Ficin nimi: Tuskien taival
Kirjoittaja: Pahatar
Oikolukija: Lizlego
Valmistunut: Helmikuussa 2012
Ikäraja: K-12
Paritus: Sirius/Remus
Tyylilaji: Slash, romantiikka, huumori
Yhteenveto: Sirius haluaa välttämättä, että Remus tekee hänelle jotain, joka sattuu.
Lukijalle: Pahoittelen jo etukäteen tämän kliseisyyttä, mutta pakko oli kirjoittaa, kun idea iski. Ikärajan määrittäminen tälle tuotti hankaluuksia, ja se olisi hyvin voinut olla joko korkeampi tai matalampi, riippuen siitä, miten lukija tulkitsee tämän...
Valitsin sitten kompromissiksi tuon K-12. Suuret kiitokset jälleen kerran
Lizille, joka kannusti julkaisemaan tämän!
TUSKIEN TAIVAL”Aih! Remus, lopeta, se sattuu!” Sirius älähti. Tämä tarttui Remusta kiinni hartioista ja työnsi häntä poispäin itsestään.
Remus lopetti ja jäi katsomaan allaan makaavaa mustahiuksista poikaa huokaisten syvään. Hän oli jo alun perin ollut varma siitä, ettei tästä tulisi mitään, mutta oli suostunut vastahakoisesti yrittämään, koska Sirius oli halunnut sitä niin kovasti. Sirius Musta. Hänen rakas poikaystävänsä. Luultavasti itsepäisin ihminen, jonka hän oli koskaan tavannut, ainakin silloin kun tämä sai jonkun idean – niin kuin nyt. Sekä lisäksi suunnattoman kipuherkkä. Mahdoton yhtälö tässä tilanteessa, Remus ajatteli pudistaen päätään. Sirius näytti lukevan hänen ajatuksensa, sillä tämä kietoi käsivartensa Remuksen ympärille, ja veti hänet jälleen itseään vasten.
”Anteeksi. Minä en voi sille mitään”, Sirius sanoi ja kosketti hyväilevästi Remuksen kasvoja.
”Minä tiedän. Eiköhän ole parempi, että lopetetaan.”
”Ei. Yritetään vielä. Ole kiltti, Remus!”
”Pahus vie, Sirius. Me olemme yrittäneet jo yli puoli tuntia, ja minä olen saanut vain tuotettua sinulle kipua kerta kerralta enemmän. Ja sinä olet saanut minut tuntemaan itseni rikolliseksi. Joku raja sentään! Jos se sattuu liikaa, niin antaa olla, ihan tosissaan”, Remus sanoi päättäväisesti.
”Remus, kiltti? Jos yritetään vielä, niin lupaan, etten huuda – enkä työnnä sinua pois”, Sirius sanoi katsoen Remusta rukoilevasti.
”Niin varmaan. Ihan kuin olisin kuullut tuon ennenkin”, Remus mutisi.
”Hei, nyt minä tiedän. Tee se nopeasti ja lujaa, äläkä välitä, vaikka minä panisin vastaan tai valittaisin. Sillä lailla se onnistuu.”
”Ei muuten onnistu. Minä en rupea väkivaltaiseksi sinua kohtaan. Sitä lajia on täysikuun aikaan ihan tarpeeksi”, Remus ärähti suuttuneena.
”No, hyvä on, ihan miten haluat”, Sirius sanoi sovittelevaan sävyyn.
”Tässä ei ole ollut kyse minun halustani enää vähään aikaan. Sinähän tätä olet halunnut, enkä tajua miksi, kun se kerran sattuu.”
”Kyllä sinä tiedät miksi. Sattuu niin, mutta sen jälkeen tuntuu hyvältä”, Sirius sanoi hymyillen ja kohottautui suutelemaan Remusta. Hän vastasi suudelmaan lämpimästi, mutta vetäytyi sitten kauemmaksi ja jäi katsomaan Siriusta tutkivasti.
”Mitä sinä tiedät siitä hyvästä? Eihän tässä ole päästy alkua pidemmälle.”
”Minä vain tiedän.”
”Kuule, mitä jos kokeiltaisiin toisella tavalla? Voisin yrittää yhtä loitsua”, Remus sanoi ilme kirkastuen ja kurotti kohti taikasauvaansa, mutta Sirius otti nopeasti kiinni hänen kädestään.
”Loitsua? Ei, ei missään tapauksessa!” Sirius sanoi tuijottaen Remusta kauhistuneen näköisenä.
”Mutta se voisi sattua vähemmän…”
”Tai sitten paljon enemmän! Ei, Remus, minä en halua sotkea tähän taikuutta. Ehdottomasti ei.”
”Hyvä on sitten, mutta minulta alkavat keinot loppua sinun kanssasi. Sinä annat minun hädin tuskin koskettaa itseäsi, ja minun pitäisi saada käyttää edes vähän voimaa, että siitä tulisi mitään”, Remus sanoi katsoen Siriusta neuvottomana.
”Koetetaan silti vielä samalla tavalla kuin äsken. Minä yritän kestää sen, kunhan lupaat olla hellävarainen”, Sirius sanoi katsoen Remusta rukoilevasti.
”Minä kadun tätä vielä”, Remus mutisi pudistaen päätään. Hän kuitenkin liikahti jälleen lähemmäksi Siriusta, joka veti syvään henkeä ikään kuin valmistautuen tulevaan koettelemukseen ja keskittyi tuijottamaan kattoa. Remus yritti taas, mahdollisimman hellävaraisesti. Tällä kertaa Sirius piti lupauksensa, eikä valittanut tai yrittänyt töniä häntä kauemmaksi, mutta Remus näki Siriuksen harmaiden silmien täyttyvän kivusta. Ja kyynelistä.
”Voi helvetti”, Remus ähkäisi ja lopetti. Hän veti Siriuksen syliinsä ja silitti tämän pitkiä hiuksia tuntien samaan aikaan sekä voimakasta hellyyttä että suuttumusta Siriusta kohtaan, joka niiskutti hiljaa hänen olkapäätään vasten. Että tämän pitikin olla sellainen jääräpää! Ja hänen sellainen hölmö, ettei pystynyt kieltämään toiselta mitään, ei edes silloin kun olisi ehdottomasti pitänyt. Remus piti Siriusta tiiviisti itseään vasten ja hyväili tätä rauhoittavasti, ja vähitellen Siriuksen nyyhkäykset vaimenivat. Sirius kohotti kasvonsa häneen päin ja pyyhkäisi silmiään yrittäen näyttää uhmakkaalta. Jokin tämän ilmeessä ja eleessä oli Remuksen mielestä samaan aikaan sekä hullunkurista että liikuttavaa, eikä hän voinut harmistumisestaan huolimatta olla hymyilemättä Siriukselle.
”Jos sinä olisit tässä minun sijassani, niin sinuakin sattuisi”, Sirius tokaisi puolustelevaan sävyyn.
”No jaa, enpä tiedä. Minä olen tottuneempi kestämään kipua kuin sinä. Ei se voi olla pahempaa kuin ihmissudeksi muuttuminen”, Remus totesi.
”Hah! Minä olen ehdottanut monta kertaa, että tekisin tämän sinulle, etkä sinä ole suostunut. Sen takia, koska pelkäät että se sattuu, myönnä pois!”
”Sirius, minä en ole suostunut, koska en luota sinuun, mitä tähän asiaan tulee. Sinä olet liian innokas.”
”Sovitaan sitten niin. Mutta Remus, ole kiltti ja yritä vielä kerran. Edes tämän kerran!”
”Sirius, minä en tahtoisi enää. Sitä paitsi sinä vuodat jo verta”, Remus sanoi katsoen toista poikaa epäröiden.
”Vuodanko? Pahasti?” Sirius kysyi hätääntyneellä äänellä, ja Remus virnisti itsekseen. Siriuksen matalalle kipukynnykselle veti vertoja vain se pelko ja kauhu, mitä tämä tunsi verenvuotoa kohtaan silloin, kun oli kyse tästä itsestä. Hänen muodonmuutoksesta aiheutuneita haavojaan Sirius oli sen sijaan tottunut katselemaan. Ainakin sen jälkeen, kun oli muutaman kuukauden ajan juossut kalpeana ulos oksentamaan nähtyään Remuksen vertavuotavana täysikuun jälkeen.
”Et pahasti. Ihan vähän vain”, Remus vakuutti, ja näki Siriuksen rentoutuvan silminnähden.
”No sitten. Yksi kerta vielä, sopiiko? Tämä on nyt ehdottomasti viimeinen kerta, kun pyydän tätä, lupaan sen.”
”Se saa olla tosiaan viimeinen. Ja Sirius, yritä rentoutua ja ajatella jotain ihan muuta.”
”Minä yritän”, Sirius sanoi nöyrästi, veti jälleen kerran syvään henkeä ja sulki silmänsä. Remus painautui Siriuksen päälle, otti hyvän asennon ja yritti taas. Sirius inahti, mutta ei liikahtanut. Remus koetti uudelleen, ja tunsi ensimmäistä kertaa jonkin antavan periksi hieman. Hän yritti vielä kerran, nyt äskeistä päättäväisemmin – ja onnistui! Sirius ulvahti hänen allaan, ja tämän silmät revähtivät auki. Remus hymyili helpottuneena.
”Se onnistui. Lopultakin!”
”Aaah, se sattuu vieläkin”, Sirius valitti, mutta tämä ei näyttänyt enää yhtä tuskaiselta kuin hetkeä aikaisemmin. Remus suuteli Siriusta nauraen.
”Täytyy myöntää, että en ole vielä koskaan nähnyt noin isoa ja tulehtunutta finniä sinun naamassasi. Olipa työläs homma, mutta nyt se on puristettu. Taivaan kiitos siitä.”
”Kiitos, Remus. Se on vaivannut minua päiväkausia, mutta nyt tuntuu paljon paremmalta, ihan niin kuin tiesin. Mihin minä joutuisin ilman sinua?” Sirius kysyi onnellisen näköisenä.