät kultaisina suoraan hänen yläpuolellaan.
”Olen nykyisen joulun henki ja olen tullut jatkamaan mihin menneisyyden henki jätti tarinan.”
Susi nielaisee Tohtorin ja hän pyörii kuperkeikkaa halki tähtien kun huomaa olevansa taas betonihallissa, jossa hän oli ollut vasta vähän aikaa sitten. Hän näkee itsensä kuollut dalek jaloissaan. Hän näkee keskustelun ja kuinka Rose ryntää pois itkien. Hän näkee kuinka hän itse hymyilee.
                              Tohtori kavahtaa taaksepäin ja samassa kuva vaihtuu. Hän seisoo olohuoneessa jossa Rose itkee. Hän kuulee Rosen ajatukset. Kuinka tämä oli virhe ja kuinka hänen olisi pitänyt tehdä mitä tahansa päästäkseen takaisin OIKEAN Tohtorin ulottuvuuteen, OIKEAN Tohtorin luokse. Itku jatkuu ja jatkuu. Tohtorista tuntuu että hän katselisi Rosen itkua loputtomiin, sillä mitään ei tapahdu. Ei ennen kun joku tarttuu häntä kädestä.
                             Rose seisoo hänen vieressään silmät kulta leiskuen. ”Minä olen tulevien joulujen henki”, hän sanoo. ”Kävele kanssani”.
Tohtori ottaa muutaman askelta ennen kun kuva vaihtuu. Liekit valaisevat taas hänen näkökenttää. Hän huomaa käsiensä olevan kietoutuneet jonkun kaulan ympärille, ja kun valo osuu kuristettavan kasvoihin, hän huomaa sen olevan Mestari. Hän tuntee voiton riemua ja voittamattomuuden tunnetta ja kiristää otettaan. Äkkiä kuuluu kirkaisu. Hän kääntää päätään ja näkee dalekin ahdistaneen Rosen seinää vasten. Aika tuntuu hidastuvan. Mitä hän tekisi? Hän voisi tappaa pahimman vihollisensa paljain käsin, tuntea tämän elämän lipuvan pois käsiensä edessä ja varmistaa ettei tämä regeneroituisi. Mutta sitten hän ei voisi pelastaa Rosea. Hän katsoo uusiksi Mestaria, ja miettii miksi edes ajattelee tälllaista. Hän irrottaa kätensä ja syöksyy kohti Rosea…
Äkkiä hän on taas olohuoneessa Rosen vieressä. Kyynelet valuvat Tohtorin silmistä.
”Rose?” hän kysyy. Rose nostaa katseensa ja Tohtori lukee hänen silmistään monta tunnetta – surua, vihaa ja hiukan pelkoakin.
”Mitä minä olenkaan tehnyt?” Tohtori sanoo ja laskeutuu polvilleen Rosen eteen. ”Minä… minä en aio… en ikinä.”
”Lupaatko?” kysyy Rose.
”Kyllä… sinä muutat minua Rose, älä pelkää.”
Mokoma vonkale!