Kirjoittaja: Storithiana
Tyylilaji: romance, fluff, ficlet
Paritus: Dobby/Oljo (yksipuolinen)
Ikäraja: Sallittu
Yhteenveto: Dobby on ihastunut
Disclaimer: En omista hahmoja, vaan leikin vain niillä. Enkä saa tästä rahallista hyötyä.
A/N: Tajusin tässä, etten ole tänne FiFiin laittanut muita fikkejäni kuin tuon yhden raapaleen, niin päätin tehdä asialle jotain ja laitoin näin aluksi ainakin tämän
Kommenteista tykkään.
TontunsydämiäDobby oli kyllä kuullut ihmisten puhuvan ihastumisesta ja rakastumisesta ja sen tapaisesta, muttei hän ollut tiennyt, että kotitonttukin voisi tuntea jotain sellaista. Dobby ei olisi ikinä osannut kuvitella, että pelkkä kotitonttu voisi koskaan tuntea jotain niin ihmismäistä. Hän oli saanut kuulla isäntäperheeltään monta kertaa, kuinka kotitontut olivat vain eläimiä, joiden ainoa tehtävä oli palvella isäntiään. Siksi Dobby oli luullut, ettei hän koskaan voisi tuntea mitään mistä ihmiset aina puhuivat tuntevansa. Toisaalta Dobby ei koskaan ennen tarkkaan tiennyt, millaista ihastuminen oikeasti olisi, sillä Malfoyn perheessä se ei ollut mikään yleinen puheenaihe.
Mutta nyt Dobby oli ihan varma että hän oli ihastunut. Aina kun Oljo oli lähellä, hänen pienessä vatsassaan lenteli perhosia. Hän tajusi ajattelevansa aivan liian usein, kuinka kauniilta Oljon harmaat silmät näyttivät ja kuinka viehättäviltä hänen lepakkomaisista korvistaan kasvavat valkoiset karvat näyttivät. Dobby olisi niin halunnut silitellä niitä suloisia karvoja.
Dobby melkein alkoi hyppiä innosta – melkein, sillä sellainen innostumisenosoitus ei ollut kotitontuille ollenkaan sopivaa – kun hänen isäntänsä tuli kertomaan, että he olivat menossa muutaman päivän päästä Kalmanhanaukiolle Mustia tapaamaan. Ja Dobbyn oli tultava mukaan, sillä Walburga halusi nähdä, millainen tonttu Malfoyn perheellä oikein oli. Hän pääsisi näkemään Oljon! Sitä tapahtui melko harvoin, sillä kotitonttuja ei usein päästetty mihinkään. Mutta Walburga ja Orion Musta olivat Narcissa ja Lucius Malfoyn hyviä ystäviä, joten jos Walburga halusi nähdä Dobbyn, niin tapahtui.
Vihdoin vierailupäivä koitti. Narcissa oli suostunut edellisenä iltana antamaan kotitontulle hieman saippuaa ja vettä, jottei tämä olisi aivan järkyttävän törkyinen, kuten Lucius oli asian ilmaissut. Dobby käräytti melkein isäntäperheen aamiaisen ollessaan niin innoissaan ja samalla hermostunut tulevasta vierailusta. Siitä suuttuneena Lucius oli lyönyt Dobbya paistinpannulla, ja hänen toiseen korvaansa jäi siitä jälki. Normaalisti Dobby ei paljon rangaistuksista välittänyt, mutta nyt häntä harmitti. Oljo ei varmasti pitäisi hänen korvassaan olevaa jälkeä kovin viehättävänä, ja Dobby halusi tehdä vaikutuksen toiseen kotitonttuun. Dobby yritti ajatella asiaa positiivisesti, Oljohan voisi pitää häntä sitkeänä kun tämä kesti sellaisen rangaistuksen uikuttamatta ja sen kummempia siitä välittämättä. Mutta toisaalta, kunnon kotitonttuhan tekee hommansa kunnolla, eikä anna isännille aihetta rangaista tonttua mitenkään.
Kun Malfoyt ja Dobby saapuivat Kalmanhanaukiolle, vastassa olivat herra ja rouva Musta ja he toivottivat heidät kohteliaasti tervetulleiksi. Oljo oli kuulemma laittamassa heille illallista ja se olisi kuulemma pian valmis. Ennen kuin he siirtyivät eteisestä mihinkään, Walburga halusi tarkastella Dobbya. Muuten Dobby oli ihan hyvä tonttu, paitsi tällä oli aivan liian huono ryhti ja korvassa oleva punoittava jälki oli merkki huonosta käytöksestä, kilttiä tonttuahan ei tarvitse rangaista. Orion tosin sanoi siinä välissä Luciukselle, että jos kotitonttu ei tottele, sitä täytyy rangaista kunnolla, jotta se oppisi. Dobbya suututti tuollainen puhe, mutta kunnon tonttuna hän hillitsi itsensä. Muuten Walburga olisi saanut vielä lisää valittamisen aihetta.
Oljo kävi ovenraossa ilmoittamassa, että illallinen oli valmis ja se oli katettu pöytään. Walburga käski Oljon pois ja Orion ohjasi vieraat ruokasaliin. Dobbyn käskettiin jäädä odottamaan eteiseen, ja häntä kiellettiin liikkumasta siitä mihinkään suuntaan.
Dobby oli ehtinyt seisoskella siinä kymmenisen minuuttia paikallaan katsellen eteisessä olevia maalauksia, kun Oljo tuli sinne mutisten jotain epäselvää ja roikottaen kädessään harmaantunutta ja kulahtanutta kankaanpalasta, joka oli ilmeisesti rätti. Nähdessään Dobbyn tämä pysähtyi ja katseli toista tonttua hetken aikaa. Sitten Oljo nyökkäsi ja lähti pois laahustaen. Dobby oli onnellinen. Oljo oli katsonut häntä vähän aikaa ja vieläpä nyökännyt! Hän ei ollut tottunut, että joku kiinnittäisi häneen huomiota tuolla tavalla.
Loppuvierailun ajan Dobby seisoskeli eteisessä kiltisti paikoillaan silmät puoliksi ummessa ja hymyillen onnellisesti. Kotiin päästyään hänen onnekseen Narcissa ja Lucius olivat liian väsyneitä syömään mitään, joten Dobby sai painua itsekin nukkumaan. Pienessä makuuhuoneena toimivassa komerossaan hän kääriytyi kerälle rutistaen pientä peittoaan ja nukahti ensimmäisen kerran pitkään aikaan hymyillen.
