Otsikko: Hetkellistä
Kirjoittaja: kukapa muukaan kuin itse rimpsessa
Oikolukija: Chuuko <3
Ikäraja: K-12
Paritus: Nymphadora Tonks/Fleur Delacour
Tyylilaji: draama, angst, comfort
Vastuunvapautus: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä vaan vähän leikin.
K/H: Osallistuu Fanfic100-haasteeseen sanalla
26. Toverit, Femme10-haasteeseen 1/10, Neliapila-haasteeseen femmellä ja Livejournalin fanfic-suomen
Tärkkelyshaasteeseen parituksella Fleur/Tonks.
Jos kosketukset pysähtyvät, ajatukset karkaavat, ja on aloitettava alusta.HetkellistäHe eivät laske sitä pettämiseksi. Pettämisessä olisi mukana seksuaalista halua, kostonhimoa, uteliaisuutta tai, mikä pahinta, rakkautta. Heidän suhteensa on hetkellistä, unohduksen tarjoamista, tukena olemista, toisen ymmärtämistä. Uskon valamista siihen, että rakkaus kannattaa, kärsimyksen tuomasta väsymyksestä huolimatta.
Aluksi Fleur oli ollut loukkaantunut Billin jättäessä hänet aina täydenkuun aikaan Remuksen takia, mutta pian hän oli joutunut myöntämään, ettei hänen kokemansa ollut mitään Nymphadoran avuttomuuteen verrattuna. Remus tarkoitti hyvää, mutta tuotti suunnatonta surua Tonksille kieltäessään tätä tulemasta lähelleen muutoksensa aikana.
Täysikuu ilkkuu kelmeänä ikkunan läpi. Verhot vedetään peittämään kirottu taivaankappale, joka tuo aina mukanaan surua, tuskaa ja avuttomuutta, jota vain he kaksi pystyvät ymmärtämään. Täysikuu erottaa heidät aina rakkaimmistaan, jättää heille vain toisensa, kaksi voimatonta nuorta naista, jotka kärsivät miestensä tuskaa omalla tavallaan.
Normaalisti niin pirteää naista ei tuntenut itsekseen, täydenkuun aikaan hän oli niin hauras, haavoittuvainen ja yksinäinen. Hän tarvitsi Fleuria jaksaakseen, aivan kuten tämä tarvitsi Nymphadoraa osatakseen kiittää Billin onnea tämän selviydyttyä ihmissuden puremasta. Billin naarmut olivat vain selviytymismerkkejä, ei tulosta kuunkierrottaisesta kärsimyksestä.
Hoikat varret kietoutuvat toisiinsa, iho vasten ihoa. Pimeys ympäröi heidät rauhoittavana, auttaa unohtamaan. Solakat sormet tanssivat itkusta kohoilevilla selkänikamilla, laskevat vavahduksia. Kyyneleet kastelevat olkapään, tyynyn, hiukset, kunnes yhtään suolaista pisaraa ei ole enää jäljellä vuodatettavaksi. Vanhempi naisista huokaisee, hengitys itkun jäljiltä väristen. Hän kääntyy selin toiseen, antaa hentojen käsien rutistaa ja sivellä surun pois.
Billin kohtalo lähensi naisia, jotka olivat ennen vaihtaneet tuskin muutamaa sanaa enempää. Fleur ei ollut uhrannut ajatustakaan Remuksen ihmissuteudelle, koska eihän se häntä koskettanut. Hän oli hieman halveksien seurannut, miten Tonks ilmiselvästi kärsi miehen takia, vaikka olisi vain voinut vaihtaa johonkin parempaan kuin nukkavieruun ihmissuteen. Vasta Billiin rakastumisen ja Fenririn pureman jälkeen Fleur oli ymmärtänyt. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, rakkaintaan ei voinut hylätä, koska se olisi sattunut vielä enemmän.
Pehmeät sormenpäät ovat kaikkialla, kutittavat kylkiluiden tikapuilla, pyörähtävät lantioluulla, silittävät solisluita, kaulakuoppaa, rintojen välistä herkkää ihoa. Kynnenkärjet kulkevat keveinä pitkin käsivarsia, reisiä, piirtävät kuvioita vatsalle, valahtavat aina alemmas ja alemmas. Kosketus pitää heidät kiinni siinä hetkessä, sen tarjoamassa unohduksessa. Jos kosketukset pysähtyvät, ajatukset karkaavat, ja on aloitettava alusta. Heistä on tullut taitavia koskettamaan, pitkittämään hetkeä yön yli kantavaksi, kumpikaan ei halua muistaa.
Sympatia, ymmärrys ja sääli oli ajanut Fleurin lähemmäs Nymphadoraa. Hän tunsi tämän tukena olemisen velvollisuudekseen, vaikkakin omituisella tavalla miellyttäväksi sellaiseksi. Hän halusi korvata kaikki aikaisemmat kamalat ajatuksensa, yhdistää heidän yksinäisyytensä ja vain olla siinä, toisen lähellä. He molemmat tarvitsivat sitä, enemmän tai vähemmän.
Niinä yksinäisinä verhon pimentäminä iltoina ei ole ketään muuta kuin he kaksi. Kaikki muut unohtuvat, katoavat, on vain se hetki. Ne heikot hetket ovat heidän salaisuutensa, heidän turvapaikkansa toistensa syleilyssä. Ne hetket eivät vähennä heidän rakkauttaan miehiinsä, vaan lisäävät sitä. Heidän yhteinen tukensa auttaa heitä unohtamaan kaiken surun, tuskan ja avuttomuuden jälleen seuraavaan täysikuuhun asti.
