Otsikko: Suurenmoiset mahdollisuudet
Kirjoittaja: Minä
Genre: Ääliöhuumori
Ikäraja: K-12
Paritus: Vihjeitä monesta, mutta ei yhtäkään ei kuvata
Yhteenveto: Edward menee Volterraan tapattamaan itseään, mutta tapaaminen ei suju ihan sillä tavoin kuin hän olisi toivonut.
A/N: New Moon-leffa antoi mulle varsin kyseenalaisen inspiraation.
Aron POV
Suuri sääli, että Edward on niin itsetuhoinen. Meillä olisi todella käyttöä hänelle... monenlaistakin käyttöä. Esimerkiksi Marcuksella on aina ollut tapana ...
"Oletteko jo päättäneet?" Edward kysyy, vaikka turhaan. Hän tietää sen jo. Kovin kätevää. Jos hän vain ymmärtäisi, miten monella tavalla sellaista lahjaa voisi käyttää. Ajatella, että hän on tuhlannut lahjansa rakastumalla tyttöön, jonka ajatuksia hän ei voi lukea.
"Et ole ensimmäinen, joka on ajatellut, että se olisi kätevää jopa itsetyydytyksessä", hän sanoo elämäänsä kyllästyneen äänellä. Tiedän, mitä hän tarkoittaa. Luin hänen ajatuksensa ja jopa vanha ystäväni Carlisle on sitä mieltä, että etäkuuntelussa on kiihottavat puolensa. Totta se on. Voin katsella salaisista seinänraoista esimerkiksi Demetrin ja Heidin keskinäistä peliä, mutta se ei ole aivan niin tyydyttävää kuin jos samalla tietäisi heidän ajatuksensakin eikä vasta jälkikäteen. Se olisi täydellistä niin henkisesti kuin fyysisestikin.
"Luulin, että käyttäisimme hänen kykyjään tulevaisuuden sodankäynneissä emmekä seksissä", Caius huomauttaa pettyneenä eikä se ole ihme. Hän ei vaivaudu miettimään toisten ajatuksia ja seksiäkin hän harrastaa aina samassa asennossa ja samat aatteet päässään: sotaa, rintoja, sotaa, rintoja! Hänen onnekseen Athenodoran päässä liikkuu yleensä vielä vähemmän: kovempaa, kovempaa, kovempaa!
"Edwardin lahja on monipuolinen. Siitä riittää moneksi. Oletko varma, ettet liittyisi meihin, Edward?" Koskaan ei ole myöhäistä kysyä, vaikka hän on yhtä itsepäinen kuin Carlisle. Tosin Carlisle oli loppujen lopuksi helppo taivuttaa ruoskaleikkeihin... Ah, saadapa taas hänen ruoskastaan...!
"Ei!" Edward parahtaa ja järkytys korvaa kyllästymisen. Ehkä vielä on toivoa, jos hän jaksaa järkyttyä. Niin, ehkä hänestä voisi vielä olla...
"Voisimme aina pakottaa hänet jäämään", Caius toteaa aina niin rationaalisena, enkä voi kieltää, ettei Edwardin pakottaminen saattaisi kuulostaa ihan hyvältä, mutta tuskin hän kokisi sitä kovin mielellään.
"Totta, en kokisi sitä mielelläni."
Harmillista.
"Mitä sitten kokisit hyvällä? Volterrassa on paljon iloja, joita sopii katsella. Joihinkin sopii myös koskea", minä vastaan. Eihän vampyyrimiehen miellyttäminen voi olla kovin vaikea tehtävä. Edward kiihottuu kauneudesta kuten useimmat miehet, mutta korostaa ääneen sielullisuuttaan kuten meistä useimmat. Hän pitää nuorista tytöistä, neitseellisestä viattomuudesta, hellyydestä... Jane ei siis tule kysymykseenkään. Jos Edward todella on enemmän ihmisten perään kuten näyttää, Gianna ehkä... tosin hänessä taas ei ole mitään neitseellistä. Ongelmallista.
"En muuta mieltäni eikä tuo tule ikinä toimimaan." Hän pudistaa päätään. "Helpointa olisi vain antaa mitä pyydän."
Helpointa olisi vain pakottaa hänet kuten Caius sanoo, mutta me emme toimi niin. Emme ainakaan mielellämme emmekä turhan usein. Maineemme kärsisi. Mutta tällä hetkellä tilanteesta kärsii vain... mieleni.
"Jospa me tekisimme yksinkertaisen sopimuksen. Sinä annat, mitä minä haluan ja sitten minä annan mitä sinä haluat."
"Mitä sinä sitten haluat?" Hän näyttää hieman epäluuloiselta. Hänellä on tietenkin syynsä. Ajatukseni eivät ole olleet aivan puhtoiset, ja viimeksi kun hän itse yritti sopimusta veljiensä kanssa, he halusivat...
"Älä muistuta siitä. Jos haluat jotain sellaista, unohda koko juttu."
Todellakin harmi. Hän on niin vihainen, että Caiuskin jää melkein toiseksi, eikä mikään ole sen parempaa kuin vihaisen miehen seura ellei ota lukuun kylpylällistä kiukkuisia ihmissusia, joita on mahdotonta hallita. Hmm... Caius ei koskaan toivu siitä vaan tahtoo tappaa ne kaikki. Ehkä ei olisi pitänyt tuoda niitä Volterraan. Harmillista. Niitä voisi oikeastaan vielä kokeilla... kesyttää.
"Unohdetaan vaan koko juttu! Minä menen kotiini ja keksin uuden tavan päästä hengestäni", Edward sanoo kiireesti ja hänen päätöksensä ilahduttaa minua kummasti. Ei tietenkään päätös lähteä ja olla hyväksymättä sopimusta, mutta päätös pysyä hengissä edes kotiin asti, ja kuka nyt kotona itsensä tappaisi? Toivo ei siis tosiaankaan ole mennyttä. Hmm..
"Hyvä päätös, vaikka on surullista, ettet jää luoksemme! Sanohan Carlislelle, siskoillesi ja veljillesi terveisiä ja toivota heidät kaikki tervetulleiksi vierailulle Volterraan!" Jo puhuessani ajatukseni ovat toisaalla, toisessa mahdollisuudessa. Jos meillä olisi Edwardin sisar Alice käytössämme, voisimme nähdä tulevaisuuteen ja se helpottaisi vaikeuksien ennakointia, mutta sitä voisi käyttää toisinkin. Hänen avullaan kaikesta voisi nauttia sekä etu - että jälkikäteen. Olisi suurenmoista voida nähdä ennakolta pitääkö Sulpicia uusista leluistaan vai onko hän jälleen kerran sitä mieltä, että minun pitäisi työntää ne... Mutta itse asiassa hän on ollut niissä asioissa aivan oikeassa. Siellä ne ainakin ovat tuntuneet olevan hyvin oikeassa paikassa. Kiehtovaa.
"Öh... toki kerron heille terveisiä. Näkemiin!"
"Kunnes taas tapaamme, ystäväiseni."
