Kirjoittaja: Nappeli
Nimi: Antisankari
Paritus: Severus/Lily
Tyylilaji: Angst
Ikäraja: K-12
A/N: Tämä on Finin
Lyrics Wheeliin kirjoitettu teksti. Ficin nimi lainattu suoraan haasteessa saamani kappaleen nimestä, Sekai no Owari - Anti-Hero, koska mikäpä muu tähän paremmin sopisi.
Antisankari
Severus oli valinnut puolensa ennen kuin ehti tehdä edes lopullista päätöstä. Myöhemmin hän oppi, että juuri niin siinä usein käy. Ei hän antanut itselleen armoa sen vuoksi, sillä hänen olisi kyllä pitänyt tietää paremmin. Hän oli valinnut sen mikä tarjosi hänelle valtaa, vaikka olisi voinut valita sen, joka tarjosi hänelle rakkautta. Lopulta kyse oli hyvin yksinkertaisista valinnoista, vaikka juuri valinnan hetkellä ne näyttivät usein monimutkaisilta. Hänen myöhemmät valintansa olivat harkitumpia, mutta se ensimmäinen, se, josta hän ei ollut alun perin edes täysin tietoinen, se maksoi hänelle kaiken.
Miten voit elää enää sen jälkeen, kun omilla toimillasi olet aiheuttanut kuoleman ainoalle sinua koskaan rakastaneelle ihmiselle koko universumissa? Syyllisyys ja velka, ne olivat ainoana jäljellä. Niiden avulla hän jatkoi päivästä toiseen ja se riitti hänelle. Ei ollut päivää, eikä yötä, joina Lily ei olisi ollut hänen mielessään. Unissa hän vannoi pitävänsä ainakin Lilyn pojan hengissä, jos se vain olisi hänen käsissään. ”Minä tiedän sen, Severus”, unen Lily sanoi lempeästi hymyillen ja pujotti sormensa hänen sormiensa lomaan.
Ei Severus oikeasti uskonut saavansa koskaan synninpäästöä, ei elämässä, eikä kuolemassa.
Hän oli ylpeä mies ja itsepäinen, mutta se ainoa ihminen, jonka hyväksynnällä olisi ollut hänelle enää mitään merkitystä, oli kuollut. Lily oli kuollut hänen takiaan ja hän oli täysin valmis maksamaan kaiken sen hinnan, minkä vielä pystyi. Ei hän yrittänyt olla sankari, ei hyväntekijä. Hän piittasi yhtä vähän Pimeyden Lordin kuin Dumbledoren agendasta. Hän maksoi velkaa, jota oli mahdoton täysin lunastaa.
Severus muisti vielä ajan, jolloin Pimeyden Lordista puhuttiin vasta kuiskaillen Luihuisten käytävillä, eikä värväys ollut vielä todella alkanut. Ei hänen elämänsä ollut koskaan huoletonta ollut, mutta Tylypahkassa koululaisena oli hetkiä, jolloin hän saattoi hetkeksi unohtaa. Kauniilla säällä he tekivät Lilyn kanssa usein yhdessä läksyjä järven rannalla. He keksivät loitsuja ja paransivat oppikirjojen liemien ohjeita niin, että Kuhnusarvio loisti kuin aurinko ihaillessaan heidän kattiloidensa sisältöjen täydellisyyttä. He olivat niin innoissaan toisistaan, niin hurmioituneita, ettei Severus olisi koskaan voinut uskoa minkään voivan tulla heidän väliinsä.
Severus ei uskonut sitä niinä päivinä, kun Lily oli hänelle vihainen ja uhkasi, ettei koskaan puhuisi hänelle enää. Hän ei uskonut sitä vielä silloinkaan, kun Lily lakkasi tulemasta hänen kanssaan tyhjiin luokkahuoneisiin. Hän alkoi uskoa sen vasta silloin, kun Lilyn huomio kääntyi Potteriin ja silloin oli jo liian myöhäistä. Hän oli jo liian syvällä Pimeyden Lordin juonissa ja Lily liian kaukana.
Hän oli pitänyt täysin selvänä sitä, etteivät he koskaan lakkaisi rakastamasta toisiaan. Miten hän olisi voinut uskoa muuta, kun he kiireisin käsin kiskoivat kaapuja toistensa yltä ja pitivät toisiaan hyvänä lämmitysloitsun ympäröiminä kylmillä kivilattioilla?
Enää ei ollut jäljellä kuin syyllisyys ja velka. Tuntui väärältä rakastaa ihmistä, jolle oli itse tehnyt niin paljon pahaa, mutta ei hänestä ollut siihen, että olisi lakannut rakastamasta. Joten, syyllisyyden ja velan lisäksi oli rakkaus ja niiden vuoksi hän pystyi kyllä ottamaan vastaan kaiken epäluulon ja vihan, jota kaksoisroolissaan kohtasi. Hän ei aina ottanut sitä vastaan pystypäin, eikä tyynesti, mutta sitä ei kukaan sentään odottanutkaan. Ei hän ollut sankari, eikä hyväntekijä, hän oli vain mies, joka yritti hyvittää tekonsa sille ainoalle ihmiselle koko universumissa, jota oli koskaan rakastanut.
