Title: Sidekickblues
Author: Ginger
Rating: K-12 kyseenalaisuudesta
Paring: Haades/lauma kuolemattomia sieluja, “Piina/Paniikki”, muita viittauksia
Genre: Huumori
Summary: Pätkä Piinan ja Paniikin elämää Haadeksen tahdon varjossa
Disclaimer: Disney omistaa, minä pidän hauskaa
A/N: Halusin kokeilla kirjoittaa jotain vähän erilaista ja hullunkurista… Joidenkin juttujen ymmärtäminen vaatii Kreikan mytologian tuntemista
A/N2: Juuh, ajattelin tulla minäkin vähän täyttämään tätä paikkaa. Joitain kieliseikkoja fiksailin. Piirrettyfikkejä ei koskaan voi olla liikaa.
// Celeporn muokkasi ikärajan K-11 --> K-12 muuttuneiden ikärajakäytäntöjen mukaiseksi.
***
Egoistinen Haades teki työläistensä elämästä ja kuolemasta yhtä Helvettiä. Ei ollut helppoa olla Manalan herran ylin alamainen, alin ylimmäinen, jalkamatto, mattopiiska ja piiskattava. Ei liioin Piina kuin Paniikkikaan ollut valinnut tätä tietä, ei koskaan.
Piinasta piti aikanaan tulla Hefaistoksen oppilas, seppien suojelija ja ikuisen tulen palvelija. Kädentyön jumalan mielestä Piinassa ei kuitenkaan ollut tarpeeksi ainesta - tämän pahansuopuudesta syntyivät ruoste ja kurittomat kipinät. Eikä Hefaistos kieltämättä arvostanut sitäkään, että Piina tökkäsi häntä hehkuvalla metallikepillä sääriin nähdäkseen kuinka korkealle jumalat voivatkaan hypätä.
Paniikki oli menestynyt sinänsä hyvin Hermeksen, jumalten viestinviejän viestinviejänä. Valitettavaa syntyi vain silloin, jos Paniikki ylityöllistettiin kaikilla kirjeillä ja lähetyksillä. Tällöin “Pieni Lentävä” oli aivan hermoromahduksen partaalla, mikä vielä nykypäivänäkin näkyy kaikuna maailman postikonttoreissa, joissa viestit niin ihmeellisesti katoavat. Ei siinä mitään, mutta Paniikki ei lopulta voinut luonteelleen mitään. Zeus karkotti Paniikin Olympokselta sen jälkeen, kun tämä oli tehnyt kolme väärää hälytystä titaanien heräämisestä vain viihdyttääkseen itseään.
Joten siellä he istuivat nyt, Styks-joen rannalla, miettien mikä oikein meni vikaan. Lautturi souti hitaasti, mutta varmasti vastarannalle noutamaan kolikkosilmäisiä sieluja. Piina kallisti pyöreää punaista päätään ja hivutti kätensä lautturin suurelle kirjalle, johon luiseva olento merkitsi jokaisen maksun ja vastarannalle jääneen. Kirjan vieressä lepäsi suuri nahkakukkaro täynnä kultaa, hopeaa ja kuparia. Sen ympärille yritti Piina sormensa saada ja oli onnistumassakin, kun yllättäen kaikui huuto hiljaisuudessa.
“Piina! Paniikki!”
Paniikki kiljaisi kimeästi, juoksi kolmesti itsensä ympäri ja maastoutui sormet suurten silmiensä suojana. Säikähtänyt Piina veti kätensä pois lautturin omaisuudelta ja tarttui häntäänsä. Jos Päällikkö suuttuisi ja kärventäisi heidät jälleen, hänen häntänsä ei enää kestäisi. Joskin Piina voisi aina pudottaa häntänsä ja kasvattaa uuden.
“Tuokaa minulle Penelope! Tai Andromeda! Troijan Helena!”
Paniikki vinkaisi suoristautuessaan. Hän loi tietävän katseen Piinaan.
“Se on aina tuollainen, kun Persefone on äitinsä luona”, Paniikki huokaisi.
“Enää viisi kuukautta jäljellä”, Paniikki laskeskeli.
“Huolestua tarvitsee vasta, kun se haluaa Narcissoksen tai Perseuksen…”, Paniikki jatkoi.
“Uskoitko sitä, kun Atropos sanoi, että tulevaisuudessa ne määrittelevät ihmiset kumppanin mukaan?” Piina pohti heidän kävellessään kohti kuolemattomien sielujen tarhaa.
“Mutta väittihän Atropos myös, että joka taloon tulee sisävessat”, Paniikki tirskahti.
“Hah, mikä vitsi”, Piina säesti.
Kuolemattomien sielujen tarha oli Piinasta ja Paniikista samanaikaisesti hyvinkin kiinnostava, toisaalta karmiva. Ne, jotka muistettiin, elivät ikuisesti. Tavallaan. Aika ajoin jotkut unohtuivat ja katosivat tuonelaan. Toisaalta kaivettiin esiin muinaismuistoja ja unohtuneet palautettiin mieliin, jolloin Piina ja Paniikki joutuivat kuolleiden virralle kalastusretkelle. Uskokaa vain, se ei ollut miellyttävää.
Mikäli tarinoita oli uskominen, olivat kaikki maailman kauneimmat naiset ja miehet kultaisten porttien takana ikuisesti vihreässä puistossa, jossa kasvoi kultaisia omenoita, nymfit ja satyyrit temmelsivät pensaikoissa, kerubit soittivat lyyroja. Puistossa oli aina kaunis päivä, jonka valo sattui Piinan ja Paniikin silmiin poikkeuksetta.
“Kenet meidän pitikään hakea?” Piina mietti raaputtaen leukaansa kynnellään, joka oli terävämpi troijalaisten nuolia.
“Eikö se sen kauneimman naisen taas halunnut”, Paniikki muisteli.
“Vai sittenkin Perseuksen ja Narcissoksen?” Piina mutisi. “Niistä oli puhe…”
“No jos viedään kaikki olennaiset?” Paniikki keksi. “Ota sinä miehet, minä etsin naiset.”
Piina napsautti sormiaan yhteen, jolloin hänen harteilleen ilmestyi ketjuittain kahleita. Paniikki pyöritti näkymätöntä lassoa ilmassa, jolloin hänen ympärilleen kertyi useampi metri kultaista, katkeamatonta rihmaa. Pikku pirut kihisivät metsästyksen innosta ja lähtivät kukin tahoilleen. Kymmenen minuutin päästä he palasivat porteille.
“Keitä sinä sait?” Piina kysyi päästäkseen vertailemaan saaliita.
“Penelope lähti enemmän kuin mielellään, riitelivät taas Odysseuksen kanssa. Ja Helena uhrautui Andromachen puolesta. Andromedaa en viitsinyt häiritä, hänellä ja Perseuksella oli meneillään joku kallioon sidonta-juttu.”
“Mutta tässähän hän on”, Piina ällistyi vetäen Perseusta kahleista.
Jossain kauempana mylvähti hirviö, neito kirkui.
“Nojaa”, Paniikki totesi hartioitaan kohauttaen. “Ja sitten nappasin mukaan Nefertitin, sen Hippolyte-amatsonin… Ja muutama harpyija…”
“Miksi ihmeessä harpyijoita?” Piina ihmetteli katsoen siivekkäitä naisia.
“Pomo on aina ollut masokisti. Löysitkö itse muka parempia?”
“No vakituiset Perseuksen ja Narcissoksen. Akhilleus lähti myös, mutta vain jos ottaisin mukaan Parisin ja Agamemnonin. Ja Odysseus lähti saman riidan takia mukaan kuin Penelopekin.”
Paniikki maiskautti huuliaan ja piiskasi hännällään maata.
“PIIIIIINA! PANIIIIIKKI!”
“Tullaan, teidän autistisuutenne, tullaan!” Piina vastasi huutoon. “Mars sielut, eteenpäin!”
Sieluilla oli harvemmin tarmoa tai halua pistää vastaan. Piina nautti tunteesta, jota aikojen suurimpien sankareiden taluttaminen kahleissa synnytti, Paniikki oli tyytyväinen seikasta “ennemmin ne kuin me”. Hänen paikkansa olivat edelleen aivan hellinä viime kerran jäljiltä. Toivottavasti Manalan Herra piti näkemästään.
Ja tottahan Haades oli tyytyväinen Piinan ja Paniikin oivalluksesta tuoda paikalle kaikki hänen suosikkinsa, joten ensimmäistä kertaa neljäänsataankuuteenkymmeneen kahteen vuoteen he saivat loppuvuorokauden vapaaksi.
“Kuule Piina”, Paniikki aloitti heidän kävellessään Styks-joen rannalle odottamaan lautturia. “Mitä sinä ajattelit tehdä?”
“Ajattelin käydä Theebassa”, Piina kertoi. “Siellä ei ole ollut ainuttakaan kunnon vitsausta viikkoon.”
“Saisinko minä tulla mukaasi?” Paniikki innostui hyppien pienillä paholaisenjaloillaan. “On niin hauskaa katsoa, kun lihava leidi kiljuu juostessaan karkuun mutavyöryä.”
“Käyhän se”, Piina myöntyi ja virnisti taputtaessaan Paniikkia olalle.
“Tästä tulee niin hyvä päivä”, Paniikki kihersi katsellen Piinaa ihaillen.
Hiljaa lipui lautturin vene yli virran. Nyt ei hänen kyydissään ollut kuitenkaan kuolleita vaan hyvinkin ikuisesti elävä kevään tuova neito. Tämän kauniilla kasvoilla leijui pahantuulisuus, sormet puristuivat käsivarsien ympärille tiukkoina. Matkustajasta ei voinut erehtyä, se oli…
“Persefone…”, Paniikin huulilta lipesi.
“Näköjään takatalvi iskee Kreikkaan”, Piina naureskeli.
“Mutta etkö tajua, hän saa Haadeksen kiinni itse teossa, ottaa avioeron ja meitä odottaa iäisyys vielä pahemmassa helvetissä kuin missä me nyt eletään!”
“Piina! Paniikki!” Kuolleiden emännän ääni oli kimakka ja se säikäytti Paniikin niin, että tämä veti päänsä ruumiinsa sisään Piinan pudottaessa häntänsä kuin pakeneva sisilisko. “Olkaa hyödyksi ja käykää sanomassa äidilleni, että hänen on turha pyytää minua luokseen vähään aikaan. Nyt, missä mieheni on…?”
Neito laahusti pois.
“Mitä me nyt tehdään, mitä me nyt tehdään, mitä me nyt tehdään?!” Paniikki inisi nimensä mukaisessa mielentilassa. “Me kuollaan niiden ristituleen.”
“Siis JOS jäädään ristituleen”, Piina painotti ja vinkkasi Paniikkia hyppäämään kanssaan lautturin paattiin.
“Jos, jos on hyvä”, Paniikki vahvisti järsien sormiaan. “Mitä luulet, onkohan Pohjoisen Valhalassa tilaa pikkupiruille?”
***