Miehuuskoe
Ikäraja: K-12 biologisten lisääntymistermien vuoksi
Tyylilaji: Spekulatiivinen fiktio, uskonnollinen eläinparodia
Varoitukset: Jos ahdistut uskonasioiden irvailusta, älä jatka tämän pidemmälle!
Tekijän anteeksipyyntö: sulo-täti tonkii kovalevyään. Anteeksi floodaus
Tarina perustuu tositapahtumiin: Koiran ja Siilin taistelu oli toistuva ilmiö mummolassa. Samoin siilien biologiaan liittyvät viittaukset ovat totisinta totta. Siili on sangen
outo elukka.
// Celeporn muokkasi ikärajan K-11 --> K-12 uuden käytännön mukaisestiMiehuuskoe”But the hedgehog can never be buggered at all.”
Terry Pratchett
Että pitää herätä melkein kuolleista kustakseen. Käyttää viimeisetkin rasvakerrokset, lämmetä kylmännihkeästä lehtikasasta keskellä talvea tikistämään kuonat pellolle ja sitten taas kohti tiedottomuutta – kunnes luonto jälleen huutelee sisuksista. Ja tätä puolet elämästä. On se velmua, siilinä. Kun selviää ensimmäisestä horroksesta hengissä, voikin juoksennella toukokuisella pellolla sukuelimet holtittomasti pullottaen ja kuolata itsensä kosteaksi. Ja sitten syksyllä, sitten on tosi edessä.
Huumonen oli ollut siilien jumalana jo kymmenen vuotta. Ja Koira, sillä se vasta hankala virka olikin. Puolikuurona, linkuttavana sen piti vääntäytyä keskellä yötä edustamaan ikiaikaista tahoa, jolta vuosituhansien kuluessa oli viety milloin tulta, milloin tietoa, ja vielä saada siinä tohinassa piikkejä kirsuunsa. Mutta se kuului asioiden luonnolliseen järjestykseen ja siihen seuraavakin Koira saisi aikanaan tottua. Eikä sitä kestänyt kuin elokuun. Sen jälkeen ei ulina enää keskeyttänyt Huumosen lammasparaatia.
Ne tulivat aina viinimarjapuskien takaa, kyhjöttivät oksien varjossa kun Valittu kulki viimeiset yksinäiset metrit ennen Aitausta. Siellä odotti Kuppi, reunoillaan herkullisia ruuantähteitä, mutta Syöminen ei ollut helppo tehtävä. Onnellinen se siili, joka sai jälkeläistensä onneksi napattua yhdenkään suupalan Koiran edestä! Sillä Koira oli kammottava vihollinen, talven ja unen kuningas, pakkasen hampaat ja kosteiden öiden kauhu!
Voi sitä siiliä, joka ei sähisten kiertynyt palloksi kuten esiäidit opettivat. Koiraa vastaan ei auttanut sähinä, ei sylkeminen eikä tuhahtelu: Koira oli lahjomaton. Mutta jos kestit hetken rähinää ja Koiran hapokasta virtsaa, saapui vapahtaja Huumonen ämpärin kanssa hakemaan urhean kokelaan pois. Koe oli kestetty, jäljellä enää Killuminen yksinäisenä aamunkoittoon saakka.
Siellä Koiran kostolta haiseva siili sitten kökötti punaisessa muoviämpärissä, koukusta kuistin katossa miettimässä, näkikö kukaan että ruokakuppi jäi vain haaveeksi. Mitähän ne sanoisivat aamulla? Oliko pesueen talvipesät nyt menetetty? Oliko siinä sittenkin lehtiä välissä, kyllähän sitä osaisi koiranmakkaraa kuvailla?
Oliko eilinenkään kokelas maistellut mitään, kunhan kehui?
Ja mitä oli ennen ensimmäistä Koiraa, Huumosta? Siilihän oli elävä fossiili, eikö?
Jos vain ylittäisi Ison Tien ja haistattaisi laktoosittomat maitojuomat perimätavoille. Elettiin kai sitä ennenkin, ennen tuontijumalia.