Nimi: Kuninkaan naimahuolet
Kirjoittaja: zilah
Henkilöt: Aragorn/Legolas, Elrond
Lajityyppi: erittäin huonoa huumoria, parodian yritelmää.
Ikärajavaroitus: K-12
Vastuuvapaus: Kettään en omista eikä kukkaan minulle maksa. Toivon, ettei Tolkien vallan käänny haudassaan.
Varoitus: Slash, huonoa huumoria, tyttömäinen Legolas, Mpreg
Kirjoittajan alkusanat: Tämä ficci on kirjoitettu
inhokkiparitushaasteeseen . Minä en vain siedä tätä paria ja sillä hyvä, olkoon fandomin suosituimmasta päästä. Tyylilaji oli minulle sen verran vieras, että tämä tarina on poikkeuksellisesti oikoluettu. Pyysin tehtävään parodian kruunaamattoman kuningattaren, rakkaan Lizlegon. Kiitos, ihanainen! <3
Yhteenveto: Aragornin ja Legolasin rakkauteen tulee ryppy tai parikin, mutta Elrond pelastaa päivän.
Kuninkaan naimahuoletLegolas katsoi rakastajaansa sydänjuuriaan myöten järkyttyneenä.
“Sinä et voi tarkoittaa tuota! Sinä et voi! Että jättäisit minut sen naisen vuoksi!” Hän huusi, mutta Aragornin ilme oli järkkymätön.
“Mutta miksi? Enkö muka ole kauniimpi kuin hän? Minulla on ihanat vaaleat hiukset, ja ratsastan ja ammun jousella paljon paremmin. Ja olet itse sanonut, että olen sängyssä paljon innokkaampi ja parempi... Miksi?”
Legolasin kysymystulva hiipui nyyhkytykseen, josta pian kasvoi täysimittainen kyynelvirta. Hän unohti täysin, että hän näytti kamalalta itkiessään, ja yksi kynsikin oli päässyt murtumaan kun hän oli heittänyt pari käsiin sattunutta koriste- esinettä poistuvan Aragornin selkään. Yksikään niistä ei edes osunut, mikä sai hänet entistä pahemmin pois tolaltaan. Surkeuden huippu oli se, kun Aragorn sanoi ovelta, että tähän päätökseen oli vain yksi syy.
“Olen pahoillani, pupuseni. Mutta sinä et voi saada lapsia. Ja minä tarvitsen perillisen, jos aion ryhtyä Gondorin kuninkaaksi.”
* * *
Sinä yönä kaikki välttelivät linnan vierassiipeä. Tai, ainakin melkein kaikki. Joku olisi saattanut määritellä tuon yksinäisen kulkijan tyhmänrohkeaksikin, mutta mitäpä siitä. Joka tapauksessa Legolas säpsähti hereille kyyneleisestä ja levottomasta unestaan, kun joku ravisteli hänet hereille. Tunkeilija tukahdutti hänen huuliltaan päässeen kirkaisun, ja Legolas luuli jo viimeisen hetkensä tulleen.
“Elrond! Mitä ihmettä sinä tarkoitat, kun tunkeudut tänne näin?” Hän tiuskaisi, mutta Elrond viittasi hänet hiljaiseksi.
“Voi sinua, tyhmä hupsu lapsukainen! Minä luulin, että olisit pystynyt edes hiukan parempaan, vaikka oletkin blondi”, Elrond kuiskasi paheksuvasti.
“Ei tarvitse alkaa haukkumaan! Luulisi sitäpaitsi, että olet tyytyväinen, kun tyttärestäsi tulee nyt kuningatar!” Legolas suutahti.
“Vai muka tyytyväinen? Haluan Arwenin mukaani, kun lähden Länteen. Sinä olit täydellinen ratkaisu, ja olisit yhäkin, jos vain malttaisit kuunnella. Tätä ongelmaa ei edes olisi, jos olisit ollut riittävän älykäs hakeaksesi apua minulta.” Elrond sanoi.
“Mitä sinä oikein tarkoitat?” Legolas ihmetteli silmät pyöreinä. Vielä enemmän ihmeissään hän oli, kun Elrond hymyili.
“Kyllä se sinulle vielä selviää. Nyt kuivaa kyyneleesi, ja kaunistaudu. Sinulla on tärkeä tehtävä.”
* * *
Ja niin Legolas teki. Hän kävi vaahtokylvyssä, hieroi ihoonsa ja muuallekin ruusuntuoksuista voidetta. Sitä samaa josta Aragorn niin piti. Hän kähersi hiuksensa, meikkasi ja lakkasi kyntensä. Jotenkin ihmeen kautta hän päätyi kuninkaan makuuhuoneeseen sen jälkeen, kun Elrond oli antanut hänelle juomaa, jolla oli kummallinen vaikutus.
Hän tunsi olonsa ihanaksi, ja vielä paremmaksi sen jälkeen kun hän huomasi, ettei Aragorn pystynyt vastustamaan häntä. Ja niin he rakastelivat koko yön, ja Aragorn kutsui häntä pupusekseen niin kuin aina ennenkin.
Kun tuosta taianomaisesta yöstä oli kulunut viikko, Legolasilla oli kurja olo. Hän ei edes jaksanut kähertää kauniita hiuksiaan tavanomaisille korkkiruuvikiharoille, ja se sentään oli jo todella huolestuttavaa. Toimenpide ei vienyt kuin kolme tuntia aina aamuisin. Onneksi katkennut kynsi oli edes ehtinyt kasvaa kunnolla takaisin.
Kun Legolas oli saanut vatsansa sisällön tyhjennettyä, hänelle vihdoin valkeni mitä Elrond oli tarkoittanut.
“Elrond! EEEEIIIIII!!!!”
* * *
Legolasin kauhunkirkaisut kuuluivat parin päivämatkan päähän autiomaahan, jossa Rivendellistä tuleva haltiasaattue oli matkalla kohti Gondoria. Äänen kuultuaan Elrond hymyili voitonriemuisesti, ja käski kapteeniaan kääntää suunnan kohti kotia. Legolaskin oli vihdoin tyytyväinen, kun Aragorn suostui mielihyvin naimaan tulevan lapsensa äidin. Ja niin he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti! <3
Sen pituinen se!
