Nimi: Kesäpäivän lämpö
Kirjoittaja: zilah
Fandom: Sherlock Holmes
Henkilöt: Sherlock Holmes/Dr. Watson
Lajityyppi: Ihan puhdasta siirappia tämä on
Ikärajavaroitus: K-16
Vastuuvapaus: Minen omista kumpaakaan näistä charmikkaista herrasmiehistä, pahus sentään. He kuuluvat Sir Arthur Conan Doylelle. Mutta leikkiminen heillä on sentään sallittua, onhan?
Varoitukset: Slashia, seksiä, täyslaidallinen siirappia
Kirjoittajan alkusanat: Eipä tällä ficillä mitään syvempää tarkoitusta ole. Helle on pehmentänyt pääni ja tahdoin kirjoittaa nämä ihanaiset miehet kesätunnelmiin. Ficci on kirjoitettu Finin
Genrehaasteeseen.
Ja toki tiedän varsin hyvin, että Watsonin sotavamma oli olkapäässä eikä jalassa, mutta juonen kannalta oli pakko käyttää hiukan taiteilijan vapautta. Antanette sen minulle anteeksi.
Yhteenveto: Watson on onnellinen saatuaan vihdoin Holmesin vakuuttumaan lomailun iloista.
Kertokaahan, mitä pidätte,
zilah
Kesäpäivän lämpöWatson:Holmes oli saanut ratkaistua rikossarjan, joka oli pitänyt koko kylää kauhun vallassa. Kyläläiset olivat ymmärrettävästi kiitollisia ja pyysivät meitä jäämään muutamaksi päiväksi lomalle, nyt kun oli niin kaunis ilmakin. Kesä olikin kauneimmassa kukoistuksessaan ja minä paloin halusta suostua, mutta olin epävarma mitä ystäväni sanoisi. Yleensä hän ei paljoa lomailusta piitannut ja toimettomuus sai hänet aina hermostumaan. Nyt kuitenkin, ties mistä syystä ja minun suureksi ilokseni hän otti kutsun vastaan.
Vietimme pari päivää lähes täydellisen joutilaina ja minulla oli harvinainen tilaisuus nähdä Holmes kerrankin rentoutuneena. Tai ainakin niin rentoutuneena kuin hän ylipäänsä koskaan pystyi olemaan. Onnistuin aluksi pysyttelemään hänen matkassaan, kun hän raahasi minut loputtomille patikkaretkille ympäröiville niityille ja metsiin, mutta viimein vanha sotavammani suuttui rasituksesta ja jalkani kieltäytyi yhteistyöstä kerta kaikkiaan. Onnettomuudeksi olimme sillä hetkellä kaukana kylästä ja avun saaminen paikalle oli hankalaa.
Holmes näytti anteeksipyytävältä, kun hän levitti mukanaan olevan huovan maahan ja auttoi minut sille istumaan.
“Olen pahoillani, ystävä hyvä. Mikset sanonut mitään, vaan annoit minun raahata sinua ympäriinsä? Sinähän olet aivan näännyksissä”, hän sanoi huolestuneesti.
“Olen aivan kunnossa. Lepään tässä hetken niin pian olen kuin uusi mies. Ilmakin on onneksi mainio”, minä vakuutin, mutta Holmes ei näyttänyt aivan uskovan minua.
“Minusta tuntuu silti, että minun pitäisi korvata huolimattomuuteni jotenkin. Entäpä, jos hieroisin sinua hiukan?”
Minun silmäni laajenivat moiselle ehdotukselle. Holmes ei ollut koskaan ennen tarjoutunut tekemään moista, enkä voinut ymmärtää, miksi hän teki niin nyt. Minua kyllä houkutti kovin suostua, sillä tiesin vanhastaan, että hieronta kyllä auttaisi vammaani paljonkin. Kieltäydyin ajattelemasta sitä, että viehtymykseni Holmesiin saattaisi paljastua, kun olisimme niin lähellä toisiamme.
“No... kyllähän se saattaisi auttaa... jos olet tosiaankin varma että voisit...” myönnyin lopulta hivenen hengästyneesti. Sydämeni alkoi takoa, kun hän vain hymyili säteilevästi vastaukseksi ja riisui takkinsa. Käänsin katseeni pois, kun hän kääri myös hihansa ja avasi paidankauluksensa. Näytti siltä, että hän aikoi paneutua tosissaan minun hieromiseeni ja ajatus lähetti kiihtymyksen väristyksen vartaloni lävitse. Olotilaani ei helpottanut yhtään se, että Holmes näytti paitahihasillaan aivan liian houkuttelevalta.
Säpsähdin, kun hän laski kätensä kokeilevasti reidelleni. Tilanne alkoi hetki hetkeltä tuntua aivan liian intiimiltä ja kiirehdin löysäämään kaulustani, sillä minusta tuntui kuin tukehtuisin. Aloin jo olla sitä mieltä, että oli ollut paha virhe suostua tähän. Kuinka maailmassa pystyisin peittämään Holmesilta, kuinka hänen läheisyytensä minuun vaikutti?
“Sinun on kerrottava minulle, jos tämä tuntuu epämiellyttävältä”, Holmes kuiskasi, mutta paljastui pian, että hänen huolensa oli jokseenkin turha. Olihan hänellä taitavat kädet, jotka pystyivät soittamaan viulua, eikä minun hieromiseni näyttänyt olevan yhtään sen vaikeampaa. Jo piankin hän saavutti oikean rytmin, saaden minut miltei voihkimaan mielihyvästä. Kun ensimmäinen äännähdys karkasi ilmoille, Holmes lopetti välittömästi ja huolestuneet silmät kohtasivat omani.
“Tuntuuko pahalta? Tahdotko että lopetan?” Hän kysyi, ja minä pudistin päätäni.
“Älä lopeta. Tuntuu niin... hyvältä”, sain sanottua, yrittäen jättää huomiotta herkullisen kihelmöinnin, joka tuntui asettuvan jonnekin vatsani alapuolelle. Jalkaani oli jo aikaa sitten lakannut koskemasta, mutta en millään tahtonut hänen lopettavan aivan vielä. Suureksi ilokseni Holmes jatkoikin ja pian olin niin syvällä autuaassa olotilassani, etten enää välittänyt peittää kiihottumistani. Tuskin tajusin, miten kosketukset pikku hiljaa hidastuivat ja muuttuivat aistillisemmiksi. Avasin silmäni vasta, kun Holmesin kädet siirtyivät kokeilevasti housujeni vyötärölle.
“Rakas, rakas Watson! Kukapa olisi uskonut?” Holmes naurahti silmät kimaltaen ja hänen sormensa leikittelivät housujeni napilla. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, ne jo sujahtivat kankaan sisään ja paljaalle iholleni, koskettaen minua intiimisti. En saanut käännettyä katsettani pois hänen silmistään, jotka katsoivat minuun avoimen ihailevasti, täynnä tunnetta, joka sai henkeni salpautumaan. Koskaan elämässäni en olisi voinut uskoa, että Holmes katsoisi minuun noin.
“Holmes! Ooh...” huokaisin, kykenemättä vastustamaan. Siitä oli liian pitkä aika kun kukaan oli koskettanut minua tällä tavoin ja se seikka että kyseessä oli Holmes, mies jota olin rakastanut jo kauan, vain lisäsi nautintoani. Kurotin sokeasti ylöspäin ja takerruin hänen hartioihinsa, vetäen hänet lähemmäs.
“Watson... Watson! Oli jo aikakin! Olen halunnut tätä niin kauan”, hän kuiskasi, suudellen minua vavisuttavan ihanasti. Huumaavat hyväilyt jatkuivat, kunnes viimein makasin kaikkeni antaneena hänen sylissään. Eikä hän päästänyt minusta irti vielä sittenkään, vaan viimein nukahdin pää hänen rintaansa vasten, rakastavien kuiskausten yhä kaikuessa korvissani.
Aurinko oli jo laskemassa, kun viimein heräsin hänen suudelmaansa. Olisin halunnut niin kovasti rakastella hänen kanssaan siinä ja silloin, mutta se seikka että olimme ulkona kaikkien nähtävissä, pidätti minua. Holmes kuitenkin tuntui ymmärtävän, missä ajatukseni liikkuivat ja kumartui suutelemaan minua vielä viimeisen kerran ennen kuin auttoi minut ylös.
“Tule, Watson. On kohta illallisaika”, hän sanoi, ääni tihkuen lupausta. Ja minä nousin ja seurasin häntä, lämpimän onnen täyttäessä sydämeni.
FIN.
