(Korkataas tämä originaalituotosten topicci)Name: Lähdön Aika
Author: Amy Malfoy
Genre: angst, deathfic, lievä femme
Pairing: OC/OC
Raiting: K-12
Warnings: Välillä rajua kielenkäyttöä
Disclaimer: Omistan kaiken..
Summary:
”Vastaa, ku mä vittu puhun sulle!” Mä en ees ehtiny nähä sen kättä, kaaduin tiskipöytää vasten, mutta sain tasapainoni takas.A/N: Ensimmäinen originaalitekstini, minä-muodossa, one-shotti
Avasin ikkunaani enemmän ja kurotin sisältä tyynyn ja kirjan. Huuto kuului yhä selvästi. Ne ei siis vieläkään ollu jaksanu lopettaa. Olin käyny yli tunnin lenkillä, mutten todellakaan aikonu mennä vielä sisälle.
Istuin ikkunani alla ja kuuntelin sitä huutoa ja raivoamista. Niko, mun isoveli, oli nähtävästi nyt menny mukaan huutamiseen. Kiva. Se oli muuttunu niin paljon. Se ei ollu enää se sama suojelevainen isoveli, mitä se oli ollu kaks vuotta sitten.
Neljä vuotta me oltiin tätä nyt kestetty. Se oli alkanu siitä, kun Emmi oli täyttäny kolme. Mä olin joutunu suojelemaan sitä äitiltä ja välillä iskältä. Vielä kertaakaan ne ei ollu onneks muhun koskenu. Nikoon ne sen kaiken vihansa purki. Enää mä en välittäny siitä. Ite se päätti mennä mukaan siihen huutoon ja raivoomiseen. Ei ne enää ollu mun perhe.
Mä oisin voinu muuttaa Sinin kanssa yhteen jo kaks vuotta sitten, mutta en mä voinu jättää Emmiä. Sen takia mä olin kestäny ne kaikki huudot, mutta kohta edes Emmi ei vois pitää mua täällä. Mä halusin pois, niin vitun kauas, ettei kukaan vois satuttaa mua enää henkisesti, niin ku äiti ja iskä oli tehny.
Kuulin, kun mun ovi paiskattiin auki ja iskä huus jotain.
”Missä vitussa se kakara on! Saatana Henni!” Huokaisin ja yritin painautua niin kiinni seinään, kun mahdollista, mutta tiesin, ettei se auttais. Iskä paiskas ikkunan auki ja sen silmät siirty suoraan muhun.
”Nyt vittu sisälle sieltä ja heti!” Iskä huus ja tiesin, ettei mulla ollu muuta mahollisuutta. Jätin kirjan tyynylle ja kiersin talon ja tulin ovelle, jossa iskä ja äiti jo seiso. Äitillä oli taas muodostumassa mustelma silmäkulmaan ja iskälläkin näytti olevan pieni haava poskessa. Iskä päästi mut sisään ja äiti paiskas mut saman tien lattialle. Se oli tavallista.
”Sun piti sulla lenkiltä suoraan sisälle! Vitun paska!” Äiti huus ja nousin ylös. Katoin sitä suoraan silmiin. Olin jo pitkään kasvattanu ittelleni sellasen luonteen, jolla mä selviäisin kotona.
”Anteeks, jos en haluu tulla suoraan sisälle teijän huudettavaksi!” Huusin äitille ja kävelin huoneeseeni ja paiskasin oven kiinni.
”Yks... Kaks... Kol-” Laskin itsekseni ja sitten se huuto alko. Ne huus tosilleen, miten toinen oli epäonnistunu mun kasvatuksessa ja miten mä olin maailman turhin ihminen. Tiesin, että tällä kertaa jompikumpi alistuis.
Äitistäki oli tullu vahvempi, mutta ei se silti voittanu iskää fyysisesti. Nyt ne huus keittiössä ja avasin oveni tosi varovaisesti.
Kävelin Emmin huoneeseen niin hiljaa, kuin mahdollista ja näin, että hän katsoi jotain piirrettyä. Istuin sängylle ja laskin Emmin pään mun syliin.
”Mitä sä katot?” Kysyin, vaikka tiesinkin.
”Leijonakuningasta”, Emmi vastas eikä me puhuttu siitä sen enempää. Katottiin vaan, kun Simban isä kuoli ja Simba lähti. Ihan niin kuin mäkin lähtisin heti, kun saisin hyvän syyn lähteä.
***
Kaks viikkoa myöhemmin tulin koulusta ja hain Emmin samalla. Iskä oli jo tullu kotiin töistä, mutta äiti oli varmaan jääny ylitöihin.
Vein Emmin sen huoneeseen ja menin keittiöön tekemään meille leipiä. Iskä tuli keittiöön, se ei näyttäny uhkaavalta, mutta tiesin, että mä en lähtis keittiöstä hetkeen.
”Joko teit läksyt?” Se kysy.
”Tultiin just. Teen Emmille ruokaa ja meen sit auttaa sitä läksyis.”
”Koululta tuli kirje”, iskä sano ja sen ääni kiristy ku se otti esille kirjekuoren, jota ei oltu avattu.
”Mitä sä nyt oot tehny!”
”En mitään. Mistä sä heti päättelet ett oon tehny jotain? Et oo ees avannut tota!” Sanoin vihasena.
”No voi vittu, ihan sama mitä siinä kirjeessä sanotaan! Mä oon sanonu, että jos siel tulee ykski kirje nii se on siinä! Vittu Henni sun kanssa!” Iskä paiskas kirjeen pöydälle ja tuli mun eteen. Se oli tasan 40 senttii mua pidempi, mutta silti mä katoin sitä silmiin.
”Saatana ku sä et osaa tehä mitään oikein! Äitis oli oikeessa, sen ois pitäny tehä abortti!” Jaahas, tultiin taas tähän aiheeseen.
”Vastaa, ku mä vittu puhun sulle!” Mä en ees ehtiny nähä sen kättä, kaaduin tiskipöytää vasten, mutta sain tasapainoni takas.
”Jos vittu lyöt viel kerran, niin sä menetät kaiken!”
”Lakkaa saatana uhkailemasta, kun et mistään mitään tiiä!” Se löi uudestaan, mutta mä otin sen iskun vastaan, koska tiesin, että jos juoksisin karkuun, se hakkas Emmiä.
”Saatana teihin nuoriin pysty luottaa enää ollenkaa!” Se löi viel kerran ja käveli sitte omaan huoneeseen. Tein leivät loppuun, tarkastin eteisen peilistä, ettei ollu tullu haavaa, jonka Emmi vois nähä, ja menin sen huoneeseen. Mä kelasin mielessäni kaiken, mitä oli tapahtunu ja tein päätökseni. Soitin Sinille ja sanoin, ett tulisin kamojeni kans huomenna.
Seuraavana päivänä vein Emmin kouluun ja tulin takas kotiin. Sini tuli hetkeä myöhemmin ja pakkasin melkein kaiken irti lähtevän meijän autoihin. Sini asu vajaa 60 kilsan päässä ja tiesin, että joutuisin käymään kotona viel kerran.
Ajoin Emmin koululle ja sillä oli onneks välkkä. Vein sen vähän sivummalle ja annoin sille kännykän, jonka olin ostanu muutama päivä sitte.
”Tässä on mun ja Sinin numerot. Soita suoraan mulle, jos iskä tai äiti tai Niko lyö sua, okei?” Emmi nyökkäs.
”Mihin sä meet?”
”Mä meen Sinille, mutta älä kerro muille, okei?”
”Okei.”
”Mä tuun hakemaan sut heti, kun soitat, mä en jätä sua.” Sitte mä lähin, jättäen kaiken taakseni.
Viikon päästä Perjantaina istuttiin Sinin kanssa olkkarissa ja katottiin leffaa. Mun puhelin soi ja näin heti soittajasta, että mun piti lähteä. Sini tuli mun perässä eteiseen.
”Moi Emmi, onko kaikki hyvin”, toisesta päästä kuulu pientä niiskutusta.
”Kuule, ota se sun laukkus, joka sulle ostettiin vuos sitte. Pakkaa siihen vaatteita, kirjoja, tavaroita. Kaikki tärkee, okei. Mutta varmista, ettei iskä tai äiti nää. Mä oon siellä vajaassa tunnissa”, lähettiin Sinin kanssa ajamaan meille ja toivoin, että iskä ja äiti tappeli keskenään.
Tultiin meille ja kävelin Emmin ikkunalle. Se oli jo pakannu ja se avas sen huoneen ikkunan. Otin sen laukun ja Sini vei sen autolle. Emmi kiipes kans ulos ikkunasta ja mä jätin harvasanasen kirjeen Emmin huoneen lattialle. En välittäny siitä, milloin ne sen löytäis. Siihen vois kulua parista päivästä viikkoon. Ei ne huomais, ettei Emmi oo kotona. Sitä paitsi mähän siitä olin huolehtinu suurimmanosan sen elämää.
Viikon päästä soitin varmuuden vuoks äitille, että se tietäis, ett Emmi on mun kanssa.
”Haloo?”
”Moi, äiti. Emmi on mun luona, me pidetään siitä huolta”, sanoin rauhallisesti.
”Hyvä, se kakara olikin vaan tiellä. Missä sä oot?” Äiti kuulosti melko rauhalliselta.
”Sinin luona-
”Onks se Henni?!” Iskän ääni kuului taustalta ja kuulin, kun äiti anto vastahakosesti puhelimen sille.
”Missä vitussa sä oot?! Onks Emmi sun kanssa!?” Se oli ihan raivona.
”Emmi on mun kanssa. Sä olit lyöny sitä, joten ei se voinu jäädä”, sanoin.
”Vittu mä voisin ilmottaa poliisille! Sulla ei oo mitään vitun oikeutta viedä mun lasta! Vittu sinä ja sun lesbos kasvatatte siitä vielä jonku rikollisen! Henni saatana!”
Mä vihasin tota miestä.
”Vittu se ei kuulu sulle! Emmi ei oo ollu sun lapses enää sen jälkeen, kun sä työnsit sen alas siltä aidalta! Sulla ei oo lapsia! Sä et saa nähä Emmiä enää ikinä!”
”Vittu tollaset rikolliset ja huorat pitäis lopettaa! Vietä vittu hauska loppuelämä lesbos kanssa!” Se paiskas puhelimen kiinni ja mä sammutin omani.
Kolme viikkoo oli kulunu, me pelattiin kolmisin lautapeliä, kun ovikello soi. Sini meni avaamaan ja se tuli hetken päästä olkkariin. Sen ilme kerto kaiken. Menin eteiseen ja Sini jäi Emmin seuraks.
Iskän ja äitin riita oli vihdoin ja viimein kärjistyny pahimmalle mahdolliselle tasolle. Iskä oli ampunu äitin ja tappanu ittensä. Ehkä niin oli parempi. Ne oli kummatki vähän sairaita, joten ehkä se oli kaikkien omaks parhaaks, että ne kuoli.
Hautajaisia ennen puhuttiin Nikon kanssa kunnolla sitten neljään vuoteen. Se kerto kaiken. Kaiken, mitä mä en ollu ymmärtäny. Se oli suojellu mua ja Emmiä nää neljä vuotta. Se oli seissy joko mun tai Emmin oven edessä ja estäny iskää ja äitiä tulemasta sisään. Se oli ottanu hakkauksia, solvauksia ja huutoja vastaan meidänkin edestä. Se sai mut rakastamaan mun veljeä vielä enemmän. Se oli pelastanu meidät, ja mä olin syyttäny sitä, kuten mä olin syyttäny iskää ja äitiä.
Sen jälkeen, kun mä olin vieny Emmin pois sekin pysty vihdoin ja viimein muuttaa sen tyttöystävän luokse. Se oli jo pitkään harkinnu, että ois ite vieny Emmin heti, jos jompikumpi vanhemmista ois sitä löyny. Mutta se ei myöskään uskaltanu lähteä, ennen kuin mä olin myös turvassa. Siks se oli kestäny sen kaiken ja mä en osannu muuta kun kiittää sitä.
Me saatiin Sinin kanssa Emmin huoltajuus. Vaikka oltiin molemmat nuoria, me tiedettiin mitä tehtiin. Mä olin huolehtinu Emmistä melkein sen koko elämän. Me pidettiin myös huolta, että Niko näki siskoaan viikoittaan.
Ja vaikka mä olin vihannu mun vanhempia, mä vein Emmin porukoiden haudalle joka vuos. Vaan siks, ettei se koskaan unohtais. Vaikka mä tavallaan taas toivoin, että se unohtais.
Mutta se oli selvää, että kaikkien näiden vuosien jälkeen, mun perhe oli taas kokonainen.
***
A/N Toivottavasti piditte ja kommentoitte
Idea tuli illalla ja kirjoitin tämän päivällä, jolloin ei kyllä ollut angstista luuta näkyvissä.. Mutta ehkä se ei näkynyt
Kommentteja tai lähetän Volturit kimppuunne!
~Amy
