Kirjoittaja Aihe: Vieraita Simpukkamökissä, Bill/Fleur, K-12 Romanttinen draama  (Luettu 3870 kertaa)

Poissa Fiorella

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 1078
  • Hyvän tuulen kotisatama
Nimi: Vieraita Simpukkamökissä
Kirjoittaja: Fiorella
Tyylilaji: Lempeä draama / romanttinen huumori
Paritukset: Bill/Fleur
Ikäsuositus: K-12
Vastuuvapautus: Rowling omistaa kirjat henkilöineen, minä vain vilkkaan mielikuvituksen ja joutilasta aikaa kirjoittaa.
Yhteenveto: Simpukkamökki tuntuu joskus liiankin täydeltä.
Lukijalle:  Osallistuu Weasleyn perhepotretti –haasteeseen aiheilla Bill ja syksy sekä Het10-haasteeseen.


Vieraita Simpukkamökissä


”Vihdoinkin kahden!” kuiskasi Fleur hartaana. Bill tyytyi nyökkäämään ja veti nuorikkonsa lähemmäs paljasta rintakehäänsä yltääkseen suutelemaan häntä. Mutta tuo täydellinen suppusuu ei ollutkaan vielä sanonut kaikkea sanottavaansa vaan vetäytyi pikaisen suukon jälkeen keskusteluetäisyydelle.
”Voitko kuvitella, että Muriel-tädilläsi oli otsaa majoittua tänne, sillä naurettavalla verukkeella, että  ` än pelkäsi yksin siinä kartanossaan? Pahoja unia muka! Kuka ei näkisi painajaisia tänä `irveänä aikana?”
”Ja vielä saman tien sinun vanhempiesi lähdettyä”, myönsi Bill vetäen vaivihkaa vaimonsa lähemmäs.
”Vaikka rakastankin `eitä kaikkia, koko elokuu sai minut kyllä muistamaan, miksi muutin pois kotoa..”
”Porttiavainta Ranskaan oli hankala järjestää siinä tilanteessa”, puolusteli Bill appivanhempiaan diplomaattisesti. Fleur suki sormillaan hänen pitkäksi venähtänyttä tukkaansa ja huokaisi teatraalisesti.

”Ja kuin ei siinä olisi ollut kylliksi, sinun äitisi oli päästävä tarkistamaan omin silmin, millainen emäntä `änen kallisarvoisella esikoispojallaan on uudessa kodissaan!”
”Äitihän viipyi vain viikon”, puolusteli Bill. Hän oli edelleen äitinsä lempilapsi. ”Ja hänhän auttoi paljon. Ihan niin kuin sinunkin äitisi.”
”Ihan kuin en osaisi laittaa ruokaa ja järjestää omia kaappejani itsekin! Ja jouduimme karkaamaan rantaan saadaksemme olla sekunninkaan kahden kesken!” Fleur alkoi tuohtua jo sitä muistellessaan. ”Ja silloinkin Gabrielle tunki mukaan!”

”Siskosi on hätkähdyttävä näky bikineissä, hän ei ole pikkulapsi enää”, muistutti Bill nostaessaan Fleurin kevyesti syliinsä sängylle. ”Eipä ihme, että Fred ja George halusivat viettää täällä kaikki lomansa.”
”Kuin myös Lee Jordan”, lisäsi Fleur hieman kitkerästi, mutta asettui kuitenkin mukavasti hajareisin Billin lanteille.
”Hei, ne kolme ovat erottamattomat ystävykset”, makuulle kallistunut Bill vetosi. ”Se nyt oli ihan ennustettavissa.”
”Ja jäivät yöksi joka viikonlopuksi!”
”Ole nyt reilu, Fleur, eiväthän he sellaisessa kunnossa olisi voineet minnekään ilmiintyä, tiedä minne olisivat vielä päätyneet”, puolustautui Bill, jolla suoraan sanoen oli ollut varsin hauskaa itselläänkin kyseisissä illanvietoissa.

”Ja sinä olet aina töissä…”
”Täytyyhän minun tienata meidän leipämme”, Bill vastasi lempeästi, mutta Fleur oli päässyt vauhtiin eikä aikonut heti lopettaa. Hän nojautui Billin paljaan rintakehän ylle ja naputti häntä rintalastaan kynnellä, joka olisi miehen mielestä saanut olla hieman tylpempikin.
”Ja juuri kun näytti siltä, että saisimme viimein olla kahden kesken edes sinun lomaviikkosi ajan, Charlie ilmestyi paikalle eikä lähtenyt kulumallakaan!”
”Kuules, vaimo hyvä, mehän näimme Charlien viimeksi häissämme!” Bill jätti viisaasti mainitsematta, kuinka mukavaa hänestä oli ollut viettää aikaa läheisimmän veljensä kanssa. Billistä alkoi vaikuttaa siltä, että Fleur ei ollutkaan jakanut tätä tunnetta, vaikka oli ilomielin valmistanut ateriaksi jokaisen kalan, jonka he olivat tuntikausia kestäneillä onkireissuillaan onnistuneet pyytämään.

Fleur huokasi ja kiepsahti kyljelleen sängylle selin Billiin.
”Sinun sukusi on täällä kaiken aikaa. Koko ajan joku estää meitä läsnäolollaan. Ei tietoakaan kuherruskuukaudesta, josta `aaveilimme!”
 Bill kiertyi suojaavasti hänen ympärilleen ja pujotti kätensä paidan reunan sisään, silittämään Fleurin silkkinukkaista vatsaa.
”Eihän meillä mikään kiire ole. Syksy on kulunut vähän alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen, mutta ainahan me halusimme, että kotimme ovet olisivat avoinna ystävillemme.”
”Olet oikeassa, Bill”, kuiskasi Fleur silmät kyyneltyen. ”Olen kai itsekäs, kun `aluaisin viettää tämän ajan kanssasi kahdestaan. Mutta nyt on sota ja kaikki mullin mallin, meillä sentään on vielä koti jota jakaa `eillekin.”
”Sovitaan niin, että vietetään loppuvuosi kahdestaan. Kyllä kaikki ymmärtävät, kun sanomme heille miten asia on.”
”Tekisitkö niin vuokseni?” nyyhkäisi Fleur. Hän kurotti suutelemaan miestään, joka käänsi hänet selälleen ja asettautui mukavasti kyynärpäidensä varaan hänen ylleen.
”Koska tahansa, rakkaani”, lupasi Bill vakaasti, ja Fleurin niiskutus muuttui kikatteluksi kun Bill työnsi hänen paitansa korkeammalle ja suukotti häntä rintojen väliin.

Fleur rimpuili irti puserostaan ja kiersi pitkät säärensä Billin lanteille kiskoen miestä lähemmäs itseään. Billin pitkät punaiset suortuvat hipoivat kutitellen Fleurin rintoja heidän suudellessaan yhä kiihkeämmin. Fleur kiemurteli hänen allaan innokkaana ja viehättävämpänä kuin koskaan, ja Bill riemuitsi mielessään tajutessaan, että heillä todellakin oli aikaa, koko ilta, koko yö, koko seuraava päiväkin – jotain aivan muuta kuin ne hätäiset, hiljaisuudessa ja salassa vaihdetut hellyydenosoitukset joita he olivat pakon sanelemina harrastaneet tähänastisen yhteiselonsa ajan.

Bill upotti kätensä Fleurin silkoisiin kutreihin ja suuteli häntä uudelleen, mutta Fleur oli jähmettynyt aloilleen. Bill kohottautui hämmentyneenä.
”Mitä nyt?” hän ihmetteli. Fleur kallisti päätään kuunnellakseen tarkemmin.
”Oliko tuo tosiaan koputus ovella, vai kuulenko omiani?”
”Tuuli se vain on”, mumisi Bill ja painautui jälleen vaimonsa suloista pehmeyttä kohti, mutta Fleur tuuppi hänet pois päältään.
”Joku siellä on, ihan selvästi joku `uutaa nimeäsi.”
”Toivoin että se olisit ollut sinä”, vitsaili Bill, mutta Fleur kiskoi jo paitaa takaisin ylleen. Huokaisten hän nousi itsekin jaloilleen.
”Jos se on joku meidän porukoista, käsken sen painua kuuseen”, Bill murisi itsekseen seuratessaan Fleuria ovelle. ”Tämä menee jo naurettavaksi…”

Simpukkamökin kynnyksellä värjötteli surkeana pitkä, lysyharteinen olento.
”Ron! Mikä hätänä? Missä `Arry ja `Ermione ovat?” säikähti Fleur.
”En tahdo puhua siitä”, mutisi Ron. ”Saanko tulla sisään, täällä on hurjan kylmä.”
Fleur ja Bill katsoivat hyytävän syyssateen piiskaamaa hahmoa, jolla oli yllään ainoastaan kevyet farkut ja nuhjuinen ruskea villapaita. Sitten he katsoivat toisiinsa.

”Tervetuloa”, he kutsuivat yhteen ääneen, vetäen tulokkaan pienen mökkinsä kodikkaaseen lämpöön.

~ * ~ * ~
« Viimeksi muokattu: 06-08-2012, 21:40:29 kirjoittanut malla »

Lizlego

  • Vieras
LOL! Aika ihana! Fleur on pettynyt, kun ei saa viettää laatuaikaa Billin kanssa, kun sukulaiset hääräävät jatkuvasti ympärillä ja missään saa rauhaa ja Bill yrittää kovasti rauhoitella. Haha, toi kuulostaa aika tavalla joiltakin parisuhteilta joita on päässyt itse seuraamaan. Aina se on vähän sovittelua ja sitten sovitaan jotain ja tässäkin se sovittu heti rikkoontuu, kun eihän sitä nyt voi sanoa hädässä oleville läheisilleen, että nyt ei käy. No toivottavasti ne sentään jossain vaiheessa saa omaakin rauhaa.  :)

Poissa Fiorella

  • viilee tyyppi
  • Viestejä: 1078
  • Hyvän tuulen kotisatama
Hih, niinhän niille kävi. Jotain tämänsuuntaista on ollut mielessä kirjoittaa siitä asti kun seiskakirjaa luki ja mietti, miten siellä nuorenparin riesana on kaiken aikaa joku loisimassa, vaikka niiden pitäisi saada viettää kuherruskuukauttaan. ;)

Itse asiassa tästä jäi salainen kaipaus kirjoittaa niille vähän omaakin aikaa.

Kiitos kommentoinnista, Liz, teit minut sillä hyvälle mielelle vaikka vastaankin hiukan myöhässä. :)