Suklaasilmät (Hermione/Ginny, K-7)

[Beelsebutt]

Tuolla hetkellä Hermione olisi voinut upota Ginnyn katseeseen, hukkua siihen kaipaamatta koskaan takaisin.


Nimi: Suklaasilmät
Kirjoittaja: Beelsebutt
Päähenkilöt: Hermione/Ginny
Lajityyppi: romantiikka
Sanamäärä: < 500
Ikärajasuositus: K-7


Tjaa. Luin r00killä ollessani CoS:ia ja huomasin, että Hermionella on ruskeat silmät. Kai olin tiennyt sen aiemminkin, mutta jostain syystä se iski lujaa nyt, kun mielessä pyöri vielä kirjan alussa mainitut Ginnyn ruskeat silmät (joista niistäkin tiesin kyllä aiemminkin xD). Sisälle tullessani mieleeni pulpahti tän ficin eka lause ja takerruin siihen. Ja näin rikottiin pitkä kirjoittamattomuus, jei! \o/

Hox! En omista Pottereita, J.K. Rowling omistaa, joten kaikki kunnia The Ladylle. En saa tästä rahaa, elekää haastako oikeuteen!




Suklaasilmät

Hermione ei ollut ennen huomannut, kuinka kauniit silmät Ginnyllä oli. Ne olivat täsmälleen sulan maitosuklaan väriset, lämpimät ja hehkuvat. Hermione oli usein yllättänyt itsensä katselemasta Ginnyn silmiä ja oli miltei varma, että tämä oli huomannut katseet myös. Ginny ei ollut kuitenkaan ottanut asiaa puheeksi, vaikka olikin katsahtanut muutaman kerran ystäväänsä outo ilme kasvoillaan. Hermione ei voinut itselleen mitään. Ginnyn silmät olivat lumonneet hänet.

Eräänä tuulisena iltana, kun he molemmat kävelivät kohti Kalmanhanaukio kahtatoista, heidän neljän yhteistä kotiaan, Ginny seisahtui pienen, keskelle kaupunkia unohdetun puiston siimekseen. Hermione otti pari askelta ennen kuin tajusi Ginnyn pysähtyneen. Hän kääntyi.

"Ginny, mitä nyt?"

Ginny nosti katseensa tallatusta, paikoitellen hiekoittuneesta polusta ja vangitsi Hermionen katseen omaansa. Ginnyn silmät hehkuivat auringonlaskussa, heijastivat sen, tai ehkä hiusten, lämmintä väriä. Tuolla hetkellä Hermione olisi voinut upota Ginnyn katseeseen, hukkua siihen kaipaamatta koskaan takaisin. Ginnyn huulet olivat aavistuksen raollaan ja tämän katseessa näkyi kysymys. Ginny ojensi kätensä.

Hermione sävähti, punastui ja ojensi sitten omat kätensä kuin jälkiajatuksena. Tunnelma oli kaunis, mutta tilanteen pieni, absurdi sivujuonne sai Hermionen naurahtamaan kevyesti. Ginny puristi lämpimät kätensä Hermionen kylmien sormien ympärille ja veti tämän lähelle itseään. Hermione, tunnetta liian tulvillaan, laski katseensa heidän yhteen liitettyihin käsiinsä. Hän ei tohtinut katsoa Ginnyä silmiin, hän ei halunnut paljastaa liikaa.

"Hermione?" Ginny kuiskasi, ja Hermione tunsi tämän lämpimän henkäyksen kasvoillaan. "Sinä voit katsoa minua ihan vapaasti, niin paljon kuin haluat. Ihan milloin haluat."

Hermione nytkäytti ällistyneenä katseensa Ginnyyn. Hänen kasvoiltaan paistoi hämmästys ja tällä kertaa oli Ginnyn vuoro naurahtaa.

"Näytät niin yllättyneeltä! Kuitenkin sinun on täytynyt tietää tämä, sillä jo kauan olen huomannut katseesi."

Hermione ei saanut sanaa suustaan. Ginny oli siis huomannut. Mutta mistä "tästä" tämä puhui? Mitä oikein oli tekeillä?

"Tarkoitan tätä", Ginny vastasi ääneen lausumattomaan kysymykseen ja painoi huulensa Hermionen huulille.

Pehmeä suudelma yllätti Hermionen, mutta kuin ennalta laaditun käsikirjoituksen mukaan hän painautui lähemmäs Ginnyä ja irrotti kätensä tämän kädestä vain viedäkseen sen tämän niskaan, painamaan kevyesti tämän kasvoja vieläkin tiukemmin omiaan vasten. Ginnyn huulet olivat pehmeät ja ne loivat heidän välilleen sellaista läheisyyttä, jollaista Hermione ei ollut osannut kaivata, mutta jota tiesi tästä lähtien janoavansa iäti.

Hermionen mielessä vilahti ärtymys, kun Ginny hetken kuluttua irrottautui vain sen verran, että saattoi jälleen kerran upottaa Hermionen katseeseensa. Ärtymys suli suklaisen katseen lämmössä nopeasti. Se katosi niin pian, että Hermione ei edes tajunnut tunteneensa sellaista.

"Minä rakastan sinua, suklaasilmäni", Ginny kuiskasi ja hymyili.

[zilah]

Oi taivas miten ihana pikku ficci! Onnistuit myös yllättämään minut lopussa, kun se olikin Hermione jolla oli ne suklaasilmät, vaikka Ginnyn silmistä oli ollut puhe koko muun ficin ajan. 

Pari lausetta tosin pisti silmääni.

Eräänä tuulisena iltana, kun he molemmat kävelivät kohti Kalmanhanaukio kahtatoista, heidän neljän yhteistä kotiaan, Ginny seisahtui pienen, keskelle kaupunkia unohdetun puiston siimekseen.

Tämä on luvalla sanoen niin pitkä, että lopussa on jo unohtanut, mistä lause alkoi ja lopputulos on hämmennys. Olisiko parempi vaikka näin: "Oli tuulinen ilta, kun he molemmat kävelivät kohti Kalmanhanaukio kahtatoista, heidän neljän yhteistä kotiaan. Ginny seisahtui pienen, keskelle kaupunkia unohdetun puiston siimekseen." Toki muutkin vaihtoehdot käyvät, mutta tuollaisenaan lause on vaikeaselkoinen.

Ginnyn silmät hehkuivat auringonlaskussa, heijastivat sen, tai ehkä hiusten, lämmintä väriä.

Lause on todella kaunis, mutta jollakin tavoin epämääräinen fiilis tästä jää. Kirjoittaisin itse ehkä näin: Ginnyn silmät hehkuivat auringonlaskussa, heijastivat sen, tai ehkä tytön hiusten, lämmintä väriä.


Elä välitä nillityksestäni, Buttis raksu. Mukavaa kun kirjoitat, ja tämä oli todella kaunis.


zilah

[Lizlego]

Mä en edes tiedosta tuon aloituslauseen kliseisyyttä. Kai se on, mutta se on jotenkin toisessa muodossa tai sanotaan vaikka, että tähän se kumminkin kokonaisuudessaan sopii.  Kaunista, että molemmat ovat huomanneet toistensa silmät tai niin minä sen tulkitsen ja sitten ajan kuluttua asia selviää niin, ettei se jää vain katseiden tasolle. Tuo zilahin quottaama lause on tosiaan aika pitkä. Musta siitä voisi poistaa sen "Heidän neljän yhteistä kotiaan", koska se ei ole olennaista tietoa tässä ja jäisi kivasti tulkinnanvaraiseksi, että mitä, missä ja kuka. No joo, mä tiedän, että sä tykkäät solmia langat siinä missä mä jättäisin ne roikkumaan, mutta ehkä sitten eri lauseisiin noi. 

[zilah]

Pakko muuten mainita sekin, miksi tämä ficci on minusta niin ihana. Ei liene salaisuus kellekään joka ficcejäni lukee, että hahmoni tuppaavat tuijottelemaan toistensa silmiin niin usein, että se on jo paljon ohi kliseen....

zilah

[Afeni]

Tämäpäs oli mukava tunnelmapala. Jäi lyhyemmäksi kuin aluksi oletin, mutta toimi erinomaisesti juuri tämän pituisena. En nyt osaa sanoa oikein mitään järkevää ja silti oli pakko tulla jättämään kommentti (harvinaisen fiksua toimintaa =P). Pidin tästä todella paljon, erityisesti siitä, miten kuvailit Ginnyn silmiä. Lisäksi Ginnyn lausahdus siitä, että Hermione saa katsella häntä miten paljon vain, oli jotenkin... koskettava on väärä sana, mutta jotain se herätti. En oikein osaa selittää.

Kiitokset tästä

[Havu]

Tämä oli kiva, söpö. Suklaata...

Tykkäsin kauheasti siitä, miten itsestäänselvä tämä oli. Tai siis, slashin ja femmen perinteinen kaavahan menee niin, että ennen tuota suutelemista (tai sen jälkeen) olisi pitänyt vielä jonkin aikaa miettiä "onko se oikein" ja "mitä Harry ja Ron ajattelee" jenejene. Mutta tässä se oli vaan ihan luonnollista, että Hermione ja Ginny suutelivat, ja että he rakastivat toisiaan, ja siis, luontevaa. Pääpaino ei ollut siinä, että TÄMÄ ON FEMMEÄ, vaan parissa itsessään. Ja se oli kivaa

Kaunis.

[Beelsebutt]

zilah, makuja on tietysti monia. Ekasta virkkeestä en luopuisi, tykkään siitä tuommoisenaan, vaikka se pitkäkö onkin. Toinen taas... noh, pallottelin pitkään, että oisin lisännyt sen "hänen" tohon hiustensa eteen, mutta jätin lopulta noin. Miksikö? No en minä tiiä Ja en välitä, ihanaa vaan kun tulee kommenttia ihan rakenteita myöten <3
Liz, tosta yhteisestä kodista joskus puhuttiin (?) ja mä tykkäsin pistää sen tonne ihan vaan siksi, että se viittasi asiaan, jonka minä tiedän, mutta jota en lähde ficissä enempää avaamaan. Teaseri? En tiä, ehkä
Afeni, mä en oo osannut mitään pitkää kirjottaa aaaaaaikoihin
Havu, miten ihanasti oivallettu! Ja kunpa jonain päivänä kaikki maailmassa keskittyisi vain siihen toiseen, ei niihin sukupuolirajoihin <3


Kiitus teille