Amuse & Call4. Stand-Upin märkäkorva.
That is a sunflower,
That’s lavender,
But what’s lonely flower,
Leaning by the wind in gloom?Ryookan kaduilla jolkotti harmaa ja nuori kissa, irvistellen isoilla terävillä hampaillaan. Tämä oli päättänyt mennä pois ”kotiaidaltaan”, jossa se aina vaani söpösti erästä pitkää ihmistä. Se muisteli, miten se puraisi ihmistä suoraan käteen milloin aidalta, milloin ihan odottamatta hänen ojentaessaan sen sille.
Mahtoikohan
Kamineko etsiä uusia uhreja? Vai oliko se etsimässä isoa laumaansa, jossa oli muitakin ilkeitä kissoja?
Äkkiä se huomasi taivaalla jotakin. Oliko se lintu? Oliko se lentokone?
No ei varmaan kumpikaan, niin kuin aina tiedämme, ja tässä tapauksessa se oli pyöreä ja vaaleanbeige, tennispalloa muistuttava esine. Se oli kuitenkin sitä kovempi.
Pyöreä esine lensi suoraan maata kohti, oikeastaan nuorta kissaa päin. Kamineko yritti unohtaa sen turhautuneena, mutta pyöreä esine ei sitten kaikonnutkaan sen mielestä pitkään aikaan, kun se-
PUK.Osui sen pahaa-aavistamattomaan päähän.
Azuman lukion kolmasluokkalaisilla oli menoillaan liikuntatunti hiekkakentällä. Tytöt, pukeutuneena valkoisiin t-paitoihin ja ruskeisiin shortseihin niin kuin aina, olivat pelaamassa pesäpalloa… Mutta ei se monilta hyvin sujunut.
”Johan on nyt, eikö tuo pallo kunnaroitu joitain aikoja sitten ulos kentältä? Minä ainakin näin, mitä kävi- Hei sensei, menen hakemaan pallon tuolta!” Tomo huuteli Namolle penkistä, vaikka hän ei sitä voinut kuunnella valmentaessaan peliä.
”Se pallo lensi LIIAN pitkälle. Miten sen voit hakea?” Yomi ihmetteli.
”Minulla on sisäinen silmä, joka osaa paikallistaa kadonneet tavarat! Ihan niin kuin Teräsmiehellä!” Tomo keksi. Siltä istumalta hän ”yritti viritellä sisäistä silmäänsä” käyttöön leikkien ilmakiikarillaan.
Äkkiä Osaka tuli paikalle. Hän tuli niin huohottaen ja ryminällä, että Tomo oli melkein kaatua penkistään ja olisikin, jollei olisi pitänyt Yomista kiinni.
”Hoi, oletteko te kunnossa?” Osaka kysyi.
”Osaka! Olin ihan kunnossa ennen kuin
sinä tulit! Nyt joudun taas virittämään nämä uudelleen!” Tomo murahti, katsoen Osakaan äkäisesti. Osaka tunsi, että oli mennyt pilaamaan jotakin.
”Osaka, et ole tehnyt mitään väärin”, Yomi sanoi. Hän silmäili jälleen, kun Tomo yritti viritellä silmiään. Osaka tuli tuosta uteliaaksi.
”Tomo, mitä sinä teet?”
”Virittelen sisäisiä silmiäni!”
”Minä näin tv:stä, että joku veti silmämunan ulos kuopastaan, osoitti sillä jotain tyyppiä ja sanoi: Me pidetään silmällä sua!” Osaka muisteli.
Hän meni vielä imitoimaan, yrittäen ottaa silmiään, mutta alkoikin hassusti heiluttaa kättään ensin oikealle, sitten vasemmalle silmien kohdilla. Penkillä olleet tytöt kummastelivat hänen toimintaansa.
”Osaka, mitä sinä teet?”
”Minähän sanoin, että se veti silmämunan ulos, mutten muista kumman niistä.” Osaka sanoi.
Nyt Tomoa ei oikeastaan ihan huvittanut enää yrittää virittää silmiään.
”Ahaa! Nyt muistan. Se olikin hirviö!” Osaka sanoi.
”No sehän selittää kaiken”, Yomi sanoi, arvaten että näin saattaisi käydäkin.
Pelin mennessä eteenpäin tytöillä alkoi tulla toinen toistaan hassumpia kohtauksia – eräältä tytöltä, *
Matsudalta, meni pallo ohi, kun hän yritti saada sen kiinni. Keltahiuksinen *
Wada juoksi hänen luokseen, suuttuneena hänen epäonnistumisestaan.
”Tuo oli niin helppo koppi, ja sinulta se meni ohi!” Wada ärhenteli, heiluttaen käsiään ystävänsä edessä.
”Aurinko paistoi silmiini”, Matsuda selitti.
”Mutta nythän on pilvistä!” Wada huusi ihmetellen, osoittaen taivaaseen, jota ympäröivät pilvet ihan kauttaaltaan. Matsuda tuijotti ilmeettömästi Wadan osoittamaan suuntaan.
”Pilvet paistoivat silmiini”, Matsuda sanoi. Wada vastasi tuohon lyömällä kämmenensä naamansa.
Tomolla alkoi olla nälkä pitkän penkillä istumisen jäljiltä. Mutta ruokatunti oli vielä kaukana.
Siitä hän sai kuitenkin uuden aatteen.
”Miksei liikuntatunneilla voitaisi tarjota jotain pientä?” hän mietti ääneen. Yomi kuuli tuon, oikeastaan puheenaiheesta kiinnostuen.
”Niinkö? Ai niin kuin voileipiä tai hedelmiä?” hän kysyi. Yhtäkkiä hänellä alkoi tulla lisää ajatuksia aiheeseen liittyen.
”Voihan limonaatikin olla sentään poikaa. Entäpä leikkeleet? Ne eivät olisi hassumpia…” Yomi mietiskeli. Yomin mietiskellessään innostuneesti lisää Tomo yhtäkkiä sanoi:
”Tsot tsot, älä innostu noin nopeasti. Olet jo aivan läski saamaan mitään välipalaa. Et saa herkutella
turhaan!”
Yomi ajatteli lyövänsä Tomoa tässä vaiheessa, mutta muistaen hänen edelliset sanat, hän sanoi nokkelasti takaisin:
”
Herkutella? Kalorit pistetään palamaan liikunnan jälkeen, eikö?”
Tomo ei ihan ymmärtänyt asian ydintä. Hän käänsi hitaasti päätään viistoon ja katsoi Yomiin hyvin ihmetellen.
”Ööh...??”
”Ja heille, jotka eivät tahdo liikkua, jäävät turhat kalorit”, Yomi selitti.
Nyt Tomo tuijotti Yomiin äimän käkenä. Hän käänsi selkänsä hänelle ja kävellen pois hän sanoi salaperäisesti:
”Mikä moraali… ”
Äkkiä hän käänsi katseensa takaisin Yomiin.
”Mutta
sinä et noudata sitä! Sietäisit hävetä, senkin sohvaperuna!” Tomo huusi muka vihaisesti.
Yomin temperamentti petti ja hän juoksi Tomon perään antamaan sille mojovan ”Double-Chopin.”
Kun tuli Chiyon vuoro mennä penkille vaihdon ajaksi, hän kaipasi seuraa. Yksin penkillä ei ollut hänen mielestään kivaa. Toivomus seurasta kuitenkin täyttyi, kun Osaka tuli penkille mukanaan purkki
Kakigoria eli hienonnettua jäätä, jossa oli makeutettua siirappia imeytynyt jääkiteisiin.
”Osaka, mitä teet tuolla?” Chiyo kysyi.
”Aion syödä tämän nyt kokonaan! Eikö olekin rohkeaa?” Osaka vastasi takaisin, hymyillen leveästi pidellessään purkkia.
Chiyo katsoi Osakaan syvässä hiljaisuudessa, hänen silmät paistaessaan epäuskoa ja oikeastaan ihmetystä. Pallo lensi penkin ohi, ja kuului nopeaa puheensorinaa ja jotain huutelua pallon takaisin saamisesta. Hetken päästä Chiyo vastasi: ”Öhm… Kyllä...”
Kun Chiyon ja Osakan vaihtovuoro loppui, Tomo tuli Yomin kanssa hiki valuen kasvoja pitkin. Äkkiä Chiyo juoksi heidän luo hätäisesti.
”Mikä hätänä?” Yomi kysyi pikkutytöltä.
”Osaka! Hän on...”
Mutta siihen ei sanoja tarvittu. Osaka oli maassa, pidellen päätään, kuin päänsärystä kärsivä.
”No, kivulla on monet kasvot”,Tomo sanoi katsoessaan ystävänsä tilannetta.
”Ei, hän söi liikaa Kakigoria!” Chiyo huomautti, osoittaen puolityhjään purkkiin penkin päällä.
Tomo innostuikin tuosta, juosten nappaamaan purkin penkistä.
”Siinä tapauksessa otan loput”, hän sanoi, syöden lusikallisen jääkiteitä. Mutta katsoessaan Osakaan, joka vielä piti päästään kiinni kuin kamalaa päänsärkyä poteva Psyduck, hän meni heiluttamaan purkkia tämän lähellä. Osaka yritti huitaista sen pois, mutta Tomo ei tahtonut lopettaa. Ja ennen pitkää purkki olikin maassa.
Kommelluksista huolimatta peli alkoi kahdella joukkueella olla tasan. Seuraava heitto saisi ratkaista
ottelun kertaheitolla. Mitä siis tulisi käymään?
Sakaki piti pesäpallomailaa. Hänen mahassaan lensi perhosia – ei ollut kivaa olla se, joka saisi päättää pelin. Hän pystyi miltei tuntemaan kauempana olevien tyttöjen pidättävän hengitystä, ottavan tauon ja aloittaen taas uudestaan, valmiina jatkamaan sitä vaikka koko tunnin.Kagura odotteli kauempana palloa pesäpalloräpylä mailassaan. Tomo leikki vähän aikaa pallolla maassa, kun sitten puhallettiin pilliin pelin jatkumiseksi.
Tomo huusi, vaikkakin huonoon aikaan, että hänen ”pyörrepallotekniikkaansa ei pystyttäisi hevillä lyömään”, ja heitti pallon lentoon. Pallo siuhahti kentän läpi, oikeastaan pyörien niin kuin Tomo sanoi. Oli vain sekunti aikaa olla valmiina. Sakaki laittoi mailan hyvään asentoon olkapäällään.
KI-!Pallo osui äänekkäästi puiseen ja kovaan mailaan, lentäen hitaasti ja viistoossa kulmassa ilmaan. Hetken päästä oltuaan siellä se alkoi kiitää maata kohti. Kagura, joka oli vähän lähellä joukkueensa neljättä pesää, otti tämän hyvänä tilaisuutena napata pallo ja viedä voitto kotiin ennen Sakakia. Laittaen pesäpalloräpylänsä hyvään asentoon. hän käveli muutaman askeleen taaksepäin.
Muut olivat jo huutamassa ja kannustamassa Sakakia, mutta Kagura ei tahtonut tämän asian häiritä.
Mutta hän ei huomannut maassa lojunutta pesäpalloa joka oli unohdettu tämän niin intensiivisen kohtauksen takia. Ja äkkiä se tapahtui.
Kagura liukastui palloon ja otti silloin ilmasta kiinni pallon. Koska pallo oli niin nopea kiitäessään korkealla ilmassa ja Kagura ei muistanut pitää liukastumisen kanssa räpylästään kiinni, hän oikea käsivartensa vääntyi selän taakse. Kagura laskeutui kipeytyneen kätensä päälle osuessa maahan, kaiken kukkuraksi lyöden päänsä lähelle tiilimuuria koulun ympärillä.
Hänellä pimeni.
****
”
Kagura-parka”, Chiyo ajatteli kuumeisena, vilkuillen ympärilleen luokassa. Ilmapiiri oli vieläkin huolta ja surua täynnä, kun kaikki säälivät Kaguran onnetonta kohtaloa. ”Pölvästit” olivat melkein ikävöimässä puuttunutta jäsentään, Yomi oli katsomassa ikkunasta ulos taivaaseen ja Sakaki oli syyllisyyttä täynnä: hän oli haudannut kasvonsa käsiinsä. Kaori ja Chihiro eivät myöskään voineet pysyä tyyninä. Kaori oli kuitenkin yhtä huolissaan Sakakista, joka ei pitänyt yhtään nähdä häntä noin huolestuneena.
Luokassa oli siis epätavallisen hiljaista. Edes Tomoa ei huvittanut mennä valittamaan Yomille.
”Tämä ei vetele, menetimme juuri yhden parhaimmista juoksijoista luokassamme. Jos hän KUVITTELEEKIN pysyvänsä kauan poissa…” Yukari mumisi kiukuissaan. (Nähtävästi hän oli enemmän huolissaan luokan maineesta. Maine ja mammona olisivat varmasti tuhkaa, jos Namo voittaisi seuraavat urheilufestivaalit.) Mutta Chiyo nousi pulpetistaan.
Hän suunnisti Sakakin luo, ajatuksissaan puhua hänelle. Äkkiä Kaori pysäytti hänet.
”Älä mene Sakaki-sanin luo”, Kaori pyysi, luoden vielä hieman huolestuneen katseen Chiyoon. Chiyo ymmärsi jotenkuten mistä tuuli. Sakakin syyllisyydentunnetta ei sentään voinut sanoin kuvailla, sillä Sakaki oli hyvin herkkä ihminen. Syyllisyyden ja säälin kanssa hänen piti kamppailla rauhassa.
Chiyo tallusti hiljaa takaisin pulpetille istumaan. Miettiessään siinä ystäväänsä hän alkoi jo kyynelehtiä…
Ryouukan sairaalaan tuotiin uusi potilas kiireisesti ja katsoessaan hänen tilannettaan, lääkäreitä alkoi huolestuttaa. Kagura oli lepäämässä sairaalavuoteella, kaksi kirurgia hänen vierellään.
”Hänellä on aivotärähdys ja käsikin on kääntynyt taakse kivuliaalla tavalla”, pitkäkaulainen, naispuolinen kirurgi sanoi viiksekkäälle ja äreämmälle kirurgille.
”Täytyy siis korjata hänen kätensä. Otamme ensin röntgenkuvan hänen käsivarrestaan ja yritämme sitten herättää hänet tuon jälkeen”, toinen kirurgi sanoi.
Aikaakaan tuhlaamatta kirurgit veivät sairaalavuoteen nopeasti röntgenhuoneeseen, pyörät kirskuen.
****
Osaka odotteli liikennevalojen vaihtumista suojatien ylitsepääsemiseksi. Miettien Kaguraa haikeasti, muttei huolestuneesti, hän huokaisi syvään.
”Mutta kuka olisi meidän seuraava johtaja Pölvästeille?” Osaka ajatteli. Äkkiä auto tööttäsi äreästi ja kovaäänisesti.
Silloin Osaka muisti – hänhän oli suojatien keskellä seisomassa!
”Anteeksi!” Osaka nielaisi ja juoksi nopeasti lukioon, joka oli odottamassa vastapäätä.
Onnekkaalla tavalla, myös Tanizakin luokan oppilailla oli alkanut eilinen ilmapiiri laantua.
Tosin hölmöjä kailotteluja, ajatusleikkejä tai vastaavaa ei ollut vaihdeltu.
”MITÄÄÄÄÄÄÄÄÄH?! ”
Ennen tätä hetkeä, kun oli ruokatunti.
”Nyt kun tuon sanoit, mua alkoi taas huolestuttaa. Kiitti vaan”, Tomo sanoi sen jälkeen, kun Osaka kertoi huolensa.
”Mutta mieti nyt, kuka olisi johtaja?” Osaka mietti.
”Sinä. Sovit siihen liian hyvin. En tiedä ketään sinunlaistasi pölvästien pölvästiä”, Tomo sanoi, hieroen käsiään.
”Hei, sinähän sait silloin huonomman numeron kuin minä!” Osaka huomautti, muistaen sitä aikaa, kun ”Pölvästit” saivat alkunsa huonoista koenumeroista.
”Nyt sinä sen sanoit… minä kaikkien aikojen inhotuimmassa työssä johtajana: Pölvästien Kuningattarena?!”
”Joo.”
Hiljaisuus.
Ovi avautui.
”Hei! Onkos kaikki hyvin?” Yomi kysyi astuessaan tyhjään luokkaan sisään.
”Ei ollenkaan”, Tomo vastasi.
”Ai- Ikävöittekö Kaguraa vieläkin?” Yomi arvaili, ajatellen minkä näköisiä tytöt olivat eilen.
”Ei, vaan mietimme kuka olisi seuraava Pölvästien Kuningatar”, Osaka sanoi.
”Eikö tuo ole jo vanha juttu?”
”Ei ole! Jos pölvästejä ei olisi, sinunlaisesi hiket valtaisivat tämän lukion kuin muukalaiset!”
”KUKA ON MUKA HIKKE?! ”
Tomo ja Yomi eivät kuitenkaan ehtineet enää riidellä, kun Yukari ehti tulla sisään englannintuntia aloittamaan.
”Istukaa paikoillenne. Minulla on hyviä uutisia”, hän ilmoitti kummallisen ilostuneesti.
Oppilaat istahtivat ihmetellen paikoilleen. Mitä saattoi olla menoillaan?
”Saimme väliaikaisen vaihto-oppilaan kouluumme. Hän tulee nyt tällä kertaa kauempaa kuin osaamme kuvitella – Skandinavialta!”
Oppilaat haukkoivat henkeään.
”VOI EI”, Tomo ajatteli murtuneesti.
”Tuon hänet ihan tuota pikaa”, Yukari sanoi, poistuen samaan aikaa luokalta.
Ovi pamahti kiinni, ja siitä seurasi heti puhevilinä.
”Minähän sanoin että hiket valtaavat tämän lukion! Se on jo alkanut!” Tomo huusi, näyttäen huolestuneelta. Yomi muksautti häntä heti perään.
Yukari palasi mukanaan ruskeaihoinen tyttö, vain parin sentin pienempi kuin keskimäärä oppilaista. Hänellä oli kuparinpunaiset hiukset poninhännällä ja hän hymyili leveään koko ajan.
”Hänen nimensä on Mailo Yussaku, ja hän tulee nähtävästi Afrikasta. Mutta älkää kuitenkaan luulko, että hän on jokin kehitysvammainen, kun tulee jostain kehitysmaasta”, Yukari esitti. Monet odottivatkin häpeissään tollon opettajansa takia uudelta oppilaalta jotain pahaa reaktiota, mutta kummaa kyllä, tyttö hymyili.
”Menepäs istumaan. Enkuntunti alkaa jo.”
Mailo meni istumaan Kaguran pulpetille luokan keskellä. Yukari otti esiin englanninkirjan.
”Noniin, aiomme aloittaa toistamistehtävillä. Noniin…
Repeat after me. ”
”
Repeat after me ”, Mailo toisti hymyillen kissamaisesti.
”
I didn’t mean it like that ”, Yukari puheli hieman ärsyyntyneesti.
”
I didn’t mean it like that ”, Mailo toisti jälleen. Hymyillen vieläkin.
”
EXCUSE ME! ” Yukari huusi ja tömisteli Mailon luo vihaisesti.
Hän ei kuitenkaan ollut millänsäkään, kuin Väiski Vemmelsääri konsanaan.
”
You’re excused, jury ”, Mailo sanoi sarkastisesti takaisin. Luokalta alkoi kuulua pientä tirskuntaa.
”
Do you mind ?” Yukari kysyi.
“P-
robably ”, Mailo vastasi
”
Are you having problem with this lesson?!” Yukari kysyi kiukkuisesti, raivostuneena vieläkin Mailon suunsoittelun takia.
"
No, but I think you do”, Mailo vastasi jälleen sarkastisesti, imitoiden sitten vähän aikaa Yukaria. Puoli luokkaa räjähti tässä kohtaa nauramaan.
Uusi vaihto-oppilas puhuu noin hassuja ja Yukari meni siihen lankaan! Mutta hänen mittansa oli täysi.
Hän otti esiin sanomalehtirullan paidan sisältä ryntäidensä välistä.
”Uuu- Mitä muuta sulla on tuolla?” Mailo kysyi uteliaasti. Luokka nauroi tuosta vielä enemmän. Yukari ei kuitenkaan tahtonut kuulla sanaakaan. Hän läimäytti Mailoa päähän kovaa, ja määräsi hänet ulos luokasta.
”Mikä vitsinie- mikä KAKARA!” Yukari murisi ja katsoi vielä taakseen, ettei kukaan enää nauranut.
Englannintunti jatkui Mailon ulosheiton jälkeen tauotta. Mutta välitunnilla uutta oppilasta ei kuulunut. Niin kuin saatatte arvata, Tomo suorastaan kiinnostui uudesta oppilaasta. Yomi taas alkoi inhota tuota uutta suurisuuta.
”Tuohan sai Yukarin miltei sekaisin! Miksei vaihdettaisi pari sanaa tuollaisen kanssa?” Tomo mietti innoissaan. Hän nousi poistuakseen luokasta ja mennäkseen tapaamaan tyttöä.
”Aiotkos tavata tuon uuden tytön?” Yomi sanoi yhtäkkiä. Tomo pysähtyi ja hän kääntyi Yomiin päin nopeasti.
”Hm?”
”Hän nähtävästi on teräväkielinen – mietin mahdatko pysyä hänen perässään”, Yomi huomautti. Tomo kurtisti kulmiaan.
”Osaan hoitaa tuollaiset tapaukset – olenhan minäkin hirveän ärsyttävä, niin kuin sanotte.”
”Onko siitä edes hyötyä?”
”Nyt ON. Aion näyttää kuka se osaa häiritä luokassa enemmän”, Tomo sanoi ylpeästi, kävellen samaan aikaan luokasta ulos. Oven sulkiessaan hän ajatteli näkevänsä tytön sopivasti keskustelua varten – aseenaan koomikon sanat. Olihan Tomollakin päässään sellaisia taka-ajatuksia kaiken varalta, jos hän alkaisi käydä inhottavaksi.
Yhtäkkiä hän pysähtyi nurkkaan. Pari oppilasta käveli ohitse. Mutta nurkassa kyyhötti juuri se tyttö, jota Tomo etsi. Hän oli kyyristynyt seinää vasten nyyhkyttäen. Hän ei tainnut kestää iskua, jonka sai Yukarilta. Chihiro oli liittynyt hänen seuraansa, yrittäen lohduttaa häntä.
”Ehkä sinun ei olisi tarvinnut tehdä tuollaista showta – oli se aika hassu, mutta senseillämme on aikamoinen temperamentti”, Chihiro sanoi. Mailo nosti päänsä varovasti ylös.
”Olen hyvin herkkätunteinen…” hän sanoi, pyyhkien kyyneleitään.
”Siinäpä todellinen koomikko! Et varmaan osannut odottaa tuota opettajaltamme, hm?” Tomo tokaisi, katsoen ilkeästi Mailoon.
”Lakkaa loukkaamasta häntä. Sinullakin on ollut tuollaisia tilanteita varmaan enemmän kuin kukaan meidän luokassa osaa laskea”, Chihiro huomautti puolustavasti. Ja äkkiä… kaikki katsoivat Tomoon syyttävästi.
Tomo alkoi pelätä menettävänsä kunniansa muiden edessä. Hänhän kuitenkin rakastaa huomiota; ei hän muuten tuottaisi niin paljon kaaosta.
Pikaisesti hän katsoi ajan hyväksi puheenaiheen vaihtoon.
”Mistä muuten revit nuo vitsit, jota latelit enkuntunnilla?” Tomo kysyi närkästyneesti.
Mailo meni omaan ”hmmm…”-asentoonsa, silmät visusti ummessa ja käsi leuan alla. Ja äkkiä hän vastasi:
”Piirretyistä!”
Hämmästys.
Hämmästys.
Hämmästys.”Katoin niitä Animaanisia, niinku.”
HÄMMÄSTYS!”Meidän lukioon muutti
henkisesti kehittymätön oppilas! VOI EI!” Tomo huusi järkyttyneesti.
”VOI EI!” Chihiro huusi perään.
”NO VOI KYLLÄ!!” Mailo huusi.
Seuraavaksi naurettiin makeasti ja kiemurreltiin lattialla niin, että mahaa kutitti.
-Neljännen osan loppu-*Wadan ja Matsudan voitte löytää Azumanga Daiohin ensimmäisen pokkarin 13 sivusta, kun Namo tekee nimenhuudon liikuntatunnilla.*
