Nimi: Joka isälleen kuoppaa kaivaa, se kerjää isältään selkäänsä
Ikäraja: K-16
Fandom: originaali
Tyylilaji: Huumori, draama
Paritus: Simo/Kalle
Yhteenveto: Simo on lupaava kiekkojuniori, jota odottaa tulevaisuudessa NHL-ura. Esteenä vain saattaa olla isän esiin pyrkivä ruumis.
Kirjoittajan sanat: Tästä piti tulla mun pieni romaanini, mutta Finin raapalejuoksun myötä tajusin, että tästä tuleekin mun uusi kiva lelu, jolla ei tehdä mitään puoliksikaan niin järkevää kuin kirjoiteta joku yhtenäinen tarina. Otetaan silti talteen tämä tännekin, koska tämä nyt on kuitenkin jonkinlainen lähtökohta. Kun raapalejuoksu Finissä päätty, voin kirjpittaa kukkapenkkiruumisraapalesarjan tänne.
Kyllä, ruumiista riittää mulle paljon iloa.
Kalle auttoi ainoastaan kaivamaan tarpeeksi syvän kuopan. Jos joku kysyisi, hän oli luullut, että he istuttaisivat kukkia, koska tottakai kukat aina istutettiin pihamaan pimeimpään soppeen ja kaivettiin kuuden jalan syvyyteen. Kauanko kestäisi, että poliisi laskisi yhteen yksi plus yksi ja tajuaisi, että syyllinen oli se toinen henkilö, joka asui samassa talossa? Siitäkin huolimatta, että oli sattumalta olemassa lentoliput juuri katoamispäivälle? Vai oliko se sattumaa?
"Ei ne mitään tajua. Rikas, ex-wannabe-kiekkotähti lentää Bahamasaarille jonkun typsykkänsä luo ja katoaa kartalta!"
Simo tuskin oli asiasta niin varma, kuin mitä esitti, mutta Kalle oli siitä kerrankin kiitollinen. Avunanto murhaan ei ollut sitä, mitä hän oli kuvitellut alkaessaan ensimmäistä kertaa elämässään vakavasti seurustella. Kukkia ja suklaata oli enemmän sitä linjaa. Kylläkin niin, että hän oli se, joka niitä antoi, mutta hän oli kuvitellut sen osaston molemminpäin, joten sitä ei laskettu. Sitä hän ei tosin ollut ottanut huomioon, että sai kukkien ja suklaan vuoksi lähinnä murhaavia katseita, koska miehiähän ei hemmoteltu. Se oli naisten rooli.
Mikä laki niin sanoi? Ai niin kiekkomiesten kirjoittamaton laki. Miehisten miesten laki. Kalle pyyhki sellaisilla laeilla perseensä. Hän oli kiekkomies, joka kantoi kiekkomiehelle kukkia ja suklaata, eikä kiekkomaailma siitä romahtanut. No ei se hänen kukkien ja suklaan kantamisesta mitään tiennytkään, mutta miehisyys oli kuulemma periaate. Kai silti pari pehmoakin peliin mahtui? Sitä paitsi Kalle tai Simo eivät kumpikaan olleet pehmoja. He panivat miestä laitaan siinä, missä muutkin. Kalle vain ei perustanut perinteisestä machoilusta ja otti rennommin, ja Simonkin olisi pitänyt ottaa. Se olisi ehkä pelastanut murhanhimolta. Olisi ollut yksi ruumis vähemmän hävitettävänä.
"Missä välissä se pitäisi ilmoittaa kadonneeksi?" Simo mietti kuopan kaivamista seuranneena iltana. Kalle ei osannut vastata. Hän ei ollut koskaan kadottanut ketään. Oliko olemassa oikeaa aikaa? Hän ei kysynyt, oliko Simo saanut kipattua ruumiin jo kuoppaan vai yhäkö se makasi komerossa. Hän ei aikonut käydä katsomassa, eikä Simokaan onneksi pyytänyt. Se alkaisi kyllä pian haista, jos se yhä olisi siellä... Hän kieltäytyi ajattelemasta koko ruumista, koska muutama päivä sitten se oli vielä ollut kovinkin elävä huutaessaan kaukalon laidalta Simolle.
Jalat liikkeelle nyt, perkele!
Uskoisiko kukaan todella sitä, että Simon isä hatkaisi juuri sillä hetkellä, kun Simo oli suuren murroksen kynnyksellä - pelaisi pian ensimmäisen Liigapelinsä miesten sarjassa? Kaikki, jotka olivat seuranneet Simon kiekkouraa siihen asti tiesivät sen, miten kiinteästi Simon isä oli mukana kaikessa siihen liittyvässä ja nyt tämä muka vain katosi Bahamalle naisiin. Juorulehtiä lukenut tiesi kyllä tietenkin myös Simon isän lukuisista naisseikkailuista ja kosteista villeistä öistä, mutta ne olivat menneisyyttä. Simon isä oli onnistunut raitistumaan ja Kalle kunnioitti sitä. Hänen omat vanhempansa eivät olleet raitistuneet eivätkä olleet kiinnostuneet mitä hän teki, kunhan pysyi enimmäkseen pois heidän silmistään eikä pyörinyt kaduilla pilaamassa suvun mainetta ja välittämisen kulisseja. Ne, jotka väittivät, ettei Suomessa ollut mitään piirejä, kulki väärissä piireissä.
Kalle oli pitänyt Simon isästä siitäkin huolimatta, että tämä oli ollut ilmeisesti homokammoinen niin kuin useimmat sen sukupolven kiekkoilijat. Ei sillä, että Simon isä olisi koskaan käynyt kurkkaamassa, mitä pojat huoneessaan hommasivat. Simo oli saanut isältään ehdotonta luottoa, ja Kalle siinä sivussa hyviä ohjeita kuinka käyttää enemmän vahvuuksiaan. Kaiken kaikkiaan Kallelle tulisi tätä ikävä, mutta hän oli riittävän älykäs ollakseen mainitsematta sitä Simolle. Niin kauan kuin hän oli ollut läheisissä väleissä Simon kanssa, tämän lempipuuhaa oli fantasioida isänsä murhasta. Ja nyt se oli tehty, mutta Simo oii kieltäytynyt kertomasta miten. Jospa Simoa kuitenkin kadutti? Jospa Simo ei ollutkaan täysi psykopaatti niin kuin Kalle oli vähän epäillyt.
Kallea arvelutti jättää Simo yksin kotiinsa, mutta vielä enemmän häntä olisi kammottanut jäädä, jos ruumis oli yhä siellä. Ja Simo käytännössä ajoi hänet pois. Aikoi kuulemma vielä treenata ja Kalle olisi siinä vain tiellä. Kalle ei ollut väittänyt vastaan. Hän olisi saattanut päätyä katsomaan ruumista varmistuakseen, että se oli olemassa, mutta luultavasti se ei ollut enää sisällä komerossa. Hän huomasi portin pielessä kottikärryt kumollaan. Ne eivät taatusti olleet olleet siinä eilen tai toissapäivänä. Hänen pitäisi käskeä Simon työntää ne jonnekin muualle. Jos ne olisivat siinä vielä kun poliisi kiinnostuisi katoamisesta, ne voisivat herättää ajatuksia, että tänne pihalle oli muutakin kuin koira haudattuna.
Kalle vilkaisi kohti pihan perää, vaikka sinne ei voinutkaan nähdä siitä, missä hän seisoi. Hän ei aikonut mennä lähemmäs. Hän kiertäisi sen paikan kaukaa, mutta käskisi sitä ennen Simon käsitellä maata niin, että se ei näyttäisi vastakaivetulta. Katoaminen ja vastakaivettu maa eivät olleet hyvä yhdistelmä. Ruumis pitäisi siirtää muualle kotipihalta, muuten se löytyisi, mutta taloon olisi jo jäänyt verijäljet.
"Mitä jos vaan soittaisit poliisille ja tunnustaisit? Suomessa ensikertalainen pääsee vähällä", Kalle ehdotti, mutta Simo oli ehdoton.
'
"Mä en sen äijän takia istu päivääkään."
Jossain asioissa (seksissä) Kalle jo pystyi kääntämään Simon pään, mutta ei näköjään vielä murhissa. Hän käänsi katseensa pois pihamaan nurkasta, jota ei voinut nähdä. Syksyiseltä tuntuva viima puhalsi pohjoisesta.
Kuinkakohan nopeasti ruumis alkaisi pukkaamaan horsmaa?
