Kiva kuulla, että vieläkin maistuu!
Tungin tässä juuri osaa luvuista fanficpataan (jei, se toimii sittenkin!) ja lueskelin samalla, mitä sitä onkaan tullut kirjoitettua. En muistanut itsekään, mitä olin raapustellut ja tässä saa mukavasti uudestaan jutusta kiinni.
FFVII-maailmassa on niin hurjan vähän naishahmoja - vielä sellaisia, jotka eivät ärsyttäisi jollain tapaa - joten varsinkin kyseiselle hopeahapselle oli paljon helpompaa kehittää joku ihan peruskuvion ulkopuolinen vastakappale. Ja kun juoni seuraa Crisis Coren juonta äärimmäisen tarkasti, niin huomasin jossain vaiheessa kehittäneeni sellaisen what if- kuvion. CC kuitenkin kerrotaan Zackin näkökulmasta, joten miksi ei...?
Saan raivareita perinteisistä Mary Sue- tyypeistä ja olen tehnyt parhaani, ettei sellaisia piirteitä esiintyisi minun hahmoissani. Toivon mukaan se onnistuu jatkossakin.
Mutta asiaan.
Luku 4. - TurkitSephiroth istui työpöytänsä ääressä ja hänen vasemman kätensä pikkusormi naputteli keveästi mapin reunaa. Se oli ainut ulkoisesti havaittava merkki siitä, että kenraali teki ajatustyötä. Muuten hän oli yhtä nukkemaisen ilmeetön ja eleetön kuten muulloinkin. Sephiroth tuijotti kansioita edessään, mutta hänen ajatuksensa olivat muualla.
Useamman minuutin kuluttua hän kirjoitti nimensä raportin alareunaan, juuri sille varattuun kohtaan. Hän siirsi kansion vasemmalle puolelleen, käsiteltyjen papereiden pinoon. Työtahti oli kenraalille tyrmistyttävän hidas. Käsi ojentui ottamaan huomattavasti korkeammasta pinosta uuden kansion tarkasteluun, mutta liike jäi kesken. Sephiroth puuskahti ja kääntyi tuolillaan katsomaan ikkunansa ulkopuolella leviävää Midgaria.
Shin-Ran rakennus oli täysin keskellä kaupunkia, missä se dominoi koko Midgaria. Muu kaupunki oli kehittynyt pilvenpiirtäjän ympärille säännöllisen ympyrän muotoon, mikä puolestaan jakautui kahdeksaan sektoriin makoreaktorien mukaan. Kehän ympärille levittäytyi Midgarin vähäosaisimpien asumukset. Slummien asukkailla ei ollut joko mahdollisuutta tai varaa elää kehän sisällä. Midgar oli ainaisen pimeyden vallassa, johtuen todennäköisesti reaktoreiden toiminnasta. Tavallinen päivänvalo, tai sininen taivas ei koskaan yltänyt kaupunkiin asti.
”Tuolla jossain...” Sephiroth mutisi ja risti kädet rinnalleen. Hän tuijotti vielä hetken makoreaktorien vihreää hehkua ja kaupungin himmeiden valojen rikkomaa pimeyttä, kääntyäkseen sitten takaisin työnsä puoleen. Kenraali ei kuitenkaan jatkanut lomakepinon läpikäymistä, vaan avasi tietokoneen. Mustien hansikkaiden peittämät sormet näpyttelivät ruudulle yhden ainoan sanan ja Sephiroth painoi haun käyntiin. Shinran tietokanta ei tuottanut mitään tulosta, joten hän siirtyi hakemaan yleisestä verkosta.
Sinulla on 38 206 hakutulosta. Haluatko tarkentaa hakuasi? Kone ilmoitti ja kenraalin hopeisten kulmien väliin ilmestyi ryppy. Sephiroth yritti vielä joitain tarkennettuja hakuja, mutta parhaimmillaan sai silti hieman yli kaksituhatta vaihtoehtoa.
”Ajanhukkaa!” Kenraali äsähti, nappasi pinon päällimmäisen mapin käsiinsä ja paneutui takaisin töihinsä. Kymmenen hyväksytyn raportin jälkeen ja syötettyään silppuriin Hojon yleisen tiedonannon hänen terveydentilastaan, Sephiroth aloitti oman selontekonsa laatimisen Shin-Ran toimitusjohtajalle. Hän pääsi kokonaiset neljä lausetta eteenpäin kunnes totesi, ettei siitä tulisi nyt mitään. Hän tallensi pohjan, sulki tiedoston ja avasi sitten sähköpostinsa. Pieni tyytyväinen hymy karehti hetken Sephirothin suupielessä hänen klikatessaan ”lähetä”- kuvaketta. Nyt saisi rauhassa keskittyä töihin. Turkit eivät koskaan epäonnistuneet.
Tseng tuijotti juuri saamansa sähköpostia. Hän epäili kyseessä olevan jokin erehdys ja lähetti välittömästi Sephirothille tiedustelun tehtävän tarpeellisuudesta.
Onko tämä vitsi? Viestissä kysyttiin.
Sähköposti ilmoitti välittömästi vastauksesta, missä Sephiroth totesi varsin ykskantaan tarvitsevansa tietoja mahdollisimman nopeasti ja ettei vitsaillut koskaan. Tseng pudisti päätään, tulosti saamansa ensimmäisen viestin ja pudisti uudestaan päätään.
”Hän ei voi olla tosissaan.”
”Tseng, yo! Mikä se on?” Ovensuusta kuului.
”Uusin tehtävänne”, Turkien johtaja totesi jo pitkään hänen hermoilleen käyneelle alaiselleen. Toimistosta tuskin löytyi enää yhtään klemmaria, jota ei olisi huolellisesti taiteltu auki, eikä askarreltu jotain kummallista. Poikien olikin oikeastaan aika joutua kenttätöihin.
**
Minea istui täpötäydessä lounaskuppilan pöydässä ja mutusteli hieman poissaolevana nuudeleitaan. Hän oli saanut kuukausi takaperin töitä eräästä pienestä kirjanpitofirmasta ja oli kotiutunut Midgariin jo kohtuullisen hyvin. Ainainen pimeys häiritsi hieman häntä, mutta hänelle oli vakuutettu jo monelta taholta, että siihen tottuisi pian. Minea asui edelleen serkkunsa Surin luona ja naiset olivat todenneet asioiden olevan ihan mukavasti, kun vuokra jaettiin kahteen pekkaan.
”Mitä sinä mietit?” Irie, Minean työkaveri kysyi pöydän toiselta puolelta. He istuivat konttorissa vierekkäisillä paikoilla ja olivat tutustuneet työn lomassa.
”Yhtä tyyppiä.”
”Joko sinä ehdit jo löytää jonkun? Minä olen asunut täällä jo kaksi vuotta, enkä vieläkään ole törmännyt keneenkään sopivaan.”
”En minä ketään ole löytänyt. Oli vain sellainen nopea juttu.”
Irie nyökkäsi ymmärtäväisesti.
”Etkä saa sitä tyyppiä nyt mielestäsi?”
”En. Sitä vaan törmää koko ajan asioihin, mistä sitä ihmistä tulee ajatelleeksi”, Minea sanoi ja vilkaisi ulkona ajavaa autoa, jonka kyljessä oli Shin-Ran logo. Sephirothin nimeen, kasvoihin, SOLDIERiin ja sellaisiin asioihin oli mahdoton olla törmäämättä Midgarissa.
”No kerro nyt vähän enemmän siitä tyypistä? Millainen hän oli tai minkä näköinen?” Irie uteli.
”Sellainen pitkä ja hyvännäköinen. Semmoinen, mitä kaikki naiset varmasti kuolaavat”, Minea naurahti.
”Oijoi!”
”Upea kroppakin vielä.”
”Kuulostaa namilta.”
”Mmmhm.”
”Missä te tapasitte?”
”Vähän niinkuin jatkoilla”, Minea sanoi yrittäen olla paljastamatta vähintäänkin erikoista tutustumistaan Sephirothiin.
”Anna, kun arvaan. Se mies puhui sinulle ihania, kunnes olit aivan lääpälläsi ja kaikki ne ihanat sanat kiertävät vieläkin päässäsi?”
”Ei hän kyllä mitään puheliasta sorttia ollut”, Minea pohti. ”Minusta tuntui siltä, että hän olisi sulkeutunut omaan kuoreensa. Tiedätkö, sellainen pohjimmiltaan todella yksinäinen ihminen, muttei kuitenkaan ole valmis päästämään ketään lähelleen. Ehkä se johtuu hänen maineestaankin, ja siitä miten ihmiset suhtautuvat häneen...”
”Onko se joku, jonka minä tunnen?” Irie kysyi.
”En usko.”
”Joku kovinkin tunnettu tyyppi?”
”Eeeehkä”, Minea naurahti ja päätti jättää asian sikseen. Kukaan ei uskoisi hänellä olleen vipinää Sephirothin kanssa ja vaikka uskoisikin, niin Minea ei halunnut puhua asiasta enempää. Kenraali ei myöskään vaikuttanut sellaiselta ihmiseltä, joka arvostaisi yksityisasioidensa riepottelua keltaisessa lehdistössä. Minean serkku, Suri, oli ollut kummallisen hiljainen sen illan jälkeen, eikä ollut hehkutellut asiaa tapansa mukaan kaikille, jotka suinkin jaksaisivat kuunnella. Ehkä serkkua risoi se, että Minean kohdalle oli osunut suurempi sankari kuin Genesis, eikä hänen ollut tarvinnut jakaa miestä muiden kanssa. Eikä Genesis ollut soittanut, vaikka Suri oli jättänyt miehelle puhelinnumeronsa.
Irie ehdotteli lukuisia tunnettuja nimiä yrittäessään saada mysteerisen miehen identiteettiä selville, mutta kaikki menivät hienosti harhaan. Minea nauroi ja pudisteli päätään toinen toistaan päättömämmille vaihtoehdoille.
”Rufus Shinra?”
”No ei todellakaan!” Minea kikatti. ”Et sitten yhtään epätodennäköisempää vaihtoehtoa voinut keksiä?”
Irie oli aikeissa ehdottaa vielä jotakin, mikä Mineasta kammottavasti näytti alkavan S-kirjaimella, mutta ystävättären ilme muuttuikin jännittyneeksi kesken lauseen. Hän kumartui pöydän pintaa vasten ja vinkkasi sormealla Mineaa lähemmäksi.
”Älä katso nyt, mutta huomasin juuri yhden tyypin!”
”Niin?” Minea sanoi ja yritti kääntää päätään.
”Älä katso vielä!”
”Okei.”
”Tuo sama tyyppi on käynyt ainakin viikon verran samaan aikaan meidän kanssamme lounaalla ja vilkuilee välillä tännepäin”, Irie supisi innostuneesti.
”Kuka?” Minea kysyi ja kääntyi katsomaan taakseen. Hänen katseensa haravoi aterioivia ihmisiä ja pysähtyi aina hetkeksi johonkin nuorehkoon mieheen, jonka arveli kenties olevan Irien mielenkiinnon kohde.
”Tuo tyyppi ikkunapöydässä. Musta puku ja punaiset hiukset ponnarilla.”
”Niinpä muuten onkin”, Minea totesi vilkaistessaan ikkunapöytään ja muisti kiinnittäneensä jo aiemmin huomiota miehen poskipäihin tatuoituihin puolikuun muotoisiin punaisiin kuvioihin – oliko se ollut jo edellisenä tiistaina? Miehellä oli todella kirkkaanpunaiset, sekaiset hiukset ja aurinkolasit työnnettyinä otsalle. Väri oli takuulla purkista kotoisin, sillä kenelläkään ei voinut olla tuollaista väriä luonnostaan. Miehen päällä oli musta puku, joka oli puettu varsin rennosti päälle. Valkoinen paita roikkui housujen päällä ja pari ylimmäistä nappiakin oli auki. Kravatista ei ollut tietoakaan.
Punapäätä vastapäätä istui lehteä lukemassa mustaan pukuun, kravattiin ja valkoiseen paitaan sonnustautunut musta kalju mies, jolla oli sisälläkin aurinkolasit päässä. Punapäinen mies oli hontelo, mutta pitkä hippiäinen verrattuna gorillamaiseen mieheen. Kalju aurinkolasimies näytti jatkuvasti hieman pahantuuliselta ja punapää rakensi parhaillaan hammastikuista ja ranskalaisista perunoista tornia lautaselleen.
”Aika söpö omalla tavallaan”, Irie sanoi, kun Minea käänsi päänsä takaisin ja kohtasi ystävänsä kasvot. Minea purskahti nauruun ja oli tönäistä vesilasinsa nurin. Irie oli varsin epätoivoinen sinkku jos viehättyi miehestä, joka leikki keskittyneesti ruoallaan.
”Mahtaisikohan olla kiinnostunut minusta?” Irie pohti kuiskien.
”Mene kysymään.”
Irie nosti käden Minean suun eteen ja pudisti kiivaasti päätään. Asia jäi sikseen ja naiset lähtivät takaisin töihin. Tapahtunut jätti kuitenkin Minealle etäisesti epämiellyttävän olon, minkä hän puski tunnollisesti päästään pois. Tunne kuitenkin palasi, kun hän huomasi samat miehet työmatkansa varrella. He istuivat autossa ja kalju mies puhui puhelimeen. Toisen kerran Minea huomasi heidät lounastauollaan. Vaikka Irie oli vastustanut uutta ravintolavalintaa, miehet tulivat sinnekin hänen suunnattomaksi riemukseen. Kun kirkkaanpunaiset hiukset oli kerran huomannut, niitä oli vaikea olla huomaamatta uudestaan. Minea pohti, mitä oikein oli tekeillä.
**
Tseng laski litteän valkoisen kansion Sephirothin pöydälle.
”Tässä pitäisi olla kattavat tiedot haluamistasi asioista.”
”Hyvä”, Sephiroth totesi pöydän toiselta puolelta. Hän otti kansion käsiinsä ja avasi kansilehden. Tseng seisoi edelleen pöydän edes ja kenraali nosti katseensa tekstistä. ”Niin?”
”Saanko kysyä, miksi teimme tämän tarkkailun? Reno ja Rude seurasivat kohdetta viikkoja, eivätkä löytäneet mitään hälyttävää. Ei mitään, minkä perusteella häntä voitaisiin epäillä Shin-Ran vastaisesta toiminnasta, sabotaasista tai terroristikontakteista. Kohde on täysin puhdas.”
Sephiroth laski kansion pöydälle, nojasi kyynärpäänsä pöytään ja taivutti sormenpäänsä yhteen.
”Kiitän mielipiteesi jakamisesta, Tseng. Se otetaan huomioon, kun käsittelen asiaa tarkemmin.” Kenraali tuijotti mustahiuksista wutai-miestä ja Tseng käänsi nopeasti katseensa turkoosien silmien tieltä. ”Voit mennä”, Sephiroth sanoi ja Turkien johtaja poistui huoneesta. Kenraali nosti kansion uudestaan käsiinsä ja perehtyi selonteon yksityiskohtiin.
TBC
